Author: Spider
Genre: Drama, pieni Humor
Characters: Kelmit, Severus Kalkaros, Regulus Musta mainintana
Summary: Oli harvinaisen kaunis aamu. Pienet siniset linnut liversivät oksilla ja aurinko alkoi levitellä kultaisia säteitään. Kaikkialta saattoi aistia sisäisen rauhan ja hiljaisuuden. Tai no… Kaikkialta muualta kuin Rohkelikkotornista.
Disclaimer: Row omistaa kaiken Pottereihin liittyvän. Meitti vaan kirjoittaa. Tästä ei tule minulle minkäänlaista palkkiota.
Rating: Sallitulla mennään
A/N: Minulla on hyvin vahva viha/rakkaus -suhde tähän ficciin. Osallistuu sataseen sanalla 091. - Syntymäpäivä ja Aakkoshaasteesen kirjaimella S.
SEVEN SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA
Oli harvinaisen kaunis aamu. Pienet siniset linnut liversivät oksilla ja aurinko alkoi levitellä kultaisia säteitään. Kaikkialta saattoi aistia sisäisen rauhan ja hiljaisuuden. Tai no… Kaikkialta muualta kuin Rohkelikkotornista.
”Ylös, ulos ja lenkille, senkin unikeot!” Sirius hihkaisi ja löi Remusta tyynyllä päähän. Remus vain käänsi kylkeään jupisten epämääräisesti jotakin ’luolamiehistä’ ja ’käytöstavoista’. Sirius ei kuitenkaan aikonut luovuttaa niin helpolla, vaan alkoi kiskoa peittoa ystävänsä päältä.
”Sirius! Haluan nukkua! Mitä kellokin on?” Remus tiuskaisi ärtyneenä Siriuksen hymyillessä valloittavaa kelminhymyään.
”Puoli seitsemän”, tämä vastasi saaden välittömästi osakseen James Potterin vihat.
”Puoli seitsemän?!? Anturajalka, oletko menettänyt järkesi? On lauantai, ja sinä kiskot meidät ylös puoli seitsemältä!” James raivosi. Remus naurahti unisena. Ilmeisesti hän ei ollut ainoa, joka oli kiskottu ylös aivan liian aikaisin.
Peter oli ainoa, joka tuhisi vielä sängyssään. Se epäkohta korjattaisiin pian.
Sirius otti kiinni Peterin patjan alareunasta ja kippasi pojan alas pediltään.
”M-Mtähh?” Peter mumisi hölmistyneenä mätkähtäessään lattialle ja hieroi silmiään.
”Kello on jo puoli seitsemän, Peter-kulta. On aika herätä!” Sirius hihkaisi.
”Sadisti!” Peter tuhahti ja kampesi itsensä ylös lattialta.
”Ja nyt, voisiko joku kertoa miksi ihmeessä meidät piti raastaa hereille näin hemmetin aikaisin?” James kysyi ärtyneesti. Sirius naksautti kieltään paheksuvasti.
”Soo soo, kelmitoverini! Ette kai te suinkaan ole unohtaneet mikä päivä tänään on?”
”Näköjään olemme. Joten: Mitä erikoista tässä päivässä on?” James uteli. Hän istui sänkynsä laidalla hiukset jopa pörröisempinä kuin yleensä. Poika arveli, että olisi turha toivoa nukkumaan pääsyä enää sinä aamuna. Sirius huokaisi.
”Voi rakkaat kelmiystäväni. Tänään meidän pitää antaa eräälle ystävällemme hänen elämänsä… ikimuistoisin syntymäpäivälahja!” Sirius katseli moittivasti kolmea ystäväänsä.
”Tarkoitatko…?” Remus aloitti. Asia alkoi vihdoin valjeta hänen väsyneille aivoillensa. Sirius näytti olevan riemuissaan.
”Juuri niin! On Ruikulin syntymäpäivä!”
”No mitä me enää odottelemme?” huudahti James siirtäen väsymyksen syrjään mielestään ja alkoi kiskoa paitaa päälleen. Remus hymähti.
”Mitä me tarvitsemme?” hän kysyi.
”Sakset ja näkymättömyysviitan”, Peter vastasi ja haukotteli pitkään. Siriuksen silmät välkehtivät ilkikurisesti. Kun hänen sangen uupunet ystävänsä pukivat päälleen, hän kaivoi Jamesin matka-arkusta näkymättömyysviitan esille.
Lopulta, kun kaikki olivat saaneet jotakin päällensä he astelivat ulos rohkelikkotornista. Pojat kävelivät portaita kohden välittämättä Lihavan Leidin äkäisistä kommenteista. He kävelivät ja kävelivät, ohi lukemattomien maalausten ja haarniskoiden, yhä vain alemmas. Lopulta pieni joukko saapui tyrmiin.
”Viitan alle!”suhahti James. Pian noiden neljän pojan paikalla näkyi vain ilmaa.
”Onko sinulla tunnussana, Rem?” Sirius kysyi.
”Totta kai. Veljesi pitäisi ehkä olla hieman varovaisempi”, Remus vastasi ja hymyili pienesti.
”Puhdasverinen”, hän sanoi ja seinä heidän edessään avautui.
Pojat marssivat sisälle luihuisten oleskeluhuoneeseen mahdollisimman hiljaa.
”Missäköhän makuusalit ovat?” Remus kysyi ja katsoi inhoavasti takaseinää koristavaa valtavaa hopeakäärmettä.
”En ole ihan varma, Remus kultaseni, mutta voisikohan mitenkään olla tuon oven takana, jossa lukee ’makuusalit’?” Sirius näpäytti tyypillisen sarkastisesti.
”Voi olla”, James virnisti. Peter hihitti hiljaa.
Niin nelikko asteli ylös puuoven takana olevia portaita. He katselivat hetken ympärilleen yrittäen päättää, mistä aloittaisivat etsimisen. Remus osoitti tummaa tammiovea. Hyvin hiljaa Peter avasi oven, jossa luki: ’Viidennen luokan pojat’. Ääntäkään päästämättä he alkoivat etsiä kohdettaan.
”Siinä hän on”, James kuiskasi.
”No niinpä näkyy”, Sirius virnisti. Peter tukahdutti vaivoin naurunsa. Kelmit kuulostelivat hetken, ja koska kaikki luihuiset tuntuivat olevan unten mailla, Remus heilautti viitan heidän yltään.
”Sakset esiin!” James kuiskasi pirullisesti. Pojat kaivoivat kynsisakset esiin kaapujensa taskuista ja niin he alkoivat rautaisia hermoja vaativaan puuhaansa.
Noin viiden minuutin kuluttua kelmit olivat valmiita. He läimäyttivät kättä keskenään ja pujahtivat takaisin näkymättömyysviitan alle. Kelmit ottivat suunnan kohti rohkelikkotornia.
Sirius onnitteli itseään mielessään. Täydellinen kepponen. Remus puolestaan mietti, mitäköhän Severus mahtaisi sanoa herättyään ja huomattuaan olevansa kalju. James ja Peter virnistelivät toisilleen. Aina tämä olisi yhden jälki-istunnon arvoista. Aina.
