Title: Odottamaton vieras
Author: Gisel
Rating: K-11
Genre: Fluff, Romance, One-shot
Pairing: Harry/Cedric
Disclaimer: Hahmot ovat J.K. Rowlingin, enkä saa tästä rahaa tai muuta vastaavaa.
Summary: Harry on sairaalasiivessä karvaan tappion jälkeen ja saa odottamattoman vieraan.
A/N: Tämän haasteen on ideoinut Violet Baudelaire, joten välitän tässä vaatimattoman kiitokseni hänelle. Haasteeseen liittyvistä yksityiskohdista en kerro muuta kuin että pakolliset sanat on tummennettu.
Harry juoksi metsässä. Hänen luutansa oli mennyt säpäleiksi, joten siitä ei ollut mitään hyötyä. Musta kalmakoira ajoi häntä takaa. Se juoksi Harryn kiinni ja kaatoi hänet maahan. Harry pelkäsi koiran purevan, mutta sen sijaan kuuluikin jostain varjoista ääni:” Harry. Harry. Oletko kunnossa?”
Ääni havahdutti Harryn hereille ja hän avasi silmänsä. Katseltuaan hetken ympärilleen hän muisti ottelun ja luutansa, jonka säpäleet olivat lattialla hänen sänkynsä vieressä. Sairaalasiipi ei ollut koskaan ennen näyttänyt Harryn mielestä niin ankealta, kuin silloin.
”Taisit nähdä painajaista, vai?” Harry säpsähti ja huomasi vasta nyt vieressään istuvan Cedricin.
”Diggory. Säikäytit minut. Mitä sinä täällä teet?” Harry kysyi yllättyneenä. Hänen oli vaikea ymmärtää sisällään kasvavaa lämmön tunnetta, jonka poika oli aiheuttanut tulemalla häntä katsomaan.
Cedric näytti hetken mietteliäältä. Hänen katseensa vaelsi ympäri sairaalasiipeä. Loputtomalta tuntuvan ajan päästä, hän kuitenkin sanoi:” Olin huolissani sinusta. Putosit todella korkealta. Olen hyvin pahoillani siitä siepistä ja haluaisin antaa sinulle jotain hyvitykseksi. Tässä, ole hyvä.” Cedric otti taskustaan keltaisen ruusun ja ojensi sen Harrylle.
”Kiitos. Cedric. Se on kaunis” sanoi lievästi punasteleva Harry. Hän ei ollut koskaan saanut ruusua, etenkään pojalta.
”Onnea äskeisen voiton johdosta. Millaista on olla huispauskapteeni?” Harry laittoi puhuessaan ruusun pöydälle. Sieltä sitä voisi katsella ja kuivattuna Harry voisi säilyttää ruusun muistona ikuisesti.
”Ihan mukavaa, mutta raskasta se aina välillä on. En kuitenkaan antaisi sitä tehtävää kenellekään muulle” Cedric sanoi ylpeänä. Hän ei voinut olla panematta merkille Harryn kiinnostunutta ilmettä tämän kasvoilla, joten lisäsi vielä: ”Siis, en voisi kuvitella antavani sitä vastuuta muille. Kapteenilla on joskus todella rankkaa.”
Harry katseli juuri saamaansa ruusua ja mietti, millaista olisi olla huipauskapteeni. Hän muisti kyllä hyvin, mitä muu joukkue oli kertonut Woodin tehneen ottelun jälkeen. Cedric oli myös kapteeni, mutta oli silti tullut pyytämään anteeksi voittoaan. Pojan täytyi olla todella jalo.
”Kertoisitko minulle unestasi? Näit ilmeisesti painajaista kun tulin” Cedric kysyi. Harry käänsi katseensa ruususta hänen kasvoihinsa ja huomasi, että pojalla oli kauniit silmät. Täydellisesti kaartuvia ripsiä ihailemaan jäänyt Harry alkoi kertoa unestaan. Cedricille puhuminen tuntui yllättävän luontevalta. Lämpö Harryn sisällä kasvoi yhä ja hänestä tuntui äkkiä oudon keveältä.
Ulkona satoi yhä. Harry ei aluksi ymmärtänyt miksi mutta hän tuli yhtäkkiä hyvin tietoiseksi siitä, että hän oli sairaalasiivessä. Istui sänkynsä reunalla yövaatteissa ja häntä vastapäätä olevassa tuolissa istui Cedric, jolla oli yhä märkä huispauskaapu yllään. Cedric oli siis tullut suoraa häntä katsomaan, eikä ollut vaivautunut edes vaihtamaan vaatteitaan. Harry tunsi punan nousevan poskilleen ja katsoi sitten poispäin kynttilästä, joka loi heikkoa valoaan tämän yöpöydällä.
Kului aikaa jolloin kumpikaan ei sanonut mitään. Cedric huomasi punan syvenevän Harryn poskilla, mutta yritti olla välittämättä siitä. Hän katsoi kelloaan ja huomasi, että oli tullut aika lähteä. Vastahakoisesti Cedric nousi tuolistaan ja sanoi: Minun pitää lähteä, olen ollut tällä jo niin kauan.”
Kuultuaan Cedricin lähtöaikeet Harry tunsi itsensä jotenkin oudon tyhjäksi. Hän ei olisi halunnut pojan vielä lähtevän. Cedric oli jo melkein ulko-ovella, mutta Harry ei voinut vielä antaa hänen mennä. ”Öh… Cedric odota.” Harry sanoi noustessaan ylös ja käveli sitten kohti Cedriciä. Cedric kääntyi Harryyn päin ja tunsi tämän käsien kiertyvän kaulansa ympäri. ”Harry. Älä kastele itseäsi.” Cedricin äänessä oli huolta, mutta Harry ei välittänyt. ”Kiitos että tulit minua katsomaan. Et tiedä kuinka paljon se merkitsee minulle.” Harryn sanat kuultuaan Cedric kietoi kätensä tämän ympärille.
Hetken päästä Cedric tarttui hellästi toisella kädellään Harryn leukaan ja suuteli tätä. Seitsemännessä taivaassa liitelevä Harry vastasi suudelmaan ja molempien silmät painuivat kiinni suudelman syventyessä. Harry ei enää ajatellut päivän tapahtumia, eikä rikkimennyttä luutaansa. Oli vain hän ja Cedric, eikä muulla ollut väliä.
Liian pian he kuitenkin irrottautuivat toistensa syleilystä ja Cedric sanoi alakuloisesti:” Nyt minun on kyllä pakko mennä. Tuvassa varmasti ihmetellään missä olen.” Hän halasi Harrya vielä kerran hyvästiksi ja lähti sitten sairaalasiivestä omaa tupaansa kohti.
Tuntien itsensä yksinäiseksi mutta onnelliseksi, Harry käveli takaisin sairasvuoteelleen. Hän otti keltaisen ruusun varovasti käteensä ja tarkasteli sitä. Ruusu tuoksui ihanalta ja siihen oli kiinnitetty ohut kultanauha, jossa luki: Parane pian, Harry.
