Author: Irishe
Rating: K-11
Fandom: HP
Genre joulufluffya ripauksella mitiskelevää alakuloa
Pairing: Harry/Draco, Ron/Hermione
Disclaimer: En omista mitään muuta kuin mielikuvitukseni aikaan saaman tarinan. Maisema ja maailma sen takana on Rowlingin! Sekä joululaulut tekijöidensä - minulla lainassa.
A/N: Joulu on saapunut Tylypahkan ja Dumbledore on jälleen löytänyt uuden tavan nostattaa joukkuejouluhenkeä.
Joulukuun 1. päivä
Harry tiesi, että hänen ei pitäisi, mutta katsoessaan ystäviensä iloista juttelua takkatulen loimussa, hän tunsi ripauksen alakuloa. Vapautuneet hymyt ja keveä läheisyyshakuisuus toisten sormissa sai hänet kääntämään katseensa tulen leikkiin, valoihin ja varjoihin. Hänkin halusi olla yksi heistä, jotka jouluaattoiltana odotellen kietoivat kätensä kumppaninsa ympärille hellä hymy kasvoillaan. Mutta ainoa, jota hän sinäkin iltana syleili, oli pieneksi mytyksi puristettu vihreä tyyny.
Joulukuun 2. päivä
Aamulla se samainen tyyny löytyi lattialta, kun Harry raotti vielä unesta sameita silmiään. Aamussa oli epäilyttävä kaiku, mutta se saattoi johtua niskajumista tai maanantaista. Viikonloppu oli ohi ja opiskelut kutsuivat, tahtoi tai ei. Lyöden varpaansa lipaston jalkaan, Harry päätti, että viikosta on tulossa huono. Kerrassaan vastustamattoman epämiellyttävän huono, eikä sillä voi olla mitään hyvää annettavaa, kun viikon ensimmäisenä tuntinakin olisi liemiä. Paita väärin päin, hiukset sotkussa hän mutisi huomenet yhtä uniselle ja hilpeälle Ronille, ja he lähtivät joulukuun ensimmäisen viikon kimppuun mieli suklaasammakoista haaveillen.
Joulukuun 3. päivä
Jos maanantai oli Harryn mielestä ollut surkea, ei tiistai tuntunut yhtään sen paremmalta. Joulukoristein vaatetettu linna tuntui suorastaan säihkyvän iloa ja hyvää tuulta, eikä mistään löytynyt joulutonta koloa, mihin piiloutua. Ilmoitustaulujen joulupajat, joihin yhteen olisi osallistuttava, tuntuivat kaikki olevan suunnittelu yhteistoiminnalliseksi riekkumiseksi, joihin tarpeen oli tulla parin kanssa. Ja paria Harryllä ei ollut, eikä hän missään nimessä aikonut olla se ihminen, joka kirjoittaisi nimensä paperiin paria odottamaan, sillä jopa miedoimmat versiot, kuten koristellaan pipareita yhdessä, jouluiset leivonnaiset ja rusettiluistelu tuntuivat jo näkemättäkin huokuvan ihastunutta kiherrystä ja lempeitä katseita, puhumattakaan joulutanssien alkeista tai joulukonsertista. Huokaisten Harry kirjoitti nimensä Ronin nimen alle listaan tee se itse -tonttulakki. Se kuulosti helpolta ja itsenäiseltä. Sellaiselta, että mikään ei voisi mennä pieleen. Hän selviäisi siitä. Se olisi vain yksi tonttulakki, ja se siitä - eikö?
Joulukuun 4. päivä
Hän selviäisi siitä, joulusta - eikö? Se oli Harryn ensimmäinen ajatus, kun joulukuun neljäs päivä valkeni joululauluin ja glitterein. Linnan joululoitsu oli mennyt oikosulkuun eilisellä lounaalla, Dumbledoren yrittäessä lisätä vielä yhtä joulukoristetta jo koristeita notkuvaan kuuseen Suuressa Salissa. Sen jälkeen käytävillä oli alkanut sataa glitterlunta, jota Voro yritti epätoivoisesti siivota valtaväyliltä kolalla, sillä mikään taika ei siihen pystynyt,. Joululaululoitsukin oli seonnut ja joululaulujen sanat menivät päällekkäin ja sekaisin: Ja niin joulu joutui jo taas Tylypahkaan / ja metsä autio lauluton / sekin synkkää ja ikävää / ja tonttu ei vaan saa unta. Ja vaikka laulut melusaasteeksi nimesikin, ei Harry voinut kuin olla samaa mieltä joistakin joulun murheellisuuksista, kuten siitä, että kiitävi aika /vierähtävät vuodet / miespolvet painuvat unholaan.
Joulukuun 5. päivä
Unholaan halusi Harrykin painua, kun jo kymmenennen kerran pisti itseään neulalla sormeen tee-se-itse - tonttulakki yhteisviihteessä. Viihdettä siinä ei tuntunut olevan muille kuin toisten epäonnisille yrityksille nauraville Luihusille. Harrylla olikin vahva epäilys, että ne paikalla olevat Luihuset, etenkin elegantisti neulallaan kauniin rubiininpunaista tonttulakkia ompeleva Malfoy, oli varmasti kironnut hänen neulansa yhteistyökyvyttömäksi ja tonttulakin saumat vinoksi kuin Kalkaroksen huumori. Hänen ilokseen Ronin tonttulakki ei näyttänyt yhtään sen paremmalta, ja monen muunkin tonttulakit näyttivät nähneen parhaat päivänsä jo ennen käyttöä. Ehkä hattuihin voisi tehdä jonkun korjaavan loitsun, Harry ajatteli, ennen kuin pisti itseään jälleen sormeen.
Joulukuun 6. päivä
Heti saumansuoristusloitsun tehdessään Harry tiesi sen olevan virhe. Joululoitsuista ylikuormittunut linna ei kestänyt joululoitsuja sen enempää kuin Harrykaan, ja suoristi Harryn tonttulakin sauman lisäksi myös Harryn ja koko muun luokan ryhdit ja laittoi tonttulakit leijumaan ympäri luokkaa. Muutama tonttulakki innostui jopa karkaamaan luokasta, eikä professorin lopetiloitsuimes saanut muuta kuin hengityksen salvanneen suoran ryhdin laukeamaan ja tonttulakit villiintymään entisestään. Ne pyörivät ja laskeutuivat milloin kenenkin päähän kuin omistajaansa etsien, jääden lopulta hyräilemään joululauluja valitsemaansa päähän. Eikä Harry voinut kuin sulkea silmänsä ja hengähtää Voi ei, kun hänen tonttulakin kuvauksensa laskeutui Malfoyn vaaleille hiuksille laulaen murheellisesti Kentaurin jouluyötä. Harry olisi nauranut Malfoyn ilmeelle, ellei hänen päähänsä laskeutunut tonttulakki olisi ollut rubiininpunainen ja poikkeuksellisen lauluton ja jouluiset äänet vaientava. Nyt hän oli vain kiitollinen.
Joulukuun 7. päivä
Harry ei halunnut luopua tonttulakista. Ei vaikka Malfoyn piti kättään vaativasti hänen edessään ja näytti kummallisen tyytyväiseltä. Malfoyn hiuksilla lepäävä tonttulakki oli lakannut laulamasta Kentaurin jouluyötä ja hyräili nyt lempeästi jotakin Harrylle tuntematonta sävelmää, joka kyllä kuulosti jouluiselta, mutta ei liian. Harry pudisti päätään ja suojasi tonttulakkia käsillään, siltä varalta, että Malfoyn yrittäisi ottaa sen hänen päästään. Hän ei luopuisi tästä ihanasti päätä puristavasta, joululaulut vaientavasta hatusta, vaikka se kirottaisiin näyttämään Lockhartin tai Kalkaroksen hiuksilta. Hän pudisti päätään päättäväisesti ja Malfoy näytti pettyneeltä, kääntyi ja käveli pois. Harry laski kädet päänsä päältä ja mietti hieman huterasti, että ehkä joulu oli pehmentänyt Malfoyn aivot ja hän ei ollutkaan vailla tonttulakkia, vaan rauhaa.
Joulukuun 8. päivä
Ajatus, eikä tonttulakki, suostunut päästämään irti Harrysta, vaan tuntuivat suorastaan tekevän yhteistyötä. Nyt, kun jatkuva joululaulujen helinä ei kimpoillut hänen päänsä sisällä, siellä tuntui olevan samaan aikaan sekä tyhjää että liikaa ajatuksia, joiden keskiössä oli sitkeästi elegantein pistoin tonttulakin ommelut vaaleaverikkö. Hyvin nopeasti Harry löysikin itsensä seisomasta ilmoitustaulun edestä etsimässä tuttua nimeä ilmoittautuneiden joukosta, ja sen enempää asiaa miettimättä kirjoitti nimensä listalle. Harry vilkaisi ajan ja paikan ja nyökkäsi itseensä tyytyväisenä. Ronin ja Hermionen kysyessä ilmoittautuiko hän juuri maanantain työpajaan, hän säteili myöntävän vastauksensa välittämättä ystäviensä oudoksuvista katseista ja kaatoi itselleen kaakaota. Kyllä, hän oli menossa maanantain työpajaan, mutta mitä sitten?
Joulukuun 9. päivä
Mitä sitten, vaikka maanantain työpaja nyt sattuikin olemaan Harry pahin painajainen. Mitä sitten, jos kaikilla oli päällään juhlavammat vaatteet ja Harrylla Dudleyn vanhat collegehousut. Mitä sitten, vaikka kyseessä olikin paritanssin alkeet, joita Malfoy ei salonkikelpoisena selvästi tarvinnutkaan, mutta Harry sitäkin enemmän. Mitä sitten, että Malfoy vaikutti olevan ainoa pariton, kuten myös Harry, joka oli jo kääntymässä pois mutta jonka Hermione ja Ron pysäyttivät yhtä päättiäväisesti kuin Harry oli nimensä listaan kirjoittanut. Entä sitten, vaikka Malfoyn käsi oli lämmin ja varma ohjatessaan hänet tanssilattialle, ja Harrya huimaisi, mutta ehdottomasti vain hyvällä tavalla.
Joulukuun 10. päivä
Ei Harrysta tanssijaksi ollut, ei todella, mutta seurata hän osasi. Teknisen alkukankeuden jälkeen tanssiminen oli ollut ihan mukavaa, eikä hän ollut kertaakaan edes astunut Malfoyn varpaille, pari kertaa kyllä Hermionen ja sitäkin useammin Ronin, mutta ei kertaakaan Malfoyn. Harry säteili tonttulakki päässään oleskeluhuoneessa onnistumistaan, eikä välittänyt ystäviensä hilpeästä tirskahtelusta kysyessään, näkivätkö he sen hienon pyörähdyksen, jossa hän horjahti vain kerran, eikä edes pahasti. Ja illalliselle mennessään Harry yhä iloisena, mutta hieman itsehillintäänsä pettyneenä, kirjoitti ilmoitustaululle Malfoyn nimen alle omansa. Se, että listan päällä luki rusettiluistelu, ei haitannut häntä, ei sitten lainkaan!
Joulukuun 11. päivä
Katsoessaan jouluvalojen välkyntää Suuressa Salissa Harrya kaduttaa. Ihmiset hänen ympärillään näyttävät iloisilta ja hyväntuulisilta, mutta Harry ei kykene saamaan kiinni joulumielestä, vaikka professori Dumbledore joka aamu sytyttääkin yhden kynttilän lisää ja muistuttaa, että joulun on antamisen ja saamisen aikaa, jolloin ihmisillä on hyvä tahto. Tuleva viikonloppu ja Rusettiluistelu kiertävät Harryn vatsassa, eikä hyvästä tahdosta ei ole tietoakaan, kun nimi ei irronnut ilmoittautumislistalta edes Hermionen tekemällä puhdistusloitsulla, ja Harryn oma loitsu onnistui vain polttamaan lappujen takana olleen ilmoitustaulun. Hermionen taputtaa Harrya olalle ja sanoo lempeästi: Kyllä se siitä, ja jatkaa Ronin kanssa käymäänsä keskustelua, josta Harry ei ymmärrä mitään.
Joulukuun 12. päivä
Torstaina Harrysta tuntuu, että hän ei ymmärrä mistään enää mitään yrittäessään muuttaa höyhentä joulupalloksi. Hänen höyhenensä vain värähtää ja menee solmuun, joka ei sekään ole edes pyöreä. Lisäksi Malfoyn tonttulakki on alkanut vuotaa ja joululaulut tulvivat kiihtyvinä sykäyksinä tajuntaan. Niissä lauletaan raikkaasta riemusta ja uutterasta työstä, eikä Harry halua ajatella kumpaakaan, sen enempää kuin Malfoyn lämmintä kättä alaselällään. Sen lämpö tuntuu jääneen häälymään hänen selkäänsä vasten häiritsevänä kaipuuna. Eikä Harry osaa, tai tahdo edes miettiä, mitä hän kaipaa - läheisyyttä, mutta keneltä.
Joulukuun 13. päivä
Perjantai aamuna Harry jälleen taikoo puhdistusloitsun hiuksiinsa ja tonttulakkiin, kuten joka aamu tähänkin mennessä. Hiljaisuus vuotaa tonttulakista ulos, lakki heilahtaa ja putoaa. Harry säpsähtää ja tuijottaa maassa lepäävää tonttulakkia sydän jyskyttäen kuumeisesti. Ron näyttää ilahtuneelta ja onnittelee häntä Malfoyn ikeestä pääsemisestä. Harry katsoo häntä alta kulmien, nostaa tonttulakin takaisin päähänsä ja kuuntelee. Joululaulut tulvivat läpi ja lakki tuntuu surulliselta. Harry mutristaa huuliaan ja päättää, että hänen on löydettävä Malfoy nyt heti. Malfoy varmasti tietäisi, kuinka palauttaa hattu entiselleen.
