LW3: Vedenneito || (S, angst, Narcissa/Remus)

[Rowena]

Title: Vedenneito
Author: Rowena
Genre: LW3-ficci, angst, one-shot
Rating: S
Pairing: Narcissa/Remus (Narcissa/Lucius)
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille.
Summary: Vierees jään lepäämään, kun lumous katoaa.
A/N: Osallistun tällä Lyrics wheeliin muistaakseni keväällä 2006. Päätin lisätä tämän uuteenkiin Finiin, kun satuin tämän arkistoistani bongaamaan.



Vedenneito

Vesipisarat tipahtelivat laiskasti Tylyahon järveen.

Tip, tip, tip.

Ääni kuulosti maaniselta, samalla sekä pelottavalta, että johdonmukaiselta. Tai ehkä tuntemus pelosta syntyi juuri johdonmukaisuudesta, siitä, että kerrankin luonto oli ennalta-arvattavissa. Tip, tip, tip koko ajan, jatkuvasti. Luonnon leikkiä tahdeilla ja laskuopilla.

Narcissa makasi selällään kostealla nurmella. Alkukesän yön kepeä tuuli tanssi paljaalla iholla, tarttui ennestäänkin sotkuisiin hiuksiin. Narcissa räpytteli väsymyksestä raskaita silmiään. Hän tiesi, että viisainta olisi nousta ylös ja pukeutua, ennen kuin joku yövirkku tylypahkalainen sattuisi paikalle. Mutta raukea vartalo ei tahtonut hievahtaakaan Remuksen viereltä.

Niin, Remus, tuo kultainen poika. Narcissa kierähti kyljelleen ja kurottautui sivelemään nukkuvan Remuksen rintakehää. Remus ei herännyt, mutta ei Narcissa olisi sitä tahtonutkaan. Hän halusi säilyttää lumouksen, olla pilaamatta sitä puheella. Narcissa painoi päänsä Remuksen vatsalle ja sulki silmänsä.

Kun Narcissa havahtui, oli sade lakannut. Ilma tuoksui raikkaalta, ja järven tumma vesi näytti houkuttelevalta. Varovasti Narcissa nousi seisomaan ja käveli vesirajaan.
Sateen raiskaama järvi otti neidon rauhallisesti vastaan, mutta äkkiä se imaisi hänet mukanaan kokonaan, pesi puhtaaksi sekä ulkoisesta, että sisäisestä liasta. Vesi antoi hyväksynnän, anteeksiannon. Vesi, puhtauden alku, ei syyttänyt. Se oli liian tahraton välittämään rakastamiensa neitojen syntisyydestä. Vesi halusi vain kulkea eteenpäin, pyörteillä, myrskytä, nauttia. Se halusi sekoittaa mukaansa eksyneen neidon pään, sotkea hiukset, tunkeutua kehon jokaiseen soppeen. Vesi tahtoi olla valtias. Se tahtoi rikkoa ja koota taas uudestaan. Vesi oli itsevaltaisuudessaan täydellinen. Mutta mikään lumous ei kestä ikuisuuteen. Vesikään ei ole kyltymätön, vaan kyllästyy aina lopulta leikkimään vaarallista leikkiään neidon kanssa. Se heittää neitonsa maalle kuin simpukan tai jonkin muun itselleen arvottoman aarteen. Vesi ei välitä.

Narcissa jäi huohottaen makaamaan vesirajaan. Hänen aikansa alkoi olla lopussa. Parin tunnin kuluttua hän joutuisi kohtaamaan Lucius Malfoyn vastatakseen tämän kosintaan. Se oli kuitenkin vain muodollisuus, sillä Mustat ja Malfoyt olivat sopineet edullisesta avioliitosta aikapäiviä sitten. Kukaan ei ollut kysynyt Narcissan mielipidettä, eikä kukaan tiennyt hänen haluavan vastata Luciukselle kieltävästi. Paitsi Remus. Rauhallisesti uinuva poika luuli, että Narcissa antaisi Luciukselle rukkaset. Narcissa tiesi voivansa ja haluavansa tehdä niin, mutta samalla hän tiesi, ettei koskaan tekisi niin. Hän ei pystyisi elämään köyhänä, vaikka miten olisi tahtonut omistautua Remukselle. Ei, Narcissa tiesi valitsevansa lopulta vaurauden, hyvän aseman ja ihailun, Luciuksen. Remus ei pystynyt tarjoamaan kuin sydämensä, eikä se riittänyt Narcissalle syyksi tehdä vastoin sukunsa tahtoa.

Narcissa nousi seisomaan ja väänsi enimmät vedet pois hiuksistaan. Jossain haukkui koira. Ilma oli painostava, maa hohkasi kosteutta. Märkä ruoho tuntui ikävältä  paljaiden jalkojen alla, kun Narcissa käveli Remuksen luo. Narcissa oli aikeissa pukeutua, mutta ei lopulta voinut vastustaa kiusausta käpertyä Remuksen vierelle vielä viimeisen kerran. Huomaamatta kädet kiertyivät pojan ympärille, huulet hakeutuivat rintakehälle.
Aivan liian nopeasti aamu nosti päätään ja pyyhkäisi yön pois tieltään. Epäröinnin aika oli ohi, ja päätöksen oli oltava valmis. Mutta se ei ollut. Narcissa painautui tiukemmin vasten Remusta. Täydellinen lumous oli vaihtunut täydelliseksi ahdistukseksi. Narcissa ei tahtonut liikahtaakaan, ei, vaikka kuuli pehmeitä askelia polulta. Joku oli tulossa järvelle.

Narcissa ei jaksanut välittää.

Vesi kutsui sielua niin suloisesti.

Askeleet pysähtyivät Narcissan taakse. Hagridin kukko kiekui. Pian alkaisi taas sataa. Tulija laski kätensä Narcissan olkapäälle.

"Tyttörukka. Mitä teet täällä yksin?"



Pää räjähtää
ohut kuori repeää
paljastaen pienen ihmisen
sä luot nahkasi
minä katson silmiisi
nään ikävää
kaiken kestävää

vierees jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa

täydellisen
kuvan piirrän veteen
uin läpi sen
näyn ihmeellisen
särkyy viivat, ympyrät
värit valuu pohjaan
jään kellumaan
outoon satamaan

veteen jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa

käyn maahan makaamaan
ajaisitpa päälleni
jäisit katsomaan
jäännöksiäni

tielle jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa

vierees jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa

(Ismo Alanko - Lumous katoaa)

[Melanie]

Paritus on jännä ja herätti mielenkiintoni, en ole ennen löytänyt mitään yhteistä Narcissan ja Remuksen välillä, mutta tämä ficci tavallaan muutti tuon olettamuksen. Ja Cissystä on tietenkin aina ilo lukea.

Ficin tunnelma on ihana, jotenkin raukea ja samalla kuitenkin niin valpas. Narcissa on unessa Remuksen kanssa, mutta näkee haaveiden läpi valveillaolon ja tylyn totuuden, Luciuksen ja tulevaisuutensa. Hänen hahmonsa on hirveän realistinen ja pidän siitä, miten tyttö rakastaa 'kultaista poikaansa', mutta valitsee silti mieluummin rikkauden ja sukunsa hyväksynnän. Olit osuvasti kuvannut tuota kaikkea, Remus ei pystynyt tarjoamaan kuin sydämensä. Ficci oli muutenkin täynnä kaunista kuvailua ja hienoja kielikuvia, lumous on lukiessa läsnä ja öisen järvimaiseman näkee Narcissan silmin.

Sateen raiskaama järvi otti neidon rauhallisesti vastaan

Tuota vertausta en oikein ymmärrä. Sateen raiskaama järvi, tarkoittaako se vedenpinnan epätasaisuutta vai onko sillä jokin syvempikin merkitys?Raiskaama on muutenkin vähän liian voimakas sana tähän ficciin, jotenkin se repii liikaa sitä herkkää ja unenomaista tunnelmaa eikä sävähdytä hirveästi. Voihan se toki olla tehokeinokin, mutta omasta mielestäni tuohon olisi sopinut jokin toinen sana paremmin, saman asian ajava mutta pehmeämpi.

Viimeisistä lauseista pidän ehkä eniten, avoimet ja salaperäisiksi jäävät lopetukset ovat niitä parhaimpia. Ensin ajattelin, että Narcissa on vain kuvitellut Remuksen läsnäolon ja tulija siksi näkee hänet yksin, sitten pohdin vaihtoehtoa, jossa Remus on tulijalle niin merkityksetön, että hän näkee vain Narcissan. En tiedä, kiva että mielikuvitukselle on jätetty tilaa loppuratkaisun suhteen. ^^

No joo, pidin tästä paljon. Kiitoksia hyvästä ficistä.

[Rowena]

Rachel, kiitos kommentistasi, pohdintojasi oli mukava lukea!

Tämän ficin kirjoittamisesta on tosiaan jo kolme vuotta (Mihin aika on kadonnut?), joten en tarkasti muista, mitä hain lainaamallasi kohdalla. Luultavimmin olin kuitenkin hakenut vaikutelmaa juuri rikkonaisesta vedenpinnasta. Tai sitten halusin rikkoa tunnelmaa kovalla ja karkealla sanalla.

Narcissa/Remus oli yksi suosikkiparituksistani, ennen kuin Tonks astui Narcissan varpaille. Mutta voisin kyllä taas joskus kokeilla kirjoittaa Remus/Narcissaa, kahta yksinäistä sielua.

Mukava kuulla, että pidit Vedenneidosta!

[Milgia]

Tää paritus on aivan loistava keksintö mun mielestä vaikka tää onkin eka ficci jonka olen lukenut olen itsekin yrittänyt tälläista raapustella. YES , joku teki tälläsen, kiitos .D sun kuvailu on aivan ihanaa, voin tuntea kuinka painostava ilma tuolloin oli jne. Remus oli suloinen kun se nukkui. Mutta kuka perhana se mies oli joka tuli sinne? Häh. Niih. Loistava jälleen, tykkään sun ficeistä

M

[Rowena]

Milgia, ihanaa, että tykkäät ficeistäni! Ai, sinäkin olet kirjoittanut Narcissa/Remusta? Julkaise toki täällä! Vaikka kakkoseksihan Narcissa toki jää Tonksille! Odotan innolla joululomaa, kun pääsen käpertymään takkatulen ääreen lukemaan Remus/Tonks -ficcejäsi... nam-nam! Kiitos kommentistasi!