Twilight: Yllätykseni K-11 ( 2/2.luku ilmestynyt 8.11)

[strawberrycullen]

Nimi: Yllätykseni
Kirjoittaja: Strawberrycullen
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff, Romance
Pairing:Carlisle/Esme
Fandom: Twilight
Beta: Hennie
Summary: Pojat tulevat metsästysretkeltään. Carlisle järjestää Esmelle rakkaudenosoituksen mitä hän ei ole osannut odottaa.
A/N: Eka ficcini, joten kommenttia

//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoon

EPOV

”Eikö heidän pitäisi olla jo kotona?”; Rosalie kysyi kärsimättömästi.
Niin, pojat eli Carlisle, Edward, Emmett ja Jasper olivat lähteneet metsästämään, ja olivat olleet siellä, melkein koko viikonlopun.
Me kaikki tytöt istuimme sohvalla tuijottaen kärsimättömästi televisiota.
Odottakaa”, Alice sanoi.
Hän ummisti silmänsä ja painoi sormensa ohimoilleen, niin kuin aina, hyvin keskittynyt ilme kasvoillaan.
”Näen, että he ovat tulossa kotiinpäin, mutta näen myös, että joku heistä on suunnitellut jotain”, Alice jatkoi. ”Minun on vaikea nähdä, en tiedä miksi”.
Kaikki jatkoivat television tuijottamista, sieltä tuli joku tylsistyttävä keskusteluohjelma, mutta kukaan ei jaksanut vaihtaa kanavaakaan.


Ovelta kuului narinaa. Kaikki ryntäsivät alakertaan ulko-ovelle.
Alice hyppäsi ensimmäisenä Jasperin kaulaan, ja Rosalie kapsahti samaten Emmettin kaulaan. Edward tuli sisään ovesta ja meni hymyillen Bellaa vastaan. He suutelivat ja katsoin heitä lämpimästi. Oli ihanaa, että Edward ja Bella olivat onnellisia yhdessä. Kävelin kynnykselle ja jäin odottelemaan tähyillen ulos.
”Carlisle meni viemään Mersun autotalliin”, Emmett huikkasi minulle, iloinen virne kasvoillaan.
Kävelin autotallia kohti, kun ovi avautuikin. Carlisle tuli luokseni ja suuteli minua kiihkeästi.
”Minulla oli sinua todella ikävä rakas Esme”, hän katsoi minua silmiin.
Olin sulaa vahaa.
”Niin minullakin sinua höpsö”, naurahdin onnellisena.
Kaikki olivat nyt kotona.
”Minulla on sinulle yllätys”, hän sanoi merkitsevästi.
”Vai niin, minkälainen se mahtaa olla?”, kuiskasin salaperäisesti hänen korvaansa.
”Kerron yläkerrassa kahden kesken”.
”Selvä”, suutelin häntä.
Kävelimme käsi kädessä yläkertaan.


Pujahdimme makuuhuoneeseemme ja Carlisle kaatoi minut sängylle suudellen minua kokoajan. 
”No mikäs tämä yllätyksesi mahtaa olla?”, utelin kuitenkin jo pian.
”Lähdemme pienelle matkalle”, hän sanoi hymyillen.
Miten saatoinkaan olla näin onnellinen, kaikki rakkaani olivat taas kotona. 


Carlisle avasi minulle auton oven, istahdin sisään ja pian hänkin oli jo vierelläni. Ajoimme pois metsästä ja kaasutimme kohti kaupunkia.
”Enkö vieläkään saa tietää minne menemme?”, kysyin kärsimättömänä.
"Et vielä"
"Mitä sanoit nuorille?"
 ”Eeh, sanoin vain, että lähdimme viettämään kahdenkeskeistä aikaa”, Carlisle vastasi hieman kierrellen.
Edessäpäin näkyi jo pilkahdus Seattlesta. Taivas oli pilvinen.
Ajoimme läpi talojen, kauppojen ja väenpaljouden. Pian pysähdyimme parkkiruutuun suuren hotellin eteen.


Hotellissa oli suuret lasiset ovet, joita reunusti kultainen nauha.
Itse rakennus oli kiveä, joka oli osittain kauniitten kukkaköynnösten peitossa.
Piha oli nurmikkoa, mutta keskellä oli iso laatoitettu kulkukäytävä ja sen päässä, oven luona odotti porttivahti, joka oli sonnustautunut juhlalliseen mustaan pukuun.
Katsoin hämmentyneenä Carlislea.
”Voi miten kaunista, jäämmekö me tänne yöksi?”, kysyin häkeltyneenä.
”Kyllä kulta”, hän nosti minut autosta ja kävelimme kohti sisäänkäyntiä.
Carlisle ojensin V.I.P.-passin porttivahdille.
Katsoin häntä huvittuneesti: Oliko mieheni noin nykyaikainen? 
Carlislen lunastettua huoneen avaimen, kävelimme isojen koristeltujen ruokailusalien ja yleisten oleskeluhuoneitten läpi kohti puisia portaita. Nousimme portaat kolmanteen kerrokseen, ja aivan käytävän päässä oli huoneemme.


 ”Ooh”, huudahdin Carlislen avatessa oven. Huone oli todelle upea. Lattia oli tummanruskeista hirsistä tehty ja eteisestä lähtien huoneen seinien viereen oli aseteltu alusien päälle paljon tunnelmallisia tuikkukynttilöitä. Huoneessa oli myös suuret ikkunat, joita reunustivat tummanpunaiset verhot. Huoneen nurkassa suuressa takassa roihusi tuli. Ja sänky, se vasta upea olikin. Se oli asetettu aivan huoneen keskelle, ja sen päällä oli sileä valkoinen päiväpeite, jolle oli ripoteltu ruusunterälehtiä.
Sängyn päädyssä oli pieni tarjotin, jolla oli kaksi shampanjalasia ja pullo ranskalaista Dom Perignonin verishampanjaa.
”Mitä pidät”, Carlisle kysyi.
Olin sanaton.
”Tämä on aivan upea. Mistäs hyvästä tämä on?”
”Ajattelin, että voisimme nyt viettää aikaa ihan vain kahdestaan. Kävin aikaisemmin hieman virittelemässä tätä”, hän jatkoi.
”En tiedä mitä voisin sanoa, kiitos”, kakistelin katsoen häntä silmiin ja sitten halasin häntä.
”Rakas, alkaisimmeko pukeutua?”, hän kysyi.
”Miksi ihmeessä?”
”Ajattelin viedä sinut syömään”.
”Sopii, minulla onkin jo jano”, sanoin hämmästyneenä.
”Katsos Esme, tuo shampanja on säästetty myöhemmäksi”.
”Mutta eihän minulla ole muita vaatteita kuin nämä”, sanoin hölmistyneenä.
”Asia on hoidettu”.


Hain laukun oven suusta ja avasin sen. Sieltä paljastuivat tiukat farkut, ylävartaloani myötäilevä musta toppi ja hopeat korkokengät. Niin tietysti, taas kerran Rosalie ja Alice olivat pakanneet minulle vaatteita omista kaapeistaan, ajattelin murhaavasti. Carlisle tuli katsomaan.
”Huh kuinka näytätkin hyvältä”, hän katsoi minua silmät suurina.
Hänellä oli yllään mustat farkut ja valkoinen t-paita joka oli ylhäältä auki, niin että rintakehä näkyi.
”Senkin komistus”, hymähdin silmänruoalleni.
”Odotapas kun päästään syömästä niin…”
Painoin sormeni hänen suullensa.


 Kävellessämme taksille monet uteliaat silmät tuijottivat meitä.
”Taidamme näyttää aika nuorelta parilta näillä vaatteilla”, naurahdin.


Kommenttia? Jatkoa? (Jätin tahalleen kesken).

[Kotitonttu]

OOOO!! VÄHÄ HYVÄ! 
yks juttu mua vaan häiritsi olit kirjottanut Emmettin yhellä t-kirjaimella.  Emmett kirjotetaan mun mielestä aina kahdella T:llä :')

”Carlisle meni viemään Mersun autotalliin”, Emmet huikkasi minulle, iloinen virne kasvoillaan.

eiks ne Cullenit mee metsästää aina juosten ? :--D mut hälläväliä!

Tää oli hyvä, JATKA TÄTÄ !!!

[culliina]

Olis kiva, jos laittaisit alkuun kenen PoV se on, en nimittäin meinannut saada alusta selvää, kun olin unohtanut Esmen olemassaolon. Ja tietysti tuo Emmettin väärinkirjoitus, mut kirjota ihmeessä jatkoo. Mielenkiintosta nähdä, mitä seuraavaks tulee. En oo aiemmin lukenu tällästä Esma+Carlisle juttua. 

[saltsu]

Tää oli hyvä!vaiken yleensä lue Carlisle/Esme tarinoita niin tää oli kyllä hyvä!

[strawberrycullen]

kiitokset kommenteista kaikille  .

ja Kotitonttu: kiitos hyvistä "korjailuhavainnoista".

[strawberrycullen]

A/N: Toi metsästyskohta saattaa olla outo, mutta kokeillaampa nyt sitäkin  .


2.luku


EPOV

Carlisle suuntasi autollaan ulos kaupungista. Hän ajoi kapealle metsätielle, jossa puitten oksat olivat niin matalalla, että viistivät auton kattoa. Tiessä oli kuoppia ja ajoväylä pieneni entisestään. Kun auto hädin tuskin mahtui tielle, yhtäkkiä eteemme ilmestyi aukio, ja edessäpäin sinersi kristallinkirkas järvi. Carlisle parkkeerasi auton ja hypähdimme ulos.
Linnut lauloivat ja kukat huojuivat tuulessa. Kävelimme käsi kädessä rantaa kohti. Aurinko paistoi, mutta täällä saimme olla rauhassa muiden katseilta. Kimmelsimme molemmat auringon valossa, mutta se ei toki ollut uutta. Carlisle oikoi itsensä nurmipeitteelle ja minä asetuin hänen viereensä. Kuuntelimme tovin lintujen laulua ja puiden kuiskauksia. Niin rauhallista, levollista, ja niin kaunista. Annoin auringon hyväillä silmäluomiani, kunnes painoin ne kiinni.
 
Havahduin kun Carlisle vihelteli vieressäni. Tuntui kuin olisin nukkunut hetken, mutta emmehän me ikinä nukkuneet. Ehkä se johtui siitä että minut oli vallannut niin rento ja keveä olo.
”Lähtisimmekö metsästämään”, hän ehdotti.
”Sopii”, nyökäytin päätäni sirosti.
Hän nousi ylös ja ojensi kätensä minulle. Pompahdin kepeästi jaloilleni, ja samassa pinkaisimme juoksuun. Juoksimme kohti metsänreunaa. Hetkessä puut jo vilisivät ohitsemme, naurahdin ja vilkaisin Carlislea. Hän iski minulle silmää. Otimme leikkimielisen juoksukisan, jossa näytin olevan edellä. Samassa hän pyyhälsikin jo ohitseni. Ilmavirtaus nosti kuivuneita lehtiä ilmaan, ja ne jäivät pyörimään hauskasti kieppuen eteeni. Juoksimme vielä syvemmälle metsään ja sitten pysähdyimme. Kapusin sammaleen peittämän kiven päälle istumaan ja vedin polvet syliini. Tänne metsän keskelle auringon valo ei enää juurikaan ulottunut.
”Menisimmekö tuohon suuntaan?”, Carlisle ehdotti osoittaen sormellaan kallioista rinnettä.
Hypähdin kiveltä ja lähdimme kävelemään hänen osoittamaan suuntaansa. Muutaman askeleen käveltyämme, hän pysähtyi. Nyt haistoin karhun jäljet itsekin. Lähdimme seuraamaan niitä juosten. Juoksimme kalliolle ja Carlisle alkoi tähyillä ympärilleen. Aluksi emme huomanneet mitään liikettä, mutta sitten sain kiintopisteekseni Edwardin herkun, janoisen puuman, joka joi kaukana olevasta purosta vettä.
”Katso tuonne”, viittasin kädelläni puumaa kohti.
”Jos minä lähden karhun jäljille saalistatko sinä sitten tuon puuman?”, hän kysyi tyytyväisenä löydöstäni.
”Kyllähän se sopii, etsin sitten sinun jälkesi metsästettyäni”.
Carlisle rutisti minut syliinsä ja painoi vielä suukon otsalleni.
”Hei sitten rakas”, sanoin ja käännähdin ympäri hypäten sammalmättäiden yli.
 

Suunnittelin mielessäni parhaimman reitin puuman luo. Kihisin jännityksestä. En malttanut olla pyrähtämättä taas juoksuun, ehdin juosta vain muutaman askeleen kunnes minun piti jo hidastaa vauhtia. Puuma ei ollut enää kuin noin kolmensadan metrin päässä minusta. Kiersin paksun kaarnan peittämät puut hiljaa ja ylitin kivenlohkareet. Varoin aiheuttamasta pienintäkään ääntä, ja se kyllä onnistui. Hiippailin vihertävien mättäiden päällä ja harppasin pienen puron yli. Puuma oli enää muutaman metrin päässä, otin muutaman askeleen ja kyyristyin pähkinäpensaan taakse väijymään. Tästä tulisi hauskaa. Keskityin, otin loikan ja hyppäsin kädet ojossa puumaa kohti ja upotin terävät hampaani sen niskaan. Puuman suusta kumpusi matalaa murinaa. Elukan tassut kävivät vaarallisen lähellä kasvojani terävine kynsineen, mutta väistin ne helposti. Tämähän oli kuin leikkiä. Puuma ei näköjään aikonut vielä luovuttaa. Se pyöri ympyrää ja yritti ravistella minut pois selästään. Kauhistuttava ärinä vain jatkui, mutta lopulta se alkoi hiipua ja lopuksi kaikki hiljeni.
 
Pienet varvut rapisivat ihanasti jalkojeni alla, kun aloin kävellä reippaammin. Metsässä oli pimeää, mutta aistimmehan olivat poikkeuksellisen hyvät, joten säkkipimeässäkään kävely ei aiheuttaisi ongelmia. Palasin takaisin reittiä mitä olin tullutkin. Kuuntelin kuulisinko Carlislen ääniä, mutta en vaivautunut juoksemaan. Pöllö huhuili mukavasti jossain lähettyvilläni. Tuuli oli jo tyyntynyt. Kävelin eteenpäin kalliota kohti, sitten kuulin ja näinkin jo Carlislen kävelemässä minua vastaan.
Hänellä oli voitonhymy huulillaan.
”Sait ilmeestäsi päätellen karhun kiinni?”, kysyin naurahtaen.
”Maistuipas se hyvältä”.
”No ei varmasti yhtä hyvältä kuin puumani”, vilkaisin häntä alakulmain.
”En olisi niinkään varma”, hän vastasi hieman kiusoittelevaan sävyyn.
Tavoittaessaan minut hänen hymynsä nousi korviin asti, ja hän tarttui minua kädestä.
”Miksi tuollainen ilme”, kysyin.
”Tule, näytän sinulle yhden asian”.
Jatkoimme kävelemistä järveä kohti.
 
Siirsin viimeiset sananjalat tieltämme ja astuimme ulos metsästä samalle peltoaukiolle, mistä olimme aikaisemmin juosseet metsään. Huokaisin, näkymä oli entistä kauniimpi näin illalla. Aurinko oli laskemassa järven taakse ja metsän reunat varjostivat kauniit kuviot aukiolle. Kävelimme aukion poikki järven rantaan ja istahdimme vierekkäin nurmelle. Istuin pää Carlislen rintaan nojaten käteni hänen kädessään. Ihailimme kaunista auringonlaskua.
Hän painoi huulensa hiuksiini, sitten hän käänsi pääni ja asetti kylmät huulensa kaulaani vasten. Hän kutitti huulillaan leukaani ja siirtyi sitten vasemmalle poskipäälleni ja lopuksi pysähtyi suupieleeni. Painoin huuleni hänen huuliaan vasten. Hän suuteli minua hellästi ja varmin ottein. Hän veti minua itseään vasten yhä suudellen. Tunsin hänen suloisen hengityksensä kielelläni ja aloin hengittämään tiheämmin. Huulemme liikkuivat yhdessä kauniisti ja en olisi halunnut sen ikinä loppuvan.
Hän kuitenkin joutui keskeyttämään suudelman:
 ”Menisimmekö ilta-uinnille?”.
”Sopii minulle”, hymyilin ja nousin ylös.
Hän riisui paitansa, sen alta paljastui tuttu vaalea lihaksikas vartalo, jonka auringon säteet saivat loistamaan. Henkäisin ihastuksesta. Riisuin kengät jaloistani, samoin farkkuni ja toppini. Hän riisui alusvaatteeni kepein ottein ja sen jälkeen juoksin rantaan. Tunsin itseni kuin pieneksi tytöksi, siinä hypellessäni alasti uimaan. Tunsin hymyn kaaren nousevan huulilleni. Ojensin varpaani ja kastoin sen veteen. Vesi oli vielä lämmintä aurinkoisen päivän jäljiltä. Kahlasin hieman syvemmälle niin että vesi ulottui polviini, Carlisle tuli perässä ja asetti kätensä ympärilleni. Kahlasimme vielä syvemmälle.
”Sukelletaanko?”, ehdotin.
Samassa hän veti minut veden alle. Nauroin veden alla ja vilkaisin häneen. Hän nauroi myös. Lämmin vesi hyväili vartaloani kun liikuimme veden alla. Sukelsimme vielä syvemmälle. Hän tuli luokseni ja ui alleni niin, että pääsin hänen selkäänsä. Pidin käsiäni puristusotteessa hänen rintakehäänsä vasten ja painoin pääni hänen niskaansa. Hän ui pintaa kohti ja sitten taas syvemmälle, sulavin liikkein. Tunsin olevani delfiini sukeltelemassa vedessä. Sitten nousimme veden pintaan. Hymyilimme. Aurinko oli laskemassa, ja se heijasti säteitään veden pintaan, ja ne näkyivät punaisen, keltaisen ja oranssin sävyinä. Uimme hieman matalammalle ja seisoimme sylikkäin. Hän katsoi minua kauniisti kuten aina ja uppouduin ihailemaan hänen kullanruskeita silmiään. Hän kohotti kädellään leukaani, ja ojentautui minua kohti painaen huulensa huulilleni. Kosketus kihelmöi huulillani ja suutelin häntä intohimoisesti. Siirsin käteni hänen märkiin hiuksiinsa. Imin taas hänen tuoksuaan sisääni. Suudelma tuntui sanoinkuvaamattomalta. Hänen sormensa vaeltelivat selälläni. Suutelin häntä entistä kiihkeämmin. Hän huokaisi. Hän irrottautui minusta palava katse silmissään.
”Rakastan sinua Esme”.
”Niin minäkin sinua”, vastasin, ja tunsin olevani maailman onnellisin nainen.
Painoin kätemme eteemme vastakkain.
”Todella rakastan sinua”, hän lausahti uudelleen.
Sitten aurinko laski viimeisimmät säteensä veden pinnalle ja painui järven taa.


Kommenttia?