Huh, olin aivan hyper-innoissani jo nähtyäni otsikon ja avattuani topicin hymyni levisi ehkä korviin asti. Kiitos omistuksesta! Ja kiitos, kun kirjoitit näistä ihanista hahmoista <3 Minusta on aivan uskomatonta, ettei Albus/Gellertiä ole vielä internetin ihmemaassa kovinkaan paljon, olin aivan kuvitellut tämän muodostuvan jonkinlaiseksi trendi-pariksi, jonka suosio sitten nopean ja kiivaan nousun jälkeen katoaisi yhtäkkiä.
Väärässä olin, mutta minun suosikkini eivät tunnetusti ole mitään suuren lukijakunnan lemmikkejä
Tekstissä oli mukava rytmitys. Alku oli miellyttävän rauhallinen ja levollinen, mutta siitä tuli silti sellainen olo, että se on vain tyyntä myrskyn edellä. Myös aina välillä oli havaittavissa sellaista rentoa raukeutta, mutta sitten toisinaan, juuri niissä harkituissa pilkku"virhe" kohdissa tuntui, kuin olisi kuunnellut tätä jonkun lukemana ja niissä kohdissa lukijan ääni oli kohonnut ja ehkä hieman hengästynytkin.
He olivat istuneet monina iltoina siinä samalla paikalla, aution talon takapihalla ja puhuneet, joskus paljon ja mitätöntä, joskus vähän ja tärkeää. Joskus he eivät sanoneet sanaakaan, istuivat vain ja ymmärsivät toisiaan paremmin kuin kukaan muu. Sinä yönä he olivat istuneet hiljaa ja satunnaisesti hymyilleet toisilleen, tiedän mitä ajattelet.
Tuo oli ehdottomasti suosikkikohtani ficistä, tuossa tiivistyi se, millaiseksi olen näiden hahmojen välisen suhteen ajatellut, oli se sitten platoninen tai ei. Tuollainen yhteisymmärrys, vaikka se kestäisikin vain hetken ajan, on ehkä yksi hienoimmista asioista, joita ihminen voi elämässään kokea, ja tuo sai taas muistamaan sen.
Lisäksi pidin tuossa siitä, että siinä on myös tavallaan kuvattu tämän tekstin tunnelma, se vaihtelevuus.
Ehkä Albus oli lakannut uskomasta, ehkä Gellert oli alkanut uskoa liikaa.
Voi elämänkevät ja pyhä sylvi sentään, tuo oli aivan uskomattoman hieno.
Lakannut uskomasta on hyvin kliseinen ilmaus, mutta lauseen loppupuoli teki siitä kokonaan uuden ajatuksen - siitä tykkään aivan erityisesti. Nautin ficeissä kuluneista fraaseista, joista hyvät kirjoittajat onnistuvat repimään jotain uutta ja osuvaa, ja tuo oli juuri sellainen tapaus.
Lisäksi
rikkumaton usko, joka meni rikki kuitenkin on jo ennestään tuttu ajatus, mutta sopi tähän niin mahdottoman hyvin, etten voinut muuta kuin tykkäillä siitä.
Pituutta tällä oli noin periaatteessa juuri sopivasti, mutta toisaalta tämä oli niin lyhyt, että minä ainakin jäin tänne nyt ihan nuolemaan näppejäni - tahtoo lisää!
Mutta siis kiitoksia vielä nautinnollisesta tekstistä, hyvistä hahmoista vaikkei varsinaisesti parituksena ollutkaan, sekä tietysti omistuksesta. Olen täällä ihan onnesta soikeana