I'm underground (Tonks, angst, K11)

[Haltiamieli]

Title: I’m underground
Author: Haltiamieli (minä)
Beta: Toujors pur
Rating: K11
Genre: Angst
Warnings: Syyllisyyden tunnetta ja angstia, kielikuvia
Disclaimer: Maailma Rowlingin ja hahmot, muuten ihan minun keksimääni. En saa tästä rahaa tai muutakaan korvausta, paitsi hyvän mielen ja kirjoittamisen ilon.

A/N: Iski kerran hirmuinen syyllisyyden tunne, ja aloin purkamaan sitä tunnetta kirjoittamalla kuunnellen samalla Avril Lavignen Alice -kappaletta. Siksipä tämä on songfic siihen kappaleeseen perustuen, huomasin jälkeenpäin kuinka hyvin nämä sanat sopivat tähän. Kiitokset Tojulle betauksesta. Osallistuu Fanfiction50-haasteeseen hahmolla Tonks ja sanalla 019. Kuolema. Sana siksi, koska tässä osa Tonksista ns. kuolee, ja hän muuttuu sen vuoksi. Nimen keksiminen oli haastavaa, kuten aina, mutta loppujen lopuksi olen siihen tyytyväinen.

I’m underground

Oloni oli hirveä. Mitä enemmän sitä ajatteli, sitä pahemmaksi se tuli. Silti en voinut vaikuttaa asiaan mitenkään, saatoin vain ajatella tapahtunutta ja sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, mutta silti kadun tekemääni. Kunpa voisinkin käyttää ajankääntäjää, mutta jos muuttaisin tekoani sen avulla voisin muuttaa tulevaisuutta hälyttävästi. Voisin olla kuollut. Voisin olla vankina kidutettavana, kunnes paljastaisin kaiken mitä tiesin. Saatoin siis vain maata siinä lattialla tuijottaen kattoon ja vaikertaen maailman epäreiluutta. Olin tehnyt sen, mitä en olisi mitenkään muuten ajatellutkaan tekeväni. Olin hylännyt parini, jättänyt hänet yksin. Olin paennut, pelastaen oman nahkani. Mieltäni täyttivät kuvat hänen tummista silmistään, jotka katsoivat minua järkyttyneinä, kun hän tajusi mitä aioin tehdä. Silti vain katsoin häntä, pyytäen anteeksi katseellani, ja kaikkoonnuin paikalta. Juuri ennen katoamistani kuulin hänen huutonsa: ”EI!”
Sitten ei mitään. Kaikkoonuin paikalta ja ilmiinnyin syrjäiselle Lontoon kujalle.

Trippin out
Spinning around
I'm underground
I fell down
Yeah I fell down

Olin tehnyt teon, jota olin aina halveksunut syvästi. En voinut sietää pelkureita ja oman nahkansa pelastaneita. Nyt kuitenkin syvällä sisimmissäni tunsin, että olin aivan samanlainen kuin hekin. Pelastin oman nahkani uhraten samalla yhden minuun luottaneista. Hänellä oli ollut tulevaisuus edessä kuten minulla, mutta minä olin liian pelkuri taistellakseni hänen kanssaan kuolonsyöjiä vastaan. Hylkäsin hänet, parhaimman ystäväni. Miten ansaitsin enää elää?

I'm freaking out, where am I now?
Upside down and I can't stop it now
Can't stop me now, oh oh

Sade kasteli minut läpimäräksi, mutten välittänyt. Olin lähtenyt kävelemään kämpästäni, toivoen että käveleminen poistaisi ajatukseni. Eivät ne poistuneet. Pikemminkin vahvistuivat entisestään. Syyllisyys kalvoi minua sisältä, sydämestä lähtien, nakertaen minua sisältä ja tuhoten minua vähitellen. Kohta kaatuisin maahan enkä enää nousisi. Syyllisyys oli musertava, en voinut kuvitellakaan että se voisi olla niin raskas taakka. Ennen olin vain huitaissut sen syrjään. Ennen, kun vielä olimme Tylypahkassa oma huoleton porukkamme. Pienestä kepposesta ei tullut muuta kuin jälki-istuntoa jos jäi kiinni. Kepposet eivät painaneet mieltä. Se oli osa meitä, osa porukkamme imagoa. Me olimme ne, jotka uskalsivat tehdä sellaista mitä toiset eivät.
Ja olimme ylpeitä siitä. Olimme helvetin ylpeitä siitä mitä teimme luihuisille. Nyt kun ajattelen sitä, niin emme olleet kuolonsyöjiä parempia. Olimme samalla tasolla heidän kanssaan, annoimme omien ennakkokäsitystemme kahlita itsemme ja teimme sen vuoksi sen kaiken luihuisille. Parhain kaikista ystävistäni oli itsekin luihuinen, mutta hän ei katunut oman tupansa vahingoittamista. Hän saikin sen vuoksi useita puhutteluja, mutta silti hän aina nauroi makeasti ja jatkoi samalla tavalla. Hän inhosi Luihuisen tupaa. Hän inhosi sen vihreää ja hopeaa, puhdasverisyyden korottamista. Hän oli kaikkea muuta kuin luihuinen. Silti lajitteluhattu oli laittanut hänet Luihuiseen.

I, I'll get by
I, I'll survive
When the world's crashing down
When I fall and hit the ground
I will turn myself around
Don't you try to stop me
I, I won't cry

Minulle on vasta muutama viikko sitten tapahtuneen vuoksi alkanut valjeta se, miksi hän joutui Luihuiseen. Hänen suvussaan oli velhoja ja noitia. Nämä noidat ja velhot olivat olleet puhdasverisiä luihuisia. Sukunsa vuoksi hänet oli lajiteltu Luihuiseen. Mutta tekojensa vuoksi kuolonsyöjät olivat murhanneet hänen mitä raaimmalla tavalla muutama viikko sitten. Taikaministeriön osasto, joka sitä tutki tälläkin hetkellä, ei ollut saanut muuta selville kuin että ruumiseen oli langetettu useita anteeksiantamattomia kirouksia.
Minulla oli siis oma teoriani tapahtuneesta, ja se sai syyllisyyteni vain kasvamaan. Minun vuokseni parhaista ystävistäni viimeisin oli nyt joutunut kuolonsyöjien kynsiin. Hänelle voisi tapahtua mitä hyvänsä. Aivan mitä hyvänsä.

I found myself in Wonderland
Get back on my feet, again
Is this real?
Is this pretend?
I'll take a stand until the end

Syyllisyys tuntui pudottavan minut kuin syvään koloon. Kaikki ympärilläni kulkevat ihmiset olivat minulle samaa harmaata massaa. Kolon seinät eristivät minut maailmasta, pitäen syyllisyydessä. Silti tunsin eläväni. Huolimatta pusertavasta tunteesta, joka puristi sydäntäni, kuljin eteenpäin ja tarkkailin niitä seiniä. Jotkin yksityiskohdat kiinnittivät huomioni, vaikka ne eivät siirtäneetkään ajatuksiani muualle. Vanha mies syötti puluja. Kaksi lasta roikkui lastenrattaita työntävän äidin käsissä. Kiireinen virastomies kulki salkku heiluen eteenpäin tien ylitse. Parvi puluja parveili jonkun hylkäämän ranskalaispaketin ympärillä. Yksi niistä tökki kauan sitten kadulle jähmettynyttä limaklimppiä. Huomasin pysähtyneeni erään penkin luokse ja istuneeni siihen. Vieressäni oli veden kastelema sanomalehti, jonka tekstiä ei enää erottanut. Oma elämäni tuntui samalta, mutta silti tässä jästimaailmassa oli minulle jotain turvallista. Nämä ihmiset eivät tienneet mitä heidän ympärillään tapahtui. He eivät tienneet millaisia uhrauksia me taikamaailman väki jouduimme tekemään jottemme paljastuisi jästeille. Ennen olin ihmetellyt miksi maailmamme täytyi pysyä piilossa, mutta siinä penkillä istuessani ymmärsin miten paljon taikuus muuttaisi tätäkin arkipäivää. Ei olisi puluja ruokkivaa vanhaa miestä, ei olisi onnellisia lapsia äitinsä kanssa, ei kiireistä virastomiestä eikä puluparvea. Taikuus muuttaisi sen kaiken toisenlaiseksi - joko tyhjäksi tai epäjästimäiseksi.
Tavallisten jästien keskellä kulkisi velhoja kaavuissaan ongelmitta. Jästit kiertelisivät taikakylissä turisteina.
Tai sitten maailmassa ei olisi jästejä kuin velhojen ja noitien palvelijoina, alhaisina, ihmisen aseman menettäneinä.

I, I'll get by
I, I'll survive
When the world's crashing down
When I fall and hit the ground
I will turn myself around
Don't you try to stop me
I, I won't cry

Silloin ymmärsin hänen asenteensa siihen kaikkeen. Oikeastaan ymmärsin heidän kaikkien. Minä olin ollut ainut, joka en ollut sisäistänyt sitä kaikkea. Nyt kuitenkin ymmärsin - jästien maailman täytyisi pysyä erossa taikuudesta. Ymmärsin myös, että pakoni ei ollut vain oman nahkansa pelastamista, vaan myös maailmojemme erossa pitämistä. Minä saattaisin antaa lisää kuolonsyöjien nimiä - olin tunnistanut kimppuumme hyökkäneistä muutaman - ja se auttaisi sodassa tiedät-kyllä-ketä vastaan.

Nousin seisomaan ja kävelin vaitonaisena pulujen ohitse. Jalkani kuljettivat minut vaistomaisesti kohti erästä syrjäistä kujaa, josta pääsisin pujahtamaan Feeniksin killan yhteen pääpaikkaan. Se oli yksi lukuisista piilopaikoistamme, ja toivoin löytäväni sieltä jonkun jolle kertoa tapahtuneesta. Jonkun, joka voisi kertoa tilanteen eteenpäin. Ystäväni uhraus ei saanut olla turha. Ystävieni menetys ei saanut olla turhaa. Vain minä voisin tehdä sen, mitä porukkamme oli Tylypahkassa aloittanut. Tuttu, aivan liian pitkään saavumattomissa ollut hymy levisi kasvoilleni sujahtaessani kujalle. Kyllä vain, minä todistaisin että meidän porukkamme olisi hyödyksi taikamaailmallemme!

I, I'll get by
I, I'll survive
When the world's crashing down
When I fall and hit the ground
I will turn myself around
Don't you try to stop me
I, and I won't cry

Keskellä synkkää metsää makasi nuori nainen, vain mustaan kaapuun kääriytyneenä. Hän oli päässyt pakoon vain vaivoin, mutta purema jalassa poltteli. Hän kirosi raskaasti kivun aallon tulvahtaessa koko hänen kehoonsa. Tuskaa ei voinut kuvata sanoin. Se oli sekä fyysistä että henkistä. Hän kyllä tiesi, mikä häntä oli purrut. Ja nyt hänestä tulisi samanlainen. Onneksi Tonks oli päässyt karkuun, eikä saisi koskaan tietää mitä hänelle oli tapahtunut.

A/N: Kommenttia tästä jos saisi?

[Resonanssi]

Tonksin ajatuksia on kiva lukea, hän kun esiintyy kirjoissa aivan liian vähän niin on myös kiva saada esiin sitä angstista puolta ja sen ajatuksia

hieno kuvailu ja perustelu ja kaikin puolin oikein kiva ficci.
loppu oli hyvä huomio minusta ja paransi tätä entisestään, mutta sehän oli ihmissusi joka sitä noitaa puri? eikö niin?

[Haltiamieli]

Resonanssi: Kiitos kommentistasi. ^^ Se ilahdutti kovastikin. Tämän tyylisiä Tonks-ficcejä minulla on useitakin. :p Noidan purijasta en paljasta mitään. >) Se jääköön teidän mielikuvituksenne varaan. ^^

[Wild Child]

Sait tässä Tonksiin aitoa eloa, joka on kovin arvostamaani. MItä iloa on lukea kasvotonta hahmoa jolla on tuttu nimi ja valmiit pakkokliseet mutta ei mitää luotua; hahmo joka ei hengitä? Mutta tämä hengitti. Koko ficci suorastaan puhalteli kasvoille realistista, kaunista ja perusteellisen tunteella kirjoitettua tekstiä.

Ja helmenä simpukassa oli tuo song. Olen itsekin pohdistellut sitä ja tyksin kappaleesta kovasti, mutta jätin sen sitten kun ideaa ei ilmennyt. Mutta sinä sisällytit sen hienosti tähän.

       Merci, sanoo -Wild Child- joka siis ei osaa muodostaa kattavia ja tämän pidempiä kommentteja. Pahoittelut siitä.

[Haltiamieli]

Wild Child: Oi kiitos kommentistasi. ^^ Mitä tuohon voisi enää sanoa? *kumartaa*

[Siiseli]

Valaistakoon nyt aluksi hieman asiaa, koska meikäläiseen tulet ilmeisesti törmäämään uudelleen, sikäli mikäli niinkin ihanasta naisesta kuin Tonksista tulet jatkossakin kirjoittamaan. Myönnän selanneeni listauksesi pariin kertaan läpi ja nyt ajattelin, että olisi korkea aika alkaa kirjoittelemaan kommentteja näihinkin. Osaksi edistäen omaa projektia ja osaksi vain piristämään siuta. (: Kuullostaapa tökeröltä. No, otsikko ei liioimmin avaa meikäläiselle mitään portteja, tuskin olisin tullut avaamaankaan jos olisin nähnyt tämän vain jossain häälymässä.

Mulle Tonks on hahmo, joka on osoittautunut kaikista tärkeimmäksi fandomista ja myönnän että olet onnistunut luomaan hänelle mukavan persoonan, vaikka nainen on minun mieltämänä ulkoapä'in viileä, eteinen ja aavistuksen myös kylmä, mutta seurallinen, niin hänen päässään myllertää tuhansia ajatuksia. Työparin menettäminen on aina rankkaa, mutta tästä olisi upea lukea jatkoa, jossa Tonks törmää tuohon naiseen. Tunnistaa ja loppujen lopuksi helpottuu tai ahdistuu vielä enemmän.

Pidin tästä, sen myönnän. Biisiä en kuitenkaan vaivaantunut kuuntelemaan, sillä minusta tämä toimii ilman sitäkin. Mukavasti välittyy hyvää tunnelmaa ja niin, tyksin tästä. Ja taidan myös pahasti toistaa itseäni. Olen pahoillani äärimmäisen epäselvästä kommentista, mutta syytän siitä vain Tonksia. Se nainen on ihmeellinen <3 Hänestä on kuitenkin harmillisen vähän ficejä ja olen iloinen, että olet ff50 nojalla ottanut tehtäväksesi kartuttaa niiden määrää. Toivotan onnea jatkolle, ja sukellan takaisin listaukseesi.

- Siiseli

[Eulalia]

Itse en ole pahemmin Tonksiin kirjojen myötä hurahtanut, jotenkin Rowling esitteli hänet sarjaan kiinnostavana, mutta loppujen lopuksi minulle jäi sellainen olo, että kaikki, mitä hänestä saimme, on cool ulkokuori, joka vähän horjuu rakkausangstin vuoksi, mutta ei juuri muuta. Hänen sukulaisuussuhteensa tietenkin ovat mielenkiintoiset, ja tunnustan hahmossa piilevän potentiaalin näin ficcareita ajatellen – siksi oikeastaan tämän nappasinkin tuosta etusivulta luettavakseni.

Ja kyllä, Wild Childia kompatakseni sanon myös, että olet saanut Tonksin tässä eloon ja tuonut hahmoon kaivattua syvyyttä. Pidän tosi paljon syyllisyydentunteesta ficin kantavana teemana, se on paitsi vähän vaihtelua perusangstipaketteihin, ja lisäksi tuo säröä Tonksin hahmoon ja siihen cooliin mahtavuuteen, jota hän edustaa. Tykkään siitä, kuinka hän päätyi pelastamaan oman nahkansa – iahan särö urheudessa ja luonnollinen reaktio kenelle tahansa suojeluvaistosta tietoiselle ihmiselle, ja kuitenkin juuri oikea asia tuntea syyllisyyttä. Lupaavasta alusta ja ihanasta angstissa vellomisesta huolimatta ficin keskivaiheilla minulla oli hieman keskittymisvaikeuksia, jotenkin nuo kouluaikojen muistelot tuntuivat rönsyilevän vähän liikaa ja hakevan tunteellista latausta tarinaan hieman liian kaukaa. Hienosti keksittyjä nekin tosin, ja pidän koko luihuisten kiusaamisen ja parhaan ystävän psyykeen tutkiskelusta sinänsä, mutta ehkä sen olisi voinut toteuttaa hieman tiivistetymmässä muodossa.

Lopun mielialan kohentuminen on kivan lohdullinen ratkaisu, joskin Tonks piristyi ja uhoutui ehkä vähän turhan paljon. Kuitenkin tykkäsin siitä, ettei hän jäänyt vellomaan angstissaan loppuelämän suru –asenteella, vaan päätti tehdä jotain hyödyllistä. Mielenkiintoinen oli myös tapasi lopettaa, kuinka se ystävä ei sitten kuollutkaan. Herätti paljon kysymyksiä ja jätti kivan jännitteen tähän päätteeksi

Lia

[Haltiamieli]

Kiitokset kommenteistanne, Siiseli ja Eulalia. Tässähän voisi jopa alkaa siirtyä takaisin tuon haasteen pariin, jäänyt aika lailla sivuun muiden projektien keskellä... :3