2. luku: Lajitteluhatun väärä päätös ja täysikuun seikkailu
Amy Brown käveli kohti hevosettomia vaunuja yhdessä Severus Kalkaroksen, Lucius Malfoyn ja Regulus Mustan kassa. Lucius ja Regulus olivat olleet lievästi sanottuna tyrmistyneitä, kun Severus oli marssinut vainuosastoon tytön kassa. Asiaa ei auttanut se, että tyttö oli vielä kauniskin sen lisäsi että oli lähtenyt Kalkaroksen mukaan.
”Amy, mihin tupaan sinä haluaisit päästä?” Regulus kysyi tältä.
”En tiedä”, tyttö vastasi rauhallisesti Severuksen auttaessa tämän vaunuihin istumaan. Lucius ja Regulus vilkaisivat toisiaan merkitsevästi. Vaunut lähtivät liikkeelle, viedäkseen luihuispojat ja Amyn linnaan tervetuliaisjuhliin.
Kelmit, Lily, Saana ja Reta ahtautuivat samaan vaunuun. Paikkoja ei ollut kuin kuudelle, joten Reta joutui istumaan Remuksen syliin. Tyttö ei näyttänyt panevan asiaa pahakseen.
”Kenen kanssa sinä nyt muuten olet, Anturajalka?” James kysyi.
”Saanan”, Sirius sanoi puolihuolimattomasti.
”Et tasan ole.” Saana kiljaisi raivoisaan.
”No Saana-kulta, eikö olisi aika tunnustaa tosiasiat?” Sirius kysyi kasvoillaan nyt-minä-isken–sinut –ilme. Saana kumartui Lilyn puoleen ja kuiskasi:
”Minä ajattelin vähän leikkiä Mustan kanssa” Lily kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Miten?” hän kuiskasi.
”Kohta näet” Saana vastasi.
”Must- tai siis Sirius, kyllä on aika tunnustaa tosiasiat” Saana sanoi ääneen katsoen Siriusta silmiin.
”Eli..?” Sirius kysyi toiveikkaana. Ennen kuin Saana ehti vastata mitään, James rääkäisi:
”KUUTAMO MITÄ SINÄ TEET?” Sirius kääntyi juuri parahiksi näkemään kuinka Remus erkani Retasta naama paloauton punaisena.
”Suutelin Retaa, ennen kuin sinä keskeytit” Remus vastasi harmistuneena.
”Niin, millaisia tosiasioita sinun pitää tunnustaa, Saana?” Sirius kysyi palaten tytön kimppuun.
”Se tosiasia, että minä pidän sinusta, Sirius Musta” Saana vastasi juuri kun hevosettomat kärryt tulivat Tylypahkan pihamaalle.
Severus Kalkasros kulki vähän masentuneena kohti Suurta salia. Hän oli joutunut jättämään Amyn McGarmiwan huostaan.
”Ruikuli hoi!” kuului huuto jostain läheltä. Sen huudon Severus oli kuulut jo kerran sinä päivänä, eikä se tiennyt mitään hyvää.
”No mitä verenpetturi Musta? Severus kysyi laiskasti.
”Oliko Amy oikeasti sinun kanssasi samassa vaunuosastossa?" Sirius kysyi.
”Oli, tai jos sitä voi pelkästään samassa vaunuosastossa istumisesi kutsua, kun Amy istui koko matkan minun sylissäni”, Severus kertoi totuudenvastaisesti mutta sitä Kelmit eivät tienneet.
” MITÄH?!” Sirius parkaisi.
”En viitsi toistaa sinulle ” Severus vastasi ylimielisesti.
Viiden minuutin kuluttua…
”Amy Brown”, professori McGarmiwa huusi. Amy käveli kohti jakkaraa, jossa lajitteluhattu oli. Tyttö laittoi hatun päähänsä.
”ROHKELIKKO!” hattu huusi.
"VOI HELVETTI!” luihuisten pöydästä kuului Severus Kalkaroksen huuto.
”TURPA KIINNI, RUIKULI!” Sirius huusi Kalkarokselle.
”JOS HERRAT MUSTA JA KALKAROS VAIN SUVAITSEVAT, ME JATKAMME LAJITTELUA!” professori McGarmiwa jyrähti. Amy käveli Rohkelikon pöytään sekavin tuntein: toisaalta hänen teki mieli mennä istumaan Severuksen viereen Luihuisen pöytään, mutta taas toisaalta hän oli tyytyväinen päästyään Rohkelikoon.
”Hei Brown, haluatko tulla istumaan tähän minun viereeni?” punahiuksinen tyttö kysyi Amyltä.
”Kiitos, tulen mielelläni neiti..?"
"Evans”, punahiuksinen tyttö auttoi.
”Lily Evans. Mikä sinun etunimesi olikaan” tyttö kysyi kun Amyn istuutuessa hänen viereensä.
”Amy. Amy Brown” tyttö esittäytyi.
”Tässä ovat ystäväni Reta Bell, Saana Tonks ja Retan vieressä on Remus Lupin”, Lily esitteli.
”Hei Evans, emmekö me Anturajalan kanssa ole ketään?” James Potterin närkästynyt ääni kysyi.
”Ette ole, Potter”, Lily vastasi kyllästyneenä Jamesille.
”Huono tuuri, Sarvihaara”, Sirius pahoitteli Jamesille taputtaen poikaa toverillisesti selkään.
”Ole hiljaa, Anturajalka”, James sanoi kyllästyneesti. Lajittelu päättyi ja rehtori Dumbledore nousi ylös.
”Sanon vain kaksi sana: olkaa hyvä!” vanha rehtori julisti hymyillen.
Severus käveli muiden luihuisten kanssa kohti oleskeluhuonetta. Häntä raivostutti lajitteluhatun päätös laittaa Amy Rohkelikoon yhdessa pyhän Potterin, verenpetturi Mustan, kuraverisen Evansin ja kaikkien muiden rohkelikkojen kanssa. Vaikka Severusta inhotti myöntää sitä itselleenkään, saati muille hän oli rakastunut Amy Browniin.
”Katso eteesi!” kuului kipakka kiljaisu Severuksen edestä. Severuksen nostaessa katseensa lattiasta hänen edesään seisoi Seireeni Kalkaros - hänen pikkusiskonsa.
”Katso itse eteesi, Seireeni” Severus ärähti siskolleen. Tyttö nappasi veljeään käsipuolesta ja raahasi hänet sivumalle.
”Mitä sinä teet?” Severus kysyi siskoltaan.
”Kuuntele: vaikka sinä oletkin rakastunut siihen neiti Browniin, ei sinun tarvitse sitä koko koululle tiedoittaa” Seireeni sanoi veljelleen kipakasti.
”Mistä sinä tiedät?” Severus kysyi tyrmistyneenä.
”Voi Merlin sinun kanssasi, Severus! En minä ole sokea enkä kuuro! Kyllähän minä näin, miten sinä sitä tyttöä katsoit ja kuinka huusit, kun hänet laitettiin Rohkelikkoon!” Seireeni kivahti marssien veljensä ohi luihuisten oleskeluhuoneeseen.
”Missä Lily on?” James Potter kysyi heti päästyään sisälle Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. ”Makuusalissa”, Remuksen syliin istahtanut Reta vastasi hajamielisesti.
”Kuutamo”, Reta sanoi miettiväisen kuuloisesti.
”Remus, miksi sinua kutsutaan Kuutamoksi?”
”KUUTAMO!” Remus rääkäisi ja pomppasi ylös niin nopeasti, että Reta olisi tippunut lattian läpi seuraavaan kerokseen, ellei Remus olisi älynnyt pitää tytöstä kiinni.
”Anteeksi Reta, minun ja muiden KELMIEN pitää mennä nyt”, Remus sanoi painottaen kelmien -sanaa niin paljon, että sai Jamesin, Siriuksen ja Peterin huomion kiinnitettyä itseensä.
”ANTEEKSI OLESKELUHUONE, SIRIUS MUSTA POISTUU SEURASTASI!” Sirius huusi mennessään Jamesin kanssa muotokuva-aukosta ulos. Kelmien takaa oleskeluhuoneesta kuului tirskuntaa.
”Nyt vauhtia!” Remus huusi juostessaan kohti ulko-ovia. Kuu oli jo puoliksi näkyvissä, kun Kelmit juoksivat kohti Tällipajua.
”Muuttukaa, me ei ehditä!” Remus huusi jo tuskissaan.
”Mennään”, Sirius sanoi vieressään pinkovalle Jamesille. Poika nyökkäsi ja antoi hirven piirteiden vallata itsensä. Hetken kuluttua Jamesin paikalla seisoi komea uroshirvi. Kuu oli tullut kokonaan näkyviin. Remus huusi, kun hän alkoi muuttua ihmissudeksi. Hirvi ja koira juoksivat ihmissuden luokse. Ne lähtivät jahtaamaan sitä kohti Tällipajua. Rotta oli painanut puun kyljessä olevaa kyhmyä saaden puun jähmettymään.
”Reeeemuuuus!” takaa kuului tytön huuto. Hirvi, James, vilkaisi taakseen. Reta seisoi linnan portailla. James muuttui nopeasti takaisin itsekseen, nyökäten koiraa menemään salakäytävään ja lähti itse Retan luo.
”Mitä sinä täällä teet, Reta?” James kysyi tytöltä.
”Seurasin teitä. Remus on ihmissusi, eikö olekin?” tyttö sanoi. James nielaisi ja nyökkäsi.
”Ei se vaikuta mitään siihen, mitä minä tunnen häntä kohtaan”, Reta sanoi pikemmin itselleen kuin Jamesille.
”Tuota Reta, voisitko sinä olla kertomatta kenellekään Kuutamosta tai meistä muista?” James kysyi tytöltä toiveikkaana.
”Voin olla kertomatta Sarvihaara”, Reta lupasi.
”Minä haluan tulla katsomaan!” James säikähti.
”Et sinä voi. Remus tappaa sinut” James sanoi.
”Ei tapa” Reta sanoi kaivaen kaapunsa taskusta jotain kultaista, se kultainen oli kaulaketju jonka päässä kiikkui leijona.
”Mikä tuo on?” James kysyi ihmeissään.
”Se on kaulaketju, joka voi muuttaa aidon Bellin suvun perillisen leijonaksi, jos tämä perillinen on rohkelikko sekä tietää sanat jolla ketju toimii ja minä satun täyttämään kaikki ehdot, joten…” Reta pujotti ketjun kaulaansa kuiskaten kaksi sanaa. Jamesin nenän edessä tytöstä, jonka hän oli luullut tuntevansa (Jamesin ja Retan äidit olivat hyviä ystäviä, siksi James & Reta olivat tunteneet toisensa jo ennen Tylypahkaakin) paljastui jotain näin ihmeellistä. Leijona seisoi pojan edessä katsellen häntä raukeana. James muutti muotonsa nopeasti hirveksi ja lähti kohti Tällipajua leijona-Reta perässään. Heidän päästyään Rääkyvään Röttelöön alkoi tapahtua. Koira-Sirius murisi niskakarvat sojossa leijonalle ja yritti hyökätä tämän kimpuun, mutta hirvi-James meni väliin. Koira haukahti hirvelle kerran, ennen kuin meni nuuskimaan leijonaa tarkemmin. Pian koiran häntä rupesi heilahtelemaan ja se vilkuili anteeksipyytävästi. Ihmissusi-Remus katseli leijonaa ja leijona ihmissutta. Ihmissusi teki valehyökkäyksen kohti leijonaa, joka väisti ja nipisti sutta niskasta hampaillaan. Yö meni nujakoidessa.
Seuraavana aamuna Remus Lupin herasi rääkyvän röttelön lattialla mustelmilla ja väsyneenä. Hän nousi ylös. James, Sirius ja Peter nukkuivat hänen ympärilään. Rääkyvässä röttelössä oli jotain muutakin, leijona.
Remus oli juuri aikeissa lyödä leijonaa lattialta poimimallaan tuolin jalalla juuri kun James heräsi ja huusi: ”Kuutamo älä! Se on Reta”, Remus kääntyi ympäri. ”Reta?”, hän toisti. ”Niin Reta, se ruskea hiuksinen tyttö, joka on yksi Lilyn ystävistä ja joka istui sinun sylissäsi kun tulimme hevosittomilla vaunuilla. Sytytääkö?” James selitti. ”Miten Reta voi olla täällä ja miten hän voi olla leijona?”, Remus kyseli. ”Kysytään”, James vastasi ja nousi mennen tönimään leijonaa hereille. Leijona heräsi ja karjaisi. Se kuulosti siltä, (ainakin Jamesista) että leijona olisi sanonut: Leijon Bell”. Seuraavassa hetkessä Jamesin ja Remuksen edessä seisoi Reta ihan itsensä näköisenä. Tyttö kiljaisi: ”Remus!” ja otti pari juoksuaskelta hypäten itkien pojan kaulaan. ”Mitä täällä mekastetaan?”, kuului Siriuksen uninenen ääni lattalta. ”Älä siinä kysele vaan herätä matohäntä niin lähdetään takaisin linnaam” James komensi. Sirius jupisi itsekseen, mutta teki mitä käskettiin. Pian kelmit ja Reta talssivat kohti linnaa ja Rohkelikkotornia.
^^^^
”SEVERUS TOBIAS KALKAROS TÄNNE HETI!” luihuisen oleskeluhuoneessa kajahti tytön kiljaisu.
”Mitä sinä meuhkaat?” Severus Kalkaros kysyi siskoltaan lempeästi.
”MITÄ TÄMÄ TARKOITAA SEV?” tyttö kysyi näyttäen veljelleen velhovalokuvaa, jossa tyttö itse suuteli Sirius Mustaa.
”No mutta Seir, etkö sinä halunnut sitä kaikkien nähtäväksi?” Severus kysyi siskoltaan silkinpehmeästi. ”NO EN”, Seireeni Kalkaros kiljaisi niin lujaa, että koko oleskeluhuone kääntyi katsomaan tappelevia sisaruksia.
”Sinuna menisin hakemaan tuon kuvan pois myös Eteisaulan ilmoitustaululta sisko-pieni.”
Seireeni kääntyi kannoillaan ja juoksi Eteisaulaan. Ilmoitustaululla komeili suurennettu kuva Seireenin ja Siriuksen suudelmasta, kuvan alla oli teksti: ”Neiti Kalkaros ja herra Musta suudelman pyörteissä”.
”Minä tapan Severuksen!” Seireeni sanoi ääneen.
”Me autamme sinua”, Seireenin takaa kuului pojan ääni. Seireeni kääntyi.
”Sirius”, tyttö sanoi. Kelmit ja Reta seisoivat Seireenin takana. Ennen kuin Sirius ehti vastata, James kysyi:
”Kuka sinä olet?”
”Seireeni Kalkaros”, Seireeni vastasi.
”Oletko sinä sukua Ruik- siis Severus Kalkarokselle?” James kysyi.
”Kyllä. Olen hänen pikkusiskonsa” Seireeni vastasi.
” MITÄH” neljä Kelmiä huusivat. Sirius jatkoi:
”Olenko minä SUUDELLUT Ruikulin pikkusiskoa?”.
”Mitä ilmeisimmin kyllä”, Peter sanoi osoittaen ilmoitustaulua. Sirius kääntyi nopeasti taululle, katsoi kuvaa ja napasi Seireenistä kiinni ja suuteli uudestaan.
”IRTI MINUN SISKOSTANI MUSTA!” Suutelijoiden takaa kuului kiukkuinen huuto.
”Sireeni Eileen Kalkaros irti!” Severus huusi ja veti erittäin vastahakoisen sisarensa irti vihamiehensä syleilystä.
”SEVERUS päästä irti!” Seireeni huusi Kelmien hämmästykseksi. Tyttö puri veljeään käteen.
”Senkin pikku piru!” Severus ulvaisi ja päästi siskonsa irti. Seireeni palasi Siriuksen luokse sanoen:
”Anturajalka, anna anteeksi veljeni keskeytys. Hän kärsii siitä vielä, mutta olet sinäkin melkoinen piski.” Kelmit säikähtivät: mistä tuo tummasilmäinen tyttö tiesi? Remus astui askeleen kohti Seireeniä, pojan silmistä paistoi kysymys, mutta myös suunnaton pelko. Seireeni nousi varpailleen ja kuiskasi Remuksen korvaan:
”Minä tiedän, että sinä olet ihmissusi ja muut Kemit animaageja. Minä tiedän senkin, että neiti Bell voi muuttua leijonaksi. Mutta älä pelkää, Kuutamo, en minä kerro kenellekään.” Remus huokasi helpotuksesta.
”Kiitos neiti Kalkaros” hän sanoi.
”Sanokaa vaan Seireeni” Seireeni sanoi.
”Kiitos Seireeni” Remus sanoi uudestaan käyttäen tytön etunimeä. Kelmit ja Reta lähtivät rohkelikkotorniin ja Kalkaroksen sisarukset aamupalalle.
