Kirjoittaja: Idabeth
Ikäraja: S
Tyylilaji: Fluffhetsekametelisoppa
Vastuunvapaus: omistan hahmot ja tapahtumapaikan. Laulun sanat ovat Olavi Uusivirran kappaleesta Ukonlintu ja virvaliekki
Varoitukset: kliseiden yliannostusta
Yhteenveto "Se rakkaustarina nimittäin hivuttautui verkkaisesti elämääni kuten ne suklaakeksit aina kaupassa hivuttautuvat ostoskärryyn, tiedäthän. Et sinä niitä aikonut ostaa."A/N: Mitähän tähän nyt sanoisi. Tämä on juuri sitä, mitä tylsistyneen, elämäänsäkyllästyneen opiskelijan voi kuvitella kirjoittavan itsellensä läppärillään. Mahdollisesti tästä olisi voinut tulla PG-13, mutta pitkittämällä joku olisi saattanut vaikka kuolla kliseisyyteen (ei sillä, etteikö mahdollisia kuolemantapauksia nytkin ilmenisi). Inspiraationa kevätaurinko ja Yann Tiersenin Comptines d'un autre été. "Pientä" Ameliemaisuutta havaittavissa. Nauttikaa tai vihatkaa, mutta kertokaa mitä piditte. Niin ja betaa ei ole, joten todennäköisistä virheistä ilmoittaminen on enemmän kuin sallittua.
Appelsiiniaurinko
Sitä luulisi, ettei koskaan aio rakastua. Ei koskaan heittäytyä täysin omien tunteidensa vietäväksi ja unohtaa ajatella järjellä. Minäkin luulin niin. Ja miten huvittavaa se onkaan, että kaikista maailman ihmisistä minä sain kohdata kasvotusten tosielämän rakkaustarinan kanssa. Minä, joka en koskaan ollut edes elänyt tavallisen arkista parisuhdetta koskaan. Se rakkaustarina nimittäin hivuttautui verkkaisesti elämääni kuten ne suklaakeksit aina kaupassa hivuttautuvat ostoskärryyn, tiedäthän. Et sinä niitä aikonut ostaa. Ne vain sattuivat löytymään kärryistäsi kassalla ja olisihan se ollut melko hullunkurista lähteä viemään niitä takaisin hyllyyn. Ei minun suklaakeksejänikään niin vain palautettu. Ne kulkivat kauppakassissani kotiin asti ja sekoittivat elämäni täysin.
Tavallisen appelsiininoranssin aamun tavallinen kirpeänsuloinen kauppamatka. Kevät oli jo pitkällä, joten saatoin hyvin pukea päälleni sen lyhimmän pallohameen ja väljän toiselta olkapäältä valuvan valkoisen puseron. "Ja kun avasin pallohameesi napin, sanoit joku meitä katselee, katselee.", hyräilin puoliääneen hypellessäni sähkönsiniset korkokengät jalassani pitkin asvalttitietä. Kangaskassi toisessa kädessä ja kirje toisessa seisahduin postilaatikon luo ja pudotin kirjeen sinne luukun kolahduksen saattelemana. Sitten jatkoin matkaani ja kaupan pihassa pysähdyin hetkeksi ja tähysin taivaalle. Ei pilven pilveä missään. Vain kirkas appelsiiniaurinko hymyili alas minulle. Kävelin sisään kauppaan ja kello ovessa kilahti.
Kaupassa oli viileää ja siellä tuoksui tuore leipä. Kävelin heti leipähyllylle ja otin käteeni pehmeän vehnäleivän. Pudotin sen kassiin ja jatkoin matkaani. Kaupassa oli oudon hiljaista ja saatoin kuulla ainoastaan korkokenkieni kopseen puhdasta lattiaa vasten. Sitten aivan yhtäkkiä satuin vilkaisemaan keksihyllyn luo. Näin vilahduksen, joka näytti aivan ihmiseltä, en ollut varma. Aivan kuin tumma lyhyt tukka ja ruskeat silmät. Näky katosi silmänräpäyksessä. Minua huimasi hiukan ja päätin, että seuraavalla ostosreissullani ostaisin hatun. Sellaisen suuren punaisen olkihatun. Suojaamaan auringonpistoksilta. Kuin huomaamattani pudotin kangaskassiin suklaakeksipaketin.
Kotiin päästyäni otin ensitöikseni kengät jalasta. Sitten vein kassin sisältöineen keittiöön. Napsautin keittiössä pienen radion päälle ja sieltä alkoi virrata korviini suloista pianomusiikkia. Iloista ja surullista samaan aikaan. Sellaista, jonka tahdissa tekisi mieli tanssia ulkona kaatosateessa tai makoilla hiljaa kuunnellen talon katolla. Laitoin leivän pöydälle ja appelsiinimehun jääkaappiin. Kissanruoan tyhjensin purkkiin saman tien. Hämmästyin löytäessani kassista keksipaketin sillä en muistanut laittaneeni sitä sinne. En edes ollut osannut kiinnittää siihen mitään huomiota kassalla. Laitoin keksit kaappiin ja päätin mennä suihkuun. Valkoinen kissani kiehnäsi jaloissani ja meni sitten syömään ruokaansa. Rapsutin sitä hetken hajamielisesti korvan takaa ja lemmikkini kehräys tuntui kantavan yli pianonkoskettimien keinotekoisen äänen.
Suljin ikkunaverhot ja riisuuduin alusvaatteisilleni. Menin kylpyhuoneeseen ja avasin kylpyammeen yläpuolella olevan hanan. Höyryävän kuuma vesi suihkusi ammeeseen ja täytti sen miltei kokonaan. Suljettuani hanan otin peilikaapista pienen pullon ja pursotin sen sisältöä veteen. Vaniljainen tuoksu tunkeutui sieraimiini ja sai aikaan mukavan raukean olon. Riisuin alusvaatteeni, sidoin hiukseni ylös huivilla ja olin juuri aikeissa pulahtaa veteen, kun ovikellon kimeä pirinä kantautui korviini pianomusiikin yli.
Soittakoot, ajattelin ja kastoin jalkani veteen, mutta pirinä ei lakannut. Ärtyneenä kiedoin pyyhkeen alastoman vartaloni peitoksi ja riensin avaamaan oven. Ovella seisoi se henkilö kaupasta ja moitteen sanat, joita olin aikonut suoltaa rauhani häiritsijälle kuolivat nielaistessani ne jonnekin alas vatsaani asti. Mieshenkilö hymyili vaivautuneesti ja minä katselin varpaankynsiäni. Asunnossa oli äkkiä hiirenhiljaista ja tajusin selvittyäni alkujärkytyksestä miksi. Radio oli taas mennyt pois päältä itsestään.
"Ajattelin tulla katsomaan oletko saanut kukkalähetykseni?", muukalainen sanoi ja hämmästyin hänen äänensä rosoisuutta. Hätkähdin ja katsoin pöydälle takanani. Siellä maljakon vedessä seisoivat jo hiukan nuutuneet kolme valkoista ruusua. En ollut muistanut koko asiaa ja nyt se tapahtuma vyöryi kirkkaana mieleeni. Miten olin alkuviikosta aamulenkiltä tultuani huomannut kukat oven edessä. Niissä ei ollut mukana korttia. Ei lähettäjän nimeä, ei mitään. Olin silloin vain pitänyt sitä huomaavaisena joskin hiukan hupsuna eleenä ja laittanut kukat maljakkoon enempiä miettimättä.
"Eikö vieras yleensä pyydetä sisään tai jotain?"
"Eikö yleensä pydetä anteeksi kun ilmestytään ilmeisen huonoon aikaan ventovieraan ihmisen ovelle?"
"Anteeksi. Minä tästä lähdenkin sitten ja jätän sinut rauhaan."
Järkytyin noin äkkinäisestä toiminnasta ja melkein tartuin miehen käteen. Hän oli jo menossa portaita alas, kun huikkasin jo huomattavasti iloisemmalla mielellä:
"Odota. Etkö jäisi teelle? Minulla on suklaakeksejäkin."
