Kirjustaja: Winga
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Hieman fluffyinen draama
Hahmot: Ginny, Dean, Luna
Vastuuvapaus: En omista hahmoja ;< Rowling omistaa.
Tiivistelmä: Dean maalaa ja pohdiskelee Lunaa ja elämää.
Kirjustajalta: IRCissä shayl totesi, että haluaisi Dean/Lunaa tai Dean/Parvatia. Kirjoitin tämän, koska aloin miettiä asiaa. Shaylille siksi siis kirjoitettu (:
Ja menee Het10
Rakkauden amuletti
Ginny käveli edestakaisin Deanin ateljeessa. Tai tarvehuone se oli, mutta nyt se sattui muistuttamaan ateljeeta. Dean istui huoneen perällä maalaten taulua tai yrittäen. Hänen mallinsa istui paikallaan hymyillen autuaasti.
”Mikä sinun nyt on?” poika kysyi viimein. Retiisikorvakoru taulun tytöllä heilui.
Ginny asteli Deanin luokse, vilkaisi taulua mutisten jotain kauniista ja oudoista ihastuksista. ”Harry aikoo mennä Parvatin kanssa Tylyahoon.”
Dean nyökkäsi. Hän ei viitsinyt kertoa Ginnylle tai oikeastaan hän oli luvannut olla kertomatta, että Harry yritti saada tytön huomaamaan, että tämän ei tarvitse olla jotain täydellistä saadakseen pojan.
”Ginny-hyvä, ota tämä amuletti”, Luna sanoi ojentaen käsiään. Deanin maalaus matki liikettä keskeneräisillä käsillään ja silmättömillä kasvoillaan. Dean huokaisi ja mietti, miten hän onnistui aina tekemään maalauksistaan taianomaisia jo ennen kuin ne olivat valmiita. Ei hän koskaan yrittänyt.
Ginny katsoi amulettia ja sitten Lunaa kysyvästi. Luna nauroi hersyvää naurua ja kuiskasi: ”Keijut tekivät sen taikapölystä etsiessään rakkautta auttaakseen rakkaitaan löytämään takaisin.”
Hymyyn sulivat Ginnyn kasvot ja Dean muisti, miten oli rakastanut maalata noitakin kasvoja. Silti Lunasta oli tullut kauniimpi ja tärkeämpi. ”Voisitko olla hetken paikallasi?” Dean kysyi tarkoittaen maalausta. Se pysähtyi kyllä liikkeistään mutta vasta kun Lunakin pysähtyi. Kenties se oli luonteesta kiinni, Dean mietti, Luna on rauhallinen ja liikkuvainen, ajatuksia täynnä ja ne valtaavat maalauksenikin.
Laittaen amulettia kaulaansa Ginny kiitti, mutta Luna pysäytti tytön. ”Se on Harrylle. Jotta hän löytäisi aina takaisin luoksesi. Itserakkautta et tahdo korostaa.”
”Kiitos Luna”, Ginny sanoi ja piti amulettia kädessään. ”Nähdään.”
Ovi sulkeutui jättäen Lunan ja Deanin omaan maailmaansa.
”Kerropa minulle”, Dean pyysi keskittäen puolet itsestään tauluun ja puolet Lunan kuuntelemiseen, ”miten tuo amuletti toimii?”
Lunan kasvoille kiiri salaperäinen hymy ja Dean mietti hetken aikaa Mona Lisaa, mutta hetki oli pian ohi ja tyttö avasi suunsa. ”Voi, se ei ollut mitään. Tavallinen kaulakoru. Ajattelin, että se lisäisi Ginnyn itseluottamusta puhua Harrylle suoraan. En ymmärrä heidän tanssiaan, ja vaikka en oikeasti usko, että heidän suhteensa välttämättä kestää, tahdon Ginnylle pelkkää hyvää.”
Deanin keskittyminen herpaantui. Maalauksesta, siis. ”Mitä sinä tarkoitat, ei kestä?”
Luna huokaisi ja otti kasvoilleen normaalin haaveksivan ilmeensä. ”En mitään, välttämättä. Minusta Ginny ja Harry vain eivät välttämättä ole luodut toisilleen.”
Dean mietti asiaa hetken ennen kuin totesi mielessään, että Luna saattoi hyvinkin olla oikeassa. Sitten hän otti jälleen päättäväisen ilmeen kasvoilleen ja jatkoi maalaamista huomaamatta Lunan ilmettä. Hän oli niin keskittynyt tytön silmiin, että muu jäi häneltä huomaamatta.
”Kuule Luna”, Dean sanoi saatuaan silmät viimein maalattua. ”Lähde kanssani Tylyahoon.”
Luna hymyili koko olemuksellaan ja Dean toivoi omistavansa jästikameran tallentaakseen vain tuon hetken. ”Toki minä tulen. Ystävien on tarkoitus tavata toisiaan muutenkin kuin koulussa.”
Hetken Dean mietti, pitäisikö hänen sanoa, että hän halusi mennä matami Puddifootin teehuoneeseen ja leikkiä rakastavaisia, joilla ei ollut hätää huomisesta. Tahtoi vain olla tytön kanssa ja rakastaa tätä. ”Niin.”
Se salaperäinen hymy leikki taas Lunan suupielissä. ”Mutta voimme me tietenkin mennä muutenkin kuin vain ystävinä.”
Hämmennys Deanin silmissä ei jäänyt Lunalta huomaamatta ja tyttö nauroi.