Fallin' for youalaotsikko: Blaise Zabini / Draco Malfoy | K11 | Fanfic100 | romance, slash | 2/5 22.11
Author: Vanil
Raiting: K11
Chapters: 2/5
Pairing: Blaise Zabini / Draco Malfoy
Genre: romance, slash, drama, angst
Summary:Blaise ei olisi ikimaailmassa uskonut näkevänsä Draco Malfoyn seisomassa hänen edessään aurorien virkakaapu päällään, vaaleat hiukset yhä kouluaikojen tapaan hopeisina hohtaen. Malfoyn olisi pitänyt olla Dublinissa työskentelemässä, ei täällä, Lontoon taikaministeriön toisen kerroksen käytävällä seisomassa ja näyttämässä siltä, kuin ei olisi muuttunut kolmen vuoden aikana ollenkaan.
Blaisen menneisyys oli tupsahtanut hänen nykyisyyteensä. Ja ilmeisesti myös hänen tulevaisuuteensa, jos kerran Draco määrättiin hänen parikseen. Yksi silmäys tähän mieheen oli saanut Blaisen veren kuumentumaan hälyttävän nopeasti, eivätkä he olleet viettäneet samassa huoneessa edes viittä minuuttia kauempaa. A/n:♥ Osallistuu FanFic100 sanalla 089 Työ, sekä
Where the fuck is Blaise Zabini? - haasteeseen.
♥ Pohjautuu Colbie Caillatin kappaleeseen
Fallin' for you._______________________________________________________________________________________
Ensimmäinen luku”Merlin sentään”, Blaise Zabini mutisi itsekseen nähdessään vaaleahiuksisen miehen kävelevän työhuoneensa ohitse – luultavimmin käytävän päässä sijaitsevaan, auroriviraston päällikön Kingsley Kahlesalvan toimistoon.
Työhuone, missä Blaise istui, oli yksi monista käytävän varrella olevista. Hänen huoneensa erosi muista vain tavattoman siisteytensä nähden – Harry Potterin työhuoneeseen verrattuna Blaise Zabinin työhuone näytti suorastaan steriililtä. Kaikki mapit ja paperit olivat siistissä järjestyksessä hänen leveällä pöydällään, kansiot ja ohjekirjat aakkosjärjestyksessä hänen hyllyissään. Jopa pienenlaisen muistitaulun eriväriset laput ja käyntikortit olivat suorissa tasoissa toisiinsa nähden.
Blaise oli liian mietteissään keskittyäkseen kirjoittamaansa raporttiin, joka käsitteli viimeisimpiä kuolonsyöjien kiinniottoja. Hän oli liian kiihtynyt tuon miehen äkillisestä vilauksesta hänen ovensa ohitse, ettei kyennyt edes siemaisemaan juuri hakemaansa kahvia, joka muutaman minuutin kuluttua olisi haalistunut juomakelvottomaksi.
Hän haroi mustia hiuksiaan ja hipelöi kauluspaitansa napitettuja hihansuita. Blaise Zabini oli oppinut pitämään nenänsä erossa muiden asioista, mutta tämän kerran hän aikoi antaa oikeamieliselle järjenjuoksulleen tilaa läikkyä yli rajojen.
Mutta ennen kuin tuo tummaihoinen mies ehti nousta suoraselkäisestä tuolistaan, Kingsley Kahlesalpa – sekä tuo kiihtyneen mielentilan aiheuttama mies – saapuivat Blaisen työhuoneen ovensuuhun.
”Zabini”, Kingsleyn kookas hahmo täytti melkein koko ovensuun. Aurorien päällikkö oli tummaihoinen, kaljupäinen velho, jonka korvissa kimalteli suuret korut ja jonka ääni tuntui kantautuvan aina Englannin rajoille asti.
”Sir”, Blaise tervehti ja siirsi ruskeat silmänsä pomonsa vierellä seisovaan mieheen, jonka toispuoleinen virnistys sai hänen verensä kuumenemaan.
”Malfoy”, hän nyökkäsi loihtien kasvoilleen hymyntapaisen. Vaaleahiuksisen miehen silmät välähtivät kuin petoeläimen pupillit valokiilassa, kun hän vastasi Blaisen nyökkäykseen.
”Zabini”, Kahlesalpa aloitti hieroen käsiään yhteen, ”saanen esitellä nykyisen työparisi. Tiedänkin, että te tunnette jo toisenne.”
Blaise ei olisi ikimaailmassa uskonut näkevänsä Draco Malfoyn seisomassa hänen edessään aurorien virkakaapu päällään, vaaleat hiukset yhä kouluaikojen tapaan hopeisina hohtaen. Malfoyn olisi pitänyt olla Dublinissa työskentelemässä, ei täällä, Lontoon taikaministeriön toisen kerroksen käytävällä seisomassa ja näyttämässä siltä, kuin ei olisi muuttunut kolmen vuoden aikana ollenkaan.
Blaisen menneisyys oli tupsahtanut hänen nykyisyyteensä. Ja ilmeisesti myös hänen tulevaisuuteensa, jos kerran Draco määrättiin hänen parikseen. Yksi silmäys tähän mieheen oli saanut Blaisen veren kuumentumaan hälyttävän nopeasti, eivätkä he olleet viettäneet samassa huoneessa edes viittä minuuttia kauempaa.
”Te tulette jakamaan saman työhuoneen tästedes. Joten Blaise, ala kerätä tavaroitasi. Siirrytte kaksi ovea vasemmalle, sinne, missä ennen työskentelivät Weasleyn sisarukset. Ja soisin mielelläni, että tämä tapahtuisi tämän päivän aikana, jotta saan teidät heti huomenna työn tekoon”, Kingsley sanoi ja taputti Malfoyta olkapäähän turhankin kovaa, ”Katsotaan, mitä tästä uudesta pojasta saadaan irti.”
Niin puhuttuaan aurorien kunnioitettava johtaja kampesi itsensä ulos ovenraosta poistuen omaan huoneeseensa. Draco jäi seisomaan Blaisen työhuoneeseen kuin katseenkeräävä tivolimaskotti.
”Tämäpä yllätys. Mitä sinä täällä teet?” Blaisen ääni oli vakaa ja hillitty, mutta tuon ilmeettömän kuoren alla myrskysi tuhannen ympäristökatastrofin lailla. Hänen kysymyksensä kuulosti omissakin korvissa luonnottoman tyyneltä, mikä oli tietenkin järkevää, koska hänellä ei oikeastaan olisi ollut mitään syytä hermoilla.
”Minut siirrettiin takaisin Lontooseen”, Draco kohautti olkapäitään ja kaappasi Blaisen pöydältä sulkakynän, jota alkoi sivellä sormenpäillään.
”Minkä takia?” Blaise töksäytti saaden vaaleahiuksisen kulmakarvan kohoamaan kysyvästi.
”Taitojani kaivataan täällä enemmän, etenkin nyt, kun Potter on joutunut sairaslomalle,” Potter – sana lausuttiin tavanomaisella halveksunnalla, eikä Blaiselle jäänyt epäselväksi, etteivät miesten välit olleet parantuneet koulun loppumisesta ja Voldemortin kukistumisesta laisinkaan.
Blaise hillitsi itsensä, ettei olisi antanut katseensa harhailla Dracon hoikan lantion ja jäntevien hartioiden välillä. Siitä oli liian kauan, kun hän oli nähnyt tämän miehen – niin kauan, että hän oli pystynyt tukahduttamaan kouluaikoina syttyneet tunteensa tuota kylmää ja etäisen kohteliasta miestä vastaan. Mutta nyt, tässä hänen pöytänsä edessä, seisoi tuo samainen enkelinkaltainen marmoriveistos, joka kantoi arvostettua puhdasveristen sukunimeä.
”Minun täytyy kerätä tavarani”, Blaisen äänensävy kertoi enemmän kuin neljän virkkeen lause. Draco laski valkoisen sulkakynän takaisin paikoilleen ja nyökkäsi.
”Minä lähden hakemaan omia tavaroitani”, tuo vaalea mies sanoi matalasti, katsomatta kunnolla Blaisen kasvoihin. Sitten hän kääntyi ja katosi ovesta yhtä nopeasti kuin oli siitä ilmestynytkin jättäen Blaisen istumaan työpöytänsä taakse. Hänen tunteensa risteilivät ja kimpoilivat toisistaan kuin vapaaksi päässeet marmorikuulat, eikä hän ollut yhtään varma, oliko yhteistyö Dracon kanssa hänen mielenterveydelleen eduksi. Ei nyt, kun hän oli vihdoinkin saanut itsensä irti noiden jäänharmaiden silmien otteesta, ei nyt, kun hän oli luonut itselleen ihanteellisen elinympäristön.
Huokaisten Blaise heilautti taikasauvaansa saadakseen tavaransa leijumaan yhteen kasaan. Hän toivoi, että työskentely Dracon kanssa tulisi olemaan niin hektistä viimeisiä harvoja kuolonsyöjiä jahdatessa, ettei ehtisi ajatella miestä yhtään enempää kuin oli tarpeen.
Työhuone oli suurempi kuin hän oli olettanut ja vastakkain asetetut työpöydät saivat hänet hieman paremmalle mielelle. Draco asetteli jo omia kansioitaan ja henkilökohtaisia tavaroitaan tyhjille pöydille ja hyllyille, yhtä järjestelmällisesti ja pikkutarkasti kuin Blaisekin.
Tummatukkainen mies piirsi taikasauvaa pitelevällä kädellään ilmaan monimutkaisia kuvioita loihtien omat esineensä paikoilleen. Hän nautti ulos antavan ikkunan lämpimästä paisteesta, sekä nurkassa nuokkuvan ruukkukasvin hennosta tuoksusta. Toisen luihuisen tuttavallinen hiljaisuus ei ollut sitä, mitä Blaise oli odottanut, mutta hän nautti siitä enemmän kuin halusikaan. Vaikka he olivat olleet tovereita tuvassaan, eivät he olleet koskaan mitään ylimpiä ystävyksiä. Blaise tiesi Dracosta vain sen, mitä mies oli antanut ulospäin loistaa, sekä sen, mitä hän oli lukenut lehdistä ja kuullut koulussa. Oli totta, että Draco oli päässyt Tylypahkasta parhain arvosanoin liittyen sitten auroreihin, jotka ottivat hänet kylmäkiskoisesti vastaan hänen perheensä taustan tuntien. Mies oli siirretty Dublinissa sijaitsevaan ministeriöön melkein välittömästi valmistuttuaan, eikä tätä ollut näkynyt enää sen jälkeen.
Draco Malfoy oli ollut maan alla kolme vuotta, mikä oli tuntunut lähes iäisyydeltä miehen kohtaloa pohtivan Blaisen mielestä.
”Tarvitsetko apua?” Blaise kysyi katsellen omiin ajatuksiinsa uppoutunutta Dracoa, jonka kasvaneet hiukset peittivät melkein hänen silmänsä. Vastaukseksi vaalea mies heilautti hiuksiaan sivuun ja heitti Blaiselle hymyn, joka oli särkenyt tuhansia sydämiä.
”Ei kiitos, pärjään ihan itsekin.”
Blaise ei tiennyt, miten olisi reagoinut tuohon hymyyn, joka tuntui lämmittävän häntä varpaista asti ja kihelmöivän sormenpäissä. Hän olisi halunnut hymyillä vastaukseksi, mutta se olisi voinut olla liian.. paljastavaa. Draco Malfoy oli tunnettu nopeaälyisyydestään sekä tarkoista silmistään, jotka olivat kamppailleet Potterin omien kanssa kultaisesta siepistä kuuden vuoden ajan. Viimeinen asia, mitä Blaise halusi, oli luoda turhaa kitkaa ja jännitystä heidän välilleen – etenkin nyt, kun he tulisivat työskentelemään yhdessä savustaakseen viimeiset kuolonsyöjät ulos koloistaan.
Kingsley Kahlesalpa ilmaantui jälleen ovelle lennokiksi muotoiltua paperilappua heilutellen keskeyttäen miesten rauhallisen ahertamisen.
”Zabini, Malfoy, näyttää siltä, että teille tuli töitä. Dolohovin piilopaikka on paljastunut.”
Ilmapiiri sähköistyi välittömästi. Blaise vilkaisi Dracoa, joka loi häneen jännittyneen katseen. Antonin Dolohov oli yksi monesta kuolonsyöjästä, jotka olivat päässeet pakenemaan Tylypahkan tiluksilla käydyssä sodasta lähes vahingoittumana. Dolohov oli vaarallinen kuolonsyöjä, joka oli luonut omia, tappavia kirouksiaan. Hän oli mies, joka oli tappanut Remus Lupinin.
”Katsotaan, mitä sinä osaat”, Blaise virnisti Dracolle, joka nyökkäsi vastaukseksi.
”Paljon enemmän kuin oletatkaan”, tämä vastasi hiljaa ja tarttui mustaan viittaansa heilauttaen sen ympärilleen kuin mystisyyden verhon.
Taistelu oli alkamassa, haaste oli heitetty, eikä heistä kumpikaan aikonut perääntyä siitä.
