Kirjoittaja: Minä, eli Dra-Dra
Oikolukija: Minä itse, joten tekstissä saattaa ja luultavasti on virheitä tai muuten tökkiviä kohtia!
Ikäraja: S
Paritus/päähahmot: Ei paritusta. Alice (Liisa)
Fandom: Alice in Wonderland/Liisa Ihmemaassa
Genre: draamaan tämän laitan, kun en tiedä mihin muuhunkaan.
Vastuuvapaus: En omista mitään tästä enkä saa rahallista korvausta kirjoittamastani.
Yhteenveto: Alicen mietteitä ennen putoamista koloon.
A/N: Osallistuu Yhtyeen Tuotanto -haasteeseen
Adam Lambertin biisillä Down The Rabbit Hole.
Varoitus! Ensimmäinen 'kappaleficcini' ja ensimmäinen tuotokseni
ensimmäiseen haasteeseeni.
Sanat eivät välttämättä matsaa täydellisesti tekstin kanssa, mutta toivottavasti annatte sen anteeksi!
Oma näkemykseni tapahtumista, perustuu enemmän elokuvaan Liisa Ihmemaassa (2010) kuin kirjaan!
Parempaa otsikkoa en keksinyt! >___<
Kommenttia kiitos!
Pienen kanin tunneli
Hän tiesi, että se olisi uhkarohkeaa. Hän tiesi, että se olisi todella typerää.
Mutta hän myös tiesi, ettei hän tällä hetkellä välittänyt.
Hän tahtoi vain mahdollisimman nopeasti pois uteliailta katseilta
ja hämmästyneiltä äännähdyksiltä.
Going down the rabbit hole, get away from all we know.
Come on, follow. Come on and follow me.
Alice juoksi. Alice juoksi niin lujaa kuin pääsi ilman, että oksat raapivat hänen käsiään naarmuille.
Pian hän pysähtyi hengähtämään. Tasaamaan oman hengityksensä.
Alice ei tienny lainkaan missä hän oli tai kuinka kaukana juhlapaikasta hän oli.
Tyttö nosti edelleen väsyneenä juoksemisesta katseensa eteensä ja rypisti kulmiaan kummastuneena.
Hän näki puun. Ei siinä vielä mitään, mutta puun vieressä oli melko iso kolo, kuoppa, tunneli,
miksikä sitä ikinä voisikaan kutsua.
Alice suoristi ryhtinsä ja käveli hitaasti aukon luo.
Hän pyyhkäisi kasvoilleen liukahtaneet hiussuortuvat pienellä kädenliikkeellä korvan taakse
ja kurkkasi koloon, joka osoittautui pitkäksi tunneliksi suoraan alaspäin.
Muutamat juuret ja sammaleet peittivät näkyvyyttä, mutta tunnelin loppua ei kuitenkaan näkynyt, vain mustaa.
Alice kurtisti kulmiaan uudestaan ja ihmetteli, miksi sellainen kuoppa oli täällä.
Mikään eläimen kolo se tuskin oli, liian suuri ja näkyvä sellaiseksi.
Hän peruutti tunnelin luota ja katseli ympärilleen. Missä ihmeessä olen...
Kuului pientä töminää. Alice havahtui mietteistään ja kohotti katseensa,
etsien suuntaa tai asiaa mistä ääni tuli.
Pian hän näki jotain valkoista juoksevan kololle päin.
Se oli kani. Valkoinen kani.
Mutta se ei ollut mikään tavallinen kani. Vai kuinka monella tavallisella kanille olette
nähneet tummanpunaisen – ilmeisesti sametti - liivin?
Tuskinpa monellakaan, ette luultavasti yhdelläkään.
Vielä erikoisempaa oli, että tämä kani kaivoi liivintaskustaan kellon.
Pienen kultaisen kellon.
Alice katsoi tätä kania vielä enemmän pöllämystyneenä, kuin tunnelia oli katsonut.
Kani ei näyttänyt huomaavan Alicea, vaan koputteli kellonsa näyttöä hokien:
”Voi voi.. olen myöhässä... olen myöhässä”.
Alice katsoi kanin etenemistä kololle, kunnes se hyppäsi. Se hyppäsi epäröimättä koloon.
Alice juoksi kololle ja kurkkasi alas. Ei mitään.
Catnip and honey, teatime and all over town.
Houses of candy, build them up and then burn them down.
Lehtimetsä, jossa tämä outo tapahtuma tapahtui, ei ollut synkkä.
Metsä ei ollut tiheä, joten lehtien lomista aurinko pääsi maahan asti valaisemaan kirkkaasti.
Alice raaputti käsivarttaan ja epäröi hieman.
Hän tiesi, sen olevan erittäin typerää. Todella vastuutonta ja lapsellista,
hän voisi vahingossa horjahtaa tai jotain muuta, mutta hän ei välittänyt.
Alice kumartui polvilleen ja nojasi käsillään kolon ylle. Hän siristi silmiään ja yritti nähdä jotain,
mutta tuloksetta. Hän kumartui hieman enemmän ja toisella kädellä repi vähän juuria irti,
jotta voisi nähdä paremmin.
Se oli virhe.
Pehmeä maa mureni Alicen käsien alta, ja tämä tippui koloon ylävartalo edellä pelästyneen kiljahduksen saattelemana.
Going down the rabbit hole. Even hoes and gigolos.
Come on, follow. Come on and follow me.
