Nimi: New Life
Rating: K-11
Genre: Fluff, romance
Fandom: Twilight
Paring: E/B
Summary: Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Tuntui, että ei ollut kulunut kuin hetki siitä, kun muutin Forksiin ja nyt olin jo pienen lapsen äiti.
Warnings: Spoilaa BD:tä!
Katselin ajatuksiini vaipuneena aaltoja, jotka iskivät vaahtopäitä kivikkoiseen rantakallioon. Aurinko pilkotti repaleisen pilviverhon takaa ja sai kalpean ihoni kiiltelemään kuin siihen olisi upotettu pieniä timantteja. Ranta oli autio, mutta en voinut olla varma, ettei kukaan ilmaantuisi huomaamattani rannalle, joten siirryin varovasti tuuhean pensaan varjoon.
Tuuli sekoitti pitkiä hiuksiani ja kutitti paljaita käsivarsiani, mutta en tuntenut sen kylmyyttä - en ollut tuntenut enää muutamaan kuukauteen. Huokaisin hiljaa. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Tuntui, että ei ollut kulunut kuin hetki siitä, kun muutin Forksiin ja nyt olin jo pienen lapsen äiti. Hymyilin - Renesmee ei oikeastaan ollut enää pieni. Hän oli kasvanut hurjaa vauhtia ja muistutti nyt jo liki viisivuotiasta.
“Bella?” kuulin Edwardin huolestuneen äänen takaani ja käänsin katseeni hänen kasvoihinsa, joista paistoi huoli. Hymyilin hänelle rauhoittavasti. Tiesin, että Edwardin oli vaikea tottua ajatukseen, ettei hänen tarvinnut enää huolehtia niin paljon minun turvallisuudestani.
“Olen täällä, rakas”, huikkasin, vaikka tiesin sen tarpeettomaksi. Edward oli hetkessä luonani ja tunsin kuinka hänen sormensa koskettivat kasvojani. Hänen hengityksensä leyhähti kasvoilleni. Käteni hakeutuvat omia aikojaan hänen kuparinvärisiin hiuksiinsa, suljin silmäni, kun huulemme kohtasivat ja unohdin hetkessä kaiken muun. Tunsin vain hänen huulensa huulillani, hänen kätensä kasvoillani ja millään muulla ei ollut väliä sinä pienenä hetkenä.
“Rakastan sinua”, kuiskasin, kun Edward suuteli kevyesti paljasta kaulaani.
“Niin kuin minäkin sinua”, Edward sanoi hiljaa ja kiersi käsivartensa ympärilleni ja halasi minua tiukasti. “Olin huolissani sinusta.”
“Sinun ei - “ Edward painoi kevyesti sormensa huulilleni ja naurahti närkästyneelle ilmeelleni.
“Tiedän, ettei minun tarvitse huolehtia, mutta en voi sille mitään.”
“Kaikki on käynyt niin nopeasti”, sanoin ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Tunsin, kuinka hän silitti hajamielisesti hiuksiani.
“Kaipaatko sinä sitä?” Edward kysyi ja poimi yhden kasvoilleni valahtaneen hiussuortuvan sormiinsa ja pyyhkäisi sen sitten varovasti korvani taakse. Pudistin päätäni hitaasti ja käänsin katseeni merelle.
“En kaipaa enää mennyttä”, sanoin pitkän hiljaisuuden jälkeen. “Renesmee on paras lahja, minkä olisin ikinä voinut saada.” Hymyilin ilkikurisesti ja kurkotin koskettaakseni Edwardin kasvoja. “Sinun jälkeesi.”
“Olet joutunut vaaraan minun takiani useammin kuin kerran”, Edward muistutti hiljaa ja veti minut lähemmäs itseään vasten.
”Mutta en olisi tässä, jos sinä et olisi ollut pelastamassa minua aina, kun olin vaarassa”, sanoin ja sipaisin uudestaan hänen kasvojaan. Hänen silmiensä alla näkyi tummat varjot ja silmät olivat miltei mustat. ”Näytät janoiselta.”
”Niin sinäkin, rakkaani”, Edward nauroi. Hän ponkaisi ketterästi ylös maasta ja ojensi kätensä minulle. Tartuin siihen ja Edward vetäisi minut nopeasti itseään vasten.
Kiersin käteni hänen niskansa taakse ja kurkotin varpailleni painaakseni huuleni hänen huulilleen. Kun huulemme kohtasivat tiesin, etten halunnut olla missään muualla enempää kuin hänen vahvojen käsivarsiensa alla. Ja tajusin, etten enää ikinä kaipaisi mennyttä. Halusin olla siinä. Ikuisesti.
*
Tuuli kutitti kasvojani lempeästi, kun juoksimme käsi kädessä sankan metsän siimeksessä. Kuulin jo kaukaa oksan rasahduksen jonkin eläimen liikkuessa puiden seassa. Heristin aistini äärimmilleen ja puristin Edwardin kättä varovasti - en halunnut satuttaa häntä, koska olin edelleen voimakkaampi kuin hän. Ajatus tuntui minusta oudolta, koska tilanne oli ollut vasta hetki sitten aivan toinen. Edward naurahti hiljaa ja hipaisi huulillaan korvalehteäni.
”Kaikki hyvin.”
Hymyilin ja pysähdyin Edwardin rinnalle. Kahahdas kuului nyt jo lähempää ja pystyin haistamaan jo tutuksi käyneen makean tuoksun. Pystyin kuulemaan tasaisen sydämen sykkeen ja valmistauduin hyökkäämään.
”Hirvi?” kysyin ääntäni madaltaen ja Edward nyökkäsi vieressäni hymyillen. Kyyristyin ja irrotin otteeni hänen kädestään pystyäkseni upottamaan kynteni hirven paksun nahkan lävitse. Tunsin lämpimän veren valuvan alas kurkustani makeana ja herkullisena, kun painoin huuleni tekemäni haavan ympärille. Vilkaisin sivusilmällä Edwardiin, joka seisoi muutaman metrin päässä minusta ja katsoi mietteliäänä kaukaisuuteen.
”Edward?” kysyin hieman karheaksi muuttuneella äänellä ja irrotin otteeni hirven ruumiista. Se putosi vaimeasti tömähtäen maahan, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. ”Onko kaikki hyvin?”
”On tietenkin”, hän mumisi ja harppasi luokseni yhdellä pitkällä harppaukselle. Hän hipaisi kasvojani kämmenselällään ja hymyili surullisesti. ”Minun on vain vaikea tottua siihen. Tiedän, että sinä pärjäät, mutta tuntuu niin vaikealta jättää sinut täysin suojattomaksi…” Edwardin ääni hiipui loppua kohden ja hän vaikeni kääntäen katseensa vieressämme makaavaan hirveen. Hän pudisti päätään ja tarttui hellästi käteeni vetäen minut itseään vasten. Painoin pääni hänen vaalean paidan peittämään rintaansa vasten ja hipaisin huulillani hänen paljasta kaulaansa.
”Luulin, että sinulle oli helpompaa, kun minä en ole enää ihminen.”
”Niin onkin”, Edward sanoi hiljaa. Hän kohotti hellästi kasvojani ylemmäs ja hipaisi huulillaan suunpieltäni. ”Ja olen iloinen siitä.”
Hymyilin ja painauduin tiukemmin häntä vasten kiertäen käsivarteni hänen niskansa taakse. Edward naurahti kevyesti ja painoi pehmeän suukon nenänpäähäni.
”Tulen aina suojelemaan sinua, rakas”, hän kuiskasi korvaani.
