Nimi: Äitiys
Kirjoittaja: Rosiina
Genre: draama, ficlet
Ikäraja: S
A/N: En ole pitkään aikaan postittanut tänne enkä muuallekaan yhtään ficciä, mutta nyt ajattelin laittaa tämän ficletin tänne. Kirjoitin tämän pari kuukautta sitten, koska ajattelen että äitinä Narcissan on vahva ja hänellä on se lämmin puoli pojalleen. Hän varmasti rakasti poikaansa paljon. Kirjoista näkee kuinka paljon Malfoyn perhe kärsi sodan aikana, niin Voldemortin alaisuudessa kuin muutenkin. Järkevänä naisena Narcissa mahdollisti Harryn pääsyn linnaan ja näin pelasti perheensä paljolta kärsimykseltä. Olen sitä mieltä, että naisissa ja äitiydessä on paljon voimaa ja ihailen paljon kaikkia äitejä. Äitiys vaatii paljon voimaa. Narcissa on mielestäni voimakas äitihahmo, jollakin tapaa samanlainen kuin Molly. Ajattelin, että ehkä ficci piristäisi joitakin. Yhtään kommenttia ei tarvitse laittaa ellei halua, laitoin tämän tänne vain muiden iloksi.
Äitiys
Kävelen pitkin kartanon käytäviä pehmeät tohvelit jalassa. Päälläni on vaaleansinertävä, pitkä ja hihoista ja kaula-aukosta pitsinen yömekko. Hiukseni ovat ilman pinnejä ja koristeita, ne valuvat pitkinä ja vaaleina alas hartioitani kihartuen latvoista. Kasvoni ovat vailla meikkiä ja huulillani leikkii hymy. Kartanon isoista ikkunoista paistaa kesän lempeän keltainen aamuaurinko ja puiden oksien lehdet ovat täydessä kukassaan. Hymyilen ja alan hiljaa hyräillä erästä valssia, jonka mukana olin tämänkin talon salissa tanssinut. Tuuditan sylissäni olevaa nyyttiä, jonka vuoksi näillä käytävillä kuljen ja jonka vuoksi tuota valssia hyräilen. Pieni nyytti sylissäni liikahtaa ja äännähtää, tuijotan lumottuna pieniä kasvoja, jotka pilkistävät kääröjen keskeltä. En voi olla hymyilemättä.
Poika on jumalainen, rakastuin päätä pahkaa niiden tummien lähteensilmien avautuessa ja katsoessa minua mistään tietämättä ja mitään ajattelematta, tuomitsematta, ensimmäistä kertaa. Katsoin niihin ja rakastuin, hukuin omaan rakkauteeni ja pojan minua kohtaan tuntemaan rakkauteen. Pystyin tuntemaan sen voiman laskevan suurena uomana sen sisällä. Se rakasti minua ja rakasti lämpöä jossa se nyt oli ja hyvää oloaan, se muistutti sitä kohdun lämmöstä ja rauhasta. Se tiesi minun rakastavan sitä ja tiesi että minä olin hyvä. Se hyväksyi minut, oli hyväksynyt tietämättään jo kauan sitten. Kiedoin sen rakkauteni vaippaan ja melkein itkin onnesta.
Käärö edelleen sylissäni, minä kävelen ja hyräilen, vaikka käsivarsiani särkee ja ääntäni ei voi kuulla kukaan muu kuin minä itse. Nyytti ei ole itkenyt enää pitkään aikaan, kävelen nyytin ja ehkä vähän myös itsenikin vuoksi. En halua laskea sitä käsistäni ja olla tuntematta sen lämmintä painoa enää lähelläni. Nyytin takia uhraisin elämäni.
A/N: Toivottavasti joku tykkäsi.
