Ficin nimi: Villiintyvien muistojen vaaroista
Kirjoittaja: jossujb eli meikäläinen
Genre: Draama, onse-shot
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Severus/Lily (Lily/James)
Vastuuvapaus: Rowling omistaa taas hahmot ja miljöön ja niin edespäin, minä leikin vain hänen leluillaan hetken ilman rahallista korvausta.
A/N: Tiedättekös, minä en oikeastaan pidä Severus/Lilystä yhtään, en ficeissä ja en oikeastaan kirjoissakaan, vaikka loputtoman nyyhkyromanttista ja hermoon osuvaahan se olikin. Mutta jotenkin ajattelen asian niin, että kun saan minua vaivaavat asiat kerran kirjoitettua pois voin taas palata rauhallisemmin parituksiin joista pidän enemmän.
Villiintyvien muistojen vaaroista
Oikeastaan Severus ei voinut estää itseään ajattelemasta Potterin poikaa, vaikka hän parhaansa mukaan yritti olla muistamatta tai välittämättä. Sopimus Dumbledoren kanssa alkoi vasta kun kakara täyttäisi 11 ja saapuisi Tylypahkaan riesoiksi, niin kuin hänen isänsä ja kelvottomat toverinsa olivat tehneet vuosia aikaisemmin. Riesa hän olisi tai sellaiseksi hän tulisi, jos hänen suonissaan todella virtaa pisaraakaan Potterien verta.
Ei kuitenkaan ollut yksinkertaista olla välittämättä häpeä ja kaipuu niskassa. Oli kulunut yhteensä kahdeksan vuotta, ja silti Severusta edelleen piinasivat päivät jolloin hän ei saanut syyllisyyttä pois mielestään. Joitakin kertoja hän oli turvautunut valuttamaan ajatukset suoraa pois päästään pystyäkseen edes nukkumaan ilman menneisyyden painolastia, mutta siitäkään ei ollut pysyväksi ratkaisuksi. Muistot saattoi vaikka pullottaa ja piilottaa matka-arkun alimmaiseksi unohduksiin, mutta tietoisuus niiden olemassaolosta oli aivan yhtä piinaavaa kuin niissä vellominen.
Monesti Severus oli harkinnut oman muistinsa kopeloimista tarkkaan räätälöidyllä muistitaialla, mutta vaikka idea tuntuikin syvimmän epätoivon syövereiessä ainoalta järkevältä ratkaisulta, oli moisen harkitseminenkin täysin vähäjärkistä. Muistitaiat ovat aina riskialttiita. Liian isojen asioiden poistaminen väistämättä aiheuttaa sivuvaikutuksia parhaimmankin loitsijan käsissä, eikä kukaan tunnettu velho ole onnistunut täydelliseen muistin omatoimiseen operointiin. Moiseen hevosenleikkiin päätyvät vain epätoivoisimmat ihmisenraadot, joille alkoholi, juovuttavat liemet tai yrtit eivät tuo enää hetkellistäkään ulospääsyä. Lopputulos on usein traaginen ja peruuttamaton.
Pullotettujen muistojen kadottaminen taas on asia erikseen. Muistoja kun ei voi vetää alas viemäristä, jos kohta se väliaikaisen rauhan suokin.
Taikavoimin valutetun muistikuvan muoto nimittäin kevyenä, haituvaisena nesteenä on itsehajoava ja ilman lasipulloa tai ajatusseulaa, joka pitää muistoa kasassa, taika raukeaa itsestään. Hajonnut muisto liukenee ilmaan, se kiinnittyy esineisiin ja saattaa paakkuuntua näkymättömäksi massaksi huoneisiin.
Jopa jästit voivat tuntea joko painostavan tunteen vanhoissa esineissä tai rakennuksisssa, jotka syystä tai toisesta ovat imeneen itseensä vapaaksi karanneita muistoja. Tai toki esine on voinut kerätä onnellisten aikojen kuvia itseensä, mutta useimmiten päästä väkisin valutetaan vain asioita, joita ei niiden karmivuuden tai traagisuuden takia tahdo muistaa.
Negatiivisen energian kerääntyminen yhteen paikkaan ei koskaan ole pidemmän päälle hyväksi. Usein se koituu vain pakotietä etsineen noidan tai velhon kohtaloksi, sillä vapaa, villiintynyt muisto pyrkii aina takaisin sinne mistä on tullutkin.
Taikaministeriö on raportoinut vuosien varrella useita ikäviä riivanhenkien kerääntymisiä tai spontaanisti syntyneen pimeän taian vanhinkoja alueilla, jonne tuulet kuljettavat liuenneita muistoja. Tämän vuoksi itse lakiinkin on kirjattu jokaisen noidan ja velhon olevan velvollinen pitämään muistoistaan hyvää huolta, eikä negatiivisiakaan tuntemuksia saa päästää ehdoin tahdoin vapaalle jalalle, sillä se mikä yksinään voi olla pieni murhe, voi imeytyessään vaikka varomattoman lapsen päähän aiheuttaa lievimmillään painajaisia ja unettomuutta, pahimmillaan taas jakomielisyyttä ja itsetuhoa.
Siksi toisekseen, koska muisto pyrkii aina takaisin sinne mistä on lähtöisin, on usein vain kivuliaampaa muistaa kerran unohtamiaan kauhuja vähä kerrallaan kuin elää niiden kanssa päivästä toiseen. Moni on ajanut itsensä mielisairaaksi yrittäessään paeta kokemiaan vääryyksiä.
Ratkaisevampaa Severuksen kannalta oli kuitenkin, ettei hän omasta tai kenenkään mielestä ansainnut unohduksen suomaa rauhaa. Hän vihasi Harry Potteria, penikkaa jota hän ei ollut vielä tavannutkaan, mutta samalla hän koki ainoaksi velvollisuudekseen pysyä järjissään pitääkseen mokoman hengissä jonain päivänä kun pahuus nostaisi taas päätään.
Se pinnistelikö Severus Lilyn tai Harryn eteen enää pelkästä rakkaudesta oli enemmänkin sivuseikka, sillä niin paljon kuin Severus oli rakastanutkin Lilya, tuotti muistaminen nykyisin niin paljon enemmän tuskaa kuin mitään onnellista, ettei hän voinut sanoa enää kykenevänsä tavoittamaan jotain niistä tunteista, jotka olivat joskus kauan sitten olleet herkkiä ja kauniita.
Vaikka Lily ei olisikaan kuollut, Severus jotenkin salaa aavisti, ettei hänen kipunsa olisi ollut siitä huolimatta yhtään vähäisempi. Saattoi jopa olla, että Lilyn kuolema ja Harryn selviäminen oli loppujen lopuksi syy miksi Severus oli edelleen itse vielä hengissä.
Harryn tulevaisuudesta huolehtiminen, perustui se se sitten enemmän Dumbledoren lähes alhaiseen kiristykseen tai Severusta piinaavaan syyllisyyteen, antoi kuitenkin jonkun syyn jatkaa. Jos Lily Potterinsa kanssa olisi jatkanut elämäänsä onnellisena pienenä perheenä kateus olisi ennen pitkää varmasti syönyt miehen sisältä, ettei jäljelle olisi jäänyt enää kuortakaan. Taikavoimin voimistettu pettymys on tuhoavinta maailmassa, ja viimeiseksi se hirttää luojansa.
On kieroa sattumaa suorastaan huvittuneena huomata miten Lilyn kuolema ja Harryn selviäminen on samaan aikaan tuominnut Severuksen ikuisesti kestävään itsevihaan ja antanut kuitenkin samalla syyn selviytyä hitaalta itsemurhalta. Elämää voisi sanoa tämön vuoksi julmaksi, mutta se tarkoittaisi sitä, että Severuksen pitäisi hyväksyä jonkun suunnitelleen kaiken tällaiseksi, eikä se tuntunut ollenkaan sen lohdullisemmalta kuin tietää kurjuuden johtuvan huonoista valinnoista.
Valintoihin sentään voi vaikuttaa itse. Ainakin Severuksella olisi vielä huominen, jos hän valitsisi oikein ja seuraisi lupaustaan pitää Potterin poika hengissä sinä viimeisenä päivänä.
FIN
