”Siniset on luotettavat, vihreät viettelevät, ruskeat petolliset. Älä koskaan ota ruskeasilmäistä miestä.”
Eikä Mariia ruskeasilmäistä ottanutkaan. Hänen miehellään oli vaaleansiniset silmät ja luotettavuus lisänä oli lähinnä tylsää. Mariia ei koskaan uskonut tulevansa suhteen dominoivaksi osapuoleksi, mutta niin oli kuitenkin käynyt. Kun miehenä oli yltiö rehellinen ja kunnollinen mies oliko edes oikein odottaa tältä hallitsevaa asennetta? Thomas oli vätys. Joku sievä neitokainen olisi saanut siitä loistavan miehen, mutta Mariialle urakeskeinen, rauhallinen herra oli vain liikaa. Liian kunnollinen, liian kiltti.
Mariian rakastettu taas oli jotakin ihan muuta. Tumma ja tulinen, äkkipikainen, alistava ja uskomattoman hyvä sängyssä ja lattialla ja autossa ja..
Mariia makasi anoppinsa vierashuoneen sängyllä ja muisteli aamun tapahtumia. Heikon tyttärensä tietäväistä katsetta, alistuvan poikansa moralisoivaa olemusta ja lapsilleen vihaista miestään. Mariiallehan Thomasin olisi pitänyt huutaa, mutta mistäpä tämä sen olisi tiennyt, ja vaikka olisikin, tuskinpa olisi uskaltanut. Oikeastaan oli aivan sama kenelle Thomas oli vihainen, kohtahan kaikki tietäisivät. Williamin takia. Se paskiainen osasi aiheuttaa ongelmia vielä haudankin takaa.
Mariia haki lompakkonsa laukustaan ja nosti pankkikortin takana olevan kuvan esille. Siinä se hymyili. Tummansiniset silmät loistivat kauniisti, suorastaan kiihottavasti. Nuo silmät olivat niin monta kertaa nähneet Mariian heikkona ja alasti. Värisevänä naisena. Perheelleen Mariia oli kuin armeijan ylipäällikkö, tuolle miehelle Mariia oli jotain ihan muuta. Hän oli nainen. Hän todella oli vain nainen.
Peter Stenwall, Thomasin velipuoli, kaikille niin rakas Pekki, Mariialle tosin paljon muita rakkaampi.
Thomas seisoi lammen rannalla. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut. Jokin ajanjakso päättyisi kuitenkin pian, sen hän tiesi liiankin hyvin. Thomas himoitsi työkaveriaan, työkaveri, yhtiökumppani oli mies. Hän rakasti lapsiaan, mutta lasten äiti oli kuin viileä tuuli. Ei kukaan halua seistä viileässä jos tarjolla on jotakin lämpöistä. Homo! Bi! Petturi!
Joanna tiesi ja kohta tietäisi Mariia. Tämä olisi suhteen loppu. Pitäisi matkustaa jonnekin kauas, pitäisi ottaa Harri Hagman mukaan. Se olisi unelma. Kaksi rikasta miestä, kahdestaan, kaukana, kauniissa paikassa. Ei!
Kukaan ei saa tietää, Thomas ajatteli. Hän oli hyvän perheen isä ja virheitä tekevät kaikki. Selkärangattomat luovuttavat. William luovutti. Thomas ei tulisi olemaan sellainen vätys.
Kello oli kaksi iltapäivällä. Daniel oli juuri kertonut vasta heränneelle siskolleen aamun tapahtumat. Joanna tärisi.
- Mitä mä teen? Joanna kuiskasi ja painoi hernepussia poskeaan vasten.
- En mä tiedä. Meidän pitää lähteä täältä.
- Minne? Joanna kuiskasi lujempaa ja kuuli äänensä särkyvän.
- En tiedä. Jos alat itkemään niin mä häivyn.
Joanna alkoi itkemään.
- Miks helvetissä sä kerroit? Sä halusit kertoa selvänäkin vai mitä? Danielin ääni oli tyytymätön ja kolea.
- Anteeks, Joanna sanoi lähes kuulumattomalla äänellä. –Älä vihaa mua. Ethän vihaa mua?
Daniel katsoi pihalla seisovaa isäänsä.
Thomas potki turhautuneesti maassa olevaa palloa. Pallo kuului mitä luultavammin hänen veljensä lihaville lapsille. Pekin vaimo oli lihava ja punatukkainen, sama inhottava piirre oli syöpynyt veljenpoikiin. Thomas vihasi veljensä vaimon kovaa säkättävää ääntä, jopa tuo kamala äänenkaiku oli iskostunut tämän lapsiin. Pekin naismakua oli harvinaisen vaikea ymmärtää.
Daniel katsoi isänsä harhailevaa katsetta. Pahin suuttumus oli luultavasti ohi, koska eleet olivat rauhalliset. Thomasin katse oli niin kiinnittynyt maassa olevaan palloon, ettei tämä huomannut poikansa tuloa. Daniel otti taskussaan olevan avainnipun ja alkoi hajamielisesti irrottaa avaimia toisistaan. Hän ei tiennyt mitä sanoa, joten turvautui hermostuksissaan näpräämään jotakin. Daniel näki isänsä yllättyneen katseen ja käänsi päänsä poispäin. Kumpikaan ei ikuisuudelta tuntuvaan hetkeen sanonut mitään. Daniel päätti olla suorasanainen, riiteleminen olisi joka tapauksessa välttämätöntä.
- Me otetaan sun auto ja lähdetään himaan. Teillä on varmaan omia juttujanne selvittämättä. – Käykö?
- Niin, mitähän juttuja meillä on selvittämättä? Thomas sanoi ja katsoi pistävästi poikaansa. Daniel laski katseensa maahan, eikä tiennyt mitä vastata. Eikö ollut sanomattakin selvää, että Williamin kirje oli nimenomaan koskenut Thomasin ja Mariian välejä?
Thomasin teki mieli lyödä vanhinta poikansa. Hänen teki mieli kuristaa vastaus tältä. Vaitonainen maahan tuijottava poika oli uskomattoman ärsyttävä näky.
- Mitä siinä kirjeessä sanottiin Daniel? Thomas yritti kuulostaa rauhalliselta, mutta viha paistoi äänen läpi selkeästi.
- No ei ole mun asia kertoa sitä, Joanna ne kirjeet löysi ja ehkä on parempi ettette te tiedä.
- Ja sinäkö sen päätät? Thomas huusi, Danielin hakema sovitteleva keskustelu ei valitettavasti ollut mahdollinen. – On nimenomaan sinun asiasi kertoa. Ymmärrätkö? Ymmärrätkö!
Daniel ei sanonut mitään, hän katsoi lammelle päin kuin voimaa hakien. Hiljaisuus oli piinaava.
- Uskomatonta, Thomas sihahti ja lähti rivakasti kävelemään autolle päin.
- Sä et voi ottaa sitä, Daniel huusi ja lähti isänsä perään.
- Vai en voi ottaa, Thomas mumisi ja avasi auton oven. Hän kävi istumaan etupenkille ja osasi olettaa poikansa reaktiota.
Daniel istuutui repsikan paikalle ja katsoi ihmeissään isäänsä.
- Minkä takia sä olet vihainen mulle? Sun pitäis valittaa mutsille ja antaa meidän lähteä. Mikäli sä edes haluat olla sen huoran kanssa. Daniel nielaisi, hän tajusi sanoneensa liikaa, olisi parasta lähteä.
- Daniel! Thomas huusi ja juoksi poikansa kiinni. Hän tarttui tätä käsivarresta ja käänsi itseensä päin. Jos Daniel olisi tosissaan tapellut isänsä kanssa, hän olisi fysiikkansa puolesta ehdottomasti voittanut. Henkinen yliote ja vihaisen ihmisen voimat olivat kuitenkin liikaa. Thomasin ote oli luja, eikä Daniel voinut kuin purra hampaitaan yhteen.
- Tämä ei saatana jatku näin! Sinä kerrot, helvetti nyt! Heti! Thomas ravisteli Danielia, eikä ihmetellyt kun tämä ei vastustellut.
- Vittu lopeta, Daniel sanoi hetken kuluttua ja riuhtoi itsensä irti.
Thomas värähti. Kyyneleet Danielin silmissä ei ollut yleinen näky. Daniel haroi hiuksiaan ja käänsi katseensa sivulle.
- Mitä sä haluat? Kysymys oli hiljainen.
- Totuuden.
Daniel katsoi isäänsä anovasti.
- Totuuden Daniel.
Se olisi ollut helpompi huutaa vihaisena, se olisi ollut loistava ase tyrmätä vastustaja. Daniel ei kuitenkaan ollut vihainen, hän oli surullinen ja epätoivoinen.
- Katso minua ja kerro.
- En.
- Katso.
- En.
- Katso.
- Haista vittu.
- Anteeksi.
- Et saa, etkä anna. Sinä panet Hagmania ja mutsi panee Pekkiä.
Daniel ei katsonut isäänsä, mutta osasi kuvitella tämän ilmeen. Hän kuuli autonavainten kilahduksen kun ne lensivät maahan hänen eteensä. Totuus on synti, Daniel ajatteli haikeasti.
- Miks sä kerroit?
- Siks koska sä et kertonut.
- Mä pyysin jo anteeks.
- Joo, vittu ihan sama.
- Kittyllä on tänään ne bileet.
- Mä lähden tänään Englantiin.
- Daniel?
- En halua puhua.
Mp3-soitin on kirous.
Joanna katsoi suu viivana ajavaa veljeään. Daniel näytti siltä kuin olisi hetkellä millä hyvänsä alkanut itkemään. Joannan teki mieli halata Danielia ja silittää tämän kiiltäviä hiuksia. Hän kuitenkin vain hymyili veljensä herkkyydelle, oli harvinaista nähdä Daniel niin melankolisessa mielentilassa.
Yli tunnin he olivat olleet hiljaa. Vähäisten sadepisaroiden ropina teki tunnelmasta apaattisen, Joanna havahtui kun huomasi Danielin pysäyttävän auton kauppakeskuksen eteen.
- Mun on pakko saada viinaa, Daniel sanoi ja katsoi Joannaa kuin lupaa kysyen.
- Et kyllä juo. Millä helvetillä me päästään kotiin?
- No pyydän jonkun kaverin hakemaan. Vai haluatko sä ajaa?
- Sä oot idiootti, Joanna sanoi ja naurahti pienesti, hän oli tympääntynyt veljensä ailahtelevaan käytökseen.
- Miten niin? Briteis ajaa kaikki alaikäiset.
- Ei huvita, Joanna haukotteli, - soita nyt heti niille kavereilles.
- Mitä sä haluat?
- Mennä kotiin.
- Juoda?
- En mitään, lähden shoppailemaan.
Joanna ei voinut uskoa, kuinka hänen veljensä oli onnistunut hankkimaan niinkin typeriä ystäviä.
Kuski ajoi reilusti yli nopeusrajoitusten uutuuttaan hohkaavalla autollaan, muut autossa olijat, Joannaa lukuun ottamatta, näyttävät juovan itsensä sammuksiin.
- Kumpaa panisit, mua vai Anderssonia? Nauravasilmäinen poika kysyi ja nyökkäsi kuskiin päin.
- Kumpaa Sebastian joisit, kusta vai poron kusta? Joanna katsoi poikaa kyllästyneenä ja jatkoi tylsistyneeseen sävyyn, - teidän kanssa on ihan kuolettavaa matkustaa selvinpäin.
- Ja sä olet ihan kuolettavan tylsä selvinpäin, Daniel katsoi takapenkillä istuvaa siskoaan silmät lievästi seisoen.
- Pitäisikö mun sitten olla jollain tavalla viihdyttävä? Hitto me odotettiin yli viis tuntia!
- Big D, ehti ainakin vetää hyvät aloittelut siinä ajassa, onni onnettomuudessa katsos. Nauravasilmäinen poika alkoi nauramaan ja sai muutkin hymähtämään.
Joanna tunsi käden hierovan reittään ja kuuli käheän kuiskauksen: ”Mua sä voisit kyllä viihdyttää.”
- Hyi saatana Matias! Joanna kirkaisi ja työnsi lihavan pojan käden pois.
- Mikä mussa on vikana? Poika kysyi nauraen ja otti huikan viinapullostaan. Joanna katsoi poikaa silmät suurina, tämä oli uskomattoman kuvottava tapaus.
- Kaikki, Joanna sanoi neutraalilla äänellä.
- Oletko sä rassukka aivan varma? Lihava poika sanoi ja siirsi Joannan kämmenen housunsa vetoketjulle. Joanna tunsi pojan kohonneen erektion ja oli varma, että oksentaisi.
- Hyi helvetti! Joanna kirkaisi ja veti kätensä pois. – Sebastian, meidän pitää vaihtaa paikkoja. Daniel! Etkö sä osaa hankkia kuin kuvottavia kavereita?
Kaikki autossa olevat pojat nauroivat yhteen ääneen, kovaa, kännistä naurua.
- Uskomatonta, Joanna tuhahti. – Teidän kanssa ei voi matkustaa selvänä, antakaa tänne sitä viinaa.
He olivat Joannan ja Danielin talon edessä. Joanna yritti kömpiä autosta ulos ja oli tukehtua omaan hihitykseensä.
- Pidetään meillä bileet! Kostoksi Kittylle! Pojat tulee nyt meille ja ottaa pari isoa kihoa! Daniel huusi kovaan ääneen ja seisoi auton vierellä muita odottaen.
Joanna pääsi autosta ulos, mutta kaatui lähes heti maahan. – Ai saasta, auttakaa mua. Joanna kävi nurmikolle makaamaan ja laittoi silmänsä kiinni.
- Stennwallin sisarukset jälleen kuoseissa, kuski sanoi ja hymyili huvittuneesti.
- Ja kohta on Anderssoninkin aika ryhtyä meihin! Daniel huusi ja yritti pitää tasapainonsa. Lihava poika makasi auton takapenkillä ja nauravasilmäinen yritti soittaa ystävälleen.
- No kai me sit tullaan, kuski sanoi ja nousi autosta.
Joanna heräsi pimeästä huoneesta, jostakin kaukaa kuului musiikin jytke. Hän tunsi hikiset kädet paljailla rinnoillaan ja käsien etenemisen hänen takapuoltaan kohti. Kädet avasivat Joannan housujen nappeja ja vetivät housuja pois. Joanna jäykistyi. Hän ei tiennyt missä oli ja kenen kanssa. Joanna yritti puhua, mutta ei saanut ääntä kurkustaan, hän tunsi sormet sisässään.
- Mitä helvettiä? Joanna sai aikaan kuiskauksen ja tarttui koskettelijan käteen. Koskettelija hyssytteli hiljaa alkoi nousta Joannan päälle.
- Kuka hitto sä olet? Joanna sai ääneensä jo hieman voimakkuutta. Hän kuuli lisää hyssyttelyä ja tunsi nyt hikiset kämmenet sisäreisissään ja kuolaiset huulet kasvoillaan.
- Lopeta, Joanna sanoi tomerasti. Pojalla ei ollut aikomustakaan lopettaa. – Hyi vittu, lopeta! Joannan ääni oli kiukkuinen, mutta ääntä ei lähtenyt paljon.
- Ole nyt jo hiljaa, poika huokasi ja tarttui Joannaa ranteista, hän nosti Joannan kädet tämän niskan taakse ja alkoi nuolemaan tytön rintoja.
Joanna veti syvään henkeä, hän ei päästäisi poikaa sisäänsä, häntä ei raiskaisi enää kukaan.
- Auttakaa, Joanna yritti huutaa, hän ei kuullut omaa ääntään, mutta pinnisteli kaikilla voimillaan. –Auttakaa, auttakaa! Hyi saatana! Auttakaa!
Huoneeseen syttyi valot. Poika irrotti otteensa Joannasta. Joanna siristeli silmiään, hän ei vielä nähnyt kunnolla.
- Mitä helvettiä! Se oli Kitty. Kittyn ääni kuulosti lujalta ja järkyttyneeltä. –Mitä helvettiä sinä Alexander Andersson teet mun parhaan ystäväni kanssa? Kuvottavaa! Oletko sä Joanna kunnossa? Joanna?
Joanna huomasi olevansa vanhempiensa huoneessa. Heidät kotiin tuonut kuski kiskoi housuja jalkaansa ja Kitty seisoi järkyttyneen näköisenä ovella.
- Paljon kello on? Joanna kysyi ja katsoi anovasti ystäväänsä. Kitty juoksi halaamaan Joannaa ja katsoi samalla vihaisesti huoneessa olevaa poikaa.
- Sä et muuten lähde täältä minnekään, Kitty huusi ja nousi Joannan luota. – Mitä sä meinasit äsken tehdä? Mitä vittua sinä limainen isätön hinttari meinasit äsken tehdä? Saatanan ruma paska, et tule kyllä ikinä pillua saamaan. Vaikka sä olisit maailman viimeisin mies, mä en sulle antais, ja voit olla varma ettei kukaan muukaan tule antamaan. Hyi vittu Andersson, luuletko sä etten mä kerro tästä kaikille? Vittu kaikille! Tajuatko sä edes miten paska jätkä sä olet?
- Pää kiinni huora, poika sanoi ja lähti kävelemään ovelle päin.
- Mihin vittuun sä luulet meneväs? Kitty huusi ja juoksi pojan perään.
Joanna ei vielä täysin ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Hän tajusi olevansa alasti ja kietoi ohuen peiton ympärilleen.
- Älä viitsi huutaa Kittyli, Joanna on aika innokas seksin harrastaja. Mistä sä voit tietää ettei se itse halunnut panna Andessonia? Joanna kuuli Danielin tutun äänen ja hymyili hieman. Hän käveli portaita alas ja näki olohuoneessa olevan muutamia ihmisiä.
- Miten sä voit olla tuollainen kusipää Daniel! Vittu se on sun siskos! Tajuatko?
- Kuinka paljon sä oikein olet juonut? Haluutko kenties sikarin? Daniel ojensi Kittylle sikarirasiaansa.
- Mä haluan! Joanna huusi ja käveli veljeään kohti.
- Katsos vaan, meidän raiskattukin heräsi, Daniel nauroi ja katsoi peitto päällään hoippuvaa siskoaan.
