Alaotsikko: Varoitus: Draco narkomaanina. Osallistuu FF100 haasteeseen sanalla elämä.
Title: Draco Malfoy, Elämä Tylypahkan jälkeen
Author: Eleanor
Beta: Stargazer *sydännn*
Genre: Angst, Drama, Darkfic, Hurt/Comfort.
Pairing: Ei varsinaista. Viittauksia Harry/Dracoon.
Rating: K11
Disclaimer: Joanne Kathleen Rowling
Warnings: Huumeet.
A/N: Tässä on kaksi lukua, FF100 aihe elämä. Minä se vaan rakastan kirjoittaa huumeista, en tiedä mistä johtuu
* * *
Prologi:
Tylypahkan jälkeen vuonna 1980 syntyneiden vuosiluokka jatkoi
elämäänsä, niin kuin kaikki muutkin vuosiluokat, jotka ovat valmistuneet
koulusta. Kyseinen vuosiluokka eroaa muista vain sillä tavalla, että se on ehkä ikimuistoisin. Haluamme tietää, missä he nyt ovat tai missä yksi heistä on nyt?
Draco Malfoy, Elämä Tylypahkan jälkeen.Draco Malfoy tärisi vuoteessaan. Hän asui huoneistossa, joka
oli likainen. Draco ei todellakaan näyttänyt varakkaalta. Eihän hän ollutkaan
varakas, ainakaan enää. Draco veti ylleen mustan riutuneen hupparin, jossa oli
reikiä vaikka muille jakaa. Hänellä oli valmiiksi jo yllään likaiset housut,
joita hän ei ollut pessyt viiteen päivään. Draco oli jälleen sammunut
sänkyynsä, tämä oli vieläkin tokkurassa. Draco oli laihtunut, hän oli vain
varjo entisestä itsestään. Ennen jäisen harmaan silmät olivat viestittäneet
arvokkuutta, nykyään ne huusivat apua. Dracon
ajatukset harhailivat elämän hyviin aikoihin, silloin kun oli vielä tallella
arvokkuus ja itseluottamus.
Minä olen nuori, komea, viisas. Minua on sanottu kauniiksi pojaksi, sehän minä
totta tosiaan olenkin. Olen kaiken keskipiste. Minulla on elämä edessä. Minä olen Draco Malfoy,
Draco oli ajatellut silloin, kun astui viimeisen kerran Tylypahkan ovesta ulos ja sulki vanhan elämän taakseen aloittaakseen uuden.
Dracolla oli jo valmiina virka taikaministeriössä, silloin elämä oli ruusuilla
tanssimista. Kaikki oli muuttunut, ennen kuin nuori Malfoy oli ehtinyt sanoa ”kuraverinen”. Karman laki puuttui peliin ja heitti itserakkaan pojan elämän
pohjalle. Draco ei ollut ikinä osannut rakastaa, sen hän tulisi oppimaan.
Olin silloin klubilla, ryyppäämässä ja tanssimassa, kuten aina. Siinä päivässä oli jotain
erilaista, oliko se sitten lopun alkua? En tiedä. Klubille oli eksynyt oudon
näköinen mies. Kysyin kavereiltani, kuka tämä mies oli? Ystäväni vastasivat
hänen olevan nappikauppias. En tajunnut ensin, mikä on nappikauppias. Kaverini
selvensivät, että kyseiseltä mieheltä pystyi ostamaan erilaisia huumeita. Mies
oli ’pahan pojan’ näköinen. Hän oli aivan kuin paholainen ihmisen muodossa, hän
oli todella komea. Iskin silmäni häneen, se oli kohtalokasta. Itsevarmuuteni ja
nousevan humalan turvin menin miehen viereen, ja kysyin mitä hän juo. Mies
kuiskasi korvaani ”sinua.” Tunsin kuinka puna kohosi poskilleni. Tilasimme drinkit ja jatkoimme pikku flirttiä koko ajan.
Mies vaikutti tutulta, hänellä oli aurinkolasit päässään. Se häiritsi minua,
olisin varmasti tunnistanut hänet, jos tämä olisi riisunut lasinsa. Hän kertoi
nimekseen James. Se nimi sopi hänelle.
Draco jatkoi
”Jamesin” kanssa matkaa
hotellille, jossa mies asui. Kaksikko saapui ”Jamesin” sviittiin, he silmäilivät toisiaan kiinnostuneena.
Dracoa kuumotti. ”James” sai Dracon tuntemaan jotain erilaista. Sekin tunne oli
varmaankin himoa sekoitettuna latautuneeseen jännitykseen? Niin Draco jälkeenpäin
ajatteli.
”James” riisui aurinkolasinsa ja heitti ne vuoteelle Dracon
viereen. Draco kääntyi katsomaan ”Jamesia” silmiin, tämä tunnisti heti ne silmät.
En voinut tajuta asiaa, joka oli levinnyt päin naamaani.
Mies oli Harry Potter! Olisihan se pitänyt tajuta. James, eikös se olekin Potterin isän nimi? Mieleeni
muistui kaikki, mitä olin kuullut ystäviltäni baarissa:"Kysyin kavereiltani kuka tämä mies oli? Kaverini vastasivat hänen olevan nappikauppias. En tajunnut ensin mikä on nappikauppias. Kaverini selvensivät, että kyseiseltä mieheltä pystyi
ostamaan erilaisia huumeita" Harry Potter myymässä käytännössä kuolemaa eri
ihmisille, en todellakaan tiennyt enää mitä ajatella
Draco havahtui vuoteessaan. Hän oli juuttunut muistelemaan
vanhoja asioita, ne painoivat nuorukaisen mieltä. Kun hän tarkemmin alkoi ajatella, Draco
tajusi, että oli ostanut ensimmäiset huumeensa Harry Potterilta, tämä oli
Harryn vika. Draco ei ollut ikinä oikein ymmärtänyt miksi hän oli
ensimmäistäkään kertaa ottanut yhtään mitään alkoholia vahvempaa. Draco oli
aina halunnut kokea jotain, mikä ei ollut tästä maailmasta, jotain
taivaallista. Ehkäpä Amfetamiini toi sen nuorelle miehelle, joka oli elänyt
koko elämänsä isänsä varjossa.
Draco nousi hitaasti ylös vuoteestaan. Joka paikkaan sattui,
tämä kipu oli todellakin toisesta maailmasta. Suoraan helvetistä. Draco ei
kestänyt olla minuuttiakaan asunnossaan, se oli aivan kuin pieni vankila. Draco
jatkoi hidasta matkaansa ulko-ovelle, hän kaipasi ulos. Kun mies oli viimein
ulkona, hän veti ulko-ilmaa keuhkoihinsa ja hengitti Lontoon slummin likaista
ilmaa. Se oli tuttua ja turvallista, silloin kun hengitti, oli vielä elossa,
ainakin fyysisesti. Draco käveli Lontoon katuja edestakaisin, hänen mielessään
pyöri tuttu kysymys: mistä saisin rahaa? Koko maailma oli hajoamassa
sirpaleiksi suoraan miehen nenän edessä.
Draco päätti suoda itselleen pienen hetken lepoa, hän päätti istuutua
puiston penkille. Siellä oli sentään edes jotain kauniita asioita. Draco oli
alkanut arvostamaan pieniäkin asioita elämässä. Tällä hetkellä se pieni asia
mitä mies arvosti enemmän kuin mitään, oli oma asunto(vaikka sekin oli kuin pieni vankila). Sentään hänellä oli joku
lämmin paikka missä yöpyä.
Mies katseli koleilla silmillään ohikulkevia ihmisiä,
kaikkialla oli niin kiire. Kukaan ei huomannut muita kuin itsensä, vaikka joku
humalainen oli sammunut ulos ja todennäköisesti kuolisi kylmyyteen tai nälkään.
Kukaan ei välittänyt, kunhan vain itse pärjää. Muilla ei ole niin väliä. Draco havahtui ajatuksistaan, hän tunnisti tutun hahmon, se läheni Dracoa. Nuori mies istahti Dracon viereen. Draco
huomasi, kuinka paljon mies oli muuttunut viime näkemältä. Tämäkin näytti todella
nuhjuiselta, suoraan sanottuna narkomaanilta.
-Draco-o, haittaako sinua, jos istun hetken kanssasi? Mies
sanoi väristen. Draco näki miehessä itsensä. Dracon silmiin kohosivat
kyyneleet, mutta hän ei antanut niiden valua.
- Olinkin vähän yksinäinen istu vain, Harry.
Harryn silmät kirkastuivat, kun tämä kuuli Dracon ystävällisen äänen. Draco onnistui jopa
väläyttämään Harrylle jonkinlaisen pienen hymyn.
- Minä vain tässä mietin, että olisikohan sinulla jotain
piristävää? Harry kysyi, aivan kuin Dracon vastaus olisi merkinnyt tälle
elämää.
- Harry, ei minulla ole. En jaksa tätä enää, tiesitkö? Sinä
myit minulle ensimmäiset huumeeni, Draco sanoi melkein kuiskaten. Harry katsoi Dracoa syyllisen näköisenä, mutta koetti silti vastata Dracolle jotenkin älykkäästi. Aivan kuin kouluaikoina,
silloin kun Draco ja Harry olivat tapelleet. He molemmat koettivat miettiä mitä
viisaimpia tai ovelampia haukkumanimiä tai muuta loukkaavaa.
- Taidatkin olla minulle kiitoksen velkaa, kun tutustutin
sinut taivaalliseen maailmaan.
- Niin kai, toisaalta sinä avasit minulle portin suoraan
kuilun pohjalle. Onhan tämä elämä tietysti ollut opettavaista.
Harryn poskelle vierähti kyynel, tämä ei ikinä halunnut kuitenkaan pilata Dracon elämää, vaikka
joskus oli tätä vihannutkin, liikaa. Draco huomasi Harryn kyyneleen. Hänkin
alkoi itkeä, jotain niin surullista itkua mikä oli täynnä tuskaa. Jokainen
kyynel, jonka Harry ja Draco vuodattivat, lähensi heitä. Sillä hetkellä sisäiset
haavat, neulan jäljet molempien käsivarsilla parantuivat.
Sometimes I feel
Like I dont have a partner
Sometimes I feel
Like my only friend
Is the city I live in
The city of angel
Lonely as I am
Together we cry
Kaksi kärsinyttä sielua erkanivat. He jatkoivat ääneti omaa
matkaansa. Tämä matka oli Draco Malfoylle ratkaiseva, sen päivän jälkeen Draco ei
koskenutkaan huumeisiin. Sen päivän jälkeen Draco oli taas Draco Malfoy eikä
narkomaani.
Its hard to believe
That theres nobody out there
Its hard to believe
Silloin minulla ei ollut ketään, sitten Harry istui
viereeni. Sillä hetkellä minusta tuntui, että minulla oli jonkun rakkaus. Haluaisin
joskus vielä nähdä Harryn, kysyä vain kuulumisia. Elämä potkii joskus meitä
kaikkia, silloin meillä pitäisi olla rakkautta. Toivon, että Harry joskus vielä
muistelisi minua. Suurin pelkoni tällä hetkellä on, että Harry on kuollut,
huumeisiin. Harry ei ikinä ansaitsisi sellaista, mikään ei ikinä murtanut
Harrya, ei edes Voldemort. Pystyisikö joku aine siihen? Toivon, että ei. Tässä
vaiheessa voisin lähettää terveiset kaikille teille uusille nuorille jotka
opiskelette Tylypahkassa: Älkää ikinä antako elämäänne pois. Vaikka ette ehkä nyt tajua sitä, niin tulette tajuamaan myöhemmin.