Author: Ringo
Beta: Reptile
Genre: Romance, angst
Ratings: Sallittu
Pairing: James/Sirius
Disclaimer: Hahmot ovat Row-tädin omistuksessa, ja kappaleen sanat ovat Beatlesin käsialaa. Summary: Katkaisit kuitenkin linnunpoikaselta siivet, ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla nousta kunnolla lentoon. Et halunnut vaarantaa minua, et halunnut vaarantaa meidän ystävyyttämme. Minä olen sinun paras ystäväsi.A/N: Jooh.
Kirjoitin tämän joskus muutamapäivä sitten hirveässä angstipuuskassani. Tämän kirjoittamiseen meni vain noin tunti, jos sitäkään. Sen varmaan huomaakin tekstin yksinkertaisuudesta ja koruttomuudesta. :'D Tästä tuli minulle kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Yrittäkää nauttia tästä preesensin ja imperfektin leikittelystä, toivottavasti se ei ole hirveän häiritsevää!
It feels like years
Yes, it seems so long
They're filled with tears
And I just can't go on
If you won't see me
You won't see me Halaus kesti pidempään, kuin koskaan.
Tai sitten vain kuvittelin. En ole varma itsekään, ainakin haluaisin toivoa niin. Halusin sanoa vielä monia asioita, niin paljon jäi vielä kertomatta. En kuitenkaan saanut sanaakaan suustani, käsiesi kiertyessä ympärilleni.
"Minä rakastan sinua yhä." Neljä, yksinkertaista sanaa, joiden lausuminen on sitäkin vaikeampaa. Ne olivat vangittuina pääni sisässä, eivätkä päässeet ulos. Halusin päästää ne lentämään vapauteen, auringon lämpimään paisteeseen laulavien lintujen sekaan. Halusin kertoa, että nimesi on yhä kahlittuna sydämeeni, pysyvästi. Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. En pystynyt kuitenkaan repimään itseäni auki, etkä sinä pystynyt nähdä kovan kuoreni alle. Vaikka yritin hirveästi, en saanut sanoja ilmoille, kertomaan jotain kaunista. Kauneus on kuitenkin petollista, sanotaan.
Nuo kauniit sanat voivat murskata kaiken, mutta ne voivat myös synnyttää jotain paljon kauniimpaa. Olit päästänyt minut elämääsi, ja pikkuhiljaa siitä oli tullut tärkein osa elämääni, ja pian elämäsi oli muuttunut omakseni.
Katkaisit kuitenkin linnunpoikaselta siivet, ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla nousta kunnolla lentoon. Et halunnut vaarantaa minua, et halunnut vaarantaa meidän ystävyyttämme. Minä olen sinun paras ystäväsi.
Halusit sen kestävän ikuisesti. Silti irrotit kätesi hellästi ympäriltäni, ja hymyilit lämmintä, ihanaa hymyäsi, jota olin ensihetkestä rakastanut. Ja niin oli rakastanut moni muukin, tiesin etten ollut koskaan voinut olla ainut.
Vaikka haluankin sitä niin kovasti.
Olen kuitenkin mies, ja niin olet sinäkin. Tiedän, ettei sillä ollut sinulle hirveästi väliä, pidäthän kuitenkin kummastakin sukupuolesta. Olet aina kuitenkin pelännyt muiden mielipiteitä. Vaikka olet vahva, ja saatat taistella ystäviesi puolesta kuolemaan saakka, sinullakin on aina ollut heikkoutesi. Pelkäät että sinut hylätään, eikä sinulla ole enää ihmisiä, joiden puolesta taistella. Pidät läheisistäsi kiinni enemmän kuin mistään, etkä kestä ajatusta, että he halveksuisivat sinua.
Minulla ei ikinä ollut ketään, kenen puolesta taistella. Ennen sinua. Muutit elämäni, sait minut onnellisemmaksi kuin kukaan. Sinä olit se, jonka puolesta voisin taistella kuolemaan saakka. Tiedän, että tekisit minulle samoin, mutta eri syystä. Tekisit niin myös Peterin ja Remuksen puolesta, hekin olivat ystäviäsi. Emme kuitenkaan olleet enää sinulle niin tärkeitä, kuin ennen. En edes minä.
"Oli todella mukavaa, Sirius." Jatkoit hymyilyäsi, ja tiesin sinun tarkoittavan sanojasi.
"Niin oli. Tulethan vielä uudestaan?" Kysyin, ja yritin hymyillä. Se oli vaikeaa, mieleni teki itkeä. Vollottaa yhtä säälittävästi kuin pikkutyttö, ehkä sinä silloin rakastaisit minua jälleen. Säälistä. En kuitenkaan halunnut pilata hetkeä, ystävyyttämme, elämääsi.
"Totta kai tulen, olet paras ystäväni." Paras ystäväni. Sanat kaikuivat päässäni, syöden sieluani jokaisella kerralla enemmän. "Kunhan vain Lily antaa minulle luvan tulla, hänen laskettu aikansa lähenee, ja haluan olla paikalla, kun se tapahtuu."
Niin tietenkin. Lily. Sekin oli yksi syy, minkä takia olit rikkonut sydämeni.
"Niin. Onnea vielä kerran, Sarvihaara!" Sanoin iloisesti, ja pelkäsin katkeruuden huokuvan äänestäni. Et kuitenkaan huomannut mitään, sillä silmäsi tuikkivat onnellisuudesta. Kuten aina, kun joku mainitsi Lilyn tai vauvan. He ovat onnellisuutesi ydin, kirkastavat elämäsi jokaisen hetken. Me muut olemme vain heikosti palavia valopilkkuja, jotka taistelevat valonsa palamisen ansiosta.
"Nähdään, Anturajalka!" Sanoit, ja käänsit hymyillen minulle selkäsi. Halusin pakottaa sinut jäämään, unohtamaan Lilyn sekä tulevan lapsesi. Halusin huutaa ilmoille sanat, jotka olivat kahlittuina alitajuntaani. En kuitenkaan pystynyt, sillä tiesin totuuden satuttavan sinua enemmän kuin minua. Suuni aukesi, mutta ääntä ei kuulunut.
Sen kaiken piti olla jo ohi, sillä siitä on jo monta vuotta. Niin se olikin sinulle, muttei minulle. Elin muistoissani päivittäin, ja muistin epävarmat kosketuksesi ihollani. Muistin jokaisen suudelmasi maun, jokaisen kuiskauksen, joissa vannoit rakastavani minua ikuisesti.
Ikuisuus oli kuitenkin lyhyempi aika, mitä uskoin. Se oli kestänyt vain kuukauden ajan.
"Kirjoitellaan!" Huomasin itseni huutavan, ja näin sinun heilauttavan kättäsi kaukana edessäpäin. Astuit junaan, etkä vilkaissut enää taaksesi. Tiesin, että mikään ei tulisi koskaan olemaan kuin ennen. Uusi elämäsi alkaisi, vanhan elämäsi jäädessä kauas taakse, muistoihin.
Juna lähti hitaasti liikkeelle raiteiltaan. Seurasin sen kiihtyvää menoa niin pitkälle, kuin pystyin.
Olin erilainen kuin sinä, en koskaan pystynyt katsomaan eteenpäin
A/N2: Kiitos Reptilelle betauksesta, tervetuloa takaisin kulta! >8D <3
