Title = 14. helmikuuta
Author = Reincarnatepa. Eli minä. Yllätys yllätys.
Beta = Eipä löydy.
Pairing = Ei ole. ^^
Rating = S. Isolla ässällä.
Genre = Ei kuulkaa harmainta haisua. Ehkä hieman fluffy. Ja ficlet! Ja oneshot. ^^
Warnings = Eipä ole.
Disclaimer = J.K. Rowling ommaa henkilöt. Idea kuitenkin jota kuinkin omani.
A/N = mitähän minä tähän väliin pulisisin. Loppu tökkää alkuun nähden. Jotenkin... tuntuu kuin välistä puuttuisi palanen. Anteeksi siitä hyvästä. Enjoy yourselves. Mut hei, kommat ois aika mahtavaa. Ai niin joo, kuuluu ystävyyshaasteeseen.
14. helmikuuta
”Mutta hei, muistatteko mitä Neville sanoi sillon pikkujouluissa? Siitä työpaikasta…” Puhe kantautui hiljalleen mun korviini bussin perältä. Haukottelin. Päätä pakotti ja valot kirkuivat mut sulkemaan silmäni uudelleen. Pyörittelin silmiäni luomien alla ja naureskelin penkkien takaa kuuluvalle puheensorinalle. Tunsin kuinka ilmavirta leyhyi pitkin kehoani. Ja tunsin, kuinka viileät sormet valuivat päälläni olevaa tummanharmaata pitkähihaista paitaani pitkin.
”Cedric”, ääni kuiskasi hiljaa.
”Mmm”, mumisin. ”Asiaa?” Hieraisin silmiäni.
”Nukuit pitkään.” Nostin jalkojani, jotta tyttö sopisi istumaan.
”Kyllähän mä sen tiedän.” Haukottelin uudestaan. Tiesinkö muka? No en. ”Paljonko kello on?”
”Luulisin, että noin kaksikymmentä yli kymmenen. Väsyttääkö sua vielä?” Tyttö katseli minua. Tunsin sen itsessäni.
”Ei, ei väsytä. Missä Harry on?”
”Ostamassa huoltoasemalta jotain juomista.” Sormet olivat nousseet pois vatsaltani.
”Okei. Oletko sä yrittänyt ollenkaan nukkua?” kysyin silmät yhä ummessa.
”Arvaa vaan.”
”No niin, menepäs siitä. Tulen kohta sinne.” Hymyilin avatessani silmät.
”Joo, joo. Tuletkin sitten”, hän hymähti noustessaan. Tuhahdin.
Kiepsahdin pois vaikeasta asennosta heti hänen lähdettyään. Suoristelin hetken vaatteitani ja suunnistin linja-auton keskivaiheilla sijaitsevaan vessaa, poispäin railakkaista äänistä. Avasin oven ja muistin sillä hetkellä, että olisin kyllä voinut ensin tarkistaa oliko siellä ketään. Onnekseni vessa oli tyhjä.
Pieni nuhruinen vessa ei ollut ollenkaan niin nuhruinen kuin olisi saattanut kuvitella: ei vessapaperirullia lattialla, kuten ei myöskään mitään muutakaan joka olisi kielinyt elämöivästä teinilaumasta. Peili oli kirkas ja lämpimät valot heijastuivat siitä. Siis juuri minulle sopiva.
Tein asiani ja pesin käteni. Partani oli jäänyt ajamatta. Aivan tarkoituksella. Hiukseni olivat juuri oikean mittaiset, eikä niiden värissäkään ollut mitään moittimista, hieman kultaan taittuvan ruskeat. Tungin käteni taskuun ja vedin sieltä jo aukaistun pastillirasian. En millään voisi hakea hammasharjaani, enhän? Ksylitolipastillit saivat luvan pitää hengitykseni kurissa. Hieman myöhemmin kuitenkin totesin, että olisi sittenkin kannattanut vain hakea se hammasharja, sillä pastilleja kului tahnaan verrattuna varsin ruhtinaallisesti.
Avasin oven lukosta ja menin takaisin paikalleni. Vedin pusakkani alta pienen kukkaroni ja työnsin sen taskuuni. Kaivoin myös puhelimeni esiin jostain surman syövereistä ja lampsin käytävää pitkin viimeiselle penkkiriville saakka.
”Cedric! Sä heräsit!” Ron mylvi paikaltaan. Hymyilin hänelle.
”Nukuit sitten sellaiset reilut kaksitoista tuntia”, kuului jonkun suusta. Kaikki tunsivat minut. Suurin osa oli minua nuorempia.
”Älkääs nyt kiusatko pikku-Cedriciä.” Oliver hymyili minulle leveästi joukon seasta.
”Joo hei, rauhoittukaas nyt”, tasoittelin nostattamaani kuohua. ”Mikä päivä?”
Porukka repesi hervottomaan nauruun. Istahdin lähimmälle vapaalle paikalle.
”No, mikä päivä?” toistin kysymykseni.
”Neljästoista helmikuuta. Ystävänpäivä.” Hermione hymyili vierestäni.
”Okei. Erityisiä suunnitelmia tälle päivälle?”
”Ei oikeastaan. Kaikki kahvilat ovat varmaan täynnä.”
Revin kynsitikkua etusormessani. Tunsin heikohkoa päänsärkyä. Pian se yltyi varsin epämiellyttäväksi jyskytykseksi. Tarvitsin kahvia. Olin jäänyt koukkuun aivan vahingossa.
”Mennään siihen pikku-baariin kylän laidalla, siellä ei varmasti ole ketään”, Sean hihkaisi.
”Idiootti, nyt on ystävänpäivä. Tajuatko? Ys-tä-vän-päi-vä!” Hannah Abbott tiuskaisi.
Harry kopisteli vettä tihkuen bussin ovesta sisään kantaen mukanaan pahvista valmistettua tarjotinta. Tarjotinta peitti rykelmä pahvisia ja höyryäviä take away-mukeja. Harry nosti katseensa kantamuksestaan suoraan minuun ja hymyili lempeästi. ”Ystävänpäivä”, tämä tokaisi hieman huvittuneesti.
Sydämeni sykähti hieman ja hymyilin takaisin. Elämä rullasi täyttä vauhtia raiteillaan. Töytäisin Hieman Hermionea, naurahdin, nojauduin tähän ystävällisesti ja suljin silmäni.