Kirjoittaja: Dobby.
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draamaa enimmäkseen.
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Paritus/Hahmot: Tolkienin hahmot/OFC
Vastuuvapaus - Hahmot ja kirjan juoni ovat herra Tolkienin kädenjälkeä, minä vain pikkuisen leikin niillä. En hyödy koko hommasta rahallisesti.
Varoitukset - Ei taida oikeastaan olla.
Tiivistelmä - Mitä tapahtuu, kun päähenkilö joutuukin vahingossa keskelle Keski-Maan ja Sormuksen sodan tapahtumia?
A/N - Tästä olisi tarkoitus tulla muutamien osien pituinen jatkoficci ja näin ollen myös ensimmäinen pidempi tarinani. Kommentoida saa vapaasti, ja toivoisinkin rakentavaa palautetta.
--------------------------------------------------------
UNESTA TOTTA
--------------------------------------------------------
Osa 1: Paluu Keski-Maahan
Milla laski paksun kirjan sänkynsä viereen yöpöydälle hiljaa huokaisten. Hän oli saanut kirjaa luettua jo melko pitkälle, ottaen huomioon sen paksuuden ja tekstin, joka vaati täyden keskittymisen. Milla sammutti pöytälampun ja asetteli peittoa mukavaksi. Ennen nukkumaan ryhtymistä hän kertasi vielä mielessään kirjan tapahtumia. Frodo oli päässyt Rivendelliin asti, tavannut Bilbon ja Gandalfin. Tämän jälkeen vuorossa olisi Salainen Neuvonpito, jossa valittaisiin yhdeksän jäsentä Sormuksen Saattueeseen. Milla hymähti itsekseen. Hän oli lukenut kirjan ja nähnyt elokuvat niin monta kertaa, että osasi ne lähestulkoon ulkoa. Millalle ei merkinnyt mikään muu yhtä paljoa kuin Keski-Maa.
Milla oli jo pienestä pitäen mieltynyt Taru Sormusten Herraan, ja elokuvien ilmestyessä tyttö ei ollut pysyä nahoissaan. Innostus ei ollut ohimenevää, vaan hän oli vieläkin Keski-Maan lumoissa. Aluksi hänen perheensä ja ystävänsä olivat hyväksyneet asian, mutta nykyään he pitivät Millaa hieman kummallisena, eikä kukaan tuntunut oikein ymmärtävän tyttöä.
Milla huokasi. Hän ei halunnut ajatella perhettään juuri nyt. Juuri, kun oli päässyt heistä eroon. Milla oli muutama kuukausi sitten aloittanut yliopistossa kaukana toisella paikkakunnalla. Hieman yksinäistähän tytöllä oli, mutta nyt kukaan ei ollut ainakaan valittamassa hänelle koko aikaa. Ja olihan hänellä Roope-koira, joka piti Millalle seuraa.
Keski-Maan hahmot olivat Millalle jo niin tuttuja, että hänelle he olivat melkein käytännössä olemassa. Hänen opiskelijatoverinsa olivat aikaisemmin nauraneet hänen jutuilleen ja fantasiamaailmoilleen, ja olivat sanoneet., että Milla tulisi vielä hulluksi, jos samaa menoa jatkuisi liian kauan. Ajattelivatpa he mitä tahansa, omasta mielestään Milla tarvitsi Tolkienin hahmoja elämäänsä, sillä se oli tytön mielestä aivan liian tylsää ja tavallista. Kuinka paljon hän olisikaan ollut valmis antamaan päästäkseen rakastamaansa maailmaan. Näihin ajatuksiin Milla nukahti.
Milla näki unta. Hän oli valtavan suuressa valkoisessa palatsissa, jonka valtaistuimella istui hahmo, jonka kasvoja tyttö ei erottanut. Vaikka Milla ei nähnyt häntä selvästi, tunsi tyttö silti olennosta huokuvan mahdin ja sellaisen voimakkuuden, mitä tavallinen ihminen ei pysty sanoin kuvaamaan.
Minä tiedän, kuka olet, ja mitä haluat. Siksi olen päättänyt antaa sinulle mahdollisuuden. Vaikka ääni oli selvästi lähtöisin tuosta kunnioitusta herättävästä hahmosta, Millasta tuntui, kuin ääni olisi puhunut hänen sisällään. Milla yritti vastata, mutta ei saanut ääntä suustaan. Hahmo nousi ja lähti kävelemään poispäin. ”Mutta...” Milla sai sanan suustaan. ”Mitä sinä tarkoitat? Tai siis, miten...” Olento hiljensi hänet nostamalla kättään. Jos apua tarvitset, sinun tulee kysyä sitä heiltä, jotka Auringon ja Kuun ensi kertaa näkivät. Ja tämän jälkeen olento ei enää puhunut ja Milla tunsi unen haihtuvan pois.
Aamuaurinko paistoi Millan silmiin, ja tyttö venytteli raukeasti pitäen silmät vielä kiinni hetken aikaa. Nyt oli lauantaiaamu, ja Milla oli herännyt melko aikaisin päätellen siitä, että Roope ei ollut vielä tullut herättämään emäntäänsä tämän kasvoja nuolemalla. Siispä tyttö antoi itselleen luvan torkkua vielä hetken, ja viedä Roopen ulos lenkille vasta hetken kuluttua.
Pian tyttö kuitenkin havahtui torkkumisestaan. Nyt oli jotain vialla. Milla huomasi sen, ja avasi silmänsä, tukahduttaen kirkaisun. Hän oli jossain vieraassa paikassa, ei todellakaan omassa sängyssään. Roopea ei näkynyt missään. Ensi järkytyksestä toivuttuaan Milla katseli tarkemmin ympärilleen. Missä hän oli? Paikka näytti etäisesti tutulta, ja hän saattoi lyödä vetoa, että oli nähnyt paikan joskus aikaisemminkin. Milla tunsi vähitellen joutuvansa paniikkiin, ja yritti rauhoitella itseään, ja muistella paikkaa.
Hän oli huoneessa, jossa oli ainoastaan yksi kiinteä seinä. Sänky, missä hän parhaillaan istui, sijaitsi lähellä ovea, josta pääsi parvekkeelle. Huoneen toisella puolella oli myös ovi. Huoneen seiniä pitkin kulkivat koristeköynnökset, jotka kiemurtelivat ylöspäin pitkin korkeita pylväitä. Uteliaisuus voitti tytön epävarmuuden ja hän nousi seisomaan. Lattia hänen paljaiden jalkojensa alla tuntui sileältä ja viileältä. Tyttö keräsi rohkeutensa ja käveli kohti parveketta. Milla ei voinut peittää tyrmistystään katsoessaan alla levittäytyvää tuttua maisemaa, joka oli hänelle liiankin tuttu, ja jonka nähdessään tyttö ei enää pystynyt hillitsemään itseään. Tietämättä oliko hän unessa vai ei, Milla nipisteli itseään monesta eri paikkaa monta kertaa. Hän ei vain pystynyt uskomaan tilannetta. Hän ei pystynyt tekemään mitään, seisomaan vain suu auki ja silmät hämmästyksestä levällään tuijottamassa eteensä. Tyttö havahtui hetken päästä takanaan kuuluviin askeliin, kun joku saapui ovesta sisään. Milla kääntyi katsomaan tulijaa.
”Tervetuloa Rivendelliin.”
Tyttö tunnisti puhujan heti, hän ei voinut olla erehtymättä tulijan tummista, pitkistä hiuksista, viisaasta katseesta sekä tämän ylväästä olemuksesta. Tämä oli Millalle liikaa, ja tyttö tunsi, kuinka hänen sisuskalunsa kääntyivät ympäri. Viime tipassa hän lysähti sängylle hetkeä ennen kuin pyörtyi.
