Alaotsikko: Modeste et Pompon, romance, triplaraapale, het, Modeste/Pompon
Nimi: Voi näitä nykynuoria!
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Modeste et Pompon (André Franquinin sarjakuva, tunnetaan toisinaan suomeksi nimellä Heiska ja Heta)
Paritus: Modeste/Pompon
Ikäraja: Sallittu
Genre: Romance, triplaraapale (300 sanaa), het
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat André Franquinille, minä vain nyt lainaan hetkeksi ilman rahallista ti muutakaan voittoa.
A/N: Olen kovasti yllättynyt jos joku toinenkin tuntee fandomin, varsinkin kun Modestea et Pomponia saa kirjastoistakin nykyään erittäin nihkeästi, mutta koska minä rakastan Franquinin tuotoksia on minun tietysti pakko raapaleita heistäkin kirjoittaa. Osa
Vuosi raapalehtien vol. II -haastettani.
Taustaksi henkilöille, jotka eivät tiedä sarja mitään, niin Modeste ja Pompon ovat muuan söötti nuoripari, joidenka viisikymmentä-kuusikymmentälukulaiseen elämään humoristiset sarjakuvat perustuivat. Modeste on ilmeisen hyvin toimeentuleva mies, mutta kovasti huonohermoinen, samaan aikaan kun Pompon on tyynnyttelevä ja rauhallinen persoona. Rakkaus on kuitenkin ehdoton ja toimiva <3
Voi näitä nykynuoria!Pomponin äiti jaksoi päivitellä tyttärensä haihattelua. Isä taas harvasanaisesti tuhahteli viiksiensä alta, ettei kunnollinen tyttö juoksentele lyhyissä mekoissa kaupungin pölyisillä kaduilla tapailemassa huonoja miehiä. Häntäheikkejä sellaiset vain ovat, joilla ei ole käsitystäkään häveliäisyydestä!
Entiseen aikaan poika kun tykkäsi tytöstä kävivät he yhdessä alttarille ja elivät onnellisina elämänsä loppuun. Mutta voi heidän tytärtään! Hän se vain juoksentelee joka viikonloppu eri hurmurin perässä, nauttien kukista ja illallisista laisinkaan miettimättä kunniaansa. Vanhemmat olivat niin huolissaan ja pettyneitä.
Sitten yhtenä kesäisenä päivänä Pompon sanoi muuttavansa pois kotoaan, pieneen taloon kaupungin reunalla yhdessä jonkun miehen kanssa, jota hän oli tuskin tapaillutkaan. Modesteksi hän mokomaa tapausta kutsui ja äiti itki kokonaisen viikon. Häneltä oli sitten ryöstetty ainokainen tytär ja miten suloinen Pompon oli varmasti matkalla kohti surua ja murhetta. Niin tuskissaan ainakin vanhemmat olivat ja kaipasivat tytärtään pitkään.
Aikaa kului ja postin mukana tuli kirje, Pomponilta. Hän ei juuri ollut käynyt kotona, sillä häntä suretti nähdä vanhempansa niin murheen murtamina. Yrityksistä huolimatta hän ei ollut saanut vakuutettua rakkautensa aitoutta tähän mieheen, jota he kieltäytyivät tapaamasta.
Kirje oli kutsu häihin. Pompon oli kirjoittanut kutsun kylkeen liuskoittain siitä kuinka kauniisti Modeste oli kosinut ravintolassa, kaikkine polvistumisineen päivineen, se oli niin henkeäsalpaavaa. Sivussa hän myös kertoi kaiken siitä mitä tuleva aviomies teki työkseen, kuinka hän oli ajatellut elättävänsä perheensä. Samalla Pompon lupasi lastenlapsia joskus tulevaisuudessa, hän jopa kiusoitellen vihjasi haikaran kiertelevän talon yllä.
Niin, ja hääpäivänä kaikki kaunat unohdettiin, jätettiin ne pahat puheet omaan arvoonsa ja ihasteltiin kunnollista Modestea, kehuttiin hyväksi vävypojaksi ja avosylin otettiin sukuun kuin omana poikana.
Eikä sen jälkeen puhuttu enää siitä miten Modeste ei todellakaan ollut se ensimmäinen tai toinen rakkaus. Mutta eipä Pomponkaan katsonut tarpeelliseksi huomauttaa tarvinneensa kaikki kokemuksensa saadakseen lopullisen varmuuden siitä, että Modeste todella oli se oikea. Mieluummin hän antoi äitinsä itkeä ilon kyyneliä, sillä loppujen lopuksi hän oli elänyt vain omaa elämäänsä.