Title: Valkoisella aidattu piha
Author: Beatrix Bones
Genre: AU, Angst, Drama, Fluffy, (Horror), Humour, Romance
Paring: Harry/Ginny, Ron/Lavender, Hermione/Seamus, OC/Blaise, OC/Roger Davies, Luna/Draco, Lily/James, Sirius/OC, Remus/Tonks
Rating: K11
Warnings: Kiroilua, vähäinen väkivalta, seksistä vihjailu
Disclaimer: Kaikki tunnistettava kuuluu Rowlingin tädille, joku Bea vain leikkii jumalaa.
Summary: Lordi Voldemort on kuollut, kun hän osui Jamesiin tähdätessään vahingossa Harryyn, josta taika kimposi takaisin; edes hirnyrkit eivät häntä auttaneet, koska Dumbledore oli onnistunut tuhoamaan ne. Lily ja James ovat elossa, Harrylla on pikkusisko, Siriuskin on naimisissa, Nevillellä on vanhempansa. Harryn aloittaessa seitsemännen luokkansa Tylypahkassa ilmaantuu kuitenkin uusi, aloitteleva pimeyden velho, joka tahtoo kostaa Harrylle Mestarinsa kuoleman.
A/N: Uusi jatkofic (alattekohan te jo kyllästyä minuun...), jonka idea lähti siitä pienestä ajatuksesta, että mitä jos lordi Voldemort olisikin sihdannut väärin? Siitä lähdin ideaa työstämään ja olen ihan ylpeä siitä, mitä tästä nyt on tähän mennessä tullut. Omistukset lähtevät ensinnäkin
Gingerille, joka keksi ficille tämän upean nimen,
shaylille Siriuksen vaimokkeen ja tyttären nimistä sekä
Sinikeijulle Siriuksen vaimokkeen ex-sukunimen keksimisestä. Tämä fic siis sijoittuu hahmojen seitsemänteen Tylypahkan vuoteen.
Fic osallistuu FF100-haasteeseen
(027. vanhemmat), Aakkoshaasteeseen, Genrehaasteeseen genrellä AU, joka on selvästi hallitseva tässä ja Kerää kaikki hahmot -haasteeseen hahmolla Ginny Weasley ja tietenkin FandomNanoon. // Het10 parituksella Harry/Ginny.
Sitten jaan teille ennen prologia vielä omat mietintäni siitä, minkä näköisiä nämä kolme OC-neitokaistani ovat. Ensimmäisenä Siriuksen vaimo
Capria, toisena Siriuksen tytär
Kayla ja viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä
Natalee.
Prologi
”Se on hän!” punatukkainen nainen kirkui pidellessään sylissään hieman yli vuoden ikäistä mustahiuksista poikaa.
”Lily, ota Harry ja juokse!” huudahti mustahiuksinen, silmälasipäinen mies, joka kohotti taikasauvansa kohdatessaan tummaan pukuun pukeutuneen lordi Voldemortin.
”Te houkat, luulette voivanne juosta pakoon lordi Voldemortia!” mies nauroi ilkeästi kimeällä äänellään, jonka ei totisesti ensikuulemalta olisi hänelle uskonut kuuluvan. ”Mutta, jos te tosiaankin niin tahdotte...”
Lordi Voldemort kohotti taikasauvansa ja osoitti sillä vuoroin Harrya, Lilya ja viimeisenä Jamesia, joka asettui vaimonsa ja poikansa eteen.
”Saat Harryn vain kuolleen ruumiini yli”, James totesi uhkaava ilme kasvoillaan, katsoen hänen olohuoneessaan seisovaa pimeyden velhoa ilman pelon häivähdystäkään.
”Olkoon sitten niin”, pimeyden velho totesi kylmällä äänellä.
”Avada kedavra!”Vihreä valo välkähti, mutta kaikista kolmesta anteeksiantamattomasta kirouksesta vaarallisimman lausumisen aikana lordi Voldemort otti harha-askelen ja horjahti niin, että loitsu olikin tähdätty Harry Potteriin.
”Ei!” huudahti Lily, joka oli huomannut loitsun muuttaneen kulkuaan, mutta ei ehtinyt reagoida asiaan ennen tappavan loitsun osumista poikaansa.
Loitsun osuessa Harryyn se ei suinkaan tarkoitusperänsä mukaisesti tappanut pientä mustahiuksista yksivuotiasta poikaa, vaan kimposi Jamesin ja Lilyn sanattomien kauhunhuutojen aikana takaisin lordi Voldemortiin, joka kaatui välittömästi elottomana lattialle. Aviopari katsoi hetken ilmeettömänä toisiaan, kun Harry ilmoitti jokeltamalla olevansa hengissä. Jamesin katse viipyi omassa pojassaan ja siirtyi sitten hänen olohuoneensa lattialla makaavaan pimeyden velhoon, joka hetki aikaisemmin oli ollut täysissä ruumiin voimissaan uhkaamassa tappokirouksella hänen perhettään.
”Tästä täytyy kertoa Dumbledorelle”, James sanoi vaimolleen, joka rutisti Harrya rintaansa vasten aivan kuin varmistaakseen, oliko tämä todella hengissä, ja loi samalla ylpeän silmäyksen Lilyn melko pyöreään vatsaan. ”Olen kuitenkin melko varma, että hän tietää jo tästä.”
*~*~*
Pitkää alttarille johtavaa punaista mattoa pitkin käveli valkoisessa hääpuvussaan kaunis nainen, jonka tummanruskeat hiukset olivat tyylikkäällä nutturalla ja kampausta koristi maahiskäsityötä oleva tiara. Naisen hääpuku oli olkaimeton ja siinä oli lukuisia pitsisiä yksityiskohtia ja valkoisia helmiä. Suklaanruskeat silmät tarkkailivat ympäristöä ja naisen punatut huulet sulivat hymyyn hänen tavoittaessaan alttarin luona seisovan mustahiuksisen sulhasensa katseen. Naista jännitti ja perhoset lentelivät alati hänen vatsassaan. Hänen sulhasensa bestmanin eturivissä istuva punahiuksinen vaimo hymyili naiselle rohkaisevasti, pyrki rauhoittelemaan hyvää ystäväänsä. Nainen veti syvään henkeä ja hymyili mustahiuksiselle miehelle, josta tulisi vain muutamien hetkien kuluttua hänen aviomiehensä.
”Kyllä se siitä, Capria, älä jännitä”, punahiuksinen nainen nimeltään Lily Potter kuiskasi hänelle eturivistä ja sai morsiamen rentoutumaan.
Lilyn sylissä istuva pieni mustahiuksinen poika taputteli äitinsä vatsaa ja tökki itseään hieman yli vuotta nuorempaa pikkusisartaan Nataleeta. Morsiamen äidin sylissä oli Caprian ja tämän tulevan aviomiehen, Siriuksen, yhteinen tytär Kayla, jota nainen katsoi ylpeänä.
”Capria, oletko valmis?” Sirius kysyi morsiameltaan tarjotessaan tälle kättään ja sai vastaukseksi lempeän, mutta itsevarman hymyn.
”Olen valmis, Sirius. Tiedät minun olevan”, nainen kuiskasi ja suuteli hauskannäköistä mustahiuksista miestä poskelle.
”Capria, suudella saa vasta ministerin julistettua teidät mieheksi ja vaimoksi!” bestmanina toimiva James huudahti saaden kommentillaan monet vieraat naurahtelemaan.
”James, se oli vain viaton poskisuudelma”, Capria naurahti luoden samalla Siriuksen parhaaseen ystävään tuikean katseen.
”Suudelma se poskisuudelmakin on”, James virnisti ja iski tulevalle avioparille poikamaisesti silmää saaden tummanruskeahiuksisen morsiamen pyörittelemään dramaattisesti silmiään.
Pari asteli ministerin eteen, joka odotti malttamattomana sitä hetkeä, jona pääsisi julistamaan Caprian ja Siriuksen mieheksi ja vaimoksi. He olivat sopineet, ettei ministeri pitäisi alussa pitkiä puheita, vaan menisi suoraan asian ytimeen – joukossa oli sen verran lapsia, että aika saattaisi käydä pitkäksi.
”Capria Isabelle Vartan, tahdotko ottaa Sirius Orion Mustan aviomieheksesi ja rakastaa häntä sekä myötä- että vastamäissä?” ministeri kysyi naiselta.
”Tahdon”, Capria vastasi itsevarmasti ja katsoi lempeästi Siriusta, jonka tummanharmaat silmät kimaltelivat onnesta.
”Sirius Orion Musta, tahdotko ottaa Capria Isabellen Vartanin aviovaimoksesi ja rakastaa häntä sekä myötä- että vastamäissä?” ministeri kysyi vuorostaan Siriukselta.
”Tahdon”, mustahiuksinen mies vastasi ja puristi lempeästi Caprian siroja käsiä.
”Täten julistan teidät mieheksi ja vaimoksi. Saatte suudella morsianta”, ministeri totesi hymy huulillaan.
Sirius hymyili tuoreelle vaimolleen ja vilkaisi leveästi virnuilevaa Jamesia, jonka kasvoilla vallitseva ilme kertoi kaiken tarpeellisen. Puisteltuaan hymyillen päätään tuore aviomies painoi huulensa Caprian pehmeille huulille ja suuteli tätä pitkään; ikimuistoinen ensimmäinen suudelma avioparina.
*~*~*
Mustahiuksinen silmälasipäinen, salama-arpinen poika seisoi vanhempiensa ja vuotta nuoremman mustahiuksisen pikkusiskonsa kanssa punaisen junan luona laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä, valmiina lähtemään opiskelemaan ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa. Monet muut koulunsa aloittavat ja uutta lukuvuotta opiskelemaan lähtevät tuijottivat häpeilemättömästi Pottereita ymmärtämättä, että heidän tuijotuksensa saattaisi olla häiritsevää.
”Tuolla ovat Frank ja Alice Longbottom poikansa Nevillen kanssa! Neville on melkein samanikäinen sinun kanssasi, Harry, vain paria viikkoa vanhempi!” Lily huudahti ja vilkutti iloisesti Longbottomin pariskunnalle, jotka vastasivat tervehdykseen.
Harry ja Natalee katsoivat äitinsä osoittamaan suuntaan ja näkivät hieman pulleahkon hiekkatukkaisen pojan, jota hänen tummahiuksinen äitinsä suukotti päälaelle ja samanväriset hiukset omaava isä katsoi ylpeästi. Pyristeltyään irti Alicen tiukasta otteesta Neville käänsi katseensa ja hymyili ujosti Harrylle ja Nataleelle, joka oli jo kiinnittänyt täyden huomionsa Tylypahkan pikajunaan ja tuijotti sitä ihailevasti taivaansinisillä silmillään. Silmänsä tyttö oli perinyt Jamesin isovanhemmilta, kun taas tytön veli oli perinyt vihreät silmänsä äidiltään.
”Tuolla ovatkin Arthur ja Molly Weasley lastensa kanssa”, James naurahti ja hymyili punahiuksiselle avioparille, joiden mukana oli viisi lasta, joilla oli myös punaisina leiskuvat hiukset. ”Heillä on vielä kaksi poikaa, mutta he ovat niin vanhoja, että ovat jo päässeet Tylypahkasta.”
Weasleyt lähestyivät Pottereita ja Molly ja Arhur tervehtivät heitä tuttavallisesti; olivathan he olleet kaikki neljä Feeniksin killan jäseniä ja taistelleet yhdessä lordi Voldemortia ja kuolonsyöjiä vastaan.
”Hei, Lily ja James”, hieman pyylevä Molly naurahti ja halasi kumpaakin. ”Viime näkemästä onkin jo aikaa, mutta onpa Harry kasvanut isoksi pojaksi! Ja tämä suloinen tyttönen lienee Natalee, josta olen kuullut paljon hyviä asioita.”
Natalee, joka ei ollut lainkaan ujo, tapitti Mollya hetken suoraan silmiin, kunnes hymyili naiselle suloista hampaatonta hymyä, jota hymyili kaikille pitämilleen ihmisille.
”Siitä on jo aikaa, Molly”, Lily hymyili, ”ja teillä on myös jo isoja poikia. Percy, Fred, George, Ron ja pikkuneiti taitaa olla Ginevra.”
Äitinsä helmoissa piilotteleva punatukkainen tyttö punastui heleästi, mutta siirsi sitten katseensa Harryyn, jolloin punastui entistäkin enemmän. Viimein tyttö huomasi mustahiuksisen Nataleen, joka katsoi punapäätä pää kallellaan ja hymyili tälle rohkaisevasti samaan aikaan, kun pikajunan pilli vihelsi sen merkiksi, että lähtöön olisi enää muutama hetki aikaa.
”Hyvää lukuvuotta, Harry”, Lily kuiskasi ja halasi poikaansa lujasti tietäen, ettei näkisi poikaansa seuraavan kerran kuin vasta joululomalla, ”muista sitten kirjoittaa meille!”
”Heihei, äiti – ja isä”, mustahiuksinen poika sanoi hiljaa ja astellessaan pikajunan luokse hän kuuli takanaan pikkusiskonsa kyselevän kiukustuneena äidiltään, miksei hän päässyt vielä Tylypahkaan.
*~*~*
Rohkelikon tuvassa opiskelevat Harry ja Ron katsoivat omassa tupapöydässään jännittyneinä ensiluokkalaisten jonoa, kumpikin tavoitti omien pikkusisartensa – Nataleen ja Ginnyn – katseet. Tytöt supisivat keskenään ja kikattivat hermostuneesti, heidän kanssaan oli Kayla, joka oli kuin paita ja peppu Nataleen ja Ginnyn kanssa tyttöjen vietettyä melkein koko kesä vuoroin Pottereilla, Mustilla ja Weasleyilla.
Professori McGarmiwa piti kädessään pergamentinpalaa, jossa luki kaikkien opintonsa Tylypahkassa aloittavien ensiluokkalaisten nimet ja hän oli edennyt hyvän matkaa, melkein puoleenväliin.
”Luna Lovekiva”, oppilaiden keskuudessa tiukkana ja Rohkelikon tuvanjohtajana tunnettu professori huudahti.
Vaaleahiuksinen tyttö hyppelehti jakkaran ja sen päällä olevan lajitteluhatun luokse; Luna oli autuaan tietämätön kaikista häntä tuijottavista katseista, yksinkertaisesti sen vuoksi ettei hän välittänyt. Tyttö sujautti raihnaisen ja rispaantuneen hatun päähänsä oppilaiden odottaessa henkeään pidätellen tytön kohtaloa.
”KORPINKYNSI!” hattu huudahti ja vaaleahiuksinen tyttö käveli rauhallisesti rohkelikkojen kansoittaman pöydän vieressä olevaan pöytään, jossa hänelle taputettiin villisti.
”Kayla Musta!” professori McGarmiwa jatkoi järkähtämättä eteenpäin, ja ruskeahiuksinen tyttö juoksi hermostuneen oloisena lajitteluhatun luokse ja asetti sen päähänsä.
Tytön kohdalla lajitteluhattu mietti poikkeuksellisen kauan tämän kohtaloa, ja jopa Harrya hirvitti. Hän tiesi Siriuksen olevan sukunsa ainoa rohkelikko – muut olivat olleet luihuisia – ja Capria puolestaan oli ollut korpinkynsi, joten Kayla saattoi joutua mihin tahansa tupaan vain.
”KORPINKYNSI!” lajitteluhattu huudahti saaden Harryn säpsähtämään ja hän huomasi Kaylan vilkaisevan Ginnyä ja Nataleeta hieman onnettoman näköisenä, mutta tyttö tanssahteli kuitenkin korpinkynsien pöytään ja istahti Lunan viereen lievästi järkyttyneen näköisenä.
Harry kääntyi katsomaan vieressään istuvaa Hermionea, joka oli heidän kolmikkonsa vakiintunut jäsen. Ruskeahiuksinen ja -silmäinen tyttö silmäili kiinnostuneen oloisena ensiluokkalaisia ja älähti hieman, kun Kaylan jälkeen seuraavista kolmesta ensiluokkalaisesta tuli kaikista luihuisia (he saivat äänekkäät suosionosoitukset Suuren salin toisessa päässä olevasta tupapöydästä). Hermione oli tunnettu hyvistä opiskelusuorituksistaan ja oli luihuisten alituisen pilkan kohde jästisyntyisyytensä vuoksi, muttei antanut sen lannistaa itseään.
”Natalee Potter!” professori McGarmiwa jatkoi ja hänen äänensä hieman värähti tytön nimen kohdalla, mutta kukaan ei sitä huomannut – kaikki olivat innoissaan kuullessaan nimen 'Potter'.
Harryn peloton mustahiuksinen pikkusisko juoksi uhmakas katse silmissään lajitteluhatun luokse ja istuutui jakkaralle tarttuen kaksin käsin lajitteluhattuun.
”ROHKELIKKO!” hattu huusi saman tien, se oli hädin tuskin edes koskettanut Nataleen päätä.
Tyttö ilostui suunnattomasti ja sai rohkelikkojen tupapöydästä raikuvat aplodit, äänekkäämmät kuin kukaan siihen mennessä lajiteltu oppilas oli saanut. Istuutuessaan veljensä viereen Natalee loi surumielisen katseen Kaylaan, joka parhaillaan keskusteli Lunan kanssa.
”Hienoa, Natalee, pääsit meidän kanssa samaan tupaan!” Ron ilostui saaden tytöltä osakseen kiitollisen hymyn.
”Itse asiassa me tiedettiin, että pääset Rohkelikkoon”, Harry hymyili. ”Äiti ja isä olivat kumpikin rohkelikkoja, joten niin olemme mekin.”
Natalee seurasi jännittyneenä lajittelun etenemistä ja odotti henkeään pidätellen Ginnyn vuoroa, hän toivoi tämän tulevan myöskin Rohkelikkoon. Harry, Ron ja Hermione kertoivat tytölle punapään olevan takuuvarmasti rohkelikko, koska jokaikinen Weasleyn perheen lapsi oli ollut siinä tuvassa vanhempia myöten.
”Ginevra Weasley!”
Punapäinen tyttö käveli lajitteluhatun luokse ja tarkkasilmäinen Natalee näki tämän tärisevän hermostuksesta. He olivat miettineet koko junamatkan mahdollisia tupia ja päätyneet siihen, että kaikista parhaimmat vaihtoehdot olivat Rohkelikko ja Korpinkynsi, Luihuiseen ei kumpikaan halunnut. Ginnyn lajittelu kävi – jos mahdollista – vieläkin nopeammin kuin Nataleen kohdalla.
”ROHKELIKKO!” hattu huudahti jo ennen kuin tyttö oli ehtinyt asettaa hatun päähänsä.
Suunnattoman helpottuneen oloinen Ginny juoksi Nataleen viereen ja tytöt alkoivat pulista innostuneina vähät välittämättä niistä kahdesta oppilaasta, jotka olivat punapään jälkeen lajitteluvuorossa.
