Title: Korjaamatonta tuhoa
Author: Spearmint (Qwinnie finissä ^^ )
Genre: ÖH. Adventurehtava, slashastava ja... en nyt tiedä angstinen? Ei ehkä. // Mietin pitkään tuota osastoa minne laittaa, mutta ehkä tämä on oikea(htava)? xD
Paring: Harry/Draco (hyvin lievänä varmaankin vain, mutta tiedän, että se jotakin häiritsee, joten pistetään nyt kuitenkin tuohon)
Rating: K-11
Beta: Hankin.
Disclaimer: En omista ketään tai mitään Harry Potter -maailmasta, kaikki kuuluu J.K Rowlingille.
Summary: On Harryn ja kumppaneiden kuudes vuosi, kun kuolonsyöjät ja Voldemort hyökkäävät Tylypahkaan tarkoituksenaan hoidella Poika-Joka-Elää. Tavoite jää kuitenkin saavuttamatta, mutta taistelun tuoksinassa Rohkelikkotorni tuhoutuu, ja asukkaat on majoitettava uudelleen. Harryn epäonneksi hänen kohtalokseen koituu muuttaa samaan makuusaliin Draco Malfoyn kanssa.
Haaste on Leonorin, ja tungen sitten nuo pakolliset lauseet/sanat ja kokonaisen haasteen tänne epilogin jälkeen. ^^ Kiitän haasteesta ja tästä suopeasta lisäajasta, kun menin totaalisesti hidastelemaan!
Korjaamatonta tuhoa
Luku 1 ~ Säpäleiksi
Hirvittävä räjähdys, jota seuraa korvissa sykkivä, mylvivä hiljaisuus.
"Et voi olla tosissasi!" Epätoivoinen, kärsivä huudahdus hukkui Suuren Salin äänekkääseen puheensorinaan. "Luihuisten makuusali? Meidän pitäisi nukkua luihuisten makuusalissa? Miksei saman tien tyrmissä yhteisessä kerrossängyssä Kalkaroksen kanssa?" Ron ärisi mulkoillen Hermionea pahasti, ikään kuin hän olisi ollut koko epämieluisan ehdotuksen alullepanija, ja tuhahti vetäen hihojaan kääreisiin sidotun haavansa suojaksi.
Hermione loi Roniin väsyneen katseen, joka ei ollut niin paheksuva kuin yleensä. "Niin Ron, en tiedä mitään yksityiskohtia, mutta McGarmiwa ja Kalkaros keskustelivat - "
"McGarmiwa ja Kalkaros keskustelivat?" punatukkainen poika älähti. "Olisihan se pitänyt arvata, koko juttu on kuitenkin Kalkaroksen idea. Olen varma, että hän panee meidän luihuisten makuusaliin vain sen takia, että saa siitä jotain kieroa tyydytystä."
"Älä viitsi Ron. Minä kuulin, että korpinkynsiäkin ehdotettiin, ja me olisimme sitten nukkuneen Korpinkynnen makuusalissa, mutta Lipetit ei vain lopulta suostunut siihen. Seamus väitti, että joku seitsemäsluokkalainen korpinkynsi uhkasi murtaa Lipetitin nenän, jos panisi heidät sinne, mutta minä en usko siihen ollenkaan."
Ron tuhahti toistamiseen, mutta tyytyi kyräilemään itsekseen ja mulkoilemaan lähistöllä keskustelevia professori Dumbledorea ja professori Kalkarosta julmasti. "Miten vain, mutta minä tiedän, että juuri nyt minun ainakin tekisi mieli murtaa Kalkaroksen nenä."
Tiilet murskautuvat, soraa, pölyä, laatanpalasia lentää joka puolelle. Puolikas, rosoinen tiili tömähtää äänettömästi oleskeluhuoneen raunioiden lattialle, halkeaa vielä kahtia
"Tässä, Potter. Taikasauvasi säilyi kuin säilyikin yhtenä kappaleena. Löysin sen lojumasta oleskeluhuoneen lattialta", professori McGarmiwan ilme kiristyi hetkeksi, ja hänen toinen silmäkulmansa nytkähti hassusti ennen kuin hän jatkoi kireällä äänellä: "tai siis niistä jäännöksistä, mitä oleskeluhuoneesta nyt on enää jäljellä."
"Kiitos", Harry sanoi hajamielisesti, tarttui sauvaansa ja yritti tavoittaa katseellaan ystäviään Suuren Salin pursuilevasta, sekasortoisesta ihmispaljoudesta.
"Potter, oletko nyt varma, että olet levännyt tarpeeksi? Matami Pomfrey sanoi, että ei olisi mielellään päästänyt sinua sairaalasiivestä vielä pois, koska iskit pääsi aika rajusti."
"Minä olen ihan kunnossa", Harry töksäytti. Kun McGarmiwa loi häneen epäilevän, melkein nuhtelevan katseen, rohkelikko lisäsi: "Olen levännyt ihan tarpeeksi, professori, voin mainiosti."
McGarmiwa mittaili vihreäsilmäistä poikaa hetken katseellaan ennen kuin puhui jälleen. "No niin, hyvä on sitten. Suo nyt anteeksi, Potter, minun täytyy etsiä rehtori, jotta voin tiedottaa oppilaille uusista nukkumajärjestelyistä."
Harrylta kului useampi minuutti hänen jäljittäessään Ronin punaista tukkaa tai Hermionen hiuspehkoa Suuren Salin tönivässä, pölpöttävässä väenpaljoudessa. Vihdoin hän kuitenkin paikallisti heidät puhumasta muutamille muille rohkelikoille. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saavuttaa heitä ennen kuin McGarmiwa oli astellut korokkeelle väkijoukon eteen vanavedessään professorit Kalkaros, Dumbledore, Lipetit ja Verso. Puheensorina kohosi aaltomaisesti hetkeksi ennen kuin taas hiljeni.
Rikkomaton hiljaisuus kietoo sisäänsä unenomaisen näyn halkeilevista tulisijoista, turmeltuneista seinistä, haavoittuneista, verisistä oppilaista, murskautuvista nojatuoleista ja pylvässängyistä.
"Ja minähän en sänkyyni päästä yhtäkään kuraveristä tai rohkelikkoa", kuului Draco Malfoyn ivallinen, kärkäs kommentti välittömästi luihuistupapöydän päässä, kun McGarmiwa oli päättänyt puheensa. "Vaikka eivätkö ne periaatteessa ole yksi ja sama asia?" Malfoyn huomautus sai aikaan hyväksyvän, ilkeän naurunremakan häntä ympäröivien luihuisten keskuudessa. Kommentti ei kuitenkaan tavoittanut professori McGarmiwan korvia, ja Malfoyta lähinnä olevat rohkelikot tyytyivät mulkoilemaan häntä ja hänen seuruettaan pahasti.
"Onni onnettomuudessa", McGarmiwa oli todennut puheessaan ollessaan yhä väkijoukon jakamattoman huomion keskipisteenä, "yksikään rohkelikko, tai muunkaan tuvan jäsen ei kuollut tässä ikävässä välikohtauksessa. Kuitenkin, mittaamattomat vahingot kärsi rohkelikkotorni, jonka korjaus vie rutkasti aikaa uusien turvatoimien vuoksi. Olenko oikeassa, Argus?" McGarmiwa kohotti kysyvästi kulmakorviaan ja katsahti Norriskaa paijaavaa, omissa maailmoissaan mutisevaa Voroa. Hätkähtäen ja päätään kohottaen Voro sai kohdistetuksi katseensa professori McGarmiwaan. Hän vilautti nopeasti ja lihansyöjämäisesti hampaitaan, minkä McGarmiwa nähtävästi otaksui myöntäväksi vastaukseksi.
"Korjaustyöt vienevät jopa puoli vuotta, missään nimessä emme tule saamaan rohkelikkotornia entisekseen ennen joulua. Sen vuoksi", McGarmiwa piti lyhyen tauon, huokaisi ja kaivoi esiin viittansa taskusta rullalle käärityn siivun pergamenttia, "joudumme jakamaan rohkelikkotornin opiskelijat eri tupien makuusaleihin."
Ilmoitus aiheutti välittömän pulinareaktion, toiset äimistelivät yllätystä, toiset kommentoivat pelänneensä juuri tätä, osa kuulosti suorastaan hurjistuneelta ja suurin osa luihuisista buuasi. McGarmiwa patosi välittömästi kasvavan puhetulvan.
"Tiedän, että tilanne voi olla kiusallinen monelle teistä, mutta näinä vaikeina aikoina ehdotan - pyydän - että osoitatte edes hieman myötätuntoa kanssatovereitanne kohtaan."
"Toki", Draco Malfoy kommentoi jälleen väkijoukon keskeltä niin kuuluvalla äänellä, että se kantautui tällä kertaa myös professori McGarmiwan korviin. "Eivätkö teltat Kielletyn Metsän laidalla kelpaisi?"
Luihuiset hörähtivät nauruun lähes yhdestä suusta, pari puuskupuhiakin tirskahti, mutta vaikeni välittömästi professori Verson polkaistessa jalkaa kiukkuisen näköisenä. Kalkaros maiskautti suutaan peittääkseen virneensä sen sijaan, että olisi tehnyt jotain hiljentääkseen tupansa oppilaita.
"Kiitos avokätisestä tarjouksesta, herra Malfoy", professori McGarmiwa lausui kuivasti, "mutta valitettavasti olemme tehneet jo päätöksemme. Ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat majoittuvat puuskupuhin makuusaliin, professori Verso jakaa teidät aakkosjärjestyksen mukaisesti eri vuosikurssien makuusaleihin."
Ilmassa leijui erilaisten tunteiden kirjo, kun pieni joukko pelästyneitä, uteliaita ja pettyneeltä näyttäviä oppilaita lähti seuraamaan suurta joukkoa puuskupuheja ja professori Versoa ulos Salista.
Hälinän laannuttua McGarmiwa jatkoi. "Kolmannen ja neljännen vuosikurssin opiskelijat majoitetaan korpinkynnen makuusaliin. Olkaa hyvä ja seuratkaa professori Lipetitiä, hän jakaa teidät makuusaleihin myöhemmin." Rohkelikkoja lähti jälleen valumaan hitaasti ulos Salista.
"Tapa minut", Ron murahti synkästi Hermionelle jo tietäen, mitä oli tulossa. Levoton liikehdintä ja jälleen hiljalleen kohoavat puheensorinan äänet alkoivat täyttää Suurta Salia
"Viides ja kuudes vuosiluokka majoitetaan luihuisten makuusaliin. Pyydän rauhallisuutta. Olkaa hyvä, viidennen ja kuudennen vuosikurssin opiskelijat ja seuratkaa professori Kalkarosta."
Ilmoitus sai vastaansa siihen asti jämäkimmät vastalauseet. Luihuiset eivät suinkaan pysyneet vaiti, ja rohkelikot esittivät vähintään yhtä lujia vastalauseita. Professori Kalkaros oli kuitenkin ilmestynyt lähes huomaamatta heidän eteensä ja viittoi nyt heitä seuraamaan itseään huulten nytkähdellessä yhä matomaisesti.
Harry seisoi ystävistään hieman kauempana kykenemättä kunnolla sulattamaan kuulemaansa. Hänet kuitenkin pakotettiin väkisin liikkeelle, sillä masentuneilta ja totaalisen lyödyiltä näyttävät viides- ja kuudesluokkalaiset tuuppivat häntä eteenpäin.
Tilanne tuntui Harrysta jotenkin epärealistiselta, laahustaa eteenpäin kohti luihuisten makuusalia, jossa hänen täytyisi nukkua ehkä jopa seuraavan puolen vuoden ajan. Oli täysin hullua, että hänen täytyisi kutsua kodikseen, jotain niin vierasta, kylmää ja outoa. Hän oli varma, että luihuisten makuusalissa yöpyminen tuntuisi vähän samalta kuin hän olisi palannut jälleen Likusteritielle.
"Mihin seitsemäsluokkalaiset sitten joutuvat?" Ron murisi kysymyksensä hiljaisella äänellä luoden samalla varovaisia silmäyksiä edellään kävelevään Kalkarokseen.
"Kuulin, että Dumbledore ja McGarmiwa järjestävät heille jotain neljännen kerroksen tienoille - Ron, älä viitsi, heillä on S.U.P.E.R:it tulossa, heidän täytyy keskittyä. Sitä paitsi tämä on väliaikaista!"
"Väliaikaista", punatukkainen poika mutisi synkeällä äänellä. "Onhan meilläkin - " Ron lopetti lauseen kesken, sillä ei tuntunut järkytykseltään keksivän yhtään riittävän tomeraa argumentaatiota. "Ihan sama, minä en aio nukkua samassa makuusalissa Malfoyn kanssa."
Harry olisi voinut yhtyä kommenttiin, mutta ei halunnut puhua, sillä toivoi yhä, että näki jotain naurettavaa, mielipuolista unta, josta kohta heräisi.
Draco Malfoy oli kuitenkin juuri kävellyt Harryn vierelle näyttäen kalpealta ja ilkeältä, mutta kuitenkin iloisemmalta kuin yksikään rohkelikoista. "Miksi noin synkeä naama, Potter? Paloiko unilelusi poroksi?"
"Ole hiljaa, Malfoy", Harry ärähti vihaisena samalla kun todellisuus pureutui valitettavina ja sangen epämiellyttävinä havaintoina hänen tietoisuuteensa. Hänellä tulisi olemaan ehkä elämänsä kammottavimmat kuusi kuukautta. Tylypahkasta oli juuri muodostumaisillaan rohkelikolle, joka yleensä niin mielellään kutsui kyseistä linnaa kodiksi, jokin kammottava irvikuva, joka saattoi lähinnä vastata ympärivuorokautista, loppumatonta Kalkaroksen liemituntia. Paitsi että liemituntia oli pitämässä kaksikymmentäkolme Kalkarosta, ja hän oli yksin luokassa keskellä sankkaa luihuisten joukkoa. Oli kuin hänen kaikki unelmansa olisivat räjähtäneet käsiin.
Toinen räjähdys iskee värähtelevänä, kumeana ja jyskyttävänä todellisuutena rohkelikkojen tajuntaan. Tiiliseinä pirstoutuu vääjäämättä, vaivatta kuin piparkakkutalon kuorrutettu, hatara julkisivu.
"Se on hän! Tiedät-kai-kuka hyökkää!" joku kirkuu. Yleinen sekasorto yltyy, ihmisiä alkaa ryntäillä sinne tänne.
Rohkelikkotornin seinässä oleva aukko kehystää irvokkaasti tummassa yössä taikasauvat taisteluvalmiina lentäviä kuolonsyöjiä.
"Professori Kalkaros!" Draco Malfoyn ääni kajahti käytävässä epämiellyttävän soinnukkaana ja vaativana hyvin erikoisen rohkeikkoja ja luihuisia sisältävän joukon ollessa matkalla kohti tyrmiä. Draco kiihdytti vauhtiaan päästäkseen ensimmäisenä käyskentelevän professori Kalkaroksen vierelle. "En tarkoita nyt arvostella professorin, tai kenenkään muun, arvovaltaa, mutta eikö todella ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa rohkelikot meidän tupaamme?
Harry ei ollut tarpeeksi lähellä nähdäkseen Kalkaroksen ilmettä, mutta päätellen siitä, kuinka tämän selkä ja olkapäät nytkähtivät, muuta vaihtoehtoa ei ollut.
"Herra Malfoy, tilanteen huomioon ottaen pyytäisin sinua tutkiskelemaan sisintäsi ja löytämään sieltä hiukkasen yhteystyökykyä, kunnes asiat järjestyvät parempaan suuntaan."
Melkein huomaamatta sitä itsekään Harry oli kiihdyttänyt nopeuttaan hänkin ja oli nyt saavuttanut Kalkaroksen ja Malfoyn.
"Minkä tilanteen?" Harry tivasi osoittaen sanansa professorille. "Sen, että rohkelikkotorni tuhoutui kuolonsyöjien toimesta vai sen, että minä jäin tuhoutumatta kuolonsyöjien toimesta?"
Professori Kalkaros käänsi tumman katseensa Harryyn ilme värähtämättä, vaikka poika tuijotti häntä kiinteästi takaisin.
”En muistini mukaan tahtonut vaihtaa sanasta Potterin kanssa”, Kalkaros totesi nuivasti. ”Viisi pistettä pois rohkelikolta.”
”Tarkoitat varmaan luihuiselta? Emmekö me kuulukaan teidän tupaanne nyt?” Harry nälväisi hetken mielijohteesta katuen sitä samalla hetkellä, kun sanat oli suustaan päästänyt.
Kalkaros pysähtyi. Kuului vaimeita muksauksia ja ähkäisyjä, kun professorin perässä laahustava joukko seisahtui kuin seinään ja ihmiset törmäilivät nyt äkkipysäyksen tehneiden toveriensa - tai toiseen tupaan kuuluvien oppilaiden - selkiin.
Harry kieltäytyi kääntämästä katsettaan Kalkaroksen tiukan, sisäänsä imevän, tumman katseen alla. Ensin hänestä näytti siltä, että luihuisten tuvanjohtaja aikoo loitsia jotakin ikävää kädessään nytkähtelevällä sauvallaan. Kalkaroksen naamalle kuitenkin kohosi vaivihkaa kelmeä hymy.
"Potterin ikävä asenne ei edistä nyt tilannetta ollenkaan. Kymmenen pistettä pois rohkelikolta." Kalkaros jatkoi matkaansa yhdessä viitan hulmahduksessa, ja uteliaan väkijoukon täytyi ottaa muutama juoksuaskel ehtiäkseen professorin mukaan. Harry jättäytyi tahallaan väkijoukon jälkimmäiseksi, jotta hänen ei olisi tarvinnut katsella Kalkaroksen rasvaista takaraivoa tai Malfoyn yhtä epämiellyttävää, ivalliseen hymyyn kääntynyttä naamaa.
"Voihan Merlinin likinäköinen muori", Ron parahti tuskin kuuluvasti, kun viides - ja kuudesluokkalaiset rohkelikot nyrpeiden luihuisten johdattamina olivat saapuneet kauttaaltaan vihreän ja hopean värein koristeltuun, kylmään ja oudosti vihreänhehkuiseen oleskeluhuoneeseen. Näytti siltä, ettei kukaan luihuisten oleskeluhuoneessa ollut vaivautunut tekemään mitään vieraiden hyväksi: tavarat olivat sikin sokin siellä täällä, kirjat lojuivat tuoleilla ja sohvilla ja ympärillä oli silminnähden siivottomampaa kuin rohkelikkotornissa ennen hyökkäystä.
Harrylta, Ronilta ja Hermionelta oli mennyt tunnussana ohi korvien, mutta he toivoivat, että joku rohkelikko olisi sattunut sen kuulemaan: luihuisilta oli todennäköisesti turha toivoa apua.
Vaikka osa luihuisista näyttikin huomattavasti iloisemmilta nyt tutussa oleskeluhuoneessa ja huolestuttavan tilanteen lauettua, Harry saattoi vannoa, etteivät he normaalisti olisi pönöttäneet paikoillaan keskellä oleskeluhuoneen kivistä lattiaa. Harry ei voinut muuta kuin arvella tilanteen johtuvan Kalkaroksen jähmeästä, mutta kuitenkin vaikutusvaltaa uhkuvasta läsnäolosta.
Liemiopettajan ei tarvinnut ärjähtää tai kohottaa kättään saadakseen väkijoukon vaimean puheensorinan loppumaan. Paitsi että kellään ei ollut erityisemmin intoa ärsyttää Kalkarosta, kaikki olivat myös äärimmäisen kiinnostuneita siitä, missä heidän tulisi nukkua.
Ron hieroi korvallistaan alituiseen ja tuhisi aika kovaan ääneen, mikä sai Harrynkin entistä hermostuneemmaksi.
Tytöt lajiteltiin ensiksi. Kalkaros pajatti mekaanisella äänellä nimiä ja osoitti aina kahdelle rohkelikkotytölle kerrallaan makuusalin, jonne hän määräsi vastahakoisia luihuistyttöjä heitä opastamaan.
Kun Parvati ja Lavender oli määrätty viidesluokkalaisten luihuistyttöjen kanssa samaan makuusaliin Hermione liikahti levottomasti. Hänelle ei ollut riittänyt enää paria, ja Kalkaros henkäisi hänen nimensä pilkallisen vaimeasti.
"Granger, sinä nukut yksin kuudesluokkalaisten makuusalissa. Neiti Parkinson, ole kiltti ja opasta Granger oikeaan paikkaan."
Pansy Parkinson nyrpisti nenäänsä voimakkaasti, ja siihen ilmestyi lukuisia ryppyjä, jotka näyttivät siltä, etteivät ehkä katoasi välttämättä ikinä. Pansy näytti kuitenkin menettäneen kykynsä keksiä mitään nälvimistä Hermionesta tai kestään muutakaan, joten hän lähti opastamaan Hermionea suu supussa eteenpäin.
Hermione yritti näyttää urhealta, ja pelkän kiharaisen takaraivon perusteella ainakin onnistui siinä kiitettävän hyvin. Hän ei enää vilkaissut taakseen jääneisiin Harryyn ja Roniin, jonka kasvoilla oli aika epätoivonen ilme.
Harry ja Ron, jotka olivat tajunneet menettelytavan, olivat nyt lyöttäytyneet mahdollisimman lähelle toisiaan siinä toivossa, että heidät lajiteltaisiin edes samaan makuusaliin. Heidän vieressään värjyvä, silminnähden kauhistunut Neville oli katsonut heitä anovasti, kun Dean ja Seamus olivat muodostaneet parin sillä välin, kun viidesluokkalaisia poikia lajiteltiin. Loppujen lopuksi Neville oli piiloutunut puoliksi Harryn ja Ronin taakse ja näytti nyt ilmeisesti toivovan, että Kalkaros unohtaisi lajitella hänet kokonaan.
Kun viidesluokkalaiset olivat täyttäneet ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuosikurssin luihuispoikien makuusalit, Harryn mieleen uiskenteli vaivihkaa pelottava tunne. Kalkaros oli vilkaissut häntä jo myrkyllisen julkeasti pariin otteeseen, eikä Harry laisinkaan uskonut, että tämä oli tehnyt niin vain miellyttääkseen silmiään.
"Te kaksi", Kalkaros mörähti ja viittoi epämääräisesti Deanin ja Seamusin suuntaan. "Neljännen luokan makuusali. Quimby, näytä tie."
Professori oli jälleen purjehtinut kuin huomaamatta heidän lähelleen, ja kylmä väristys kulki sähkövirtamaisesti pitkin Harryn selkärankaa. Kalkaros työnsi käsissään pitelemänsä pergamentinpalan kaapunsa suojiin.
"Aijai. Ikävää, mutta minusta tuntuu, ettemme voi tarjota tällä kertaa viereisiä sänkyjä Potterille ja Weasleylle." Kalkaroksen kasvoilla nyki jokin, mutta hymy ei kuitenkaan maalautunut hänen suupielilleen. "Longbottom!" hän sen sijaan karjaisi niin lujaa, että vähän matkan päähän vaivihkaa laahautunut Neville säpsähti näkyvästi. "Sinä ja Weasley, viidennen luokan poikien makuusali."
Unohduttuaan tuijottamaan nyt Harrya jotenkin ahnaasti Kalkaros ei muistanut määrätä opastajaa Ronille ja Nevillelle, jotka jäivät värjymään paikoilleen hieman epäuskoisina ja huolestuneina.
"Potter", Kalkaros sähähti, ja vaikka Harry ei sitä näyttänytkään millään muotoa, hän katui katkerasti uhiteltuaan käytävällä liemimestarille. "Kuudennen luokan poikien makuusali", hän julisti ja antoi sanojensa marinoitua ilmassa hetken, niiden vaikutuksesta nautiskellen ennen kuin puhui uudestaan. "Malfoy? Tulisitko tänne?"
Draco Malfoy oli hiihtänyt lähemmäksi kasvoillaan ylimielinen ilme, johon oli sekoittunut ivaa, vihaa ja jotakin muuta, jota Harry ei tahtonut jäädä tutkimaan.
"Herra Malfoy näyttää Potterille makuusalin sijainnin. Hyvää illanjatkoa."
Malfoy ja Harry tuijottivat toistensa silmiin koko sen ajan, joka Kalkarokselta kesti lipua pois luihuisten oleskeluhuoneesta. Vasta hänen poistumisensa jälkeen luihuiset tuntuivat pystyvän hengittämään vapaasti oleskeluhuoneessaan ja puheensorina heidän ympärillään yltyi. Sävy kuitenkin tuntui olevan jotenkin painostava ja vihamielinen. Kukaan ei naureskellut keveään sävyyn.
"Kauniita unia", Draco sitten mutisi yhtäkkiä kätkien sanoihinsa jotain hyvin pilkallista, vaarallista ja pistävää, eikä Harry ollut varma, kumpi oli näyttänyt ivallisemmalta ja jostakin syystä riemukkaalta nukkumisjärjestelyjen johdosta, Kalkaros, vai hänen edessään seisova vaaleatukkainen luihuispoika.
Tummahiuksisen rohkelikkopojan jyskyttävät korvat tavoittavat hyytävän, kimeän ja usvaisen äänen, joka tunkeutuu läpi ilman, autuaan hiljaisuuden, jaksottaisena, sykkivänä.
"Hän on tuolla! Tuokaa hänet minulle!"
***
// Muoks. Ah, aivan niin, Winga, kiitos paljon tuosta typosta, korjailin sen pikapikaa pois tuolta! Olen aina näin tosi hyvä numeroissa, hehe.
