Oi, tämä oli jännä! Samaan aikaan niin ajan hermolla (koska nykyään tosiaan tuntuu siltä että määrittelemme itsemme omaisuutemme kautta) ja toisaalta niin aikaan jähmettynyt. Monet mainitut asiat ovat joko suoraan tässäkin sanotusti tai mielikuvallisesti vanhoja, mikä luo kiinnostavan kuvan minäkertojasta; tulee sellainen fiilis, että hän on hieman vanhempi, sillä nuoriso ja nuoret aikuiset useammin halunnevat hankkia uusinta uutta eivätkä niinkään vanhoja reliikkejä. Näitä ajatuksia ohjaa raapalemuoto - kuten mimamukin toteaa yllä, raapaleformaatti toimii tässä ihan älyttömän hienosti, koska huomio on jokaisen sanan ja lauseen kohdalla täysin kertojahahmossa ja sen rakentumisessa. Myös lukijan komentamisella tuntuu olevan mielenkiintoinen rooli tässä: tulee sellainen "kato mua" -fiilis. Siihen kiteytyy materialismin ydin, kun täytyy esittää omaisuudellaan olevansa jotain. Itsemäärittely ulottuu siis tietenkin muihin ihmisiin, eihän meistä kukaan ole täysin irrallinen yksilö.
Kiinnostava pieni teksti, joka herätteli ajatuksia. Kiitokset! <3