title: Puuterilunta
author: Cedrella Weasley
genre: fluff, romance ?
rating: k-11
pairing: Hermione/Ron (Lavender/Ron, Tonks/Remus, Bill/Fleur ym.)
disclaimer: Row-tädin hahmot ovat vain lainassa
summary: Hermione päätti sittenkin lähteä Kotikoloon jouluksi, vaikka aluksi olikin ollut toista mieltä asiasta. Mutta Ginny oli luvannut varmistaa, etteivät he joutuisi kohtaamaan ”Lonnukkaa”, jota Hermione vihasi sillä hetkellä sydämensä pohjasta. Vaan kuinkas sitten kävikään?
A/N: Eli sijoittuu Puoliverisen Prinssin joulupyhille poiketen siten kirjasta, ja osallistuu haasteeseen
Maukasta kliseekeittoa II, (kohta 57). Ensimmäinen ficcini, eli älkää kiduttako jos on väärässä paikassa, tai hitusen sekavaa. Kiitos.
Hile, tää on sitten sulle. : ))
! kyseessä siis jatkoficci, eli älkää kiltit ihmetelkö lopetusta. :-----))
Ulkona satoi lunta, sellaista kaunista puuterilunta, jota Englannissa harvoin nähtiin. Hermione oli lähtenyt aamulla kävelylle, ennen Mollyn jouluaaton aamiaista, joka oli rouva Weasleyn tuntien lähes sama kuin päivällinen. Mutta Hermione ei valittanut, sillä toisin kuin oma äitinsä, Molly ei välittänyt siitä, pilaisivatko hänen ruokansa lasten ja aikuisten hampaat, tai kertyisikö siitä plakkia. Ja sitä Hermione arvosti Mollyssä, vaikka tietysti hänen äitinsä oli oikeassa, mutta koska hän oli noita, hän pystyi aivan hyvin korjaamaan hampaansa taialla. Pitivätpä hänen vanhempansa siitä tai eivät.
Hermione suuntasi kulkunsa Kotikolon puutarhaan, väistellen menninkäisiä, jotka yrittivät vaivoin liikkua pihalla. Eikä mikään ihme; he olivat edellisenä päivänä heitelleet menninkäisiä oikein olan takaa. Tyttö jäi nojaamaan vanhaan, elämää nähneeseen aitaan, joka ei – ihme kyllä – ollut vieläkään kaatunut. Kiharapää huokasi ja katsahti Kotikoloon, jonka savupiipusta nousi savua. Molly oli siis jo hereillä. Tahtomattaankin hän vilkaisi Ronin huoneeseen, jossa ei näkynyt valon pilkahdustakaan. Eikä ihme, pojat nukkuivat aina pitkään. Mutta Hermione ei osannut edes lomilla nukkua pitkään. Sitä se Tylypahkassa opiskelu teetti. Tyttö vaipui sitten ajatuksiinsa, eikä kuullut takanaan kuuluvia askeleita.
”’Mione, mitä sinä täällä teet?” pojan ääni kysyi aivan tytön viereltä. Hermione hätkähti ja kääntyi äänen suuntaan. Ron, mitä toinen siinä teki? Yleensähän punapää oli vielä nukkumassa näin varhain! Poika huomasi ystävänsä olevan aivan omissa maailmoissaan, joten hän kosketti sitten tytön olkapäätä.
”Missä sinä oikein kuljeksit Hermione?” Ron kysyi vielä, saaden tytöltä hymyn vastaukseksi.
”Anteeksi, ihmettelin vain mitä sinä teet täällä tähän aikaan”, Hermione sanoi hymyillen. ”Koska yleensä sinä ja Harry olette vielä nukkumassa tähän aikaan”, tyttö jakoi saaden Ronin hieman punastumaan ja katselemaan Kotikoloon pyrkiviä menninkäisiä.
”Minä vain...”, poika aloitti, luoden hieman aran silmäyksen tyttöön vierellään. Toinen oli niin kaunis siinä lumisateessa seistessään. ”Niin?” Hermione kysyi sitten, eikö Ron ikinä oppisi lopettamaan lauseitaan?
”Sitä vain, etten saanut unta, ja näin sinun tulevan tänne...”, Ron sanoi hämillään, hymyillen arasti jonnekin kaukaisuuteen.
”Ron, voi Merlinin pöksyt sentään, mitä asiaa sinulla oikein oli?” tyttö tiuskaisi sitten. Hän oli hetkeksi jo unohtanut vihoittelevansa pojalle, mutta nyt hän muisti sen kirkkaasi; Lavender Brown. Hemmetti, että hän oli voinut unohtaa sen! No, jos punapäällä ei olisi mitään sanottavaa, hän jättäisi Lonnukan siihen ja palaisi Kotikoloon.
Ron oli aivan sekaisin. Ensin Hermione oli ollut oma itsensä, mutta sitten tyttö oli yht’äkkiä tiuskinut hänelle lähes murhanhimoisesti. Ota nyt tytöistä selvää!
”Sitä minä vain, että olen iloinen tultuasi jouluksi meille”, poika sanoi. Hän ei ollut oikeasti meinannut sanoa noin, mutta koska Hermione oli hyvinkin vihaisen oloinen, ei poika ollut uskaltanut sanoa mitä oikeasti meinasi.
”Jaa, tuoko oli sinun asiasi Lonnukka”, tyttö sanoi purevasti. ”No, en minä ainakaan sinun takiasi teille tullut, itse asiassa toivoin etten edes näkisi sinua täällä”, brunette jatkoi sähisten. Että hän inhosikin Ronia sillä hetkellä! Tyttö käännähti sitten kannoillaan ja lähti kävelemään kohti taloa. Enää ei edes tuo ihana lumisade saisi häntä paremmalle tuulelle! Hitto, että Lonnukan oli pitänyt ilmestyä pilaamaan jouluaamu.
Kun kiharapäinen tyttö oli kadonnut Kotikolon ovesta sisään, Ron huokasi. Hän oli oikeasti pahoillaan siitä, ettei ystävyys Hermionen kanssa tuntunut enää pelittävän. Poika olisi mieluusti liikkunut ennemmin hänen kuin ”tyttöystävänsä” kanssa, ihan tosi! Punapää lähti sitten kävelemään kotiovelle Hermionen sähisevä Lonnukka päässään. Eikö tyttö voisi jo palata hänen ystäväkseen? Sitä Ron toivoi enemmän kuin mitään joululahjaa koko maailmassa. Allapäin poika avasi sitten oven ja astui sisälle toivoen muun perheen olevan vielä nukkumassa, tai jotain...
Hermione oli häärännyt Mollyn apuna siitä asti, kun palasi sisälle. Koska tyttö oli vielä alaikäinen, hän joutui tekemään kaiken käsin, toisin kuin rouva Weasley ja myöhemmin Fleur Delacour, jonka Molly olisi mieluusti jättänyt kutsumatta. Mutta Hermione oli vain hyvillään siitä, että paikalla oli myös omanikäistä seuraa, vaikka ei hänkään juuri Fleurista pitänyt. Enemmän kuitenkin kuin mitä Ginny, joka kohteliaasti nimitti Bill-veljensä kihlattua Limaksi. Suorastaan hurmaavaa, eikös? Kiharapää ei siis huomannut Ronin palamista, hänellä kun oli täysi työ kalkkunan täytteen kanssa. Voi, miksi hän ei voinut vain taikoa sitä kuten Molly ja Fleur?
