Title: Ensimmäiset kyyneleet
Author: Hattara
Genre: angst
Disclaimer: Hahmot ja maailma Rowlingin luomaa ja mulla vain lainassa
Rating: S
Paring: Ei varsinaisesti mitään
A/N: Ensimmäinen ficci jonka julkaisen täällä... Osallistuin tällä Klassinen Kappale haasteeseen ja inspiraationa toimi John Williamsin Sayuri's Theme elokuvasta Geishan muistelmat. Betaa en halunnut ottaa, joten toivon ettei virheitä ole.
Ginny istui Tylypahkan pihamaalla järven rannalla. Hän oli kietonut kätensä polviensa ympärille ja tuijotti järveä lasittunein silmin. Harryn kuolemasta kuluneen muutaman viikon aikana aika tuntui pysähtyneen paikoilleen, aivan kuin mitään ei tapahtuisi, eikä ikinä enää tulisi tapahtumaankaan. Hänen olisi pitänyt olla lastensa luona, sillä se oli syy hänen palaamiseensa. Lily, James ja Albus olivat kaikki halunneet jäädä Tylypahkaan menetyksestään huolimatta, joten Ginny oli päättänyt matkustaa heidän luokseen saadakseen jotain muuta ajateltavaa. Nyt ajatus tuntui erittäin huonolta, sillä ikävät muistot palasivat hänen mieleensä Tylypahkan tutuissa maisemissa, kun jokainen luokkahuone, käytävä ja oppilas muistuttivat häntä Harrysta ja heidän onnellisista vuosistaan Tylypahkassa.
Muutamana päivänään Tylypahkassa Ginny oli vain istuskellut ulkona lämpimässä kevätauringossa, siitä kuitenkaan nauttimatta. Harryn kuolema oli tullut liian äkisti, eikä Ginny pystynyt hyväksymään sitä. Voldemortin joukkojen piti olla jo kukistettu, mutta silti muutama kostonhimoinen kuolonsyöjä oli onnistunut pysyttelemään pakosalla ja yksi heistä, ihmissusi Fenririn poika Kastor Harmaaselkä oli vihdoin päässyt heidän mahdottomalta tuntuvaan tavoitteeseensa. Harry oli ollut aivan tavallisella työmatkalla auroriviraston komennuksesta. Hänen tehtävänään oli solmia suhteita Romaniassa asuvaan vampyyriklaaniin, mutta joutuikin perille saapuessaan vastakkain kymmenien kuolonsyöjien kanssa. Nämä olivat riisuneet Harryn helposti aseista ja lopulta kiduttaneet tämän kuoliaaksi. Harryn ruumis oli löytynyt muutamia päiviä myöhemmin, kun vaellusmatkalla ollut jästi oli sattumalta poikennut tapahtumapaikalle. Siitä lähtien, kun Ginny oli saanut tietää miehensä kuolemasta hän oli vaipunut syvään suruun itkemättä kyyneltäkään. Harryn hautajaistenkin ajan Ginny oli vain tuijottanut lamautuneena eteensä.
"Ginny, Ginny!", Ginny tuijotti edelleen järvelle, tunnistamatta huutajan ääntä. Hän kuuli juoksevien askelten lähestyvän häntä, muttei vaivautunut katsomaan, kuka oli tulossa.
"Ginny, hyvä että löysin sinut!" Ginny ei vieläkään jaksanut tunnistanut ääntä ja joutui viimein kohtamaan tulijan kasvokkain, sillä mies saapasteli suoraan hänen eteensä. Ginny nosti aavistukseen päätään nähdäkseen tulijan, mutta laski katseensa heti säikähtäneenä alas. Tulijan platinanvaaleista hiuksista ei voinut erehtyä, mutta ilme miehen riutuneilla kasvoilla oli muuttunut täysin sitten heidän yhteisten Tylypahkassa vietettyjen vuosien. Ginnyn edessä seisoi Draco Malfoy, kuolonsyöjienkin puolella vieraillut mies, jota Potterit olivat yrittäneet vältellä jo ennen Harryn kuolemaa. Vielä vähemmän Ginny halusi nähdä häntä nyt, sillä Draco tuntui osasyylliseltä hänen menetykseensä, vaikka olikin vuosia sitten todistanut kuuluvansa hyvien joukkoon.
"Ginny, sinun täytyy kuunnella. En tullut tänne asti vain katselemaan riutumistasi", Draco lähes aneli ääni käheänä huutamisesta. Ginny oli hämmästynyt. Mitä helvetin asiaa Draco Malfoylla oli hänelle? Luulisi, ettei tätä voisi vähempää kiinnostaa entisen vihollisensa leskeksi jäänyt vaimo. Draconhan kuuluisi olla juhlimassa muiden ystäviensä kanssa, hän ajatteli katkerana.
"Tiedän että kuuntelet minua, vaikket sitä näytäkkään", Draco totesi hiljaa. "Olen oikeasti pahoillani Harryn kuolemasta, tosin en Harryn takia, vaan sinun. Ginny, olen rakastanut sinua kaikki nämä vuodet, siitä asti, kun Harry lähti tuhoamaan hirnyrkkejä. Minun teki pahaa katsella sinun käsivän hänen takiaan jo silloin. Nyt en kestä enää katsoa sinua itkemässä hänen peräänsä", viimeisten sanojen kohdalla Dracon ääni murtui ja hän katsoi epätoivoisesti Ginnyä.
"Minä rakastan sinua, Ginny!" hän kuiskasi tuskissaan.
Ginny tuijotti itsepintaisesti maahan yrittäen sulatella juuri kuulemaansa. Järkytyksen haihtuessa sen tilalle astui viha.
"Kuinka kehtaat tulla tänne pilailemaan kustannuksellani! Harry on kuollut ja sinä sanot surevasi minun puolestani ja vielä loukkaat Harrya. Olet pelkkä haaskalintu, kuvittelet pääseväsi osalliseksi rahoistamme! En todellakaan ole niin helvetin epätoivoinen, että lankeaisin ensimmäisen apua tarjoavan käsivarsille. Näkeehän sinusta, että olet vain rahan perässä, omasta takaa sitä näköjään ei enää löydy! Haista paska Draco Malfoy, Harry on kuollut mutta rakastan häntä vielä!" Ginny karjui naama punaisena.
Kun hän vaikeni, hän alkoi itkeä. Hän itki ja itki ja Draco seisoi järkyttyneenä hänen edessään, osaamatta tehdä enää mitään. Ginny itki surusta, vihasta ja jopa helpotuksesta. Hän oli vihdoin kohdannut tosiasiat, Harry oli kuollut, hän oli leski ja hänellä oli oikeus surra. Draco ei liikahtanut kokonaiseen tuntiin, vaan seisoi siinä Ginnyn itkiessä suruaan ja raivoaan pois katsellen tätä ilmeettömänä.
Vihdoin Ginny alkoi tuntea oloaan aavistuksen paremmaksi ja tosin hänestä tuntui, ettei hän enää pystyisi itkemään pidempään. Katse kaukaisuuteen luotuna hän lähti kävelemään takaisin linnaan pihamaan poikki välittämättä tippaakaan Dracosta, joka jäi tuijottamaan Ginnyn loittonevaa hahmoa järven rannalle. Ginnyllä oli nyt tehtävää. Hänen täytyi mennä puhumaan lapsilleen.
Draco ei enää ikinä uskaltanut puhua Ginnylle, eikä hän koskaan saanut vastausta katseisiin, joita hän loi Ginnyä kohti.
