Author: SnowBlind
Pairing: *köh*
Rating: K-11... kai.
Genre: Romance, slash, drama
Summary: Samu tutustuu risteilyllä viehättävään Andreakseen, mutta miten käy kun laiva lähtee takaisin suomeen?
A/N: Risteilyt ovat inspiroivia, kyllä. Koulut olivat juuri loppuneet ja oli taas aikaa ajatella... Meriympäristössä saa revittyä vaikka mitä. Tässä tämä.
Sanat tuolla ovat Pink Floydia.
Muistattehan, että pari kommenttia päivässä pitää mielen virkeänä
Ainiin, en ole sitten sepittänyt omiani. Kaikki nuo paikat ovat tosia.
Risteily
Heinäkuu '06
Samu katseli maisemia risteilijän kannelta. Ilma oli kaunis ja lämmin, he olivat juuri lähteneet katajanokan laivaterminaalista. Kohta mentäisiin Kustaanmiekan ohi.
Silja seisoi hänen oikealla puolellaan valkoisessa paidassaan ja tummissa farkuissaan tuoppi siideriä kädessään, vasemmalla puolella seisoi Samu ruudullisessa flanellipaidassaan ja sammareissaan katsellen merelle päin.
"Mä en ookkaan käynyt ennen risteilyllä", Joona totesi.
"En mäkään", Samu vastasi.
Noora ja Eero istuivat pöydän ääressä ja juttelivat, Noora nauroi raikuvasti Eeron vitseille. Samu ei ollut koskaan tajunnut, mikä Eerossa viehätti Nooraa. Noora oli peruspositiivinen ihminen, joka tykkäsi järjestellä ja organisoida asioita. Eero oli jöröttävä ukko, joka luultavasti kaikista mieluiten istuisi päivät pitkät terassilla juomassa kaljaa ja katselemassa jalkapalloa.
"Missä Sanna on?", Silja kysyi Joonalta.
"Meni etsimään meidän hyttiä", Joona vastasi.
"Mennäänkö sinne?" Samu kysyi. Aurinko paistoi suoraan silmiin, ja ulkona oli aivan liian kuuma.
Joona ja Silja myöntyivät ja he jättivät Nooran ja Eeron terassille juomaan.
Hytti oli oikeasti neljän hengen hytti, sen verran sinne oikeasti oli pitänyt tullakin. Samu, Silja, Joona ja Noora oli alun perin ollut järjestämässä risteilyä heille neljälle. Joona oli kuitenkin halunnut kutsua tyttöystävänsä Sannan mukaan, ja Noora taas oli raahannut laivalle myös Eeron. Rahaa ei ollut suurempaan hyttiin, ja niin heidän piti tehdä vähän erikoisjärjestelyjä. Eero nukkui Nooran, ja Sanna Joonan vieressä. Siljalla ja Samulla oli omat sängyt.
"Pelataanko korttia?" Sanna kysyi.
Kaikki suostuivat.
Samu oli päivällisen jälkeen lähtenyt ulos kannelle. Oli jännää mennä laivalla samoja reittejä, mitä oli omalla veneellä mennyt. Hän katsoi taaksepäin ja näki Inkoon hiilivoimalan piiput, tuulivoimalan ja... miehen. Pellavapäisen miehen. Arviolta suurin piirtein Samun ikäisen.
Mies käänsi katseensa Samuun ja kohtasi tämän tuijotuksen. Samu käänsi katseensa kiireesti pois ja oli ihan varma, että mies mittaili häntä parasta aikaa katseellaan.
Aina välillä, kun Samusta tuntui turvalliselta, hän vilkuili miestä salaa. Miehellä oli päällään kireä valkoinen Stooges-paita ja löysät vaaleat farkut.
Juuri, kun Samu oli kääntänyt katseensa takaisin merelle päin, hän kuuli äänen vierestään.
"Ursäkta.."
"Mitä?" Samu sanoi vaistomaisesti.
"Ai, te ette puhu ruotsia" mies sanoi hitaasti riikinruotsalaisella korostuksellaan, ja esitteli itsensä Andreakseksi.
"Tiedätkö sinä missä me olemme?" hän kysyi.
"Joo, me ollaan Tammisaaren edustalla" Samu vastasi.
"Mistä tiedät?"
"Näetkö tuon pienen majakan tuolla? Sen ohi kun menee, pääsee Tammisaareen johtavalle väylälle."
"Väylä?"
"Reitti, missä laivat ja veneet kulkevat."
"Aa... Taidat olla kova merenkävijä."
"Sunnuntaiveneilijä vain."
"Mikä nimesi on muuten?" Andreas kysyi.
"Samu."
Hetken oli hiljaista, kunnes Samu jatkoi taas:
"Näetkö nuo saaret tuolla? Armeijan saaria, Hästö ja Busö. Niiden takana on Jussarö."
"En taida tajuta... Mitä saaria tarkoitat?" Andreas kysyi, ja Samu tunnisti äänensävystä pienoisen flirtin.
Yhtäkkiä Andreas olikin ihan lähellä, Samu tunsi toisen ihan itsensä kyljessä. Hän oli ihan paniikissa, mutta sai silti vastattua.
"Nuo saaret tuolla", hän sanoi ja osoitti sormellaan saaria.
"Ai nuo tuolla..." Andreas sanoi, ja kohotti hänkin kätensä Samun käden rinnalle. Samu tunsi heidän poskensa koskettavan toisiaan.
"J-joo"
Mies astui taas kauemmas Samusta ja jäi katselemaan merelle ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Samu ei halunnut antaa miehen lähteä tuosta vain, ja rohkaisi itsensä kysymään:
"Lähtisitkö sä kanssani kaljalle ulkoterassille?"
"Kerro vähän itsestäsi", Samu pyysi. Lokit kirkuivat ympärillä, tosin Samu huomasi niiden määrän vähenevän koko ajan. Sisä- ja keskisaaristo oli jäämässä taakse ja laiva oli menossa pikkuhiljaa kohti ulkosaariston ja avomeren hienonhienoa rajaa.
"Olen asunut koko ikäni Ruotsissa. Isäni on ruotsalainen ja äiti suomalainen, tosin mitään suomalaista minussa ei ole. Mitä nyt vähän osaan suomea puhua. Umpiruotsalainen kersa minä olen.
Muutin kotoa kuusitoistavuotiaana. Siivosin pieniä motelleja täysin olemattomalla palkalla ja lopetin opiskelun heti peruskoulun päätyttyä. Nyt olen 23 ja täydellisessä tyhjiössä, työskentelen mäkkärissä ja asun yksin pienessä kaksiossa. Tämä risteilykin oli vain arpajaisvoitto, ei minulla oikeasti olisi varaa tällaiseen."
Andreas lopetti kertomuksensa ja Samu tuijotti häntä pitkään.
"Nyt on sun vuoro kertoa itsestäsi", Andreas sanoi Samulle, joka pudisteli päätään.
"Ei mussa ole mitään mielenkiintoista. Mä olen asunut koko ikäni Helsingissä, ihan kiva perhekin oli ja näin, ja päätin tulla kavereiden kaa risteilylle".
"Keiden kanssa sä olet liikkeellä?"
"Mun ystävien Siljan, Joonan, Joonan tyttöystävän Sannan, Nooran ja sen poikaystävän Eeron kanssa."
Andreas näytti hieman pettyneeltä.
"Seurusteletko sä itse... tytön kanssa"
Samu katsoi Andreasta ja naurahti samalla, kun polvet tuntuivat menevän hyytelöksi.
"Ei, en mä mitään seurustele", hän sanoi.
Andreaksen kännykkä soi, hän vastasi puhelimeen ja pian terassin olikin täyttänyt iloinen riikinruotsalainen pulputus.
Samulla oli vähän aikaa miettiä. Mitä tästäkin vielä kehkeytyisi? Vai kehkeytyisikö tästä edes mitään? Alkaisivatko he tapailla toisiaan? Suhde? Samu ei ollut ollut kunnolla rakastunut kehenkään pitkän aikaan.
"Samu! Samu hei!" kuului Nooran ääni yhtäkkiä.
"Noora! Miksi sä täällä juokset?"
"Äh, Eero taas suuttui mulle jostakin ja ajattelin tulla katsomaan sua."
"Okei. Noora, tuossa on Andreas. Mä tutustuin siihen täällä", Samu kertoi ja nyökkäsi kohti puhelimessa puhuvaa Andreasta, joka vinkkasi Nooralle.
"Miesseuraako haet?" Noora kysyi. Samu ei voinut olla huomaamatta Andreaksen poskien alkavan hennosti punoittaa, hän oli ilmeisesti kuullut, mitä Noora sanoi.
"Öh, joo", Samu vastasi.
"No mutta hei, mä jätän teidät sitten kahden nyt ja menen etsimään vaikka Sannaa. Heihei!" Noora hihkaisi ja lähti sisälle laivaan.
'Se ei varmaan tajunnut, että Andreas osaa Suomea', Samu ajatteli ja otti pitkän huikan kaljastaan.
*
Samu istui sängyllään ja ajatteli Andreasta. Hän oli antanut Samulle lapun, jossa luki epäselvällä käsialalla hytin numero, 1267.
"Hei tyypit, Samu löysi jonkun mukavan jätkän täältä", Noora hihkaisi kaikille.
"Ei kai!" Sanna sanoi yllättyneenä. "Onko se hyvännäköinen?" hän kiirehti kysymään.
"Joo...", Samu mutisi epämääräisesti.
"Onko se risteilyllä yksin?" Joona kyseli.
"Se on... menossa kotiin, Ruotsiin", Samu sanoi, ja tajusi asian heti itsekin. Andreas oli ruotsalainen ja jäi Ruotsiin. Samu taas jatkaisi matkaa Suomeen, niinpä tietenkin.
Samun päässä oli liikkunut paljon ajatuksia hänestä ja Andreaksesta. Hetken hän oli jo ajatellut heidän jutustaan tulevan jotain vakavampaa, jopa seurustelusuhde, mutta ei. Samu oli tyhmä, tyhmä tyhmä tyhmä. Hänhän oli jo heti alusta alkaen tiennyt Andreaksen olevan ruotsalainen.
Eikä hän halunnut muuttaa Ruotsiin vain yhden miehen perässä.
"Sveduhomo", Eero mutisi nurkastaan, ja sai terävän potkun nilkkaansa Nooralta.
"Andreas lupasi näyttää meille huomenna paikkoja Tukholmassa", Samu kertoi.
"Katsotaan, katsotaan..."Noora mutisi.
Samu heräsi yöllä. Hän oli nähnyt unta Andreaksesta.
Nopeasti hän puki päälleen farkut ja paidan, kömpi ylös sängystä ja lähti ovea kohti.
"Minne sä meet?" Kuului vieno ääni, kun Silja raotti silmiään.
"Andreaksen luo", Samu vastasi hiljaa, ennen kuin ovi sulkeutui.
Samu vaelteli pitkin käytäviä etsien Andreaksen hyttiä, ja lopulta hytti numero 1267:n ovi oli hänen edessään.
Samu koputti oveen ensin hiljaa, sitten lujempaa, mutta rynkytti jo pian ovea niin, että käytävä raikui. Sisältä alkoi kuulua ääntä ja vihdoin ovi avattiin. Siinä seisoi unenpöpperöinen Andreas sininen Tre Kronor - paita päällään.
"Vad i Helvetet!" Andreas kirosi yllättyneenä. "Minä laitoin paidan päälle siltä varalta, jos siellä olisikin joku tuntematon tyyppi, mutta jos sinä tulet tänne nyt, paita lentää varmaan kohta taas lattialle."
"Joo, tajusin juuri, että meillä on julman vähän aikaa olla yhdessä ja päätin tulla pienelle yölliselle visiitille", Samu sanoi, astui sisään hyttiin ja sulki oven.
Molemmat katselivat tiukasti toisiaan liikkumattomina, kuin suolapatsaat. He tiesivät tarkasti, mitä halusivat, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta.
Hetken tuijottelun jälkeen Samu kuitenkin astui puoli askelta eteenpäin, tyrkkäsi Andreaksen ovea vasten ja suuteli tätä. Andreaksella meni hetki ennen kuin hän vastasi suudelmaan, mutta pian he olivat jo täysin toistensa kimpussa.
Samun kädet löysivät pian Andreaksen kireän Tre Kronor - paidan alle, ja samalla kun toinen oli kietoutuneena alaselän ympärille, toinen liikkui pitkin miehen rintaa ja kutitti tämän kylkiä.
Vähitellen Andreas valui lattialle istumaan, ja Samu jatkoi miehen koskettelua. Hän kosketteli ja kutitteli häntä kaikkialta, minne vain käsillä pääsi, ja hetken päästä Andreas jo haukkoi henkeään.
Samu tiesi olevansa hyvä suutelija ja rakastelija, mutta hän oli kuvitellut Andreasta vielä paremmaksi. Tuossa mies kuitenkin istui puolustuskyvyttömän oloisena paikallaan ja huohotti raskaasti.
Vähitellen Andreaskin tajusi kunnolla mistä on kyse, tönäisi Samun lattialle ja rupesi repimään tämän paitaa pois.
"Ehkä olinkin väärässä..." Samu ajatteli samalla, kun Andreaksen huulet liikkuivat ympäri hänen ylävartaloaan, ja hänen piti sulkea silmänsä nauttiessaan toisesta ja toisen kosketuksista ja läheisyydestä.
Hetken lattialla pyörimisen jälkeen miehet jäivät paikalleen makaamaan vatsalleen, Samu Andreaksen päällä. Samulla ei ollut paitaa, Andreaksella ei ollut housuja. Molemmat olivat ihan hiljaa.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Andreas ehdotti:
"Pitäisikö heittää loputkin vaatteet pois ja hypätä sänkyyn?"
Samulta ei tarvinnut kahdesti kysyä.
*
"Hej, min lilla gubbe!" Andreas tervehti Samua aamulla ulkona laivaterminaalin edessä.
"Moi", Samu vastasi tietoisena sitä, että 'min lilla gubbe'- ilmaisua käytettiin usein pikkupojista. "Minne aiot viedä meidät?"
"Tehdään pieni kierros täällä", Andreas vastasi ja ohjasi Samua Slussenille lauttoja päin.
Muut olivat halunneet kiertää omalla porukalla ja Samu oli halunnut mennä Andreaksen kanssa, joten he eivät kulkeneet yhdessä
"Miksi sä muutit niin aikaisin kotoa?" Samu kysyi yllättäen edelleen mielessään eilisen keskustelu.
"Mä kerroin niille, että olen homo", Andreas vastasi. "Ne on täysin homofobisia. Mä olin niiden mielestä suoraan saatanasta, kun kerroin seurustelevani yhden Jonatanin kanssa."
"Joo."
"Mä kuitenkin rakastin niitä koko sydämestäni. Ne on vieläkin mulle äiti ja isä, vaikka mä tiedän, että mä en ole niille enää oma poika. Mä yritin kerran soittaa niille, mutta ne löi vaan luurin korvaan. Sen jälkeen mä lopetin yhteydenpidon niihin kokonaan."
"Joo."
"Mä haluisin vihata niitä, mutta mä en voi. Mä en pysty. Mä rakastan niitä liikaa, vaikka ne ei ansaitsisikaan mun rakkautta. Mulla on vieläkin niiden valokuvat lompakossa."
"Joo", Samu sanoi, ja jatkoi sitten. "Mun vanhemmilla meni hetki sulattaa asia. Ne oli suunnitellut niin hirveästi kaikkea tulevaisuuden varalle, sen varalle jos mä menen naimisiin jonkun naisen kanssa ja saan lapsia ja... Sitten kun mä ensimmäisen kerran rakastuinkin poikaan, ne oli ihan pihalla koko jutusta. En mä ole niille ikinä mun seurusteluista puhunut, eikä ne ole kysellyt."
"Joo", Andreas sanoi vuorostaan.
Kaksikko astui Slusseniltä lähtevään lauttaan kohti Djurgårdenia. Perille päästyään he kuljeskelivat lähimmälle jäätelökioskille ostamaan jäätelöt. Matka jatkui nurmikentän poikki sillalle ja Strandvägenille.
Samun teki mieli hymyillä, aurinko paistoi, kaupungilla oli paljon ihmisiä, ranta oli täynnä kauniita veneitä, ja jäätelö oli hyvää.
Yhtäkkiä Samu tunsi Andreaksen käden kädessään, ja paria sekuntia myöhemmin toisen huulet huulillaan. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli 'ei tässä', mutta hän rentoutui pian. Kai Andreas tiesi mitä teki ja missä teki. Hänen suunsa maistui rommirusinajäätelölle, ja Samun oli pakko hymyillä.
"Mitäs virnuilet?" Andreas kysyi heidän viimein irrottauduttuaan toisistaan. Samu tunsi ihmisten katseet niskassaan ja hän kuuli läheisen teinityttöryhmän kikattavan heille hysteerisesti.
"Saanko mä arvata, mitä jäätelöä sä söit just äsken?" hän naurahti.
"Sä söit päärynää ja mangoa sekoituksena", Andreas ennätti.
"Sä söit rommirusinaa".
Molemmat nauroivat.
"Eikö sun perään ikinä huudella mitään, kun sä teet noita sun julkisia hellyydenosotuksias?" Samu kysyi pian.
"Joo, kyllähän mä välillä saan kaikkea kuulla, mutta en mä välitä. Kaiken lisäksi olen aika nopea juoksemaan, heheh", Andreas naurahti.
"Nämä on nyt sitten viimeisiä tunteja yhdessä".
"Julmaa".
Samu ja Andreas olivat menneet viettämään aikaansa läheiseen kahvilaan. Samusta tuntui oudolta, että kolmen tunnin päästä he eivät enää ikinä välttämättä näkisi toisiaan.
"Ei meidän jutun pitäisi loppua tällä tavalla", Andreas totesi synkkänä.
"Ei niin", Samu sanoi, oli hetken hiljaa, ja jatkoi sitten: "Mäkään en ole ollut rakastunut... varmaan vuoteen. Ja nyt mulla on sut ja..."
"Oletko sä oikeasti rakastunut?" Andreas kysyi, eikä Samu voinut olla huomaamatta miehen hieman yllättynyttä äänensävyä.
"Joo", Samu vastasi. Ei ollut todellakaan helppoa puhua tunteistaan.
"Oletsä oikeasti sitä mieltä, että tästä olisi voinut tulla jotain?"
"Joo.."
Andreas oli vain hiljaa ja katseli ulos ikkunasta. Hän näytti liikuttuneelta.
'Ja minähän en ala vollottaa täällä' Samu ajatteli ja nipisti itseään sormesta.
Se oli yksi keino välttää itkemistä.
"Missä sä asut?" Samu kysyi yhtäkkiä.
"Metromatkan päässä", Andreas vastasi hiljaa.
"Paljonko kello on?"
"Kolme."
"Mennäänkö teille?"
"Okei."
Samu ja Andreas nousivat ylös metroaseman portaita. Andreaksen kämppä oli ihan sen vieressä. Sisältä asunto oli pieni, pimeä, tunkkainen ja sotkuinen. Vaikutti siltä, että siivous ei kuulunut Andreaksen lempipuuhiin lainkaan.
Andreas istahti sohvalle kengät jalassaan ja heitti takin nurkkaan, mutta Samu katsoi parhaaksi jättää ne eteiseen.
"Saanko mä ottaa vettä?" hän kysyi, saaden vastaukseksi vain pienen murahduksen.
Samu etsi puhtaimman näköisen mukin, huuhteli sen pikaisesti, täytti sen vedellä, joi ja asteli hiljaa olohuoneeseen, missä hän kohtasi sohvalla istuvan ja murjottavan Andreaksen.
Andreas ei liikahtanutkaan Samun istahtaessaan hänen viereensä. Hänen silmänsä olivat punertavat ja kiiltävät, ja hän tuijotti eteenpäin lasittuneella katseella.
"Hei Andreas... älä itke" Samu lohdutti ja silitti tämän reittä. Andreaksessa ei tapahtunut mitään muutosta.
Samu haki keittiöstä oluttölkin, ja antoi sen Andreakselle.
"Juo, se auttaa", hän totesi.
Andreas laski tölkin avaamattomana täpötäydelle pöydälle, meni keittiöön, toi sieltä mukanaan pullon viinaa, aukaisi sen ja joi pitkän huikan suoraan pullon suusta.
"Andreas rakas. Mun pitää lähteä ihan kohta takaisin laivalle. Mä en halua saada susta tällaista muistikuvaa! Andreas, kiltti... hei pliis..", Samu aneli. Andreas oli melkein pelottava ollessaan tällaisessa olotilassa.
Andreas otti toisen huikan pullostaan ja Samu huokaisi raskaasti.
Samu painoi kokeilevasti huulensa miehen suupieleen, jäi siihen käpertyen hänen kainaloonsa, ja vihdoin painoi huulensa hänen huulilleen.
Andreas ei kuitenkaan edes reagoinut toisen tekoihin, ja viimein Samu sai tarpeekseen.
"Heihei Andreas, mä menen nyt. Mä en voi myöhästyä laivasta, tuossa on mun puhelinnumero", Samu sanoi ja kirjoitti numeronsa pienelle lapulle. Hän nousi ylös ja meni eteiseen laittamaan ulkovaatteita päällensä.
Eteiseen asti kuului, että Andreas itki. Itki hiljaa, muttei niin hiljaa, ettei Samu kuulisi.
Ovella Samu pysähtyi vielä hetkeksi, kääntyi ympäri, meni olohuoneeseen, halasi Andreasta viimeistä kertaa, hyvästeli ja lähti.
*
Ulkona oli jo hämärää, kun Samu vielä seisoi kannella.
Entä jos hän olisikin jäänyt? Muuttanut Ruotsiin? Mitä menetettävää hänellä olisi ollut?
Samu kuuli hiljaisia askelia takanaan ja hetken päästä Silja seisahti hänen vierelleen, kaiteeseen nojaten.
Silja ei sanonut sanaakaan, oli vaan seurana, ja se riitti Samulle.
Juuri, kun Samu oli kääntymässä lähteäkseen, Silja sanoi:
"Kyllä sä vielä sen näet, usko pois".
Syyskuu ?07
Samu istui pöydän päähän kalakeittolautasensa ääreen ja katseli pöydän toisessa päässä istuvaa Frederikaa. Nainen oli kammannut pitkät, tummanruskeat hiuksensa ja letittänyt ne taakse. Marimekon vihreä unikko-mekko teki oikeutta samanvärisille silmille ja tummille kulmakarvoille.
Kaikki oli Samusta melkein täydellistä, hänellä oli koti, hyvä työpaikka ja vaimo, joka sattui olemaan ihanin nainen maan päällä. Frederika. Nainen, jonka kanssa hän oli aikeissa viettää pitkästä aikaa romanttisen kynttiläillallisen.
"Hyvää ruokahalua", Frederika toivotti ja hymyili ihanaa hymyään, joka sai tämän silmät kiiltämään.
"Kiitos, samoin", Samu vastasi ja antoi naiselle pienen pusun nenänpäähän.
Samu oli juuri nostamassa kuumaa kalakeittoa täynnä olevan lusikan suuhunsa, kun hän kuuli ovikellon soivan. Lusikka heilahti ja perunanpala tipahti hänen syliinsä.
Frederika naurahti hellästi miehen hämmentyneelle ilmeelle ja kiirehti avaamaan ovea. Samun putsatessa housujaan, Frederika jutteli eteisessä jonkun kanssa.
"Samu! Tule, täällä on yksi mies, joka kutsuu sinua!" hän huusi.
Samu kiirehti eteiseen, ja nähtyään miehen, hän pysähtyi kuin seinään ja tuijotti ovenraossa virnistävää nuorukaista järkyttyneenä.
"S-sinä..."
"Minäpä minä, omassa persoonassani", vastasi tuttu ääni hänelle tutulla aksentillaan.
Samu meinasi pyörtyä siihen paikkaan, hänen alkujärkytyksestä kalvakat poskensa muuttivat väriä yhä punaisemmaksi, ja hänen tunteensa vilisivät hämmentyneisyydestä pelon kautta varovaiseen onnellisuuteen.
Vaikka Samu oli aina tuntenut olonsa onnelliseksi Frederikan kanssa, ei hän aina välillä voinut olla ajattelematta, mitä olisi voinut tapahtua, jos hän olisi lähtenyt ruotsalaismiehen matkaan.
Frederika katsoi kumpaakin miestä vähän hämmentyneenä, ja kehotti lopulta Andreasta astumaan sisään. Kummatkin kättelivät ja Andreas riisui päällystakkinsa ja kenkänsä.
"Onko Samu kertonut minusta?" hän kysyi, Frederika vastasi kieltävästi ja Samu tunsi häpeän punan nousevan poskilleen.
"Jäätkö syömään?? Frederika kysyi vielä. Andreas katsahti nopeasti Samuun, joka nyökkäsi pienesti.
"Joo, voin minä jäädäkkin", kuului Andreaksen vastaus.
Ruokapöydässä Samu oli vieläkin ihan hiljaa. Miksi ihmeessä Andreas oli tullut tänne ilman mitään varoitusta? Mistä hän edes oli pystynyt selvittämään tämän osoitteen!
Andreas ja Frederika juttelivat keskenään, varsinkin Frederika oli vilpittömän utelias Andreaksen oloista Ruotsissa. Hän itse oli muuttanut pienenä sieltä perheensä kanssa.
Ruuan jälkeen Frederika lähti käyttämään koiraa, novascotiannoutaja Minniä, ja jätti miehet yksin. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Andreas avasi suunsa:
"Sä et sitten ole kertonut sille meistä", hän sanoi.
"En", Samu vastasi.
"Se ei varmaan edes tiedä, että sä olet homo." Andreas jatkoi.
"En mä ole homo", Samu väitti vastaan.
"Et vai? Etkö sä sitten tuntenut mua kohtaan mitään? Etkö? Olitko sä vain kiimanen ja puutteessa,
satan!" Andreas leimahti heti.
Samu ei pystynyt vastaamaan.
"Silloin sä melkein itkit, kun meidän piti erota,
din jävla gris. Olinko mä vaan sun panopuuna? Hä? Välititkö sä musta oikeasti? HÄ? Silloin sä selitit mulle kaikkea siitä, miten susta tuntui, että meidän juttu vois johtaa pidemmälle! Ja nyt kun mä ilmestyn sun ovelle sä olet jonkun akan kanssa! Välittääkö toi
slinka edes susta? Väitätkö sä, että sä rakastat tuota muijaa enemmän, kuin mua?! Vastaa mulle helvetti sentään!"
"Älä puhu mun vaimosta tolla tavalla!" Samu puuskahti. "Kyllä mä susta välitin, mutta se on mennyttä aikaa. Mä rakastan nykyään Frederikaa."
"
Jag hatar dig", Andreas mutisi ja painoi pään käsiinsä. "Mutta hei pliis, eikö me voitas vielä kerran? Ole niin kiltti!"
"Ei."
"Miksei? Mä.."
"Ei, mä en halua pettää Frederikaa. Enkä ainakaan sun..."
Loppulauseen Samu nielaisi. Kyllä hän halusi Andreasta, mutta hän ei voisi kuvitellakaan rakastelevansa tätä, kun hän oli Frederikan kanssa naimisissa. Ei Frederika ansaitsisi pettävää aviomiestä ja Samu halusi olla hänen arvoinensa.
"Mä olisin voinut mennä vaikka mun serkkujen luo Viroon, ketä mä en ole nähnyt sentään viiteen vuoteen, mutta ei. Mä olin tyhmä ja tulin tänne. Miksi? Koska sä olit täällä. Vittu, mä olisin voinut mennä niitten luo, kun sä olet tuollainen sika.
Svin!" Andreas voivotteli ja nyyhkäisi pari kertaa. Samu tunsi huonoa omaatuntoa, vaikka ei hänellä kai ollut mitään kunnollista syytäkään.
"Hei Andreas, koita nyt ymmärtää. Mulla on Frederika, Frederika, jota mä rakastan. Rakastan, kuulitko? Enkä mä halua pettää mun rakastamaani ihmistä."
"Eikö se ole mun pettämistä, että sä olet Frederikan kanssa, kun sä rakastat mua?"
"Hetkinen... Mä en olisi saanut hankkia itselleni tyttöystävää siksi, koska mä rakastuin vuosi sitten kesällä risteilyllä Ruotsissa asuvaan poikaan, jonka kanssa mä vietin vajaat kaksi päivää! Etkö sä muka ole yrittänyt etsiä seuraa sen jälkeen!? Samu vihastui.
"Joo, mutta... Ei kukaan niistä lukuisista ole ollut yhtä hyvä, kuin sinä." Andreas mutisi.
Ovi kävi ja Frederika astui sisään olohuoneeseen koiransa kanssa.
"Mä taidankin tästä lähteä", Andreas totesi ja käveli Frederikan ohi eteiseen, laittoi kengät jalkaansa ja lähti.
"Kukas tuo oli?" Frederika kysyi.
"Eipä juuri kukaan", Samu vastasi ja huokaisi.
Stereoista kuului hiljaa Pink Floyd. Samu huokaisi hiljaa ja yritti unohtaa kaiken äskeisen.
'Do you remember me?
How it used to be?
Don't you think, we should be
closer?' *
Elokuu ?09
Aina, kun muistelen menneitä, minut täyttää katumus ja suru. Miksen valinnut silloin toisin? Mikä meni vikaan?
Sen jälkeen, kun Andreas oli ilmestynyt ovellemme, en halunnut enää nähdä häntä ikinä, missään olomuodossa. Minullahan oli Frederika!
Rakastin Frederikaa kovasti, hän ei todellakaan ollut mikään Andreaksenkorvike, niin kuin Andreas ilmeisesti oli kuvitellut, rakastin häntä enemmän kuin ketään muuta.
Se aika kuitenkin valui käsistämme liian nopeasti.
Viime talvena, joulukuun ensimäisenä päivänä, herättyäni en nähnyt Frederikaa missään. Yritin soittaa hänelle, mutta puhelin oli pois päältä.
Kun viimeinkin hoksasin tutkia keittiönpöytää tarkemmin, löysin siitä lapun. Lapun, jossa luki, että Frederika, minun rakas vaimoni, oli lähtenyt jonkun muun miehen matkaan. Lapun alla oli eropaperit, jotka hän pyysi täyttämään mahdollisimman pian.
Hän oli vienyt kaikki oman omaisuutensa, omat rahansa ja tavaransa pois. Talossa ei ollut merkkiäkään siitä, että siellä olisi joskus asunut joku. Hän jätti minulle vain koiransa, joka tosin kuukausi myöhemmin kuoli syötyään ulkona myrkkyä.
Siihen aikaan elimme pääsääntöisesti Frederikan tuloilla, joten hänen lähtönsä oli kova isku sydämelleni, sekä taloudelliselle tilanteelleni. Hyvä, kun rahaa riitti ruokaan, saati sitten talon vuokraan. Mistään en saanut töitä, vaikka kuinka yritin, ja KELA hengitti niskaan koko ajan.
En ollut kesään mennessäkään toipunut vaimoni lähdöstä. Katkerana mietin häntä uuden miehensä kanssa, ja surkuttelin omaa kohtaloani. Sorruin jopa normaalia useammin alkoholiin ja viinaan, ja niinpä minusta tuli työtön juoppo, jonka elämällä ei ollut mitään sisältöä.
Ystävätkin olivat jättäneet minut juuri sillä hetkellä, kun heitä eniten tarvitsin. Joona oli muuttanut Sannan kanssa Ouluun, ja Nooran kanssa emme enää vain olleet yhteydessä. En tiedä, mihin ystävyytemme päättyi, ja ajattelen silloin tällöin häntäkin. En vain saa itseäni puhelimen ääreen soittamaan hänelle.
Ainoa entisistä ystävistäni, joka jaksoi kuunnella ainaisia valituksia elämästäni, oli Silja. Silja, tuo hiljainen ja ujo nurkassa istuva tyttö. Silja kuunteli minua ja jaksoi lohduttaa ja haki minut aina kadulta sinne sammuttuani.
Käännekohta surkealle elämälleni tuli kuitenkin eräänä toukokuisena sunnuntaiaamuna.
Istuin kauppatorilla valkoisen muovipöydän ääressä syöden lihapiirakkaa ja juoden kaljaa, joka siihen aikaan oli minulle tyypillinen lounas. Lokit kirkuivat ympärilläni ja tori oli täynnä ihmisiä.
Kuuntelin usein ihmisten keskusteluja, ja nytkin korviini kantautui puhetta.
"Ja, jag har nu flyttat till Finland. Jag bor första monader i hotellet, jag tror, och försöker hitta en löja..."
Erotin puheen seasta yksittäisiä sanoja, muutto, Suomi, ensimäiset kuukaudet, hotelli..... Kokonaisia lauseita en pystynyt kuitenkaan ymmärtämään. Sen verran rajallinen ruotsinkielentaito minulla oli.
"Jo, jag har fått ganska mycket pengar nu med mitt nytt jobb.."
Paljon rahaa, työ.
Käännyin katsomaan ihmistä ja en voinut uskoa silmiäni. Siinä hän istui vähän matkan päästä pöydästäni puhelimeen puhuen.
Andreas.
Odotin, että hän lopettaisi puhelun, ja hiivin sitten hänen taakseen.
"Enpä olisi uskonut, että sinuunkin vielä törmään", sanoin hänelle. Hän hätkähti pienesti ja käänsi katseensa minuun.
"Samu!"
Andreaksen silmistä näkyi puhdas onni ja ilo, mutta hän silti hillitsi itsensä ja kysyi minulta sitten:
"Mites sinulla menee? Et taida näyttää kovin onnelliselta. Vieläkö sinä sen naisen kanssa oleilet?"
"En, hän lähti jonkun toisen miehen matkaan viime jouluna", sanoin.
"Harmillista", hän sanoi, ilman minkäänlaista myötätunnon häivääkään äänessään.
"Mikäs sinut tänne toi?" kysyin.
"Aijon muuttaa tänne", hän vastasi. "Oleskelen jossain hotellissa sen ajan, kunnes löydän oman asunnon."
"Tule minun luokseni asumaan", ehdotin. Lause karkasi suustani, ennen kuin olin edes ajatellut mitään.
Andreas katseli minua hetken.
"Nytkö siis sinä huolisit minut?" hän kysyi epäröivällä äänellä.
"Totta kai!" Vastasin.
Andreas oli hiljaa, mutta hymyili sitten.
"Jos vaan se sinulle sopii."
"Tietenkin se sopii", sanoin ja vedin Andreaksen ylös tuolistaan.
Lähdimme meille päin.
Rappukäytävässä suutelin häntä ensimmäiseen kertaan pitkään aikaan. En voinut uskoa todeksi, että hän se oli. Hän se oli muuttamassa Suomeen, luokseni.
"Mistäs hyvästä tuo oli?" hän kysyi.
"No arvaa", tokaisin. "Halusin vaan varmistaa, että se todella olet sinä."
Hän se oli ja on vieläkin.
