Author - Rokyo_san
Raiting - K-11
Genre - romance
Pairing - SiriusxRemus
Disclaimer - Tekstissä esiintyvät hahmot ja paikat eivät ole itsekeksimiäni, kaikki kunnia kuuluu J.K Rowlingille!
Summary - Mitä tapahtui, kun joululoma loppuu ja Sirius ja Remus jäävät kahdestaan Siriuksen taloon, epäselvinä tunteistaan toisiaan kohtaan?
” Nämä eivät saa olla hyvästit, Anturajalka. ”
Siriuksen talo oli tyhjä ja hiljainen.
Koulu oli alkanut jälleen joululoman jälkeen ja lähes kaikki olivat lähteneet talosta saattamaan Harryn ja muut takaisin Tylypahkaan.
Juuri hetki sitten talon vallannut suunnaton meteli ja puheen sorina oli muuttunut ahdistavaksi hiljaisuudeksi.
Ja sen keskellä olivat minä ja Sirius.
Minä istuin nuhjuisella sohvalla ja muka keskityin lukemaan suurta kirjaa, jonka nimeäkään en oikeasti edes muistanut. Tonks oli antanut sen minulle joululahjaksi.
Toivoin, että Sirius rikkoisi hiljaisuuden, koska itse en siihen kyennyt.
En olisi osannut sanoa mitään, vaikka meidän olisikin pitänyt puhua.
” Jaaha, eli… tyttöystävä. ”
Siriuksen matala, tavallista karheampi ääni kuului takaani.
” Niin ”, vastasin jäykästi.
Minusta ei ollut selittämään asiaa yhtään sen enempää. Pidin kyllä Tonksista, mutta…
” Onneksi olkoon ”, Sirius huokaisi.
Muuta hän ei sanonut.
Kuulin, kuinka Sirius meni keittiöön ja astiat kilisivät. Jos tilanne olisi ollut ihan mikä tahansa muu, olisin saattanut alkaa nauramaan, koska hän ei tiskannut ikinä vapaaehtoisesti. Sitä paitsi mitä tiskattavaa keittiössä saattoi olla, kun rouva Weasley oli juuri jättänyt talon?
Samassa kuului räsähdys ja Siriuksen kiroilua.
” Mitä sinä teit? ” kysyin ja säikähdin itsekin ääneni voimakkuutta.
Ei kuulunut vastausta, vain hiljaista jupinaa.
Nousin raskaasti sohvan narahtaessa ja laskin painavan kirjan lattialle. Kun saavuin keittiöön, huomasin Siriuksen, joka nojasi seinään ja mustat hiukset peittivät hänen kasvonsa. Juomalasi oli hajonnut tuhansiksi paloiksi lattialle.
” Aiotko siivota? ” kysyin hiljaa ja etsin katseellani jotain harjan tapaista. Hupaisaa oli, että meillä molemmilla olisi ollut mahdollisuus vain heilauttaa taikasauvojamme ja tiskit olisivat olleet sillä selvät ja särkynyt lasi olisi ollut ehjänä kaapissa.
Ja kuin tilanne ei muutenkin olisi ollut jo ahdistava ja tavallansa myös koominen, menin ja vilkaisin Siriusta suoraan silmiin. Hän katsoi minua syvänharmailla silmillään.
Suurin virheeni oli eksyä niihin, katsoa tarkemmin niitä… tutkia niin kauan, ettei Siriuksen tarvitsisi enää puhua mitään vaan hänen silmänsä kavaltaisivat hänet…
Huokaisin syvään.
” Mitä sinä haluat minun sanovan, Sirius? Minä… PÄÄSTÄ IRTI! ”
Sirius oli viimein liikkunut ja kietonut kätensä vyötäisilleni.
” Älä… ” henkäisin ja hakkasin hänen rintaansa nyrkeilläni, kykenemättä lyömään kuitenkaan niin lujaa, että siitä olisi ollut oikeasti hyötyä. Enhän minä silloin sisimmässäni muuta halunnutkaan, kuin että Sirius tarttuisi minuun ja vetäisisi minut pois valheesta, jossa olin elänyt siitä asti, kun sain kuulla Siriuksen joutuneen Azkabaniin.
” Rakastatko sinä minua? ” Sirius kuiskasi korvaani. ” Oliko se kaikki, mitä joskus tapahtui, pelkästään minun kuvitelmaani? ”
En osannut vastata.
Kahdentoista vuoden aikana, kun Sirius oli Azkabanissa, minä jouduin kohtaamaan tuon saman kysymyksen liian monta kertaa, enkä enää jaksanut etsiä vastausta, vaan luovutin.
” Sano sinä. ”
Sirius haroi tukkaansa ja ensimmäistä kertaa ikinä huomasin hänen piirteissään epävarmuutta ja alistumista. Harmaat silmät himmenivät hieman mustan tukan alla.
” Minä rakastan sinua ”, Sirius kuiskasi hiljaa ja käänsi selkänsä minulle. Hän lähti hiljaa keittiöstä ja minä jäin katselemaan lasin siruja lattialla. Minusta tuntui siltä, että sydämeni saattoi ihan hyvin tehdä pian saman tempun kuin juomalasi.
Myöhemmin samana iltana keitin keittiössä kahvia. Sirius oli noussut yläkertaan ja äänistä päätellen hän oli mennyt Hiinokan luokse, eikä tullut kertaakaan alas.
Huokasin syvään ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos.
Täysikuuhun oli vielä yli viikko, mutta aina, kun kävelin ikkunan ohi, tunsin vereni kuohahtavan ja vatsastani väänsi.
” Sirius ”, sanoin, vaikka olin kyllä tarkoittanut sen huudoksi. Tiesin, että Sirius oli yliluonnollisen kova kahvinjuoja.
” Sirius! Täällä on kahvia.” huudahdin tällä kertaa, mutta yläkerrasta ei kuulunut reagoinnin ääniä.
” SIRIUS! ”
Ei edelleenkään vastausta.
Huokasin ja lähdin nousemaan natisevia portaita. Huomasin, että hengitykseni tiivistyi. Toivoin, että se menisi huonon kunnon piikkiin, mutta todellisuudessa tiesin kyllä, että vain Sirius sai sydämeni hakkaamaan miljoonaa.
” Sirius, alakerrassa on kahvia, jos kiinnostaa… ” sanoin samalla kun avasin oven.
Hiinokka makasi huoneen nurkassa ja katseli minua merkittävästi, mutta oli jo kerran hyväksynyt minun läsnäoloni, tosin se oli aina minun kanssani hieman varovaisempi. Ehkä siksi, että olin vain puoli-ihminen.
Keskellä huoneen lattiaa, punaisen viltin päällä, makasi Sirius. Hän lojui raajat levällään ja tuhisi hiljaa.
Ensin ajattelin kääntyä pois ja juoda kahvini yksin, kun jokin sai minut sen sijaan kävelemään hänen vierelleen ja kyykistymään.
” Sirius… ” kuiskasin ja puoliksi tietoisesti puoliksi ajattelematta yhtään haroin kevyesti hänen tummia hiuksiaan ja painoin huuleni hänen otsalleen.
Huomasin, että hiljainen tuhina keskeytyi ja Siriuksen kasvoilla oli hellä, mutta silti siriusmainen virne.
” Remus, keititkö todella minulle kahvia? ” hän kysyi hiljaa, muttei liikkunut yhtään. Minä suljin silmäni ja haistoin Siriuksen. Hän tuoksui hyvälle, samalta kuin aina ennenkin. Lopulta jalkani eivät enää kantaneet ja vajosin lattialle makaamaan Siriuksen viereen. Silloin vasta Siriuskin kääntyi ja katsoi minua.
Eikä minusta ollut ikinä tuntunut niin hyvältä.
Silloin Sirius työntyi eteenpäin ja painoi huulensa omilleni.
Alakerrassa Sirius istui pieni virne kasvoillaan keittiön pöydän päässä ja joi kahviaan suurella nautinnolla.
” Parempaa, kuin mitä itse keitän ”, hän huokasi syvään ja loi kahvikupin kevyesti pöydälle. Minä hymyilin vain ja join kahvia edelleen. Minusta se maistui todella pahalle. Itse en paljoakaan välittänyt nimittäin kahvista.
” Mitä sinä mietit? ” Sirius kysyi kiinnostuneen näköisenä.
” Sinun täytyy keittää todella pahaa kahvia ”, sanoin hiljaa hymyillen ja Sirius nauroi.
” Entä mitä nyt? ” hän kysyi, kun olin kääntynyt katsomaan tätä hämmentyneen näköisenä.
” Sinä nauroit. ”
Sirius virnisti.
” Enkö saisi? ”
En vastannut vaan join kahvin loppuun ja nielin sen sankarillisesti.
” Saathan sinä. Useamminkin, jos vain viitsisit. ”
Silloin Sirius nousi ylös ja käveli minun luokseni pöydän toiseen päähän. Hän vain tuijotti minua.
” Mikä hätänä? ” kysyin.
” Niinpä ”, Sirius huokaisi ja yllätyksekseni halasi minua. Huomasin, kuinka hän hengitti korvaani vasten katkonaisesti.
Painoin kasvoni hänen hiuksiinsa ja puristin häntä lujempaa rintaani vasten, kun tajusin, että hän itki.
Emme sanoneet mitään, ei meidän tarvinnut. Kaikki sanat, joita olimme toisiamme varten säästäneet, olivat lopussa täysin turhia.
Valahdin alas tuoliltani ja pian istuin polvillani kovalla keittiön lattialla ja silitin Siriuksen hiuksia, kun tämä värisi hiljaa sylissäni.
” Anteeksi, Remus, minä en ikinä… ” Sirius mumisi ja kuulosti hieman vihaiselta itselleen.
” Anna olla, Anturajalka. Ei sinun tarvitse esittää minulle kokoajan vahvaa ”, kuiskaan ja vedän hänet mukanani lattialle makaamaan.
” Enkö ole sinusta vahva, Kuutamo? ” Sirius kysyi nostaen päänsä ja huomasin, että hänen harmaat silmänsä välkähtelivät jälleen voimasta, joka hänen sisällään oli aina virrannut.
Kun en halunnut vastata, Sirius rupesi tökkimään sormillaan minua kylkiin ja nautti selvästi, kun rimpuilin hänen käsiensä välissä ja nauroin. Ja samassa hän suuteli minua taas. Vastasin hänen suudelmaansa ja vedin hänet vasten minua ja suljin silmäni. Olin saanut Siriuksen taas vierelleni ja ajattelin, että 12 vuoden hukkaan kulutettu elämä olisi pian korvattu.
” Taivaan porteilla tavataan, Kuutamo. ”
(Ikärajaotsikkoonmuoks. -Melodie)
