Haavat yhdellä, kipu molemmilla | S, hurt/comfort, fluff (Bill/Fleur)

[Parris]

Nimi: Haavat yhdellä, kipu molemmilla
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: fluff, H/C
Paritus/hahmot: Bill Weasley/Fleur Delacour
Vastuuvapaus: En omista Potter-maailmaa enkä sen hahmoja, niiden oikeudet ja tuotto kuuluvat Rowlingille. En myöskään omista tekstin aloittavia laulunsanoja, ne ovat artisti Lorden laulusta "Buzzcut Season".
Varoitukset: ei ole
Haasteet: Potter-pokeri hahmolla Bill Weasley
Yhteenveto: Bill näki rakkaansa kasvoissa väsymyksen uurteita, erilaisia kuin hänen omansa.

A/N: Kuuntelin tuossa hetki sitten tätä Lorden "Buzzcut Season" -kappaletta ja jotenkin sen ensimmäinen säkeistö heitti mieleen idean Bill/Fleur -ficistä. Tällainen on puolessatoista tunnissa syntynyt lopputulos. Nauttikaahan!


I remember when your head caught flame
It kissed your scalp and caressed your brain
Well you laughed, baby it's okay
It's buzzcut season anyway

Fleurin kopeilla kasvoilla oli niille epätyypillinen ilme, kun hän katseli huolestuneen ja miltei ahdistuneen näköisenä pieneen makuuhuoneeseen. Bill lepäsi edelleen sängyn pohjalla Fenrir Harmaaselän hyökkäyksen jäljiltä. Parikin kertaa päivässä Fleur auttoi innokkaasti Mollya vaihtamaan paksuja siteitä ja levittämään salvoja, mikä toisaalta ärsytti Weasleyn perheen matriarkkaa - olihan kyseessä hänen esikoispoikansa! - mutta oli tervetullutta. Ihmissuden uhriksi joutuminen ja siitä henkiin jääminen oli raskas prosessi, jota kenenkään ei olisi koskaan kuulunut joutua kokemaan. Fleur kuitenkin rakasti Billiä yli kaiken, ja hän auttaisi tätä selviämään.

Fleur astui huoneeseen huokaisten. Bill kuuli sen ja tiesi heti, että hänen rakas kihlattunsa oli paikalla, vaikka ei edes jaksanut avata silmiään täysin. Haavoihin sitoutunut kirous oli voimakas, se imi elinvoimaa uhristaan. Myös salvat, joita haavojen hoitoon tarvittiin, oli äärettömän vahvaa; siinä oli unirohtoa, joka vaivutti ihon kerros kerrokselta lepäämään, korjaamaan sen, mikä oli korjattavissa. Fleur käveli sängyn viereen, veti tuolia lähemmäs sitä, että pystyi näkemään Billin hyvin. Mies pakotti luomensa nousemaan ja hymyili varovaisesti nähdessään naisen kirkkaansiniset silmät.

“Miten voit?” Kysymys ei tullutkaan Fleurilta Billille vaan päinvastoin, koska Bill näki rakkaansa kasvoissa väsymyksen uurteita, erilaisia kuin hänen omansa. Ne olivat henkisesti repivää nähtävää, sillä niiden myötä naiselta tuntui uupuvan myös sellainen tälle luonnollinen valkea hehku, johon Bill oli tottunut. Aiemmin hän oli rakastunut Fleuriin juuri sen takia; vaikka paikoitellen Fleur oli kovin tahditon ja jopa töykeäkin, hän levitti silti ympärilleen lämpöä ja valoa mitä parhaimman ranskalaisen kynttilän tavoin. Kysymys nosti vienon hymyn naisen huulille. Jopa omankin hätänsä hetkellä Bill oli yhä vain kiinnostunut hänen hyvinvoinnistaan.

“Minä voin ‘yvin, Bill rakas. Entä itse, särkeekö ‘aavoja paljon?” Fleur vastasi kepeästi miehelle. Bill ähkäisi varovaisesti siirtäessään itseään sen verran, että näki tulevan vaimonsa paremmin. Fleur vakavoitui, sillä miehen reaktio oli paljon puhuva.

“Ei sen enempää kuin aikaisemmin, ainakaan. Tänään on yllättävän hyvä päivä”, Bill tokaisi aivan kuin olisi kommentoinut päivän säätä tai muuta vastaavaa. Sitten hän räpäytti silmiään raskaasti, kun kipupiikki työnsi itsensä taas hänen kehonsa läpi, loputtoman monetta kertaa parin viikon sisällä. Fleurin kasvoille kohosi murhe, kun sama piikki tuntui toistuvan hänenkin kehossaan. Niin paljon hän - toisaalta yllätyksekseen - myötäeli Billin kanssa. Hän ojentui eteenpäin ja silitti varovaisesti miehen kasvoja. Bill säpsähti kosketusta, haavoissa kirveli, mutta hän antoi poskensa silti olla hyväiltävänä.

“Voinko minä tehdä mitään sinun ‘yväksesi, Bill?” Fleur kysyi epäröiden. Bill hengitti rauhallisesti sisään ja ulos, yritti tasata kipunsa, loiventaa pahimmat huiput. Hän tiesi kokeneensa paljon pahempaakin Irvetan kiroustenpurkajana. Eivät yhden ihmissuden aiheuttamat haavat voisi olla niin kivuliaita. Hän oppisi elämään niiden kanssa. He oppisivat, hän ja Fleur Delacour. Oli siinäkin pari hänelle - Fleur, veelojen sukua, kaunis ja kenet tahansa miehen halutessaan saava nainen. Nyt tuo hehkuvan upea nuori nainen istui seitsemän vuotta vanhemman, arpisen ja kärsivän miehen sängyn vierellä ja valutti rakkauttaan hänen ylleen. Välillä Bill ajatteli, ettei ansainnut Fleuria.

“Unta, Fleur. Nämä haavat ovat ehkä ihollani, mutta todellinen vahinko on sisälläni. Minä tarvitsen rauhaa ja lepoa… ja sinun rakkauttasi”, Bill lausui matalasti lopettaen sanoihin, jotka selkeästi osuivat naisen ajatuksiin. Fleur ei pystynyt liikutukseltaan vastaamaan, vaan tyytyi nyökkäämään. Bill teki samoin ja sulki silmänsä. Nainen jäi istumaan tuoliin, ja hänen hengityksensä oli samaa valkoista utua, johon Bill oli rakastunut alun perin.

Hetken päästä Bill oli syvässä unessa. Fleur veti hiuksensa korvien taakse ja katseli arpikasvoista miestä, joka näytti levossaan toisaalta paljon nuoremmalta, toisaalta ikivanhalta ja kaiken kokeneelta. Fleur nojautui eteenpäin ja painoi kevyesti huulensa Billin otsalle.

“Nuku ‘yvin, Bill Weasley.” He selviäisivät.

[Rowena]

Olipas tämä kaunis! Bill/Fleur on minusta tosi kiinnostava paritus, varsinkin Billin tragedian jälkeen. Upeaa, miten Fleur kasvaa vaikeuksien myötä  ja käyttää päättäväisyyttään oikean asian puolesta. Tässä ficissä on kuvattu hienosti se hetki, jolloin voisi oikeastaan tapahtua vielä mitä tahansa: Fleur voisi yhtä hyvin valita helpon elämän ja lähteä, mutta hän päättää jäädä Billin viereen.

Aiheena tämä on ehkä aika peruskauraa juuri tälle paritukselle, mutta oot hienosti tuonut tähän mukaan omaperäisyyttä. Pidin erityisesti toisesta kappaleesta, jossa kuvataan sitä, miten unirohto vaivuttaa ihon kerros kerrokselta lepäämään. Ja samoin tuo oli hieno, että Bill on se, joka kysyy, että miten toinen voi. Kertoo hänestä paljon!

Vuosia sitten menin sairaalaan tapaamaan kaveriani, joka oli joutunut pahaan onnettomuuteen muutamaa päivää aikaisemmin. Vaikka hänen vointinsa oli huono, hän jaksoi uskoa siihen, että kaikki kääntyisi hyväksi. Se, että Bill tässä ficissä keskustelee voinnistaan kuin keskustelisi säästä ja vieläpä lohkaisee, että kipuja ei ainakaan ole enempää kuin aikaisemmin, tuo elävästi mieleen vierailuni kaverini luona. Eteenpäin on elävän mieli, olivat olosuhteet mitkä tahansa, ja hyvä niin!

Kirjoitat kyllä tosi kauniisti! Ihana oli varsinkin kohta, jossa kuvaat, että Fleurin hengitys on valkoista utua. Mieleen nousee kaunis kuva Fleurista istumassa sairasvuoteen äärellä . Hieno oli myös lopetus, joka antaa ymmärtää, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin selviytyä. Niinhän se on!

Kiitos tästä kauniista hetkestä! Harvoin ficci onnistuu nostamaan tällä tavoin omia muistoja mieleen.

[Potterhead_Hermione]

Yksinkertaisesti niin kaunis ficci! Tykkään tästä parituksesta ja Fleurin kypsyydestä. Hän valitsi oikein, Bill on hänen arvoisena ja noi molemmat ansaitsee toisensa. Pidin kuvailusta myös.

[Röhkö]

Paritus on minulle mieleen ja tämä oli mukava tunnelmapala, pitkästä aikaa! Ei näistä kahdesta kauheasti kuitenkaan ole tullut luettua.
Laitoin taustalle myös tuon Lorden biisin soimaan. Tämä oli jotenkin ylitsevuotavan romanttinen, vaikkei sellaista ällösöpöilyä parin välillä ollutkaan. Välittäminen ja sanat riittivät tuomaan tunteet esille. Tää hurt/comfort on mulle suhteellisen uusi juttu käsitteenä, vaikka siihen liittyviä ficcejä oonkin lukenut kymmeniä. Tulipahan sanavarastoon uutta tietoa taas!

Hahmot olivat IC, mistä saa minulta aina plussaa. Fleur on tunteellinen ja Bill välittävä ja epäitsekäs.

Fleurin valkoista valoa jäin pohtimaan ja pidin siitä, kuten esim. Rowena.

valoa mitä parhaimman ranskalaisen kynttilän tavoin

Minusta tämä kuvaa hyvin Billin ajatuksia kihlatustaan. Fleur on omalla tavallaan välittävä, mutta hänen lämpönsä on erilaista kuin Mollyn (jota voisi kuvata enemmän keltainen valo). Tämä valkoinen utu, johon Bill alunperin rakastui, ei kuitenkaan ollut sitä veelapuolta, toivottavasti.

- Röh

[Angelina]

No niiiiin minä täällä Kommiksen kautta hei! Mun oli pakko napata tää, kun näin että oot kirjottanu alteregostani Fleurista jotain :'''D Bill/Fleur on kyllä itseasiassa todella mukava paritus, pitäisi lukea näistä enemmänkin :3

Oon samaa mieltä kun Röhkö, hahmot oli tosi IC! Näissä hahmoissa on, kuten tässäkin tekstissä, mukavaa kontrastia ja he täydentävät toisiaan hienosti. Bill on niin ihana ja huomaavainen ja Fleurissa on sitten tulta ja tappuraa molempien edestä. Tässä näkyi kuitenkin hyvin se, että Fleurissa on se toinenkin puoli! Koko ajan lukiessa oli todella rauhallinen olo ja tekstin tunnelma piti otteessaan. Tästä tiesi alusta asti, ettei luvassa ole äksöniä tai paljoa tapahtumia, mutta tässä oli juuri kaikki mitä tarvittiin. Rae sanoi hyvin, että tilanne oli nyt ja tässä ja oon ihan samaa mieltä!

Niin ja tekstin nimi oli todella hieno <3 Eihän se suinkaan tarkoita sitä, etteikö siihenkin sattuisi, jolla ei näkyviä haavoja ole. Todella hienosti keksitty ja kuvasi ficciä täydellisesti. Luen varmasti, jos innostut kirjoittamaan näistä lisää!

[Hazyel]

Oooooh en tiennyt että olet kirjoittanut tällä parituksella Potteria! Ja koska nyt on vielä Fleur-kuukausi, niin ajattelin tulla vilkaisemaan mitä täältä löytyy!

Tämä teksti kuvasi mielestäni tosi hyvin sitä, miten syvä Billin ja Fleurin suhde on ja kuinka paljon he toisiaan rakastavat. Kun Fleur voisi saada kenet tahansa halutessaan, mutta haluaa vain Billin ja pitää Billistä huolta, hoivaa ja auttaa minkä pystyy. Ja kun Bill ensimmäisenä saadessaan silmänsä auki kysyy Fleurilta, miten tämä voi. Ja otsikkokin sopii jotenkin tähän ajatukseen niin hyvin! Bill on se, joka on oikeasti haavoittunut, mutta

Tämä oli juuri sellainen mitä hainkin - tai no oikeastaan alunperin etsin semmoista arkista fluffya ja ihan arkista tämä ei ehkä ollut, mutta semmoista suloista ja söpöä h/c / fluffya. Sellaista, mitä on kiva lukea. Kiitos, tykkäsin tästä tekstistä <3