Nimi: Hallitut tunteet
Kirjoittaja: SnowBlind
Beta: Vehka
Tyylilaji: femmedrama, oneshot
Paritus: Minerva McGarmiwa/Irma Prilli
Ikäraja: S
Yhteenveto: Kirjastoon tulo ei ollut sattumaa. Se oli periksianto monen päivän odotukselle ja turhautumiselle, jota odottamisesta oli seurannut.A/N: Äkillisen inspiraation tuloksena syntynyttä opettajafemmeä
Osallistuu femmekymppiin.
Hallitut tunteet
”Kuuntele minua, Potter. Olen monta kertaa kieltänyt sinua hyökkäämästä Malfoyn kimppuun tuolla tavalla.”
”Mutta professori McGarmiwa...”
”Hiljaa, älä keskeytä minua.”
”Hän ärsyttää meitä aina. Tänään hän haukkui taas Ronin perhettä ja kertoi huonoja vitsejä äidistäni.”
”Harry. Tiedän kyllä että sinä ja Malfoy ette pidä toisistanne. Uskon, että hän on aika ajoin hermostuttava. Mutta - pyydän, että kuuntelet minua nyt - sinä et voi silti käyttäytyä noin harkitsemattomasti. Ymmärrän, että elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin tekisi aivan hirveästi tehdä mieli jotain... jotain todella ajattelematonta ja... harkitsematonta. Aina ei voi kuitenkaan tehdä niin kuin mieli tekee. Omat tunteet täytyy osata hallita, Potter. Sinun täytyy oppia se erityisen hyvin.”
Harry Potter laski katseensa maahan. Katseessa näkyi selvää ärsyyntymistä ja tunnetta siitä, että häntä ei ymmärretty.
”Muista tämä ja
usko minua, Potter. Kyllä minä tiedän, mistä puhun”, Minerva McGarmiwa painotti. ”Voit mennä.”
Minerva katsoi Harryn käytävällä loittonevaa selkää.
Tuo poika ei ehkä usko minua nyt, mutta ajan mittaan hän kyllä ymmärtää, hän pohti mielessään.
*
Kirjastoon tulo ei ollut sattumaa. Se oli periksianto monen päivän odotukselle ja turhautumiselle, jota odottamisesta oli seurannut.
Minerva ei ollut käynyt täällä pitkään aikaan. Hän pakeni odotettua kohtaamista astelemalla tärkeänä ikkunan ääreen. Päivä näytti kirjaston ikkunasta katsottuna harmaalta ja kolealta. Minerva katseli ulkona avautuvaa ankeutta. Synkeä sää oli kuitenkin merkkiä kesästä, paremmasta, hän tiesi.
”Professori McGarmiwa? Voinko auttaa teitä jotenkin?”
”Aah – matami Prilli – kyllä, voitte auttaa minua.”
”Niin?”
”Tarvitsisin erään kirjan kielletyltä osastolta. Sellaisen, joka käsittelee vaarallisten muodonmuutosten historiaa. En valitettavasti muista kirjailijaa.”
”Hyvä on. Tulkaa perässäni.”
Mikään ei ollut improvisoitua Minervan esityksessä. Hän oli käynyt tilanteen läpi päässään kymmeniä kertoja. Joissain versioissa hän oli tosin pyytänyt kirjaa ”Lemmenlumojen salat” ja katsonut tuolloin Irmaa suoraan silmiin, joissain taas pyytänyt häntä katselemaan kirjaa kanssaan. Yhdessä versiossa Minerva oli pyytänyt Irmaa kahville huoneeseensa.
Se kuvitelma oli loppunut seuraavan aamun hymyyn ja kosketuksiin ennen lähtöä aamiaiselle.
Minerva sai katsoa rauhassa, kuinka Irma etsi kirjaa lukuisien muiden joukossa, kuinka hän juoksutti lyhyitä töppösormiaan niiden pölyisillä kansilla ja otti välillä esiin yhden lähempää tarkastelua varten.
”Kirja vaarallisten muodonmuutosten historiasta. Siinä taitaa olla muutama järkyttävä kuva, vai?”
Minerva hätkähti hieman huomatessaan, että repliikki oli esiintynyt yhdessä hänen kuvitelmassaan. Hän siirsi katseensa Irman vihreänharmaisiin silmiin, joiden lähelle oli jo ennättänyt ilmestyä vanhuuden ryppyjä.
Kypsyyden ryppyjä, hän ajatteli mielessään.
”Kyllä.”
”No hyvä, että se on sitten laitettu tänne. Minusta on hyvä, etteivät oppilaat pääse näkemään ja lukemaan kaikenlaista.”
”Täsmälleen.”
Tässä kohdassa Minerva oli pyytänyt Irmaa kahville, kävelylle, rupatteluhetkelle, omaan huoneeseensa, Irman huoneeseen, keskustelemaan kirjoista, lammelle tai sänkyyn.
”No niin, tässä se nyt on!”
”Kiitoksia kovasti avustanne.”
”Eipä kestä.”
”Hyvää päivänjatkoa.”
”Samoin sinulle.”
*
Avain kääntyi luokkahuoneen lukossa.
”Mmmh... Percy, älä... olemme sentään koulussa.”
”Penelope hei... ei tänne tule ketään...”
”Neiti Clearwater on oikeassa. Hänelle siis yksi tupapiste.”
”Professori McGarmiwa?”
”Minä olen. Laittaisitko housut päällesi, nuori herra Weasley?”
”Oh - kyllä, professori.”
Huolimatta kivikovasta maskistaan Minerva ei voinut estää punaa nousemasta poskilleen katsoessaan yllättämäänsä nuorta paria. Se ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna siihen, miltä Percy Weasley näytti sulkiessaan vyötänsä tai Penelope Clearwater oikoessaan hamettaan. Molempien kasvot hehkuivat syvänpunaisina.
”Saanen muistuttaa rakastavaisia siitä, että tämä on
oppilaitos. Täällä ei ole suvaittua tehdä aivan mitä vain mieli tekee.”
”Anteeksi, professori. Emme me niin kuvitelleetkaan”, Percy vastasi hädissään.
”Toivon, etten tule törmäämään tällaiseen toista kertaa astuessani tiettävästi tyhjään luokkahuoneeseen.”
”Kyllä, professori.”
”Hyvä. Menkäähän nyt. Percy, sulkisitko vielä sepaluksesi.”
Percy näytti erittäin vaivaantuneelta ja järkyttyneeltä Minervan yllättävästä saapumisesta. Punainen väri hänen kasvoillaan vain syveni syvenemistäään ja hänen silmänsä pysyivät tiukasti lattianrajassa.
Ketäköhän minä oikeasti koko ajan muistutan näistä asioista, mietti Minerva mielessään suljettuaan luokan oven.
Heitä vaiko minua? Olinkohan liian ankara heille? He ovat sentään nuoria.Siitä huolimatta tämä on kuitenkin koulu.*
”Professori McGarmiwa. Hauska nähdä teitä taas täällä kirjastossa. Voinko auttaa jotenkin?”
”Kyllä. Tykästyin paljonkin tuohon muodonmuutosten historiasta kertovaan kirjaan. Voisitteko auttaa minua löytämään lisää saman kirjailijan teoksia?”
”Mielelläni! Seuratkaa vain minua.”
Ehkä jossain toisessa ajassa ja paikassa se voisikin olla mahdollista... Minerva ajatteli katsoessaan Irman ylös päälaelle kiinnitettyä harmaista ja ruskeista hiuksista muodostettua nutturaa, joka heilui pienesti naisen kävellessä hänen edessään.
Mutta ei nyt, eikä missään nimessä täällä.Minervan kasvot pysyivät asiallisina ja tulkitsemattomina. Hän ei saanut antaa periksi mielihaluilleen.
Hänhän hallitsi tunteensa.
