Title: Ulottomattomissani
Author: Jennea
Rating: S
Genre: Romance ja myös ehkä angst. One-shot.
Pairing: Tyttö/poika, tarkemmin saa itse päättää.
Disclaimer: Hahmot ovat J.K Rowlingnin luomia, joten en omista heitä. En saa tästä korvausta.
Summary: Miksi ihmeessä minä aina punastun väärään aikaan, ajattelin tuskastuneesti.
A/N: Tämä osallistuu siis Paritus nimettömillä henkilöillä -haasteeseen. Joten saat itse päättää parituksen. Sen verran olen "päättänyt" että se on tyttö/poika ja molemmat ovat rohkelikkoja, sillä halusin liittää tämän FF100:n sanalla Auringonlasku, joka kuvaa mielestäni ficcin tunnelmaa hyvin. Itselläni on tietty paritus tiedossa, mutta kerron sen vasta lopussa.
Tästä tuli melkoisen surumielinen, mutta ei se mittää.
Ulottumattomissani
Istuin Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa lämpimän takan edessä isossa nojatuolissa. Edessäni pöydällä oli muutama läksykirja sekä kesken jäänyt esseeni, joka pitäisi olla valmis huomiseksi. En kuitenkaan pystynyt ajattelemaan esseetäni. Enkä sitä miten vihainen professori oikein olisi kun pudistelisin vain päätäni huomisella tunnilla, hänen kysyessäni esseetäni tarkastettavaksi. En usko, että se olisi edes yllätys professorille.
Katseeni harhaili ympäri oleskeluhuonetta. Oppilaita tekemässä läksyjä yhtä tuskastuneena kuin minä juuri äsken. Oppilaita laiskottelemassa, kun eivät enää jaksaneet tehdä läksyjään, kuten minä juuri nyt. Katselin nauravia ja surullisia naamoja. Hämmentyneitä ja uteliaita naamoja. Kunnes katseeni osui taas häneen.
Tyttö nauroi ystäviensä kanssa oleskeluhuoneen nurkkauksessa, jossa oli viisi nojatuolia ympyrässä. Katselin miten tytön silmät siristyivät kun hän hymyili leveästi ja samalla kirjoitti jotakin pergamentille. Kirjettä ehkäpä.
Tytön kiiltävät hiukset hohtivat auringossa, kun ikkunasta laskevan auringon säteet osuivat niihin. Huomasin suuni olevan hieman auki ihan vain hämmästyksestä, että joku voisi olla niin kaunis.
Nappasin suuni äkkiä kiinni ja laskin katseeni takaisin läksykirjoihini. En kuitenkaan nähnyt edessäni kirjojani, vaan suloisen tytön kasvot. Puristin silmäni kiinni. En saisi ajatella häntä. Tulin vain enemmän ja enemmän masentuneeksi, kun ajattelin tyttöä. Iloiseksi, mutta masentuneeksi. En voisi koskaan saada häntä. Tiesin, ettei hän ole kiinnostunut.
Tahtomattani nostin taas katseeni nurkkaan, jossa tiesin tytön olevan ystäviensä kanssa. Tiesin kiduttavani itseäni, mutta en voinut itselleni mitään.
Tyttö nosti samaan aikaan katseensa paperista, jota kirjoitti, ja katseemme kohtasivat. Tytön kasvoille levisi ystävällinen hymy ja itse tunsin punastuvani.
Miksi ihmeessä minä aina punastun väärään aikaan, ajattelin tuskastuneesti, mutta hymyilin kuitenkin tytölle takaisin. Tyttö painoi päänsä takaisin mahdolliseen kirjeeseensä.
Tiesin, mitä tyttö ajatteli. Että olin mahdottoman hyvä ystävä.
Ja tiesin myös, että se oli totta. Meidät oli luotu ystäviksi, eikä sille vain voinut mitään.
Ei, vaikka en haluaisi mitään enemmän kuin, että se ei olisi totta.
Olisin aina hänelle “se ystävä”.
A/N2: Itse ajattelin kirjoittaessani Neville/Ginny, mutta kuulisin mieluusti mitä paritusta te ajattelitte. (: Tai mitä parituksia teille tuli mieleen ensimmäiseksi.
