Elämän paino
Author: Lauranood
Genre: Angst
Rating: S
Warning: itsetuhoisuus
Summary: He eivät tiedä, ettei hänellä ole aikomustakaan selvitä
A/N: FanFic 100 haasteeseen aheella 029. Syntymä
On kylmä syksyinen ilta. Nainen katsoo rivitaloasuntonsa ikkunasta ulos. Pihalla on vielä muutama lapsi uhmaamassa pimeyttä. Pieni hymyn häivähdys vilahtaa naisen rohtuneilla huulilla. Kieli lipaisee rosoista pintaa. Kaksi pähkinänruskeaa silmää painuvat kiinni väsymyksestä, jonka tummat renkaat silmien alla paljastavat. Kuihtuneenoloiset ruosteenpunaiset hiukset on kiinnitetty päälaelle, pois tieltä. Naisen iho on pingottunut ja hauraan oloinen. Solisluut erottuvat selkeästi ihon läpi. Hengitys vaikuttaa vaivalloiselta. Pitkät sormet, joissa on lohkeilleet ja lakkaamattomat kynnet, silittelee hajamielisesti suurta vatsakumpua.
Ginny Weasley ei ole entisellään. Sodan jälkeinen aika on riepotellut häntä pahoin. Hänen oli paettava jästimaailmaan. tehtävä siitä kotinsa. Kenellekään hän ei ole kertonut olinpaikastaan, eikä häntä voi löytää. Ginny on kadottanut taikuutensa. Se estää velhoja jäljittämästä häntä enää. Taikuuden menetyksen raskas taakka heijastuu kaikessa. Ainoa asia, joka saa hänet nousemaan aamuisin, syömään ja hymyilemään, on lapsi hänen mahassaan. Ainoa muisto Harry Potterista. Suuresta velhosta, joka kuoli pian sodan jälkeen taisteluvammoihinsa. Ginny ei ole kertonut lapsen olevan Harryn. Oikeastaan hän ei ole sanonut mitään, hän pakeni perheensä luota ennen kun raskaus oli huomattavissa. Rouva Weasley kyllä epäili paljon, muttei koskaan sanonut ääneen. Huokaili vain tytön läsnä ollessa.
Vapisevin jaloin Ginny vaipuu nojatuoliinsa. Hän painaa päänsä käsiinsä ja huokailee hiljaa. Vaikka hän on ulkomuotonsa ja käytöksensä puolesta lähellä kolmea kymmentä, ei hän ole vielä edes kahdeksaatoista. Hän on nähnyt kaikkien kuolevan ympärillään, hän on sotinut voimakkaita velhoja vastaan ja hän on menettänyt elämänsä rakkauden. Ginny ei usko selviävänsä synnytyksestä, eikä hänellä ole varasuunnitelmaa lapselleen. On kulunut lähemmäs vuosi siitä, kun kaikki mihin velhomaailma oli rakentanut uskonsa, kaatui.
Vauva liikahtaa mahassa ja potkaisee Ginnyä rajusti. Hän hengähtää ja viiltävä kipu sokaisee sekunnin mittaisen ikuisuuden. Sitten raskaasti huohottaen kipu laantuu. Ginny yrittää olla taipumatta kaksinkerroin, yrittää olla itkemättä. Hän tietää, että hetkin on lähellä. Pian lapsi ei ole enää sisällä vaan ulkona. Tässä pahassa maailmassa, jossa ei ole sijaa hyville ihmisille. Jos on liian hyvä liian kauan, sinut tuhotaan. Oikeastaan on helppoa menettää toivonsa kaikkeen. Rukoilla, ettei lapsesta tule pahaa äitinsä seurattua isää kuolemaan. Ginny ei edes halua jäädä henkiin. Hän haluaa vain pitää huolen siitä, ettei Harry kuollut turhaan. Yhdeksän kuukautta Ginny on vaeltanut sumussa toivoen kuolemaa.
Pian koittaa synnytyksen aika. Ginny on jästisairaalassa ja kuuntelee kun he lupaavat, että hän selviää. He näkevät riutuneen ulkokuoren, mutteivät tiedä hänen oikeaa ikäänsä. He eivät tiedä, ettei hänellä ole aikomustakaan selvitä. Ginny ei tunne kipua. Lääkkeet ja kuolemantoivo ovat turruttaneet hänet täysin. Hän itkee vain miettiessään millaista lapsen elämä tulee olemaan. Ehtiikö hän nähdä lapsensa ennen kuolemaansa. Monen tunnin kuluttua hän tajuaa kaiken loppuneen. On vain irrallinen ja turtunut olo. Kaukaa hän kuulee lapsen itkua.
”Se on poika”, kätilö kuiskaa.
Ginny avaa hatarasti silmänsä ennen kun toivottaa kuoleman tervetulleeksi. Hän näkee tämän seisovan jo nurkassa musta huppu päässään. Odottaen, että hän antaisi viimein periksi. Joku nostaa pestyn ja kapaloidun pojan hänen rinnalleen. Automaattisesti käsivarret kietoutuvat pitämään tuota lämmintä nyyttiä lähellään. Ginny siirtää katseensa lapseensa. Siinä hän on upea, pieni ja kalpea poikalapsi, jonka otsalla näkyy hassunvärinen kiehkura. Se on kuin sekoitus mustaa ja verenpunaista. Iho on kalpea, mutta nenällä näkyy muutama pisama. Silmien ympärillä on jälkiä kyynelistä. Sitten lapsi värisyttää luomiaan ja kaksi silmää aukeaa.
Kaksi suurta, vihreää silmää tuijottaa äitiään. Ginny henkäisee kuuluvasti ja uppoutuu lapsensa silmiin.
Harry…
Kipinä syttyy Ginnyn sormenpäihin. Pienet sähköiset virtaukset kiirivät koko kehoon ja ravistelevat häntä. Elämä palaa, taikuus palaa. Ginny melkein tuntee muutoksen, hän näkee kuoleman kaikkoavan ja tuntee kehonsa palautuvan. Hoitajat katsovat häntä ihmeissään. Ginny ei välitä. Hän nauttii taian tunteesta. Se kokeilee jokaista hänen soluaan ja saa hänet huokailemaan nautinnosta. Hän nousee istumaan puristaen tiukasti lastaan. Varovaiset, mutta varmat askeleet kävelevät kohti peiliä. Hoitajat eivät tiedä mitä tehdä. Yhtäkkiä heidän edessään seisoo uskomattoman nuori ja kaunis nainen.
Peilistä hymyilee nainen, jonka kasvoilla on vain lieviä synnytyksestä johtuvia rasituksen merkkejä. Silmät tuikkivat taas ja heleän vaaleanpunaiset huulet ovat terveet ja hymyilevät. Iho on yhä kalpea, muttei enää sairalloisen värinen. Hiukset ovat terveemmät, ne eivät enää roiku vaan laskeutuvat kasvojen vierustalla. Lapsi hänen sylissään on kauneinta koko maailmassa. Vihreät, viattomat silmät tutkivat äitiään peilistä.
”Minä en taidakaan jättää sinua yksin James Harry Potter”, nainen lausuu ja suutelee poikaansa päälaelle.
