Title: Hyvää joulua, sittenkin
Author: emptiness
Genre: fluff
Pairing: Lily/James
Rating: sallittu
Summary: "Lily käveli Rohkelikkotorniin sisälle muotokuva-aukosta ja näki Peterin, Siriuksen ja Remuksen istuvan sohvilla takan ääressä. Hän huomasi yhden puuttuvan. Mihin ihmeeseen he olivat hukanneet Jamesin?
– Lily, oletko nähnyt Jamesia? Remus kysyi yhtäkkiä ja virnisti.
– En. Oletin hänen olevan teidän kanssanne, Lily sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman etäiseltä ja viattomalta.
– Ai ihan oletit? kysyi Sirius kohottaen toista kulmakarvaansa. – Me taas olisimme voineet kuvitella hänen olevan
sinun kanssasi, koska herra ei ilmestynyt sovittuun aikaan tänne, hän jatkoi."
Disclaimer: En omista sen enempää henkilöitä, kuin paikkojakaan, lainaan vain
Warnings: Armotonta fluffya, hih. Angstia vähän, mut ei todellakaan paljoa.
A/N: Kirjoitin tän oikeastaan synttärilahjaksi käyttäjälle
Ginnysi. Tosin on vähän etuajassa, mutta kun iski inspiraatio, enkä malttanut millään odottaa tän julkaisemista...
Yli viikon siis etuajassa, anteeksi.
Yllätyin itsekin, kun rupesin kirjoittamaan tätä, että kuinka helposti sitä fluffya tulikaan sitten. Lily/James ei ole mikään lempiparitukseni, enkä oikeastaan edes lue ficcejä, joissa tätä paritusta on käytetty, mutta toivon silti onnistuneeni. Kommenttia kiitos
Oli jouluaatto. James seisoi ulkona ja nojasi yksinäiseen tammeen lammen rannalla. Hän katseli lammen peittävää jäätä ja huokaisi syvään. Hän katsoi kelloaan ja huomasi, että hänen olisi pitänyt olla jo kymmenen minuuttia sitten Rohkelikkotornissa, jonne he olivat kelmien kanssa sopineet tapaamisen. Mutta James ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, vaan kietoi punakeltaista kaulahuiviaan tiukemmin kaulansa ympärille.
James tiesi, että sillä hetkellä hänen olisi pitänyt olla iloinen ja onnellinen, eikä seisoskella yksin lammen rannalla huokailemassa. Mutta Jamesia ei ilahduttanut joulu eikä ystävät. Häntä ei kiinnostanut lahjat tai jouluruoat. Yhden asian hän tiesi, joka häntä ilahduttaisi, mutta ajatus oli niin mahdoton, ettei sille voinut muuta kuin nauraa. Mutta James ei nauranut. Sen sijaan hän pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.
* * * *
– Hah, älä viitsi Severus, ei hän nyt niin hirveä ollut, Lily nauroi Tylypahkan portilla.
– Oli hän. Oikea painajainen, Severus vastasi, mutta hymyili. He puhuivat taikahistorian opettajan sijaisesta, joka oli - jos mahdollista - vieläkin kauheampi, kuin vakituinen opettaja.
– Mutta ihan oikeasti, nyt minun täytyy lähteä, Severus sanoi vakavoituen ja jatkoi: – me näemme joulun jälkeen.
– Niin näemme.
– Hei sitten Lily, Severus kuiskasi ja halasi hellästi Lilya. Lily yllättyi hurjasti, mutta alkujärkytyksen jälkeen hän vastasi halaukseen.
– Vietä hauska joulu, Severus hymyili ja lähti kävelemään poispäin. Lily tuijotti paikalleen jähmettyneenä hänen peräänsä, kunnes kääntyi itsekin ja käveli takaisin sisälle.
Mitä tuo nyt oli oikein tarkoittanut? Lily toivoi hartaasti, ettei Severus olisi ihastunut häneen. Lily piti Severuksesta, mutta vain ystävänä. Hän ei haluaisi loukata Severuksen tunteita, mutta jos siltä näyttäisi, hänen olisi pakko puhua asiat selviksi heidän välillään. Hän halusi pitää Severuksen ystävänä, koska oli ihastunut aivan johonkin toiseen.
– Mitä ihmettä taas oikein ajattelen? Lily puuskahti itselleen hiljaa, mutta siltikin jostain mielensä syövereistä hänen silmiinsä ilmestyi kuva mustista pörröisistä hiuksista ja pyöreistä silmälaseista.
Lily käveli Rohkelikkotorniin sisälle muotokuva-aukosta ja näki Peterin, Siriuksen ja Remuksen istuvan sohvilla takan ääressä. Hän huomasi yhden puuttuvan. Mihin ihmeeseen he olivat hukanneet Jamesin?
– Lily, oletko nähnyt Jamesia? Remus kysyi yhtäkkiä ja virnisti.
– En. Oletin hänen olevan teidän kanssanne, Lily sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman etäiseltä ja viattomalta.
– Ai ihan oletit? kysyi Sirius kohottaen toista kulmakarvaansa. – Me taas olisimme voineet kuvitella hänen olevan
sinun kanssasi, koska herra ei ilmestynyt sovittuun aikaan tänne, hän jatkoi. Lily häkeltyi hieman ja tunsi punastuvansa. Samalla myös jokin hänen sisällään tuntui liikahtavan. Mitä ihmettä Sirius oikein höpisi?
– Ei, en ole nähnyt häntä aamun jälkeen, kun hän haukkui jälleen Severusta alakerrassa, Lily vastasi ja viha kihisi hänen sisällään, kun hän ajatteli aamun tapahtumia.
– Tiedätkös mitä Lily? Remus sanoi, nousi ylös sohvalta ja kietoi toisen kätensä Lilyn olkapäälle. – Tuo on se piirre, josta James ei sinussa tykkää. Puolustelet Ruikulia aina kun mahdollista.
– Ja miksi en tekisi niin? Lily kiukustui.
– Et voi tosissasi pitää siitä tyypistä!
– Sinä et ole mitään sanomaan, kenestä minä pidän ja kenestä en! Lily kirkui, mulkaisi poikia julmasti ja marssi saman tien ulos sieltä mistä oli tullutkin.
Lily kiehui raivosta. Hän ei ollut koskaan ollut ylimpiä ystäviä Remuksen, Siriuksen, Peterin ja Jamesin kanssa. Lily tiesi, että he olivat mukavia, mutta heidän vihaansa Severusta kohtaan hän ei voinut millään käsittää.
Lily käveli ripein ja vihaisin askelin takaisin ulos. Äskeisen keskustelun äänet kaikuivat hänen päässään vieläkin.
”Me taas olisimme voineet kuvitella hänen olevan sinun kanssasi…”
”Tuo on se piirre josta James ei sinusta tykkää.”Se piirre? Oliko sitten joitain piirteitä, joista James piti? Mitä Sirius ja Remus olivat tarkoittaneet? Lilyn sydän hakkasi kovempaa. Hän ei voinut käsittää ajatuksiaan. Mitä hemmetin väliä sillä oli, vaikka James pitäisikin Lilysta? Sisimmässään Lily kuitenkin tiesi, että kyllä sillä oli väliä. Hän oli tiennyt sen pitkään. Hän ei voinut mitään sille, että joka kerta, kun James oli lähettyvillä, Lilyn sydän hakkasi tuhatta ja sataa.
Lukuun ottamatta tietysti niitä kertoja, jolloin hän kiusasi Severusta. Vaikka Lily olisi kuinka ihastunut tahansa, ystävilleen hän oli uskollinen. Samaan aikaan Lily piti Jamesista ja vihasi häntä. James sai hänet aina aivan pois tolaltaan. Kaikki Lilyn ajatukset olivat aivan sekaisin. Hän ei tiennyt mitä tehdä, jottei satuttaisi Severusta, mutta jotta saisi siltikin haluamansa.
Äkkiä Lily otti lunta maasta, teki siitä pallon ja heitti sen kovaa seinään. Hän huusi raivosta. Miksi kaiken piti olla niin kamalan vaikeaa?
Lily yritti rauhoittaa itseään ja katseli ympäri koulun pihaa. Oli alkanut satamaan lunta. Suuret hiutaleet leijuivat hitaasti maahan ja pikku hiljaa kietoivat sen valkoiseen peittoon. Tylypahka oli niin kaunis. Lily ei tiennyt mitään parempaa, kuin se rauhoittava näkymä. Kielletty metsäkin näytti paljon kiltimmältä talvella. Huispauskenttä oli aivan lumen peitossa. Lampi oli jäässä ja sen vieressä olevan yksinäisen tammen oksia peitti huuru ja hahmo tammen vieressä… Hahmo?
Kyllä, siellä oli joku. Lily pysähtyi tuijottamaan hahmoa. Sen mustia pörröisiä hiuksia, pitkää ja hoikkaa olemusta. Hahmo näytti yksinäiseltä, hieman surumieliseltäkin ehkä. Lily ei tarvinnut paljon aikaa tajutakseen, kuka hahmo oli. Hän teki päätöksensä ja lähti marssimaan kohti lampea.
* * * *
James ei tiennyt, kuinka kauan oli seisonut siinä. Sen hän tiesi, että hänen ystävänsä olisivat raivoissaan, kun hän oli ohittanut heidän tapaamisensa noin vain. Ja minkä takia? Jotta saisi itkeä yksinään jonkun perään, joka ei koskaan voisi huolia häntä?
James kuuli askeleita selkänsä takaa, pyyhki kyyneleet nopeasti kasvoiltaan ja käännähti ympäri. Hänen edessään seisoi punahiuksinen tyttö, jonka silmissä tuikki miljoonia kirkkaanvihreitä tähtiä.
– Hei James, Lily kuiskasi.
– Hei.
Siinä he seisoivat ajan, joka tuntui ikuisuudelta ja tuijottivat toisiaan. Vasta nyt James tajusi lumisateen. Suuret ja hennot hiutaleet tarttuivat kauniisti tytön ripsiin ja hiuksiin, kun hän seisoi siinä, irrottamatta katsettaan Jamesista. James tunsi häkeltyvänsä, muttei kääntänyt katsettaan.
Lilyn päästä olivat ne kaikki miljoonat ajatukset kadonneet jonnekin ja vain yksi oli jäljellä. Ja se ajatus oli selkeä ja kirkas ja Lily ymmärsi, että hänen olisi pitänyt tajuta tämä kaikki jo ajat sitten.
– Hyvää joulua James, Lily sanoi. Varovasti hän tarttui Jamesia leuasta ja suuteli tätä hellästi. Jamesin kädet kietoutuivat Lilyn ympäri ja hän vastasi tytön suudelmaan.
Lumihiutaleet laskeutuivat heidän ylleen, kun he seisoivat siinä tiukasti toistensa syleilyssä ja kruunasivat maiseman, jonka myös Remus, Sirius ja Peter näkivät Rohkelikkotornin ikkunasta hymyillen tietäväisesti toisilleen.
A/N2: Hyvää (hieman aikaista) syntymäpäivää,
Ginnysi Ps. lupaan tehdä sulle vielä jonkun über-hienon kortinkin.
