Title: Luistelua
Author: shira
Beta: itse betailin
Rating: S
Pairing: Hermione/Pansy
Genre: Fluffyfluffy, femme, romancekin
Summary: Pansy osasi jo kuvitella, miten toinen henkäisisi ensin epäuskoisesti, sitten huokaisisi säälivästi ja dumppaisi hänet siihen paikkaan perustellen: “Tätä olen odottanut koko talven, ja sitten sinä menet ja pilaat kaiken vain sillä, ettet ole aiemmin viitsinyt luistella. On siinäkin tyttöystävä.”Disclaimer: Hahmoja en omista , ehen. Vain juonen
A/N: Teki mieli kirjoittaa femmefluffya jollain suloisella parituksella, joten tässä nyt sitten, olkaa hyvät
Osallistuu femmekymppiin.
Luistelua“Ala tulla sieltä, laiskimus!” Hermione huusi mustahiuksiselle tytölle nauraen. Lunta pyrytti hiljalleen, ja Pansy istui luistinradan reunalla epävarmana kolmesta asiasta. Ensinnäkin siitä, kantaisivatko hänen luisteluun tottumattomat jalkansa kovin uhkaavalla ja liukkaan tuntuisella jäällä - siitä oli melkein kymmenen vuotta, kun hän viimeksi oli edes kokeillut luistimia jalkaansa. Pansya hirvitti ajatuskin siitä, että hän katkaisisi jalkansa tai murtaisi jommankumman kätensä. Siksi toisekseen, hän pelkäsi että joku vaikka keksisi yhtäkkiä tulla linnan pihalle ja näkisi heidät yhdessä. Tyttöjen suhde oli vasta nelisen viikkoa vanha, eikä sitä oltu aiottu julkistaa vielä vähään aikaan. Tosin, aiheesta ei oltu edes keskusteltu, mutta Pansy oletti automaattisesti, että Hermione olisi samaa mieltä hänen kanssaan. Ei kai kukaan tyttö nyt vapaaehtoisesti tahtoisi ilmoittaa koko kansan nähden olevansa yhdessä tytön kanssa? Pansy hymähti itsekseen, niin kummalliselta asia tuntui.
Pansy katsahti Hermioneen joka teki juuri upean piruetin ja palautti mieleensä kolmannen, hyvin typerän asian. Ylpeä luihuinen ei olisi ikinä uskonut voivansa olla niin naiivi, mutta totta se oli - hän pelkäsi ettei Hermione pitäisi hänestä enää, koska hän oli huono luistelemaan. Pansy tiesi toisen luistelutaustan; ruskeahiuksinen jääprinsessa oli aina rakastanut kaikkia talvilajeja, mutta luistelu oli aina ollut lähinnä hänen sydäntään. Hermione oli nimittäin harrastanut sitä kilpatasolla jopa kuusi vuotta, aina siihen asti kunnes oli tullut yksitoistavuotiaana kutsutuksi Tylypahkaan - ja vielä senkin jälkeen Pansy oli huomannut toisen monta kertaa talvisin kiitämässä Tylypahkan luistinradan jäällä. Ja tänä talvena, heidän ensimmäisenä yhteisenä talvenaan, Hermione oli halunnut hänet mukaan. Ensin Pansy oli vastustellut; ei hänellä ollut aikaa, ei hän pitänyt luistelemisesta, hän oli vilukissa jolle tuli helposti kylmä. Toinen tyttö heitti piupaut moisille vastaanvänkäämisille ja oli lopulta saanut suostuteltua Pansyn mukaansa. Pansy ei ollut missään vaiheessa kehdannut tunnustaa ettei luistelemisesta hänen kohdallaan tullut yhtään mitään, joten siinä he nyt sitten olivat, totuuden hetkellä. Heti, kun Pansy astuisi jäälle ja horjahtaisi ensimmäisen kerran, huomaisi Hermione hänen kokemattomuutensa. Pansy osasi jo kuvitella, miten toinen henkäisisi ensin epäuskoisesti, sitten huokaisisi säälivästi ja dumppaisi hänet siihen paikkaan perustellen: “Tätä olen odottanut koko talven, ja sitten sinä menet ja pilaat kaiken vain sillä, ettet ole aiemmin viitsinyt luistella. On siinäkin tyttöystävä.”
Pansy huokaisi. Kuinka typerä hän olikaan, mutta eihän sitä ikinä voinut olla varma. Ja hän mieluummin vaikka julistaisi koko maailmalle olevansa kiinnostunut tytöistä kuin menettäisi Hermionen tällaisen asian takia.
“No, mitä sinä odotat?” Hermione kiisi kentän reunalle ja jarrutti tyylikkäästi puhtaan valkoisilla, kultakirjailluilla kaunoluistimillaan. “Onko jokin hätänä?” Hän rypisti kulmiaan.
“Ei, ei, minä vain tässä huilailen.” Pansy väläytti kauneimman hymynsä toiselle ja poimi maassa lojuvat lapasensa penkin viereltä hitaasti voittaakseen aikaa.
“Sinulle tulee pian kylmä. Tule nyt, kellokin alkaa kohta olla paljon”, Hermione hymyili takaisin ja ojensi kätensä Pansylle. Tummahiuksinen tyttö suoristi luihuisenvihreän myssynsä ja puki samaa sävyä olevat lapaset käsiinsä. Vihdoin hän tarttui toisen käteen ja nousi varovasti.
“No niin, nyt alkaa olla parempi. Tule, tule”, Hermione houkutteli. Pansy otti varovaisen askelen oikealla jalallaan ja horjahti saman tien. Hän kohotti nolona katseensa Hermionen kasvoihin varmana siitä, että toisen ruskeista silmistä näkyisi epäuskoinen hämmästys - ehkä vastenmielisyyskin. Hän yllättyi siitä, että Hermione hymyilikin hyväntahtoisesti.
“Hyvin se sujuu, ota vain askel kerrallaan”, tämä rohkaisi ja Pansyn ilme muuttui kummastuneeksi.
“Mutta… etkö sinä… siis, minä en osaa luistella”, Pansy töksäytti. Toinen oli varmasti käsittänyt jotakin väärin. Hermionen hymy ei kuitenkaan kadonnut minnekään, se vain leveni entisestään.
“Miksi se olisi huono juttu?”
“Eikö se sitten ole?”
Hermione ei vastannut, mutta hänen tuikkivista silmistään saattoi lukea vastauksen. Pansylle valkeni hitaasti, ettei hänen koko talven pelkäämästään luistelukerrasta ollutkaan tulossa pelkkää helvettiä ja että hän oli vain suurennellut asioita mielessään. Yhtäkkiä Hermione käännähti suoraan Pansyn eteen ja otti kiinni hänen käsistään.
“Nyt mennään”, hän hymyili ja alkoi luistella sulavasti taaksepäin vetäen toista tyttöä samalla perässään. Pansy huojui ja kompuroi jonkin verran, mutta yhtäkaikki hämmästyi siitä, kuinka hyvin pysyi pystyssä. Pian he olivat suurin piirtein kentän keskivaiheilla, ja yhtäkkiä Hermione päästi hänen käsistään irti. Pansyn kasvoilla käväisi yllätys, ja seuraavassa hetkessä hän olikin jo tuiskahtanut maahan pepulleen.
“Hups”, Hermione virnisti ilkikurisesti. Sitten hän vakavoitui hieman ja polvistui toisen viereen. “Ei kai sinua sattunut?”
“Äh, ei tietenkään”, Pansy ei voinut estää punastusta kohoamasta kasvoilleen. Miten nöyryyttävää, kaatua nyt nenilleen tällä tavalla Hermionen edessä! Hän vilkaisi vierelleen polvistunutta Hermionea, ja vasta nyt huomasi, kuinka enkelimäiseltä toinen näytti lumihiutaleiden leijaillessa hiljaa tämän ruskeaan kiharapilveen. Hermione katsoi häntä suoraan silmiin ja nojautui lähemmäs, hyvin lähelle. Hän painoi poskensa Pansyn poskea vasten ja hengähti.
“Kuule, oikeastaan olet tosi suloinen, kun et osaa luistella”, Hermione kuiskasi kutittaen tytön korvaa lämpimällä hengityksellään.
“Olenko?” Pansy henkäisi, eikä enää edes muistanut, että he istuivat kylmällä jäällä, astemittari oli nollassa ja hänellä oli päällään vain kouluhame sekä ohuet sukkahousut. Hän tunsi, kuinka Hermionen suupielet kohosivat hymyyn ja toinen vetäytyi kauemmas nähdäkseen hänen kasvonsa.
“Olet”, Hermione vakuutti. Pansykin hymyili, nojautui puolestaan toisen lähelle ja painoi huulensa Hermionen huulille varovaisesti. Irrottauduttuaan Pansy hymyili.
“Ensi talvena luistellaan taas”, hän lupasi.
A/N2: Kommenttia ?
