Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta!
Halusin lukea sinulta jotain originaalia, ja tämän valitsin listauksestasi siksi, että tämä on niin tuore teksti. Onpa ihanaa, että sinulla oli kotoisa fiilis kirjoittaa ja julkaista taas Finiin. ♥
Tässä tekstissä on jännän kaksijakoinen tunnelma. Ensimmäinen kappale tuudittaa levolliseen rauhaan ja raukeuteen, kun on teetä, lämmittävä viltti ja keväinen auringonlasku linnunlauluineen, mutta pian rinnalle hiipiikin haikeutta ja kipeää kaipausta. On muistot, jotka tekivät mummolasta mummolan, mutta nyt niistä on konkreettisesti jäljellä vain rehottava puutarha ja ränsistynyt pihakeinu. Paikan ja ihmisten merkityksellisyydestä kertoo osuvasti se, miten elävästi kertoja pystyy kuvittelemaan kaiken, melkein kuin hän voisi palata ajassa taaksepäin - aina sinne saakka, kun hän ei itse ollut vielä syntynytkään, vaan isovanhemmat olivat vielä nuoria. Mummola tuntuu sellaiselta aikojen ja sukupolvien väliseltä kiintopisteeltä. Lopussa auringon vajoaminen ja kertojan yksinäisyys tuntuvatkin erityisen kirpaisevilta, vaikkakin samalla niihin tuntuu kiteytyvän myös jonkinlaista lohdullista elämän kiertokulkua.
Tässä on todella kaunista ja eläväistä kuvailua, jonka ansiosta kaikki maalautuu lukiessa mieleen vivahteikkaana ja värikylläisenä. En aluksi bongannut alkutiedoista tuota taustamusiikkia, mutta muiden kommentteja luettuani laitoin sen soimaan, ja se täydentää tunnelmaa kyllä entisestään.
Kiitokset tästä kauniista lukukokemuksesta!
-Walle
