Name: Siivet
Author: Lenune
Rating: K-11
Warnings: viittaus itsemurhaan
Summary: Siivet vuosivat verta.
A/N: Kerran oli tylsää ja otti päähän. Teki mieli angstata, ja siitä syntyi tämä. On lyhyt, eikä aivan uusikaan. Kommentit olisivat ihania, vaikka itse olenkin tyytyväinen tähän niin eriäviä mielipiteitä saa ja pitää esittää, ei sillä, saa tulla kertomaan myös, jos tykkäsi.
Siivet
Murskatut siivet roikkuivat repaleisina mun selässä. Tuuli riepotteli niitä repien irti mun ennen valkoiset höyhenet. Se uitti ne kurassa, ruohossa ja koiranpaskassa, ennen kuin lennätti ne takaisin mun jalkojen juureen. Siinä mä seisoin. Keskellä lokakuista moottoritietä ja katselin kuinka mun unelmat tuhottiin ja kasattiin mun jalkoihin pirujen nauraessa mun korviin: “Astu, tallo, polje!” Ja kun mä katsoin ympärilleni maahan, näin kaikki unelmat ympärilläni. Enkä mä pääsisi pois siitä tallaamatta likaisille höyhenilleni.
Siivet vuosivat verta.
Risahdus. Hento, tukahdutettu ääni, kun mun jalka painui höyhenille ja katkaisi niiden hennot tukirangat. Painostavassa hiljaisuudessa kaikuivat risahdukset. Jälkeeni jäivät painaumat, omituisesti sojottavat sulat ja verivana. Ne seurasivat mua kotiovelle, omaan piiloon, hiljaisuuteen.
Ripustin siivet seinälle.
Sukelsin syvälle. Painuin pohjaan. Siellä mustassa pimeydessä mun oli lämmin ja verenpunainen raidoitti mun pimeää. Mä halusin pysyä pinnan alla ikuisesti. Ja odottaa. Odottaa, että mun siivet kasvaisivat uudelleen ehjiksi ja valkoisiksi ja vahvoiksi kantamaan mua taas. Mutta siivillä on tapana kasvaa hyvin hitaasti ja harvoin mä jaksoin nousta pinnalle vilkaisemaan niitä. Joskus joku nosti mua ja mä saatoin nähdä mun siipien vahvistuneen, ennen kuin mut päästettiin taas vajoamaan.
Eikä veri siivistä haihtunut.
Äänet soljui mun ympärillä kauniina lauluna, mutten kyennyt tarttumaan ohi sujahteleviin säveliin, sointuihin, melodioihin. Kaikki, mitä mä sain kiinni, oli rumaa, mustaa pirunnaurua. Ei sitä sateenkaarenväristä helinää, jonka seassa mustat säkeeni velloivat. Pirun nauru ja viekoittelevat äänet täyttivät korvani, humalluttivat minut pahuuden tenhollaan ja tanssittivat lopulta pillinsä mukaan. Mä tanssin hurmiossa, juopuneena sanoista ja naurusta. Tanssin nauraen mustaa ja punaista nauruani.
Ja siivet tummuivat.
Mun sieluun poltettiin reikiä. Mut lävistettiin uudelleen ja uudelleen. Mun heikko puolustus murrettiin ja mun sisään tunkeuduttiin. Enkä mä jaksanut vastustaa. En pystynyt nousemaan, kun sormet painui mua vasten, kun silmien takana leikkivät kiirastulet polttivat mua kuumina. Ne sulatti kaiken yhteen, eikä pakoon enää päässyt liekkien ehtiessä sydämeen. Enkä mä pakoon halunnutkaan. En oikeasti.
Ja siivet tummuivat.
Kaksi kiskoa matkasi mutkan taakse jatkaen päättymätöntä matkaansa. Ikuisesti yhdessä samaa ympyrää kiertäen ja välittämättä niiden väliin asettuneista. Välittämättä musta. Huomaamatta mustuutta minussa, ne ohitti mut ja jatkoi matkaansa tuntemattomaan. Sinne mäkin tahdoin. Sinne mä janosin päästä. Tuntemattomaan, kun mä asetuin seisomaan kiskojen väliin.
Eikä mun siivillä koskaan lennetty taivaaseen.
________________________
A/N: The End. Kommenttia?
