Title: Pakkanen tekee kukkasia ikkunoihin
Author: Penber
Raiting: S
Genre: Slash, Fluff
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes / Watson
Disclaimer: Nämä herrat omistaa Sir Arthur Conan Doyle.
Summary: “Vihaan talvea”, Holmes murahti hiljaa itselleen. “Se ei tee minulle hyvää.” A/N: H/W on ikuisesti OTP ja ihanin paritus ja eka miu slash-paritus ikuna<3. Aws. Siitä tulee nii nostalginen fiilinki aina päälle. Mutta joo. Osallistuu fandom kymppiin, FF viiteenkymppiin ja vuodenaika-haasteeseen (med talvi).
(Watson PoV)
Pakkanen oli jälleen tehnyt kauniita kuvioita ikkunaruudun reunoihin. Ne näyttivät aivan valkoisilta kukkasilta, välkkyessään tummaa talviyötä vasten. Katselin ulos kadulle, jonka reunoja komisti kauniisti kimmeltelevä valkoinen lumi. Pienet hiutaleet leijailivat hiljaa taivaalta, luoden kauniin utuisen tunnelmansa. Sujautin kaulahuivin päälleni ja käännyin sitten ystäväni puoleen. Sherlock Holmes kyhjötti nojatuolissaan takan edessä, tiukasti kiedottu viltti ympärillään. Hän hytisi ja tärisi kylmästä, vaikka takkatuli hemmottelikin miestä lämmöllään.
“Vihaan talvea”, Holmes murahti hiljaa itselleen. “Se ei tee minulle hyvää.”
“Äläs nyt, rakkain”, naurahdin ja köpöttelin hänen luokseen. Sujautin suukon Holmesin poskelle, joka oli kylmä kuin ikkunaruutu konsanaan. Mies värähti, mutta piankos pieni puna kohosi hänen poskilleen.
“Pidä kiirettä”, totesin, “tai me myöhästymme.”
Olimme luvanneet käydä tapaamassa Lestradea jouluaattona, jota hän viettäisi Scotland Yardin juhlissa. Tarkastaja oli ollut hurjan hyvillään asiasta ja oli luvannut tarjota glögit heti ensitöikseen kun minä sekä Holmes saapuisimme. Mutta koko päivän ystäväni oli viivytellyt, ärissyt ja murissut paikallaan, niin että ilta oli jo pitkällä ennen kuin saisin hänet kammettua ylös. Itse olin saanut hienoimman pukuni päälleni jo tunti sitten, Holmesin puolestaan värjötellessä edelleen yöpuvussaan.
“Onneksi rouva Hudson lähti lomaksi sisarelleen. Hän järkyttyisi nähdessään sinut”, totesin Holmesille hymyssä suin. Hän vilkaisi minua kulmiensa alta sanaakaan sanomatta. Sitten hän siirsi katseensa takkatuleen.
“Holmes?”
Astelin hämmentyneenä hänen luokseen ja kyykistyin lattialle, niin että saatoin nähdä miehen paremmin. Jokin hänen katseessaan oli outoa, ennennäkemätöntä suorastaan. Sydämeni sykähteli kurkussa asti ja tunsin kuinka takan lämpö huokui sisuksiini.
“Ei meidän ole pakko lähteä. Turhaan sinä itseäsi vilustutat tuolla ulkona… pakkasessa”, sanoin huultani purren. Holmes sipaisi kielellään huuliaan, katse yhä tiiviisti tulen loimussa. Aivan kuin hän ei olisi nähnytkään minua. Tuuli ulisi ulkona kuin surulaulu. Asetin käteni ystäväni poskelle huomatakseni siinä olleen pienen kyyneleen. Värähdin.
“Holmes?”
“Olen pahoillani, tohtori hyvä”, Holmes totesi yllättäen, kääntäen siten katseensa minuun. Hänen kasvoilleen oli kohonnut pieni hymy, jolla hän sai minut hieman rauhallisemmaksi. “Tämä kylmyys taitaa saada aistini hieman sekoamaan.”
Hymähdin.
“Ja oikeastaan”, Holmes jatkoi, “toivoinkin, että ehdottaisit jäämistä Baker Streetille. Viettäisi mielelläni tämän… illan vain pelkästään sinut seuranani. Tiedän, että olet meistä se sosiaalisempi ja kaipaat ajoittaisia seurusteluja ulkopuolisten kansa, mutta…”
“Ymmärrän”, sanoin ja keskeytin etsivän hetkittäisen monologin. “Onhan tämä aika tärkeä joulu. Tavallaan se on meidän ensimmäisemme… vaikka olemmekin asuneet yhdessä jo ikuisuuden.”
Kurkotin suutelemaan Holmesia, joka työnsi kätensä vilttinsä alta sujauttaakseen kylmät, ohuen sormensa hiuksiini. Nousin hivenen parempaan asentoon, etsivän työntyessä hieman eteenpäin tuolilla. Takkatulen lämpö ei ollut mitään verrattuna siihen paloon, joka roihusi sisälläni.
“Holmes”, mutisin suudelmien välistä. “Mistelinoksa on tuolla ovella.”
“Ei se mitään”, Holmes totesi hymyillen. “Sen voima taitaa kattaa koko huoneen.”
Talven kylmä viima puhalteli ulkona ja ikkunapielet rämisivät hiljaisina. Mutta minä ja Holmes pysyttelimme lämpiminä. Ehkä Lestrade antaisi meille anteeksi poissaolomme… viimeistään heinäkuussa.
A/N2: Iha hirveetä sontaa, mut minkäs teen :'D.
