Nimi: Viistoa valoa
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Paritus: Charlie/Fleur (Bill/Fleur)
Tyylilaji: Angst/Draama
Vastuuvapautus: J.K.R omistaa kaiken paitsi leikin.
A/N: Osallistuu Rarepari 10 vol 2:en.
Vielä viikkoa ennen häitä rouva Delacour yrittää puhua esikoistyttärelleen järkeä: ”Sota-aikana solmitaan paljon avioliittoja kultaseni. Mutta niistä lähes jokainen onnellisena pysyvä päättyy leskeyteen.”
”Mutta samoin on aina äiti. Eroon päättyvät liitot eivät toki ole onnistuneet.”
”Sotaleskeyteen, lapsi. Menettämisen pelko ei ole vahva perusta rakkaudelle. Eikä kuoleman.”
”Teillähän oli myös sotahäät”, tytär muistaa.
”Ja onni puolellamme, muista se myös.”
”Minun puolellani on Bill.” Ja siihen keskustelu saa jäädä, vain palatakseen takaisin alkuun jonain seuraavista päivistä.
Fleur pitää kuitenkin päänsä, kuten aina. Morsiamen vanhemmat juhlivat hymy huulillaan, toivottavat Billin tervetulleeksi perheeseen. Vilpittömästi, sillä vika ei ole valinnassa vaan sen äkkinäisyydessä ja tuoreen rouva Weasleyn iässä. Ja jos rouva Delacour pitääkin loppuillasta juhlahumuun syöksyvää kuolonsyöjävyöryä huonona enteenä tyttärensä vastaiselle perhe-elämälle, sillä petoksesta se alkoi, hän pitää ajatuksen visusti omana tietonaan.
Bill ei tuota pettymystä vielä vuoden kuluttuakaan. Fleur kyllä; mutta Bill ei tiedä, eikä saakaan tietää, sillä kukaan ei osaa aavistaa. Vain hänen vaimonsa, ja rikoskumppani, joka aina on oltava, ja joka tosin on paljastumassa suunnitelman heikoksi kohdaksi liiallisen vilpittömyytensä vuoksi. Fleur elää alituisessa pelossa, kammoten paljastavaa katsetta, väärää sanaa, eksyneitä lauseita aamiaispöydässä sunnuntaisin, kun Bill on kotona ja Charlien vierailu on venynyt jälleen aiottua pidemmäksi.
Sillä Charlie on se, jonka silmissä palaa tuli, se jolle Fleur kuiskailee ranskankielisiä sanoja iltaisin Simpukkamökin porstuassa, kun Charlie puhaltelee savurenkaita eikä Bill nouse edes seuraksi takan äärestä, vaan kaataa laseihin lisää tuliviskiä vaikka hänen vaimonsa posket punottavat jo liikaakin. Öisin petollinen vaimo huokailee, voihkii, samoja sanoja samoihin korviin. Hiljaa, ettei Bill heräisi, vaikka Charlie on langettanut vierashuoneen seiniin vaimennusloitsut ja lukinnut oven avaimella ja taioilla.
”Huomenna minä lähden” Charlie kertoo elokuun alussa, eikä Fleur vastusta, vaikka voisi sillä Bill ei ole vielä palannut töistä. Nyökkää vain ja katsoo sivuun. ”Tuletko jouluksi?” vaikka ei saisi kysyä, mutta kysyy silti. Anelee katsellaan ikkunaverhoilta, eivätkä ne vastaa sen enempää kuin mieskään. Ehkei Fleur vastausta ansaitsekaan. Bill hyvästelee aamulla veljensä hymyillen, ei kuitenkaan helpottuneena.
Joulukuussa Charlie ei saavu, eivätkä Fleurin kuukautiset, vieläkään. ”Meille tulee vauva”, hän toteaa, ja saa katseeseensa melkein uutisen vaatiman ilon. Molly selittää miniänsä ärtyisyyden johtuvan vain hormoneista ja osittain niin onkin.
Lapsen synnyttyä tuore äiti etsii tämän kasvoilta merkkejä petoksesta, mutta tytär näyttää vain veelalta vaaleista hiuksistaan aina pikkuruisiin varpaisiin saakka. Vapunpäivänä tyttö saa nimen; Victoire. Fleur on valinnut kummiksi Gabriellen, Bill vanhimman pikkuveljensä, joka viipyy kotimaassaan aina juhannukseen. Bill on kiitollinen; ylimääräistä käsiparia tarvitaan kotona, kun nuoren isän on työskenneltävä pitkiä päiviä. Sotavelkojen maksamiseen osallistuvat kaikki.
”Jos jäisit” Fleur pyytää juhannustulilla, vaikka ei saisi, ja vaikka ei aikonut. ”Liian vaarallista” Charlie vastaa, mutta ottaa salaa toista kädestä kiinni, silittää ranteen syrjää. Myöhemmin Fleurin hiukset tuoksuvat savulta ja Charlie hengittää niitä, muistaen Romanian ja lohikäärmeet ja velvollisuudet. Kun hän viikon kuluttua heilauttaa kättään portilla ennen kaikkoontumista, Fleurin kyyneleet eivät enää pysy silmänurkissa vaan valuvat poskille. Bill ei ymmärrä eikä oikein edes yritä. ”Heikko kohta taisinkin olla minä?” Fleur kysyy ei keneltäkään. Hänen miehensä kohauttaa hartioita ja kävelee sisälle taloon.
Ikkunasta näkee pihatien ja sen päähän pysähtyneen yksinäisen naisen. Iltapäivän viistossa valossa elämä näyttäytyy vähemmän suoraviivaisena. Yläkerran komerossa matkalaukut kolistelevat odottaen pakkaajaa. Pian hän nousee ylös portaita ja ryhtyy toimeen. Ei aivan vielä, vauva nukkuu kamarissa.