Nimi: Kaunis kuin taivas
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Remus/Sirius
Sanojen määrä: 363
Summary: Sirius pakenee Jamesin kotoa läheiselle niitylle katsomaan taivasta, koska ei halua ajatella.
A/N: Osallistuu FanFic10:een sanalla
06. Sininen. Ja kirjoitin tämän eilen illalla/yöllä, kun minun olisi pitänyt joko nukkua tai lukua saksan kokeisiin, jotka oli muuten ihan liian vaikeet. Ja asiaan, tässä ficci, kertokaa mitä pidätte.
Taivas oli sininen sininen
sininen. Se oli kauneinta mitä Sirius oli koskaan nähnyt. Tai oli kauniimpaakin, mutta Sirius ei uskaltanut ajatella sitä. Se oli liian kaukana, liian särkyvä pieni ajatus, vaikka ajatuksen kohde oli lähellä syömässä äidin mustikkapiirakkaa. Sirius tuijotti taivasta ja toivoi voivansa sukeltaa tuohon sineen. Taivas tuntui olevan lähellä, lähempänä kuin mutkikkaat ihmissuhteet ja ruoan tuoksu. Sirius halusi vielä lähemmäksi taivasta. Hän pomppasi ylös kokeilevasti, niska kenossa. Tuntui kuin taivas olisi ollut hetken lähempänä. Niin kuin sitä olisi voinut koskettaa. Toinen hyppy oli korkeampi ja taivas hehkui yhä vain sinisenä piittaamatta tuosta pojasta. Sirius levitti kätensä, kun pomppasi vielä uudestaan. Voisiko taivasta halata? Se tuntui helpommalta kuin erään henkilön halaaminen, mutta eihän Sirius edes ajatellut kenenkään halaamista. Muuta kuin taivaan. Hän hyppäsi ja yritti kaapata taivaan syliinsä, mutta ei onnistunut. Sen sijaan hän onnistui laskeutuessaan kompastumaan ja kaatumaan selälleen pehmeään niittyyn. Hän katsoi ylös, mutta aurinko sokaisi hänen silmänsä. Silmien sulkeminen tuntui hyvältä ajatukselta joten hän teki niin ja katsoi auringon maalaamia kuvioita silmäluomissaan. Mutta vähän ajan päästä hänen tuli kylmä. Joku oli auringon edessä. Sirius avasi silmänsä. Nyt se tuntui hyvältä ajatukselta, sillä hän näki jotain paremman näköistä kuin taivaan, pojan naaman häilyvän hänen yläpuolellaan huolestunut ilme kasvoillaan.
”Oletko sinä kunnossa? Katsoin kun hypit ja kaaduit etkä noussut enää ylös”, poika sanoi ja Sirius vain hymyili laiskasti.
”Yritin halata taivasta. Enkä ole pilvessä, Remus, älä katso minua noin. Katso taivasta. Se on kaunis.”
Poika katsoi ylöspäin ja nauroi karheasti. Sirius näki arven hänen kaulassaan ja sulki taas silmänsä. Ei saanut ajatella täysikuisia öitä ja aamulla sängyssään alasti hytisevää poikaa, joka ei tiennyt koskaan, mitä yön aikana oli tapahtunut. Piti ajatella aurinkoa, kukkien tuoksua ja sinistä taivasta heidän yläpuolellaan. Sirius kuuli ruohon kahinaa ja tunsi pojan vartalon vierellään ja lämpimän hengityksen poskellaan. Hän räväytti silmänsä auki. Remus oli asettunut hänen vierelleen loikoilemaan. Hänen kasvonsa olivat lähellä.
”Onhan se kaunis”, tuo poika sanoi ja Siriuksen piti miettiä vähän aikaa, ennen kuin tajusi että Remus puhui taivaasta. ”Mutta sinä olet kauniimpi.”
Sirius käänsi päänsä. Heidän nenänsä osuivat yhteen, mutta Sirius kallisti päätään ja nauroi vähän, ihan vähän vain ennen kuin suuteli Remusta.
Taivas oli sininen sininen sininen,
mutta kukaan ei enää katsonut sitä.
