alaotsikko: Sinun Potterisi-haaste || James Potter Jr/minä || S-one-shot
Title: Naamioitu rakkaus
Fandom: Harry Potter
Genre: Angst, Romance, Drama
Paring: James Potter (Harryn ja Ginnyn lapsi)/hymykuoppa
Raiting: S
Author: hymykuoppa
Summary: Yksikään ihminen ei ole läpeensä paha eikä ilkeä, sillä ilkeys saattaa naamioida rakkauden.
A/N: Osallistuu
Sinun Potterisi-haasteeseenNaamioitu rakkausIstuin Tylypahkan kivisillä portailla ja katselin, kuinka Luihuisten kuudesluokkalaiset pojat kiusasivat erästä viidesluokkalaista tyttöä. Tytön hiukset olivat kupariset, kauniit kiharat. Hänellä oli vaaleanvihreäsankaiset silmälasit ja hänen vihreät silmänsä säihkyivät kyynelistä. Tyttö yritti saada kiinni ilmassa liitelevää reppuaan, mutta turhaan.
Tunsin kyynelten kohoavan omiin silmiini. Se olin minä, koulukiusattu hento ja arka tyttö, joka luuli elämänsä vasta alkavan Tylypahkassa, mutta niin ei ollut käynyt. Elämäni oli romuttunut kun olin rakastunut James Potteriin, Luihuisten söpöön poikaan.
Nousin ylös portailta ja nappasin ajankääntäjän käteeni. Rehtori oli luovuttanut sen minulle pitkän kinuamisen jälkeen, mutta luovutukseenkin oli vaikuttanut tupani johtaja Minerva McGarmiwa, joka oli esittänyt varsin hyviä syitä ajankääntäjän käyttämiseen. Rehtori kertoi, että vekotin kiellettiin vuosia sitten, mutta minä olin poikkeustapaus. Minun piti aina välillä käydä vanhempieni luona kotona, tai äitini oikeastaan, koska isäni kuoli vastikään kammottavassa onnettomuudessa.
Pyörittelin pikkuista vekotinta sormissani alahuultani purren. Poikien nauru kantautui korviini. Ilta-aurinko paistoi Kielletyn metsän puiden lomasta ja kello lähenteli kahdeksaa. Olin ollut matkalla järveltä linnaan, kun pojat olivat piirittäneet minut. James oli pilkannut minua kovaan ääneen, nimitellyt kaikilla inhottavilla nimityksillä. Pian eräs Jamesin ystävä oli napannut reppuni, ja alkanut roikuttamaan sitä ilmassa pääni yläpuolella.
***
Katselin poikia silmiäni siristäen ja astelin nopein askelin erään pylvään taakse varjoon, poikien viimein pudottaessa reppuni alas. Pian pojat lähtisivät sisälle, jättäen minut yksin keräilemään tavaroitani maasta, jotka James olisi huolella potkinut ympäriinsä.
Katsoin mietteliäänä, kuinka James nyökkäsi kohti linnaa, ja pojat lähtivät nauraen paikalta pois. Olin kauan miettinyt, miksi James oli Luihuisissa, olihan hän sentään Harry Potterin poika. Harryn etsijän mitalit komeilivat edelleen lasisessa kaapissa erään käytävän varrella. Harry Potter oli kuulunut Rohkelikkoon, kuten myös Jamesin äiti Ginny Weasley.
Rehtorin kansliassa olin huomannut myös seinällä komeilevan miekan, jonka tarinaa olin kysynyt rehtori Albus Dumbledorelta. Mies oli kertonut minulle, kuinka Harry oli vetänyt miekan hatusta, ja kuinka vain aito Rohkelikko pystyi siihen. Joten mistä James oli oppinut niin ilkeäksi?
Poika oli kiusannut minua melkein kaksi vuotta, saatuaan tietää, että olin tulisesti rakastunut häneen. James sanoi, että hän ei voisi olla minkään mitättömän ääliön kanssa.
Huokasin hiljaa ja suljin hetkeksi silmäni. James oli niin inhottava, mutta rakastin häntä silti.
***
Aukaisin silmät kuullessani askelia. Ne tulivat lähemmäs, joten sujautin ajankääntäjän äkkiä kaulukseni alle. Pyyhkäisin kiharat hiukset korvani taa ja käännyin ympäri.
”Kaipaatko vielä lisää nöyryytystä?” näin Jamesin edessäni. Poika kohotti tummia kulmiaan häijysti ja tyrkkäsi minut vasten pylvästä: ”Olet säälittävä.”
”Miksi sinä teet näin?” katsoin poikaa epäröiden, jopa peläten, ”Mikä vika minussa on?”
”Olet kuraverinen”, James naurahti ilottomasti, ”Eikö se riitä?”
”Kukaan ei ole nykyään kuraverinen”, vetäisin käteni puuskaan tuntiessani niiden tärisevän sekä pelosta että itsehillinnän puutteesta, ”Etkä sinäkään ole – ”
”Minä olen täysin puhdasverinen”, poika korotti ääntään ja katsoi minua inhoten, ”Isäni on velho ja äitini noita. Sinä tiedät sen, joten miksi yrität väittää vastaan?”
Tunsin epämiellyttävää halua suudella poikaa, mutta en minä voinut. ”Et sinä ole minua parempi, vaikka niin kuvittelet”, nielaisin pienen pelon Jamesin nykäistessä taikasauvansa esille. Katsoin poikaa hieman hämmentyneenä. Minuun oli iskenyt kamala tunne antaa takaisin, laittaa hänet kärsimään, mutta en minä voinut. Rakastin häntä, enkä halunnut hänen kärsivän, vaikka itse olinkin joutunut kärsimään.
"Et sinäkään voi olla niin paha kuin esität. Et vain voi..”
Huomasin Jamesin jähmettyvän paikoilleen. Hänen kohottama taikasauvakätensä laskeutui hitaasti pojan kehon vierelle. James katsoi minua pitkään, kunnes viimein aukaisi suunsa: ”Kukaan ei ole koskaan väittänyt minulle vastaan.”
***
Katsoin poikaa uskomatta hänen sanojaan. Hänen äänessään ei ollut enää vihaa eikä inhoa, hän ei näyttänyt pitävän tilannetta niin vastenmielisenä kuin oli vasta hetki sitten näyttänyt pitävän.
Katsoin Jamesia suoraan pojan sinisiin silmiin, ja tunsin pian pojan pehmeät huulet vasten omiani. James suuteli intohimoisesti, tulisesti. Hänen hengityksensä haihtui ilmaan käytyään ensin kasvoillani tekemässä tuttavuutta. Suljin silmäni ja tunsin Jamesin sormet lantiollani.
Kun poika viimein irtautui suudelmasta, hän irrotti otteen kehostani, ja laski kämmenensä poskilleni. Hän ei sanonut mitään, silitteli vain peukaloillaan poskenpäitäni. Kun aukaisin silmäni näin, kuinka pojan silmissä näkyi pilke, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Se ei ollut ilkeä, se oli kaipaava, hellyydenkipeä.
Kun olin aukaisemassa suutani sanoakseni jotain, James painoi sormensa huulilleni ja pudisti pienesti päätään. Poika kurottui suutelemaan minua uudestaan laskien samalla kämmenensä olkapäilleni, lähtien vetämään niitä siitä alaspäin.
Laskin omat käsivarteni pojan harteille ja lukitsin ne hänen niskansa taa. James ujutti kämmenensä pakaroilleni ja jätti ne lepäämään sinne. Siitä suudelmasta emme irrottautuneet pitkään aikaan.
***
Kun James viimein lähti, jäin hymyilemään yksin varjoihin. Maistoi Jamesin huulillani kaivaessani ajankääntäjän jälleen esille. Pyöräytin sitä muutaman kierroksen ja jätin romanttisen hetkemme taakseni.
***
Heräsin seuraavana aamuna yllättävän aikaisin enkä saanut enää nukuttua, joten nousin ylös. Aurinko tervehti minua lämpimästi ikkunalasin läpi, kun venyttelin itsekseni hymyillen. James oli ollut niin ihana illalla, hän oli ollut niin hellä, mutta silti tulinen.
Puin ylleni viitan ja lähdin hiljaa makuusalista oleskeluhuoneeseen, joka suorastaan kaikui yksinäisyyttä. Hiillos hohti vielä punaisena, kun astuin ulos taulun heilahdettuaan sivulle. Monet käytävällä olevat taulut nukkuivat vielä, mutta muutamat aamuvirkkuiset velhot olivat heränneet pokeripöydän ääreen. Yksi parrakas velho tosin nukkui pöydän alla tuhisten.
***
Salissa ei ollut juuri ketään. Opettajista suurin osa oli herännyt ja he näyttivät oikein iloisilta jutellessaan keskenään. Severus tosin näytti tuttuun tapaan halveksivan kaikkea mikä salissa liikkui. Yksikään muu rohkelikkolainen ei ollut vielä päässyt sängystä ylös, kello oli näyttänyt vasta puolta seitsemää, kun lähdin oleskeluhuoneesta.
Istuuduin pöydän ääreen ja loin vielä katseen muihin aamiaisella oleviin. Näin muutaman Korpinkynteläisen juttelevan iloisesti pöydässään ja Verinen Paroni leijui yksinään salin poikki eteishalliin. Yllätykseksi huomasin James Potterin istuvan Luihuisten pöydässä mietteliään oloisena. Hän oli nojannut posken kämmeneensä ja katseli lautastaan ilmeettömänä.
Poika kohotti hetken kuluttua katseensa ja suuntasi silmänsä minuun. Hän kurtisti suloisesti tietämättömänä kulmiaan ja siristi silmiään. Hänen tummanruskeat hiuksensa olivat sekaisin ja siniset silmät näyttivät uneliailta.
Kun James laski katseensa alas, en voinut olla hymyilemättä itselleni. James ei muistanut sitä, että hän oli eilen illalla antanut minulle elämäni tulisimman suudelman, joka oli vielä ensisuudelmani.
”Kyllä Rohkelikotkin osaavat”, hymyilin itsekseni ja kuljetin haarukassa olevan pekoninpalan suuhuni.
A/N: Tällainen one-shot nyt. Oli yllättän vaikea keksiä mitään tekstiä tästä ko. Harryn ja Ginnyn lapsesta, joten hän taisi kääntyä ehkä liikaa Dracon puoleen, mutta ei kai Draco suutelisi ketään vapaaehtoisesti? : D Että eikö siinä sitten ole se Harryn ja Ginnyn risteytys syntynyt?