Ficin nimi: Varsin valveilla
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, kevyt drama, vähän hurt/comfort
Ikäraja: K-11
Paritus: Albus Severus/Scorpius
Tiivistelmä: Albusta ei näy makuusalissa sen jälkeen, kun on tunnustanut tunteensa Scorpiukselle.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Hyvää synttäriä, Violetu! Hän oli toivonut ficcilahjaksi muun muassa unetonta yötä, tunteiden tunnustamista ja hurt/comfortia ja niitä tähän koetin ripotella. Toivottavasti viihdyttää! Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Varsin valveilla
”Taidan olla ihastunut sinuun.”
Pylvässängyn vihreät verhot näyttivät mustilta, kun Scorpius tuijotti niitä silmät apposen auki tuntematta pisaraakaan väsymystä. Hän oli maannut sängyssä jo tunteja ja luovuttanut aikoja sitten nukahtamisen suhteen. Hän ei pystynyt ehkä enää koskaan nukahtamaan. Ei vaikka makuusali oli hiljainen, Corey kerrankin ei kuorsannut, eikä ulkona huutava syyspuhuri kuulunut tänne saakka. Ei vaikka perjantain raskaat tuplamuodonmuutos- ja taikaliemitunnit olivat uuvuttaneet jopa Scorpiuksen. Ehkä Albus olikin oikeassa ja V.I.P.:t oli keksitty vain sitä varten, että oppilaat eivät jaksaisi luikkia öisin pitkin linnan käytäviä.
”Mitä?”
Scorpius rutisti silmänsä kiinni. Hän kuuli vain kolme rauhallista hengitystä ja sitten oli yksi kiihkeämpi, joka kuului hänelle itselleen. Yksi puuttui ja siksi Scorpius ei voinut nukahtaa. Ei ollut voinut mitenkään nukahtaa, kun hän oli sänkyyn kaatumisesta saakka odottanut sitä hetkeä, kun Albus palaisi makuusaliin. Sitä ei ollut tapahtunut. Kello oli ties mitä ja vaikka Albukselle ei ollut vierasta hiippailla silloin tällöin koulun käytävillä, kun kaikki nukkuivat, yleensä hän kutsui Scorpiuksen mukaan.
”En tiedä, mitä sanoa.”
Scorpius käänsi päätään ja näki pimeässä hohtavien viisarien kellossa yöpöydällä näyttävän puoli kolmea. Hän ei nukkuisi tänä yönä, se oli selvää. Hänen pitäisi varmaan käydä katsomassa, oliko Albus oleskeluhuoneessa. Koska siellä tämä todennäköisesti oli, tuskin tämä oli jäänyt koko yöksi järven rannalle, missä Scorpius oli viimeksi nähnyt tämän ja missä tämä oli kehottanut häntä palaamaan tupaan ja sanonut tulevansa perässä. Eikä sitten tullutkaan.
”Mene vain edeltä.”
Mutta jos Albus olisi oleskeluhuoneessa, Scorpiuksen pitäisi jutella tälle. Scorpius palasi tuijottamaan verhoja. Hänen pitäisi tarkistaa. Mutta hän ei voinut jutella Albukselle. Ei sen jälkeen, kun tämä oli tunnustanut tunteensa parasta ystäväänsä kohtaan.
”Kaikki on ihan hyvin.”
Purren hampaitaan lujaa yhteen, Scorpius kohosi istumaan. Samaa tietä hän nousi seisomaan ja suori makuusalin ovelle, ettei jänistäisi. Hän jäi huohottamaan hetkeksi oven ulkopuolelle ja astui sitten pari askelta lähemmäs portaikkoa nähdäkseen oleskeluhuoneeseen. Se oli lähes pimeä lukuunottamatta hailakkaa kajoa, joka tuli kytevästä takasta. Scorpius astui portaat alas, eikä nähnyt ketään. Kukaan ei myöskään piilotellut kippurassa sohvilla tai nojatuoleissa. Scorpius päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen, mutta heti häntä alkoi eri tavalla hermostuttaa. Albus ei ollutkaan oleskeluhuoneessa.
Scorpius rojahti sohvalle ajattelemaan. Ehkä Albus halusi olla vain yksin. Hän osaisi piilotella sopivasti Vorolta, eikä jäisi kiinni. Ei Vorokaan jokaista luokkahuonetta joka yö tarkistaisi. Albus oli fiksu sillä tavalla. Ja sitten taas tämä oli idiootti sillä tavalla. Scorpius raapi otsaansa. Ehkä Albus istui järven reunalla yhä. Ehkä tämä oli hipsinyt metsään. Ehkä tämä oli eksynyt sinne. Olisiko Albus niin typerä? Scorpius ei osannut vastata siihen, ei enää. Hän oli luullut tunteneensa parhaan ystävänsä. Scorpius raapi otsaansa lisää.
Scorpius haki viitan makuusalista ja heitti sen pyjamansa yli ja taikasauva kädessään sujahti ulos. Ensimmäinen järkevä paikka, jonka tarkistaa, olisi Rohkelikkotorni, niin pähkähullua kuin olikin Scorpiukselta lähteä sinne juuri nyt. Mutta tunnustellen pimeitä kiviseiniä kädellään, hän lähti kulkemaan niin hiljaa kuin suinkin pystyi kohti ylempiä kerroksia. Hänen sydämensä laukkasi, hänen hengityksensä oli pinnallista ja jokainen suhina, narahdus ja kilahdus, minkä linna päästi, sai hänet sydänkohtauksen partaalle. Jotenkin piilottelu oli aina helpompaa Albuksen kanssa.
Matka torniin oli mailien mittainen, mutta ihmeen kaupalla Scorpius ei törmännyt keneenkään ja hän epäili onnensa loppuvan hetkenä minä hyvänsä. Hän ei ehkä selviäisi enää takaisin tyrmiin. Mutta sitä hän huolehtisi myöhemmin.
”Operetti”, hän kuiskasi lihavalle leidille, joka kuorsasi vastaukseksi. Scorpius puri hammasta ja korotti ääntään: ”Operetti.” Leidin kuorsaus keskeytyi ihan yhtä kovaäänisesti kuin miltä kuorsaus oli kuulostanut ja Scorpius vilkaisi kauhuissaan ympärilleen.
”Minä aion puhua McGarmiwalle työajoista…” leidi mutisi puoliunessa, mutta heilahti auki. Scorpius livahti sisään.
Oleskeluhuone oli autio ja hetkisen aikaa Scorpius tasasi hengitystään. Häntä epäilytti järjenjuoksunsa, mutta sysäsi epäilyksen syrjään ja kipusi pikaisesti portaat poikien makuusaleille. Kuudennen vuoden poikien ovi aukesi narahtamatta ja taivaan kiitos James nukkui verhot auki. Scorpius puri hammasta. Hän oli sekopää.
Hitaasti Scorpius laski kätensä Jamesin suulle. James heräsi hätkähtäen ja oli oletetusti huutamassa, mutta Scorpius hyssytteli sormi suunsa edessä. James räpytti silmiään ja uneliaisuudesta huolimatta ymmärsi olla hiljaa. Scorpius nyökkäsi ovea kohti ja James nousi pikavauhtia.
”Jonkun on parempi olla kuollut”, James sähähti, kun he olivat laskeutuneet oleskeluhuoneeseen.
”Albus on kadonnut”, Scorpius sanoi ja Jamesin kasvoille levisi säikky ilme, joka sitten valahti ja hän huokaisi turhautuneena.
”Ai siksi hän lainasi viittaa”, hän tuhahti.
”Viittaa? Näkymättömyysviittaa?” Scorpius kysyi hädissään.
”Hän sanoi, että tarvitsisi sitä tänä yönä ja vannotin häntä palauttamaan se heti aamulla. Luulin, että te”, James osoitti Scorpiusta, ”olitte lähdössä tutkimusretkelle tai jotain.”
”En tiedä, missä hän on”, Scorpius nielaisi. ”Näin hänet illalla seitsemän aikaan viimeksi ulkona”, hän kierteli. ”Hän ei ole tullut tupaan sen jälkeen.”
James heitti käsiään ilmassa. ”Mitä sitten? Hänellä on viitta. Hän pärjää kyllä. Sinulta oli aika uskaliasta tulla tänne tuollaisen takia”, James sanoi ja sanoessaan viimeisiä sanoja, Scorpius oikein näki, miten rattaat raksuttivat hänen päässään. ”Onko jotain tapahtunut, miksi olet niin huolissasi?” James kysyi. Scorpius puri hampaita yhteen.
”Me, tuota…” hän hapuili.
”Scorpius”, James sanoi varoittavaan sävyyn. ”Jos veljelleni sattuu jotain, koska riitelitte tai -”
”Emme me riidelleet”, Scorpius keskeytti hänet.
”Mutta jotain sattui?” James sanoi.
Scorpius ei voinut kertoa. Albus ei ollut selkeästikään kertonut veljelleen tunteistaan parasta ystäväänsä kohtaan, eikä Scorpius voinut kiskoa Albusta kaapista noin vain.
”Minä en voi kertoa”, hän lopulta sanoi.
”Scorpius -” James aloitti.
”En jättäisi kertomatta, ellen pitäisi sitä tosi tärkeänä”, Scorpius keskeytti hänet taas. ”Pyydän, älä pakota minua kertomaan, koska jos Albus ei sanonut sinulle, siihen on varmaan syynsä”, hän yritti järkeillä. James rutisti kulmiaan yhteen ja risti kätensä rinnalleen.
”Onko hän vaarassa?” hän kysyi kylmästi hetken mietittyään.
”En usko, että sen suuremmassa kuin vaarassa joutua jälki-istuntoon”, Scorpius sanoi. ”Mutta minun pitää löytää hänet. Minun pitää puhua hänelle. Minun”, hän painotti. James vaihtoi painoaan jalalta toiselle.
”Hyvä on”, hän huokaisi. ”Kun löydät hänet, sano, että haluan jutella hänelle. Heti.” Scorpius nyökkäsi.
”Tiedätkö, missä hän voisi olla?” hän kysyi.
”Odota”, James sanoi ja kääntyi kannoillaan kipaistakseen takaisin makuusaliin. Hän tuli pian takaisin mukanaan pergamentin palanen sekä taikasauvansa.
”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni”, hän sanoi sauva pergamentin päällä. Sauvan kärjen kohdalta alkoi kiemurtaa musteviivoja, jotka lopulta muodostivat pergamentille selvän kartan linnasta.
”Mikä tämä on?” Scorpius kysyi silmät ammollaan.
”Tylypahkan kartta. Pihistin sen isältä kesälomalla. Katso”, James selitti ja osoitti kohtaa, joka esitti Rohkelikkotornia. Oleskeluhuoneen kohdalla oli kaksi pientä pistettä, joiden yllä pienellä piiperryksellä luki James Potter ja Scorpius Malfoy. Scorpiuksen suu loksahti auki. James ojensi kartan hänelle ja hän otti sen sanattomana.
”En tiedä, miten selvisit yksin tänne, mutta tuon avulla vältät opettajat ja Voron. Ja löydät Albuksen”, James kertoi. Scorpius ravisti päätään ja alkoi heti kahlata läpi karttaa. Tuvat oli täynnä ihmisiä ja hän siirsi silmänsä Tähtitorniin. Siellä oli tyhjää, mutta sen sijaan pöllölässä oli täplä, jonka yllä luki Albus Potter.
”Pöllölä”, Scorpius henkäisi.
”Taikaolennot”, James pyöräytti silmiään. ”Palautat kartan aamulla”, hän sanoi ja heristi sormeaan Scorpiuksen nenän edessä.
”Varmasti. Palautan. Ja puhun Albukselle”, Scorpius nyökkäili kiihkeästi. ”Kiitos.”
Käytävä lihavan leidin takana oli tyhjä, samoin portaat, jotka Scorpius kiiruhti alemmas päästäkseen läntiseen torniin johtaviin portaisiin. Voro seisoi jossain aulan läheisyydessä ja Scorpius ei välittänyt pitää ääntä rientäessään käytävää pitkin. Kartta oli mahtikeksintö ja Scorpius ehdottomasti halusi tietää tarkemmin, mikä se oli ja miksi Jamesin ja Albuksen isällä oli sellainen. Mutta se saisi odottaa ihan toista hetkeä.
Ilma muuttui kylmemmäksi, mitä ylemmäs Scorpius kipusi. Albuksen täplä ei liikkunut pöllölästä onneksi, kun Scorpiuksen oli pakko hidastaa vauhtia juostuaan osan matkasta. Hän kompuroi viimeiset askelmat pöllölän ovelle ja työnsi sen auki. Kylmä ilma puski hänen kasvoilleen vieläkin koleampana. Pöllölä oli hiljainen ja hämärä. Suurin osa orsista oli tyhjiä, vain pari vanhaa pöllöä nukkui pää siiven alla. Mutta hän ei nähnyt Albusta. Scorpiuksen kurkkua kuristi, mutta sitten ikkunan luota lattian rajasta kuului suhinaa ja ilmaan tuli rako, jonka alta ilmestyi Albus. Tämä tipautti näkymättömyysviitan maahan.
”Luulin, että olit Voro”, Albus henkäisi ja nousi seisomaan. Hän sytytti sauvaansa valon.
”Unohdin, että sinulla oli tuo”, Scorpius sen sijaan henkäisi.
”James lainasi”, Albus sanoi ja huomasi sitten, mitä Scorpiuksella oli käsissään. ”Miksi sinulla on tuo?” hän kysyi.
”James lainasi”, Scorpius virnisti ja rypisti seuraavaksi otsaansa. ”Tiedätkö sinä, mikä tämä on? Etkä kertonut minulle?”
”En ole muistanut”, Albus sanoi ja laski äkisti katseensa. Scorpius nielaisi. Hän työnsi kartan viitan taskuun.
”Olin huolissani”, Scorpius sanoi ja otti muutaman askeleen lähemmäs. Albus kääntyi ympäri nojaamaan ikkunan reunaan. Oli edelleen pimeää, mutta tähdet vilkkuivat paljaalla taivaalla.
”Ei nukuttanut”, hän sanoi.
”Okei”, Scorpius sanoi väännellen käsiään. ”Minä ajattelin, että et tullut makuusaliin, koska...no, tuota”, hän änkytti.
”Siksi minua ei nukuttanut”, Albus sanoi.
”Niin”, Scorpius sanoi.
Tuuli puhalsi avoimista ikkunoista sisään, mutta muuten oli ihan hiljaista. Scorpius veti viittaa paremmin päälleen estääkseen tuulta pääsemästä iholleen. Albuksella oli yhä farkut ja huppari päällään, eikä vaikuttanut välittävän viimasta.
”Oletko ollut täällä koko yön?” Scorpius kysyi jotain kysyäkseen.
”Kuule”, Albus sanoi kääntämättä edelleenkään katsettaan, ”minä haluan olla yksin, jos se sopii. Tajuan kyllä, että...et...tajuan kyllä”, hän takelteli. ”Eikä se haittaa. Mutta haluan olla nyt yksin.”
”Olen pahoillani”, Scorpius päräytti. Ihan kuin Albuksen hartiat olisivat jännittyneet. ”En reagoinut ihan viisaasti. Yllätyin”, Scorpius pudisti päätään. ”Järkytyin.” Albus oli liikkumaton.
”Albus”, Scorpius huokaisi ja käveli lähemmäs. ”En tiennyt, miten reagoida. Minä en…” Scorpius nielaisi kauhunsa. ”Minä pelkään edelleen, että sinä keksit joku päivä, että et halua olla ystäväni.” Albus liikahti ja Scorpius näki tämän kasvojen siluetin.
”Se on tosi tyhmää ja kyllä minä suurimman osan ajasta osaan olla murehtimatta. Mutta kesällä, kun emme näe niin usein tai kun vitsailet serkkujesi kanssa tai kun nukahdat silloin, kun paasaan taikajuomista tai kun unohdut silittämään Hagridin hevoskotkia, vaikka puhun sinulle… Silloin minua alkaa pelottaa.” Albus kääntyi vihdoin ympäri ja Scorpius näki tämän kasvoista vain osan taikasauvan pikkuisessa valokiilassa.
”Eikä se ole sinun syysi, että minä olen nörtti aiheesta, joka sinua ei kiinnosta tai että sinä olet nörtti aiheesta, joka minua ei kiinnosta. ” Albus tyrskähti pienesti.”Se on minun syyni, että en kohta viiden vuoden jälkeen osaa luottaa sinuun. Tai itseeni.”
”Ja siksi minä yllätyin”, Scorpius henkäisi kuin happi alkaisi loppua, ”koska huonolla hetkellä epäilen haluatko olla edes ystäväni. Saati...jotain muuta.” Scorpius sulki suunsa.
”Okei”, Albus sanoi hitaasti ymmärrettyään, että Scorpius oli lopettanut. ”Kyllä minä haluan olla ystäväsi edelleen. Minä haluan oikeastaan… Ei, ei mitään”, hän sanoi ja huonossa valaistuksessakin Scorpius näki tämän punastuvan.
”Uskon sinua”, Scorpius nyökkäsi. ”Suurimman osan ajasta”, hän lisäsi virnistäen.
Albus väänteli käsiään ja katseli kaikkialle paitsi Scorpiukseen. ”Et sinä reagoinut huonosti. Reagoit juuri niin kuin pelkäsin. Mutta en voinut enää olla.” Hän sulki silmänsä kuin olisi ollut tuskissaan. ”En voinut olla. Nukkua samassa huoneessa, katsoa nauruasi ja hymyäsi, halata sinua. Se oli niin ihanaa, että se sattui.” Scorpiuksen kurkkua kuristi kuunnellessaan Albusta. ”Tiesin kyllä, että ei se varmaan ollut mahdollista, mutta en sietänyt enempää. Anteeksi”, Albus huokaisi.
”Älä pyydä anteeksi”, Scorpius sanoi ja tuli lähemmäs Albusta, jolloin tämä avasi silmänsä. Ne näyttivät kimmeltävän.
”Minä haluan olla edelleen ystäväsi, jos sinäkin haluat”, Albus sanoi.
”Haluan. Minä oikeastaan…” Scorpius nuolaisi huuliaan. ”Mitä jos...se voisi olla mahdollista?” hän kysyi ja tunsi koko kasvojensa kuumenevan. Albuksen silmät suurenivat.
”Mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi.
”Ömm”, Scorpius mumisi ja hänen oli pakko laskea katseensa. ”Tämä kuulostaa varmaan tosi tyhmältä ja saat haukkua minut ja pyydän anteeksi jo etukäteen, en halua johtaa sinua harhaan -”
”Scorpius”, Albus keskeytti hänet.
”Haluaisin suudella sinua”, Scorpius sanoi ja kohotti taas katseensa.
Albuksen silmät näyttivät siltä, että ne pullahtaisivat ulos kuopistaan.
”Mutta se on typerä idea, koska en minä halua kokeilla sinua tai mitään -”
”Joo”, Albus keskeytti hänet.
”Mitä?” Scorpius sanoi.
”Joo”, Albus sanoi. ”Ihan helvetin sama, miksi. Olen halunnut suudella sinua jo pitkään”, hän sanoi ja Scorpius epäili tämän muuttaneen lauseensa viimeiset pari sanaa ihan viime hetkellä.
”Okei”, hän sanoi.
Albus katsahti hänen huuliinsa. Scorpius tajusi, että ei ollut koskaan suudellut ketään.
”Minä en ole koskaan aiemmin suudellut ketään”, hän huomasi sanovansa ääneen.
”Ei se haittaa”, Albus sanoi ja laski kätensä Scorpiuksen poskelle. Scorpiuksen kädet painoivat tonnin, eikä hän saanut niitä liikkumaan. Albus kumartui lähemmäs, Scorpius sulki silmänsä ja heidän huulensa kohtasivat.
Albuksen huulet olivat viiman viileät ja polttivat samalla Scorpiusta sisältä. Hänen jalkansa irtautuivat maasta, hän epäili leijuvansa, mutta se johtui siitä, että hän nousi varpailleen nojatakseen suudelmaan. Albuksen käsi liikkui hänen niskaansa ja veti heitä lähemmäs toisiaan ja Scorpiuksen oli otettava tukea Albuksen käsivarresta. Albuksen huulet liikkuivat ja lehähdyttivät lieskoja Scorpiuksen rintaan ja vatsaan, jokaiseen soluun hänen kehossaan. Hänen päänsä tyhjeni, hänen mielensä oikeni. Hän huokaisi Albuksen huulia vasten.
Albus irrottautui suudelmasta. Hän jäi huohottamaan katsellen Scorpiusta kuin yllättyneenä. Scorpius huomasi nojaavansa tähän yhä ja hoippui nopeasti omien jalkojensa varaan. Hän veti pinnallisia henkäyksiä ja tuijotti Albusta yhtä lailla yllättyneenä ja sitten toisaalta täydellisen selkeänä.
”Vau”, hän huokaisi. ”Se oli...maailman paras ensisuudelma”, hän sanoi ja katsoi tyytyväisenä, kun Albus punehtui.
”Se oli kivaa”, Albus sen sijaan kommentoi. Hän silitti yhä peukalollaan Scorpiuksen poskea ja katsoi käteensä. Hän taisi ymmärtää, että Scorpius ei työntänyt häntä syrjään. ”Sinä pidit siitä?” hän kysyi hitaasti.
”Pidin”, Scorpius vastasi. ”Ja taidan pitää sinusta.”
”Sinä pidät minusta?” Albus toisti hengettömänä. Scorpius nyökkäsi.
”Minäkin pidän sinusta”, Albus sanoi. Hänen toinen kätensä luikerteli Scorpiuksen kyljelle ja hitaasti selkään. ”Sanoin sen jo, mutta minusta tuntuu, että minun pitää sanoa se uudelleen”, hän naurahti.
”En valittanut”, Scorpius sanoi. Arasti hän vei kätensä Albuksen olille. Se sai Scorpiuksen ihon kipinöimään.
”Ei, kun kuuntele”, Albus sanoi, ”haluan olla ystäväsi. Aina. Minä pidän sinusta. Pidän siitä, että olet nörtti. Pidän siitä, että jaksat tulla kanssani katselemaan hevoskotkia. Pidän hiuksistasi, äänestäsi, nenästäsi. Vihaan, kun emme näe kesällä, vihaan, kun epäilet, että en haluaisi olla ystäväsi. Ja”, Albus korotti ääntään, kun Scorpius oli avaamassa suutaan, ”tajuan kyllä. Sinä olet sellainen. Mutta jos voin mitenkään auttaa sitä”, Albus kiskaisi heidän otsansa yhteen, eikä Scorpius nähnyt Albuksen silmiä enää kuin sumuisesti, ”minä pidän sinusta. Aina.”
Scorpiuksen silmien takana pisteli ja hän veti suunsa hymyyn yrittäen estää kyyneliä tippumasta. ”Hemmetti, Albus”, hän naurahti pienesti ja laski nopean suudelman Albuksen suulle. ”Yritän muistaa. Aina.”
”Mennäänkö nukkumaan?” Scorpius kysyi. Idässä näkyi jo pieni viiva aamusta.
”Minua ei oikeastaan huvittaisi liikkua yhtään minnekään”, Albus sanoi.
”Ei minuakaan, mutta minulla on aika kylmä”, Scorpius tunnusti.
”Tule”, Albus sanoi ja veti Scorpiuksen lattialle, minne hän oli levittänyt oman viittansa jäätävän lattian peitoksi. He käpertyivät sekä näkymättömyysviittaan että Scorpiuksen viittaan. Albus kietoi heidän sormensa toistensa lomaan ja nojasi päänsä Scorpiuksen olkapäähän. Tämä oli niin lämmin, etteivät viitatkaan olisi lämmittäneet Scorpiusta yhtä paljon. Ja ensi kertaa koko yönä, häntä rupesi väsyttämään. He nukahtivat, kun itä alkoi muuttua oranssiksi.
