Title: Kosto
Author: Karakuriningyou
Beta: non
Fandom: Kommissar Rex / Poliisikoira Rex
Genre: action, drama, H/C
Pairing: Alex/Christian (=Alextian)
Rating: K-11 lähinnä väkivallan takia
Disclaimer: En omista mitään muuta kuin juonen siltä osin kuin se eroaa alkuperäisestä
Summary: Mitä jos asiat olisivatkin Rexin paon jälkeen menneet eri tavalla? Jos Rogner olisi vielä senkin jälkeen jatkanut kostamista pankkiryöstön sijaan? Ja mitä sitten jos vaaravyöhykkeelle olisikin nyt joutunut Christian?
Rogner sieppaa Christianin tilaisuuden tullen tämän ilmestyessä Brigitte Forstenin asunnolle. Nainen lähtee ulos ja jää kiinni. Kiristyksen ja uhkailunkaan jälkeen tämä ei kuitenkaan suostu paljastamaan heidän piilopaikkaansa. Alex ja Peter yrittävät epätoivoisesti löytää hullun kanssa kahden jääneen ystävänsä ennen kuin on liian myöhäistä. Asioita mutkistaa myös se tosiasia, ettei Rexiä tunnu löytyvän mistään ja kun se viimein palaa toimistolle, onko se liian huonossa kunnossa auttaakseen heitä etsinnöissä?
A/N: Tämä on siis "alternative ending" jaksolle 4x10 Kosto. Sisältää väkivaltaa, muttei kauhean tarkasti kuvailtuna ja slashia näkyy vasta epilogissa, joten jos sitä ei kestä, voi jättää sen lukematta.
Kosto
Christian Böck heräsi kovaan päänsärkyyn ja totesi pian olevansa sidottuna vanhaan puutuoliin. Hän kirosi mielessään, tämä ei voinut tietää mitään hyvää. Hamppuköysi ei koskaan tiennyt mitään hyvää.
”Kas, kas, kas, katsos kuka viimein heräsi”, ivallinen ääni sanoi jostain kauempaa ja askeleet lähestyivät tuolia, johon Christian oli sidottu. Murhaetsivä kohotti katseensa, siristeli silmiään kirkkaassa valossa, joka tuntui polttavan hänen silmiään ja tuijotti edessään seisovaa miestä uhmakkaasti. Pienen hetken, eräänlaisena välähdyksenä, hänen mielensä esitti kysymyksen, missä Rognerin rikoskumppani, tämän naisystävä, oikein mahtoi olla, mutta ajatus meni ohi kun mies puhui jälleen.
”Taidat miettiä miksi olet täällä?” Rogner hymyili häijysti, mutta Christian tuhahti halveksivasti.
”Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että Rex oli liian ovela sinulle ja pakeni ja nyt yrität epätoivoisesti pelastaa pienen kostosuunnitelmasi minun kauttani.”
Christianin halveksunta suututti Rogneria ja seuraavaksi etsivä tunsi kylmän aseenkahvan tekevän kontaktia kasvojensa kanssa. Hänen aseensa. Parahtaen punaruskeatukkainen mies antoi päänsä pudota rinnalle ja katseli kuinka veripisarat putoilivat tiheään hänen paidalleen. Christian mietti olikohan hänen nenänsä mahtanut murtua ja tunsi silmäluomiensa värisevän kiinni, kun veren näkeminen vei hänen tajuntansa.
Kun etsivä muutamaa hetkeä myöhemmin jälleen avasi silmänsä, hänen korvansa täytti pilkkaava nauru.
”Oletko varma, että olet oikealla osastolla? Murhaetsivä, joka pelkää verta?” Rogner nauroi lähes kaksinkerroin ja Christian odotti hänen kohta pyyhkivän naurunkyyneleitä silmistään. Etsivä mulkoili miestä vihaisesti ja kiristeli hampaitaan. Hän ei halunnut avata suutaan, ei kun veri valui sen yli nenästä leualle. Hän kiroili hieman lisää mielessään. Alexin, Rexin ja Peterin olisi parasta ilmaantua pian, mies alkoi todella käydä Christianin hermoille.
Toisaalla Alex Brandtner astui murharyhmän työhuoneeseen ja katseli etsien ympärilleen. Peter Höllerer lopetti puhelun pöytänsä ääressä ja kääntyi katsomaan ovelle.
”Missä Christian on?” Alex kysyi astuessaan peremmälle.
”Lähti Brigitte Forstrenin asunnolle tarkistamaan, josko sieltä löytyisi joku vihje heidän olinpaikastaan”, Peter vastasi kävellessään napsauttamaan kahvinkeittimen päälle. Alex kurtisti kulmiaan ja vilkaisi kelloa ranteessaan.
”Eikö hänen olisi pitänyt jo tulla takaisin?”
Peter vilkaisi seinäkelloa ja pysähtyi tuijottamaan sitä.
”Olisi”, hän sanoi ja miehet vaihtoivat huolestuneen katseen.
”Soitan hänelle”, Peter sanoi ja kiiruhti puhelimen luo. Alex seisoi hänen vierellään katsellen kuinka Peter näppäili numeron ja sitten he odottivat.
Christian hätkähti, kun puhelin hänen povitaskussaan alkoi soida. Sen ääni tuntui tavallista äänekkäämmältä kaikuessaan metalliseinäisen huoneen hiljaisessa autiudessa, eikä Christian edes huomannut Rognerin tulleen luokseen ennen kuin tämän kovakouraiset kädet etsivät tiensä hänen rintakehäänsä pitkin ja vetivät puhelimen povitaskusta. Rogner vei puhelimen korvalleen ja painoi vihreää luuria.
”Christian?” Peter kysyi, kun puhelimen toisesta päästä ei kuulunut mitään.
”Ei aivan, mutta hän on kyllä tuossa vieressä”, tuntematon ääni vastasi ja Peter loi Alexiin kauhistuneen katseen.
”Kuka siellä on?” hän kysyi puhelimeen.
”Voi, etköhän sinä jo arvannut”, ääni vastasi pilkallisesti.
”Rogner”, Peter murahti ja Alex kiskaisi puhelimen hänen kädestään. Sillä aikaa kun mies onnitteli Peteriä oikeasta vastauksesta, Alex viittoi tätä käynnistämään puhelun jäljityksen.
”Mutta sinä et ole se, jonka kanssa haluan puhua. Käske Brandtner puhelimeen.”
”Mitä sinä oikein yrität, Rogner?” Alex kysyi matalalla, uhkaavalla äänellä. Mies toisessa päässä nauroi ilahtuneen pilkallisesti. Alex kuuli kuinka mies veti syvään henkeä aloittaakseen luultavasti vuosia harjoittelemansa puheen, kun taustalta äkkiä kuului jotain.
”Alex, Rex pääsi pakoon!” Christianin ääni oli vaimea ja kuulosti jotenkin paksulta, mutta Alex erotti sen kuitenkin Christianiksi. Hänen sydämensä olisi saattanut tuntua kevyemmältä, hänen tietäessään nyt, että Christian oli hengissä, ellei huutoa olisi seurannut vihainen ”Hiljaa!”, kivusta kertova parahdus, ryminää ja puhelu katkesi.
”Christian!” Alex huusi mykistyneelle linjalle.
Alex kääntyi katsomaan toista työtoveriaan, jonka kalpeilla kasvoilla olevasta ilmeestä ei voinut erehtyä. Jäljitys ei ollut onnistunut.
Rogner oli vihainen, hän oli niin äärettömän vihainen ja tiesi vihansa tuntuvan myös jokaisessa potkussa, jonka hän latasi kohti tuolinsa kanssa lattialle kaatuneen murhaetsivän yläruumista. Ilkeä rusahdus ja tuskaiset parahdukset ja vinkaisut saivat hänet vain kiihtymään lisää. Hän lopetti vasta hyvän aikaa sen jälkeen kun etsivä oli lopettanut kiemurtelun ja valahtanut hervottomaksi. Mutta hänen mielestään mies ansaitsi jokaisen potkun. Koira oli ollut yksi hänen valttikorteistaan, sillä vaikka se oli karannut, Brandtner ei ollut tiennyt sitä, vaan oli luullut sen edelleen olevan hänen huostassaan. Ja nyt tuo typerä mies oli vienyt sen pois häneltä. Uudelleen kiihtyneenä, Rogner potkaisi etsivää vielä kerran, ennen kuin kääntyi ja marssi suuren huoneen toiseen päähän kiroamaan Brigitten viipymistä.
”Brandtner”, kireä ääni tokaisi ovelta ja Alex kohotti epätoivoisen katseensa. Ovella seisoi virkapukuinen poliisi, joka työnsi edellään käsirautoihin lyötyä naista, jolla oli ruskeat kiharat. Alex tunnisti naisen samaksi, johon oli törmännyt aamulla ulkoiluttaessaan Rexiä. Vain hiukset olivat erilaiset.
”Forstren”, Alex murahti ja nousi tuoliltaan.
”Kuulin etsintäkuulutuksen radiosta ja näin hänet kaupassa. Asunnolla ei ollut ketään, mutta siellä oli selviä jälkiä kamppailusta”, poliisi raportoi ja Alex viittasi ilmeettömänä häntä istuttamaan naisen ylimääräiselle tuolille. Jos hän ei olisi tuntenut itseään huonovointiseksi huolesta, hän olisi ehkä hymyillyt. Christian ei ollut lähtenyt Rognerin mukaan ilman kunnon taistelua.
”Onko Rexiä näkynyt?” Alex kysyi naisen yli ja poliisi pudisti pahoitellen päätään. Alexin ilmeettömyyden naamio värähti ja säröili ja hän käänsi katseensa. Peter seurasi tapahtumia kauempaa ja nyökkäsi poliisille kiitokseksi tämän poistuessa huoneesta.
Alex nojasi kyynärpäillä polviinsa ja risti kädet eteensä mittaillessaan naista kulmiensa alta. Tämä ei taatusti ollut lähellekään niin viehättävä kuin luuli olevansa, Alex totesi mielessään ja oli varma siitä, että nainen olisi pyöritellyt viattoman flirttailevasti yhtä ruskeaa hiuskiehkuraa, jos käsiraudat eivät olisi estäneet sitä. Noin viiden minuutin sanattoman tuijotuksen jälkeen nainen alkoi liikahdella hermostuneesti ja Peter oli palannut pöytänsä ääreen, esittämään tutkivansa papereita, vaikka silmäkulmastaan hän vilkuili kahta muuta huoneessa olijaa.
”Jos autat meitä, voimme ehkä lieventää tuomiotasi”, Alex viimein tokaisi. Nainen asettui.
”En tiedä mistä puhutte”, Brigitte lausahti teeskennellen hämmentynyttä. Alex tiesi jokaisen sanan valheeksi, eikä nainen yrittänyt pahemmin edes peittää valehteluaan, mikä sai hänen verensä kiehumaan. Hän kuitenkin piti yllä rauhallisuuden kulissia ja Peter saattoi vain ihailla sitä. Hänellä itsellään oli vaikeaa pitää hermonsa kurissa ja huoli lukittuna mielen taka-alalle. Christian oli heidän ystävänsä, tärkeä osa heidän ryhmäänsä, eikä Peter halunnut edes ajatella mahdollisuutta, että he ehkä menettäisivät tämän. He olivat menettäneet Richard Moserin, Peter ei kestäisi menettää toistakin hyvää ystävää.
”Viekää hänet”, Alex lähes parkaisi ja kaksi poliisivirkailijaa astui huoneeseen ja veti Brigitten seisomaan.
”Pitäkää hauskaa hautajaisissa”, nainen huikkasi iloisesti olkansa yli ja asteli ulos huoneesta keimailevin askelin aurinkoinen hymy kuin liimattuna kasvoilleen. Hän oli selvästi nauttinut jokaisesta minuutista, jonka oli saanut kiduttaa Alexia ja Peteriä. Alex painoi kasvot käsiinsä. Hänellä ei ollut aikaa tähän. Hän oli käyttänyt Forstrenin kuulusteluun tunnin, muttei saanut tästä mitään irti edes uhkailulla, kiristyksellä tai, kaikkein epätoivoisimpana tekonaan, lahjonnalla. Ja samaan aikaan Christian oli tuolla jossain kostonhimoisen hullun armoilla, loukkaantuneena ja varmasti peloissaan.
Alex nousi seisomaan niin rajusti, että hänen tuolinsa lähes kaatui ja pyyhkäisi kynätelineen ja muutaman paperin pöydältään lattialle.
”Onko maailmassa mitään ärsyttävämpää kuin ihmiset, jotka eivät ymmärrä oikean ja väärän eroa? Minäkö tässä nyt olen syyllinen siihen, että Rogner oli niin tyhmä, että yritti ryöstää pankin ja jäi kiinni? Hyvä on, jos hän kerran haluaa minut, tulkoon ja tappakoon, mutta pitäisi, helvetti vieköön, näppinsä erossa läheisistäni!” murharyhmän johtohahmo lähes huusi. Peter katsoi häntä vakavalla ilmeellä.
”Alex, tuo ei auta Christiania yhtään. Hän tarvitsee sinut nyt rauhallisena. Miksi et auttaisi minua ja vilkaisisi näitä papereita”, hän ehdotti. Alex potkaisi kynätelinettä ja pakotti sitten itsensä rauhalliseksi. Hänellä ei olisi varaa menettää hermojaan nyt. Ei nyt, kun Christian ja Rex olivat yhä kateissa.
”Olet oikeassa. Anteeksi.”
Christian siristeli varovasti silmiään ja kohotti varovasti päätään lattialta. Yhden järjettömän hetken hän koko kehossaan säteilevästä kivusta huolimatta oli kiitollinen tuolin käsinojista ajatellessaan käsiään ja sitä, millaisessa kunnossa ne olisivat nyt, jos ne olisikin sidottu tuolin selkänojan taakse. Hänen päässään pyöri ja kaikki oli sekavaa, hän ei tiennyt oliko huoneessa joku hänen lisäkseen vai ei ja keskittyminen sai ainoastaan päänsäryn kasvamaan uusiin ulottuvuuksiin. Voihkaisten punaruskeatukkainen etsivä painoi päänsä takaisin vasten lattiaa ja sulki silmänsä toivoen toisten löytävän hänet pian.
Sillä välin Rex oli kulkenut pitkin Wienin katuja, saanut vettä ystävälliseltä rouvalta, joka kasteli puutarhaansa ja muutaman taputuksen ohikulkijoilta. Välillä sen oli pysähdyttävä, maailma pyöri silmissä ja hengitys tuntui juuttuvan kurkkuun. Se tiesi kuitenkin olevansa lähellä, Alex olisi jossakin lähellä ja antaisi lääkettä, joka vapauttaisi hengityksen ja saisi maailman hidastamaan pyörimistään. Vinkaisten Rex nousi takatassuilleen ja työnsi painollaan oven auki. Se hölkkäsi pitkin tutun rakennuksen käytäviä ja kääntyi sisään pariovista, joista vain toinen oli auki.
”Rex!” Alex huudahti ja syöksyi välittömästi suuren susikoiran vierelle.
”Luoja, olin niin huolissani”, hän henkäisi painaessaan kasvonsa koiran pehmeään turkkiin. Peter seisoi hänen vierellään ja taputti Rexin päätä hymyillen lempeästi.
”Onneksi olet kunnossa”, Peter tokaisi pehmeästi ja huojennus kuului vahvana hänenkin äänestään. Rex huohotti raskaasti, mutta heilautti laiskasti häntäänsä.
”Lääke”, Alex muisti äkkiä ja kiiruhti takaisin pöytänsä ääreen. Toinen kivi oli vierähtänyt hänen sydämeltään, mutta toinen painoi yhä kuin lyijy.
Alex oli kyllästynyt papereiden tutkimiseen nopeasti ja kiersi nyt kehää huoneen keskilattialla ja raivosi puhelimeen kuinka eläinlääkärin olisi parempi ilmaantua heti paikalla ja poliisien pitäisi etsiä Christiania tehokkaammin ja kuinka Brigitte Forstrenin kuulusteluja tuli jatkaa, eikä hän todellakaan välittäisi, mitä keinoja kuulusteluissa käytettäisi, kunhan naisesta saataisi jotakin irti. Peter sulki korvansa toisen miehen epätoivolta ja huolelta yhtä lailla kuin omiltaan ja tutki edessään olevia paperipinoja kulmat keskittyneessä kurtussa, yrittäen löytää jotakin hyödyllistä, mitä tahansa mikä opastaisi heidät Rognerin jäljille. Mitä tahansa, mikä auttaisi heitä pelastamaan Christianin ennen kuin olisi liian myöhäistä.
Kun puolikas pöydän reunalla levänneestä paperipinosta äkkiä putosi lattialle, Peter hätkähti ja kääntyi rintaansa pidellen katsomaan, kuinka Rex seisoi hänen vierellään. Koira vinkaisi seisoessaan keskellä lattialle levinneitä papereita ja kuopaisi hänen polveaan suurella tassullaan.
”Rex”, Peter voihkaisi ja alkoi kerätä papereita lattialta. Tasoitettuaan paperipinon siistimmäksi pöydän pintaa vasten hän selaili muutamia päällimmäisiä papereita ja äkkiä hänen katseensa keskittyi niistä yhteen. Hetken hän vain tuijotti sitä, lukien läpi pienellä präntättyä tekstiä. Sitten hänen ilmeensä kirkastui.
”Alex! Luulen tietäväni, missä he ovat.”
Rogner käveli vihaista ympyrää ja mietti mitä hänen olisi tehtävä. Brigitte ei ollut palannut, joten tämä oli joko hylännyt hänet tai jäänyt kiinni. Ei, Brigitte oli jäänyt kiinni, nainen ei ikinä hylkäisi häntä. Siinä tapauksessa saattaisi olla hyvä, että hän oli pitänyt kytän hengissä, ehkä toiset poliisit vaihtaisivat tämän Brigitteen. Mutta se tuhoaisi koko kostosuunnitelman. Ehkä jos hän tappaisi etsivän ja väittäisi tämän olevan elossa ja päästävänsä tämän vapaaksi, kun Brigitte pääsisi vapaaksi? Ajatus nosti ilkeän virneen miehen kasvoille.
Sillä aikaa Christian oli kuitenkin huomannut käsivarsiensa ympärille kiedottujen köysien löystyneen. Tuoli oli vanha ja ilmeisesti hieman laho, sillä käsinoja, jonka päälle hän oli kaatunut, oli murtunut ja päästänyt köyden löysälle. Luultavasti silloin, kun mies oli potkinut häntä ja hän oli yrittänyt kiemurrella irti ja pois toisen jalkojen ulottuvilta. Sillä ei ole väliä, Christian ajatteli puistatusten kulkiessa hänen ylitseen muistojen tulvan perässä. Ainoa asia, jolla oli merkitystä tällä hetkellä, oli se tosiasia, että köydet olivat löystyneet ja hän saisi ehkä kätensä irti. Christian katseli kuinka Rogner käveli kauempana ympyrää huitoen vihaisesti hänen virka-aseellaan ja haroen välillä lyhyitä hiuksiaan. Ilmeisesti mies luuli hänen olevan edelleen tajuton, sillä hän ei vilkaissutkaan etsivään päin. Kaikessa hiljaisuudessa Christian kiskoi ensin toisen kätensä vapaaksi ja riuhtoi sitten köyttä kunnes toinenkin käsi oli vapaa. Vilkuillen miehen selkää, hän avasi jalkojensa ympärillä olevat köydet ja puristaen toisen käden tiukasti keskivartalonsa ympärille, nousi seisomaan.
Alex kaahasi kuin hullu sinisten valojen välkynnän keskellä ja sireenin huutaessa ihmiselle, että näiden tarvitsi väistää sivuun, heillä oli tilanne päällä.
”Christian, sinun on parasta olla kunnossa. Kestä vielä hetki, me olemme kohta siellä”, hän kuiskasi itsekseen. Rex äännähti hänen vierellään kuin ilmaistakseen olevansa samaa mieltä. Peter oli jäänyt asemalle jatkamaan papereiden läpikäymistä, jos he eivät olisikaan oikeassa. Alex todella toivoi, että paikka olisi oikea, mutta tällaiseen sattumaan liiaksi luottaminen olisi ainoastaan typerää ja voisi maksaa Christianin hengen. Hänen henkensä voisi riippua juuri siitä yhdestä, tuhlatusta minuutista, jonka he viettäisivät poissa pöytänsä äärestä, joten heillä ei ollut varaa tuhlata yhtäkään. Kaikki liikenevät poliisipartiot olivat jo liikkeellä, joten Alex oli lähtenyt itse tarkistamaan tämän.
Vanha varasto. He eivät olleet keksineet sitä, koska se oli Rognerin sedän nimellä. He olivat tutkineet Brigitte Forstnerin tietoja tarkemmin ajatellessaan, etteivät he menisi minnekään, mikä olisi liian helppo yhdistää Rogneriin. No, toivottavasti he olivat olleet väärässä. Alex toivoi koko sydämestään, että Christian olisi tuossa varastossa. Ja jos olisi, se tietäisi kasan makkarasämpylöitä Rexille.
Lähestyessään varastoa, Alex sulki vilkun ja sireenin. Yllätyshyökkäys tukisi heidän tarkoitusperiään paremmin, etenkin kun Rogner ei pyrkinyt pääsemään pois panttivankitilanteesta vaan kostamaan ja tappamaan ja yleisö sopisi hänen päämääräänsä loistavasti. Alex astui ulos autosta ja Rex hyppäsi sulavasti auki olevasta ikkunasta. Rex pyöri hetken ympäriinsä ja nuuski ilmaa ja maata ennen kuin pysähtyi ja Alex meni koiran vierelle nähdäkseen mitä se oli löytänyt. He olivat oikeassa paikassa, etsivä ajatteli huojentuneena nähdessään raahausjäljet hiekkaisessa maassa ja renkaanjäljet, jotka täsmäsivät Brigitten autoon. Nyt piti vain toivoa, että aikakin oli oikea. Alex kaivoi puhelimen taskustaan.
”Peter, lähetä lisäjoukkoja ja ambulanssi, olemme oikeassa paikassa.”
Christian oli päässyt hiipimään aivan Rognerin taakse, kun mies äkkiä kääntyi. Etsivän refleksit veivät Christianin kädet Rognerin asekädelle ja väänsivät sen kohti kattoa. Illan ensimmäinen laukaus oli ammuttu. Christian sai väännettyä aseen pankkiryöstäjän kädestä ja se lensi kauemmas Rognerin työntyessä koko painollaan pienempikokoisen miehen päälle. Christian parkaisi kaatuessaan lattialle ja Rognerin painon pudotessa hänen runnellun vartalonsa päälle. Rognerin kasvot olivat vääristyneet vihasta ja pitkäsormiset kädet löysivät tiensä etsivän kapealle kaulalle sulkeutuen sen ympärille. Christianin silmät täyttyivät ensimmäistä kertaa illan aikana puhtaasta kauhusta, kun ilman kulku hänen keuhkoihinsa estyi.
Niin lujaa kuin jaloistaan suinkin pääsi, Alex ryntäsi kohti varastoa. Sisältä kuulunut laukaus oli saanut hänen sydämensä lyömään tyhjää, mutta sitä seurannut, vaimeana ulos kuulunut parahdus oli jäädyttänyt hänen verensä. Oven luona hän pysähtyi, painoi selkänsä seinää vasten ja viittoi Rexin vierelleen. Vedettyään aseen vyöltään, hän hitaasti raotti ovea ja kurkisti sisään. Jos poliisinvaisto ei olisi käskenyt liikkumaan, hän olisi luultavasti jähmettynyt siihen paikkaan. Rogner istui Christianin päällä, puristaen tämän kurkkua Christianin yrittäessä epätoivoisesti vääntää miehen käsiä irti itsestään tai potkia tätä päältään. Mutta Alexin oli pakko liikkua.
Christianin hämärtyvässä mielessä huusi enää vain selviytymisen tarve, halu elää, mutta mitä hän olisi voinut tehdä? Toinen mies oli paljon isompi, voimakkaampi ja istui hänen päällään. Mutta juuri kun Christian uskoi olevansa mennyttä, hän kuuli huutoa. Hän ei erottanut sanoja tai ääniä, mutta kaukaisuudesta kuuluva koiran haukahdus kertoi hänelle Alexin ja Rexin viimein saapuneen.
”Päästä irti hänestä, Rogner!” Alex murisi jo kauempaa osoittaen aseellaan pankkiryöstäjän päätä. Rogner ei kuitenkaan liikahtanutkaan ja Christianin rimpuilut muuttuivat hetki hetkeltä heikommiksi.
”Minä varoitan sinua!” Alex karjaisi mutta kun sekään ei vaikuttanut, hänen oli pakko tähdätä ja laukaista aseensa. Luoti osui Rognerin olkapäähän, mutta mies ei tuntunut edes kunnolla huomaavan. Päästessään viimein miesten vierelle, Alex tarrasi tiukasti Rognerin käsiin ja väänsi ne irti välittämättä pätkääkään murtaisiko hän miehen luita. Yhden asian luoti oli kuitenkin tehnyt, heikentänyt Rognerin oikean käden otetta ja Alex sai tämän irti Christianista ja selälleen lattialle. Jos poliisi ei olisi valinnut juuri sitä hetkeä saapumiselleen, Alex olisi ehkä ampunut toisen kerran tai vähintään potkaissut Rogneria.
Poliisien lyödessä Rogneria rautoihin, Alex painui Christianin viereen.
”Ensihoitaja!” hän huusi olkansa yli ja kääntyi sitten takaisin puolitajuttoman miehen puoleen.
”Christian”, hän kuiskasi ja silitti kädellään toisen turvonnutta ja kuivuneen veren ja tomun tuhrimaa poskea. Christian avasi varovasti silmänsä.
”Oli jo aikakin, että saitte itsenne raahattua tänne”, hän kähisi ja joutui lähes kouristuksenomaisen yskänpuuskan kouriin. Alex ei ehtinyt sanoa mitään, virnisti vain silmät yhä huolta täynnä ja avasi suunsa, kun ensihoitajat jo olivat siinä, työnsivät hänet kauemmas ja nostivat Christianin paareille. Alex juoksi heidän perässään, muttei Rexin takia voinut mennä mukaan ambulanssiin. Sydän yhä järkytyksestä pamppaillen, hän syöksyi autolleen ja kaarsi ambulanssin perään.
Epilogi~
”Christian Böck?” nuori hoitaja kysyi ja Alex kohotti katseensa. Nainen hymyili hänelle lempeästi.
”Te olette varmaankin herra Brandtner? Voitte mennä katsomaan häntä, hän on kysellyt teitä.” Alex kiitti hoitajaa hymyillen pikaisesti ja kiirehti pieneen yksityishuoneeseen. Christian makasi peitteen alla kääre päänsä ympärillä, nenä laastaroituna ja hänen ranteidensakin ympärille oli kääritty sideharsoa hamppuköyden hangattua ne vereslihalle. Punaruskeahiuksinen mies hymyili Alexin astuessa ovesta ja muutamalla askeleella Alex oli vuoteen vierellä. Hän otti Christianin kasvot käsiinsä ja painoi huulensa tiukasti toisen miehen huulille. Vaikka suudelma oli pelkkä simppeli huulikosketus, Christian vastasi siihen samalla palolla ja nosti toisen kätensä Alexin niskan taa pitääkseen tämän lähellään ja vain nauttiakseen toisen huulista huulillaan ja käsistä kasvoillaan. Nauttiakseen kosketuksesta, läheisyydestä ja heidän välillään väreilevästä yhteenkuuluvuuden ja ymmärryksen tunteesta.
Suudelma kesti pitkään, mutta tuntui silti kummastakin liian lyhyeltä. Se oli silti lopetettava, sillä Christian ei pystynyt hengittämään nenänsä kautta. Alex painoi vielä muutaman suukon ympäri Christianin kasvoja ennen kuin tämä työnsi hänet nauraen hieman kauemmas.
”Oletko kunnossa?” Alex kysyi lysähtäessään vuoteen vierellä olevalle tuolille nostaen Christianin käden käsiensä väliin.
”Kolme murtunutta kylkiluuta, lievä aivotärähdys ja mustelmia ja ruhjeita riittää, mutta ainakaan nenäni ei murtunut”, Christian luetteli pienesti hymyillen. Hänen äänensä oli yhä karhea ja käheä, mutta siinä oli positiivinen sointi. Alexin silmät viivähtivät kaulalle hyvää vauhtia muodostuvissa mustelmissa ja Christian kosketti niitä kiusaantuneena toisen kätensä sormilla. Alex otti senkin käsiinsä.
”Luojan kiitos, me ehdimme ajoissa”, tummatukkainen etsivä henkäisi.
”Pari minuuttia aiemminkin olisi käynyt varsin hyvin”, Christian sanoi pieni pilke silmäkulmassaan ja hymyili kiusoittelevasti.
”Oli lähellä ettemme olisi tulleet ollenkaan. Emme olisi keksinyt koko paikkaa vielä pitkään aikaan, ellei Rex olisi pudottanut paperipinoa Peterin pöydältä”, Alex kertoi vakavana.
”Niinkö? Taidankin sitten olla Rexille ison pinon makkarasämpylöitä velkaa”, Christian sanoi pehmeästi ja veti toisen kätensä Alexin otteesta koskettaakseen lempeästi miehen kasvoja.
”Me kaikki olemme”, Alex lähes nyyhkäisi ja painoi kasvonsa lähemmäs kohti rauhoittavaa hyväilyä.
”Kaikki on hyvin”, Christian lähes kuiskasi ja vaikka Alex olisi halunnut väittää vastaan ja pyytää anteeksi osuuttaan Christianin kokemuksiin, ilme toisen miehen silmissä ja kasvoilla sai hänet hiljenemään. Sen sijaan hän keksi jotakin parempaa tekemistä suulleen ja veti Christianin uuteen pehmeään suudelmaan.