Pairing: James/Sirius se on siellä taustalla. Teidän täytyy vain nähdä se.
Rating: S
Genre: romance ehkä. Muuten vähän sekametelisoppaa.
Summary: "Ja sitä toivoo, että sellainen paikka on olemassa, koska ei halua toisen kärsivän tuskia joita itse kokee."
A/N: Mietin tätä eilen illalla, kun en saanut unta ja tästä piti tulla todella erilainen. En tiedä, onko tässä häiritsevä tyylinmuuttumiskohta alussa, sen te lukijat näette ehkä paremmin. Kannattaa kuunnella jotain tosi hempeetä musiikkia taustalla. Kirjottaessa on kuunneltu Hans Zimmerin Iris and Jaspera uudestaan ja uudestaan ja sen kanssa saa sen oikean tunnelman. *Siteeraus elokuvasta Tummien perhosten koti (kannattaa katsoa se).
Kohti huomista
Elämää on hyvin vaikeaa jatkaa enää sen jälkeen, kun on tullut keskelle painajaisia, nähnyt kaiken synkkyyden ja kuollut omissa ajatuksissaan. Ei jaksa miettiä, mitä voisi tapahtua seuraavana päivänä, koska päiviä ei ole enää elämään. Niitä ei kuluteta siihen, että saataisiin haaveilla parhaista ystävistä ja rakastetuista, uudesta kohtaamisesta heidän kanssaan.
Azkabanissa kohdataan vain painajaisten kanssa. Paikallaan istuva vanki tärisee nähdessään edessään ystävänsä, tuntiessaan tämän käden omassaan. Hän ei voi avata silmiään, ei uskalla, koska silloin kuva olisi kadonnut iäksi, eikä hän olisi koskaan saanut sanoa hyvästejä. Ehkä silloin hän viimein tajuaa, että toinen on poissa, että toinen on todellakin jossain kaukana, mistä häntä ei saa enää pois, mistä häntä ei voi enää pelastaa. Ja ehkä silloin hän ymmärtää, että siellä maailmassa on parempi, taivaassa, missä kaikki käy todeksi, missä rakastavaiset todella kohtaavat.
Ja sitä toivoo, että sellainen paikka on olemassa, koska ei halua toisen kärsivän tuskia joita itse kokee. Kyyneleiden antaessa vain valua voi kokea uudenlaisen tunteen, toivon siitä, että hän kohtaa unelmansa uudestaan, kaiken tärkeän, vaikka ei ole suunnitellut tulevaisuudelleen mitään.
Hän pystyy kuvittelemaan, miten rakastettu heiluttaa jalkojaan pilvenreunalla ja kannustaa häntä tulemaan luokseen. Tai sitten ei. Ehkä pilvenreunan valtias haluaa hänen jatkavan elämäänsä, antaen toiselle anteeksi tämän kuoleman, että toinen pääsee rauhaan ja hän itsekin voisi vihdoin päästää irti ja jatkaa matkaansa pelastamaan niitä, jotka todella sitä tarvitsevat.
Ja kun hän vihdoin päättää jättää sellinsä iäksi, hän katsoo taakseen viimeisen kerran. Hän pystyy näkemään rakkaansa seisomassa nurkassa, vailla elämää, mutta hymyillen kuitenkin. Hän pystyy kuiskaamaan toiselle viimeiset sanat, päästämään tämän irti todella, lopettamaan itsensä kiduttamisen ja jatkamaan päivästä toiseen.
"Hyvästi, James. Lepää rauhassa. Sarvihaara..."
"Kaikesta huolimatta meidän on käännettävä ajatuksemme kohti huomista, meidän on käännettävä surumme voimaksi ja ponnisteltava entistä enemmän ja osoitettava itsellemme, että me kestämme, että me jaksamme, että me taistelemme, emmekä anna periksi."*
