Title: Opetusta
Author: Linnea
Beta: Nope
Genre: Fluff, one-shot, (humor)
Parning: Luna/Cho
Rating: S, sallittu
Summary: Cho hiukan neuvoo vuotta nuorempaa Lunaa ihastumisjutuissa
Aika: Cho on kaksitoista ja Luna yksitoista.
A/N: Tällainen söpöstely tuli, hampaat irtoaa. No ei sentään, ihan normaalitasoista fluffyä tämä on. Itse suhtaudun tähän tyylillä ”Olisi se voinut olla parempikin, mutta ei se nyt ihan kelvoton ole.” Vai onko? Se on teidän päätettävissänne.
Parituksesta sen verran, etten ole kauheasti tähän törmännyt (yhdessä ficissä), vaikka loppujen lopuksi on hyvä paritus. Title on vähän mitäänsanomaton, mutta ihan hyvä. Femme10 tosiaankin kirjoitettu, toinen valmistunut ficci. Muuten eka G-ficci ikuna
. Vähän lyhythän tämä on, joo...
Nauttikaa, jos siltä tuntuu.
Opetusta
Vaaleat hiukset tuoksuvat kukille, tummat kanelille, punaiset ehkä sitruunalle. Luna kirjoitti lauseen mietevihkoseensa. Viereiselle sivulle hän luonnosteli kolme tyttöä, yhdellä oli vaaleat, toisella tummat ja kolmannella punaiset hiukset. Tai olisi kunhan hän värittäisi kuvat.
”Mitä teet, Lööperi?” kysyi Cho Chang viereiseltä nojatuolilta. Luna työnsi kynänsä korvan taa.
”Minä kirjoitan ja piirrän”, hän vastasi.
”Mitä sinä kirjoitat ja piirrät?” Cho uteli. Luna ojensi vihon Cholle. Tummatukkainen katsoi kuvia keskittyneenä ja sipaisi yksiä kasvoja sormellaan.
”Tuoksuvatko minun hiukseni kanelille?” Cho kysyi ojentaessaan vihon takaisin Lunalle. Luna kohautti olkiaan, työnsi kynänkärjen suuhunsa ja vetäisi vielä pari viivaa vaalean työn hiuksiin. Hän havahtui kun Cho roikotti pitkää kiiltävänmustaa hiussuortuvaa hänen kasvojensa edessä.
”Tuoksuvatko minun hiukseni kanelille, minä haluan tietää”, Cho vaati. Luna vilkaisi ympärilleen ja totesi, että Terry Boot, ainoa heidän lisäkseen oleskeluhuoneessa oleva korpinkynsi, teki lähtöä vilkuillen Chota kuin mielenvikaista. Luna nuuhkaisi toisen tytön hiuksia. Sieraimiin tunkeutui hento, mutta kirpeä omenan tuoksu.
”Ei, ne tuoksuvat omenalle”, Luna sanoi.
”Huijaat, minulla on oliivishampoota”, Cho sanoi. Hän vei suortuvan nenänsä eteen ja nuuski oikein olan takaa.
”Etkä huijaakaan”, Cho totesi sitten.
”Sinä olet aika hassu”, Luna tuumasi.
”Ai”, Cho hämmästeli, saaden vastaukseksi vain utuisen hymyn.
Makuuhuoneessa ei ollut ketään Lunan lisäksi. Hän mietti hetken, missä kaikki olivat, mutta muisti sitten, että joululoma oli alkanut eilen. No ei moiselle voinut ajatuksia suoda, kun mietevihossa oli kolme väritöntä kuvaa.
Värikynät, mihin hän ne laittoikaan? Arkkuun, yöpöydän laatikkoon tai kenties sängyn alle. Luna kurkisti sängyn alle ja siellähän värikynäkotelo olikin. Vaaleatukka heittäytyi vatsalleen lattialle ja kaivoi kotelon sängyn alta. Hän kiepsahti risti-istuntaan, selkä sänkyä vasten. Vihko polvia vasten, punainen värikynä esiin.
Cho ei uskaltanut koputtaa ensiluokkalaisten korpinkynsityttöjen makuuhuoneen oveen, Lunahan voisi haluta opiskella ihan rauhassa. Hän puraisi huultaan. Epätavallisen ohut iho rikkoutui ja Cho tunsi veren maun suussaan. Cho pidätti hiljaisen valituksen, muttei voinut estää kivun kyyneliä tulvahtamasta tummanruskeisiin silmiin. Pahuksen terävät hampaat!
Luna katseli piirtämiään kuvia pää kallellaan. Punatukkaisessa oli jotakin Ginnystä, vaaleahiuksinen näytti hiukan häneltä itseltään. Luna tunsi harvinaisen punan leviävän poskilleen, kun hän huomasi, että mustahiuksinen tyttö oli ilmetty Cho Chang.
Cho kamppaili vielä hetken itsensä kanssa, ennen kuin uskalsi paina nyrkkinsä vasten puista ovea ja koputtaa. Koputus kaikui hiljaisessa käytävässä. Suussa maistui veri, vaikka Cho yritti tukahduttaa vuotoa kielellään. Oven takaa kuului askelia. Chota jännitti vähän, kun Lunan likaisenvaaleat hiukset hulmahtivat kasvojen mukana ovenrakoon.
”Ai sinä. No tule sisään”, Luna kehotti ja veti oven kiinni Chon perästä. Cho katseli ympärilleen. Hän sai todeta, että huone oli muuten samanlainen kuin toisluokkalaisten, mutta tässä huoneessa oli neljä sänkyä kuuden sijasta. Henkilökohtaiset tavarat olivat tietenkin erilaisia. Chon yöpöytä oli täynnä kosmetiikkatarvikkeita, mutta Lunan pöydällä oli pieni pino Saivartelijan vanhoja numeroita, fwrooperin kirkkaankeltainen sulkakynä, kermakaljapullonkorkeista tehty kaulakoru ja aavepokat. Lattialla oli Lunan vihko, johon tämä oli piirtänyt ne kolme tyttöä.
”Osaat piirtää hyvin”, Cho sanoi, kun Luna istui piirustustensa seuraksi lattialle.
”No jaa, se on aika suhteellista”, Luna totesi. Chota jännitti taas vähän.
”Mutta nuo ovat hyviä, ihan oikeasti”, hän sanoi ja yritti pidätellä punastumista - huonolla tuloksella. Luna huomasi toisen tytön punastumisen.
”Tiesitkö, että olet aivan punainen?” Luna kysyi tutun utuisella äänellään. Cho nielaisi tyhjää.
”E-en… Olenko?” Cho änkytti ja veti kädet peittämään poskiaan.
”Joo, mutta ei se mitään. Olet paljon suloisempi, kun poskesi hehkuvat”, Luna totesi. Hän käänsi katseensa takaisin piirustuksiin ja keskittyi punatukkaisen tytön pisamien piirtämiseen.
”A-ai?” Cho änkytti. Hän laski hitaasti kädet kylkiensä viereen ja hetken emmittyään istui Lunan viereen lattialle. Luna sulki vihkonsa ja laittoi sen tyynynsä alle, samoin värikynät.
Kaksi korpinkynsityttöä istumassa hiljaa makuusalin lattialla, selät sänkyä vasten. Toinen, mustahiuksinen kasvoiltaan punainen, vaaleatukka tyynen rauhallinen. Se olisi ollut näkymäsi, jos olisit sattunut kurkistamaan ikkunasta sisään. Mutta et kurkistanut, joten minun pitää kertoa kaikki sinulle.
Lunaa hämmensi hiukan, että Cho sillä tavalla punastui. Mitä punastuttavaa hänen, Lööperi - hetkinen Luna Lovekivan seurassa oli? Oliko hän ehkä niin typerä, että hänen seurassaan punastui myötähäpeän tunteesta, sitäkö se oli? Lunan sydämessä pisti aivan uusi tunne, kun tuo ajatus putkahti päähän. Mikä se pisto oli, sitä Luna ei osannut sanoin kuvata. Tuntui, kuin koko kehoon olisi levinnyt sähköisku ja kasvoille olisi ampaissut puna. Ja kuitenkin Luna tiesi, ettei hän ollut punastunut. Kumma juttu.
Cho tunsi jotakin. Puna hiipi hiljalleen kirkkaammaksi ja kirkkaammaksi, eikä siitä tuntunut tulevan loppua. Kohtahan hän kelpaisi joulupukin reen eteen Petteri Punakuonon tilalle. Lunan käsi hipaisi Chon omaa. Sähköisku ampaisi sydämestä lämmittämään koko kehoa, kasvoja kuumotti ja Cho oli varma, että hänen otsallaan olisi voinut paistaa kananmunan.
Luna pyöräytti hiuskiekuran sormensa ympäri ja pureskeli alahuultaan.
”Tuntuuko sinustakin vähän hassulta?” Luna kysyi Cholta. Cho tiesi kyllä tarkalleen mitä Luna tarkoitti hassulla.
”Joo…” Cho sanoi vähän epäröiden. Tarkoittiko Luna sittenkään ihastumista?
”Että sähköisku menisi ruumiin läpi ja vähän ujostuttaa?” Luna varmisti.
”Joo, siltä minustakin tuntuu”, Cho sanoi helpottuneena. Niin helpottuneena, että puna kasvoilla alkoi laskea.
”Olemmekohan me tulossa kipeiksi?” Luna pohti. Cho katsoi toista tyttöä ymmällään.
”Ei ihastuminen ole kipeänä olemista”, Cho sanoi.
”Ai olenko minä nyt sitten ihastunut?” Luna ihmetteli. Cho kohotti kulmiaan. Eikö Luna tosiaan ollut aiemmin ihastunut?
”No tuntuuko siltä, että nimenomaan jonkun tietyn henkilön lähellä sinua ujostuttaa ja punastuttaa ja sydäntä lämmittää?” Cho kysyi. Hän oli vanhempi, joten hän oli asiantuntija - ainakin enemmän kuin Luna.
”Joo, juuri siltä”, Luna sanoi ja nyökkäsi pontevasti.
”Ja kun se henkilö koskee sinua edes vähän, sisällä läikähtää?” Cho jatkoi tenttaamistaan.
”En tiedä, hän ei ole vielä koskenut minua”, Luna sanoi. Hän katsoi ulkonevilla silmillään tummatukkaista. Chota ujostutti taas, mutta hän ojensi kätensä ja sipaisi Lunan poskea. Arka, hento puna levisi Lunan poskille.
”Läikähtää”, Luna mutisi. Chon sydän hyppäsi kurkkuun asti. Luna oli ihastunut häneen, Cho Changiin! Oliko tottakaan?
”Ai että… Niin kuin minä olisin ihastuksesi… kohde?” Cho kysyi henkeään pidätellen.
”Niin”, Luna sanoi hetkeäkään epäilemättä.
”Sehän on… kiva”, Cho sanoi. Hän ei oikein tiennyt olisiko pitänyt leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa vai ei. Luna näytti hurjan suloiselta istuessaan siinä ja katsoessaan Chota uteliaana.
”Mitä sitten tehdään, kun ollaan ihastuneita?” Luna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”No sitten… kerätään rohkeutta, että uskaltaa kertoa ihastuksen kohteelle ja toivotaan parasta. Ja jos se kohde tykkää takaisin, niin sitten aletaan seurustella”, Cho sanoi.
”Entä jos se ei tykkää takaisin?” Luna tiedusteli.
”Sitten tulee hirveän surulliseksi ja paras kaveri lohduttaa ja antaa suklaata”, Cho vastasi.
”Miksi pitää saada suklaata?” Luna ihmetteli.
”Koska kun tuntuu pahalta niin suklaa saa olon paremmaksi”, Cho selitti. Luna näytti mietteliäältä.
”Mutta miten sille kohteelle sitten voi kertoa, että on ihastunut?” Luna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen kulmat kurtussa.
”No… Paras tapa on tietysti, että menisi hänen luokseen ja sanoisi suoraan, että tykkää, mutta voi sen paperillekin kirjoittaa”, Cho sanoi. Luna pyöritteli hajamielisenä hiussuortuvaa sormensa ympäri.
”Ai että sanoo vain, että minä tykkään sinusta?” Luna varmisti.
”Joo, juuri niin”, Cho myönsi.
”Aijaa. No minä tykkään sinusta, Cho”, Luna sanoi.
”Aijaa. No niin minäkin sinusta, Luna”, Cho sanoi.
Cho jäi yötä Lunan makuusaliin, sillä kukaan muu ei tullut sinne. Monet olivat lähteneet joululomille, olihan joulu ihan kohta. Cho lipui jo unen rajamailla, kun pimeästä kuului hento ääni:
”Cho, mitä sitten tehdään, kun seurustellaan?”
A/N: Like it?