Nimi: Riippuvuus
Kirjoittaja: Minä
Beta: Ei ole, koska teksti on niin lyhyt.
Genre: Kevyt angsti, realismi
Ikäraja: Sallittu
Summary: Tämä on vain välttämätön vaihe.
A/N: Siitä erikoinen mun teksti, että tää on oikeasti lyhyt. Enkä yhtään muista että koska, miksi ja millaisessa mielentilassa oon kirjottanu tämän, vaikka yleensä tiedänkin, millaisia sieniä on tullut syötyä kirjoittelun ohessa.
Riippuvuus
Kevyt henkäys ja pakkasilmaan muodostuu höyryävä valkoinen pilvi. Kadulla risteilee minuun kohdistettuja odottavia katseita, mutta ainoastaan kalpeansinisen silmäparin suora tuijotus merkitsee. Niitä kehystävillä kasvoilla on odottavan välinpitämätön ilme. Käsi on ojossa, ja kehon asento rennon piittaamaton. Ihan sama se minulle on, hänen ruumiinsa sanoo.
”Joo, otan mä.” Noukin tupakan ojennetusta otteesta ja sormenpäämme koskettavat. Puoli vuotta sitten tällainen tarkoitukseton kosketuksenpoikanen olisi riittänyt huumaamaan minut. Mutta ei enää. Vien valkoisen myrkkypötkön huulille ja imaisen. Maistuu pahalle, niin järkyttävän pahalle, mutta enää se ei ainakaan saa yskimään. Savu hajoaa ilmaan kun puhallan hiilidioksidia ulos. Palelee, jalkani tärisevät housujen kätköissä, ja tupakka maistuu pahalle. Tätäkö minä haluan, kysyn itseltäni. Käsi ohjautuu lähelle kasvoja. Uusi imaisu pikku pirulaisesta. Minun tekee mieleni sylkeä oksettava maku suusta.
Ei ei, en minä tällaista halua, tämä on vain välttämätön vaihe, selitän itselleni ja asetan katseeni kylmään hahmoon, ihailun kohteeseeni, joka tuskin muistaa minua enää kymmenen minuutin kuluttua. Mutta jonain päivänä hän muistaa kyllä, vakuutan itselleni. Sen takia kyllä sietää tätä makua, eikö vain?
Mikään tietoisuuteni osa ei anna myöntävää vastausta, mutta kuvittelen silti niin tapahtuneen.
”Kiitti”, mutisen ja ojennan nikotiinipuikon takaisin. Vastaukseksi saan olankohautuksen, kun hän heittää tupakan maahan, tumppaa sen ja kaivaa uuden esiin. Vilkaisen savukkeenpalasta. Siinä on vielä yli puolet jäljellä. Nyökkään nopeasti kaikille ja kävelen paikalta selkä suorassa ja pää pystyssä. Kuulen takaani naureskelua, joka iskee suojattomaan sydämeeni kuin tikari.
Mutta ryhti ei petä ennen kuin pääsen kulman taakse.
A/N 2: Kaikenlaiset kommentit on kivoja, mutta rakentava palaute, myös kritiikki, olisi parasta.
