Nimi: Vanhat autot
Genre: draama, aikamatka, harjoitusteksti
Hahmo(t): Naava ja Juno
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Omaa käsialaani, mutta perhosefektikirjoitusharjoitus on kirjoittaminen.fi-sivuston Luovan kirjoittamisen -verkkokurssilta. (Varmaan sitä harjoitusta näkee muuallakin.)
A/N: Olen ollut varmaan sata vuotta kirjoittaminen.fi:n Luovan kirjoittamisen kurssilla, mutta en ole edennyt sen kanssa. Kun sinne sitten olikin ilmestynyt uusi tehtävä: perhosefekti, aloin sitten ajatella sitä uutena mahdollisuutena edistää kurssia. Perhosefektiharjoituksella on tarkoitus olla teksti, jossa pieni muutos johtaa suureen muutokseen tai mullistukseen. Harjoitustekstin tarkoituksena oli yrittää myös noudattaa alku-, keskikohta- ja loppurakennetta ja pituutta rajattiin A4-sivuun (Times new roman 12, riviväli 2). Tämä kieltämättä aiheutti todella paljon harmaita hiuksia, mutta yritin nimenomaan ajatella tätä harjoituksena. Ja nyt, kun siinä on jonkunlainen alku, keskikohta ja loppu, tunkaisin sen kirjoittamisen.fi:n kurssialustan lisäksi tänne.
Ps. Mun otsikkotaidot on pahasti ruosteessa ja vaihtoehtoja oli mm. Toyotalla taakse, Renaultilla eteen, Motarilta menneeseen, Toyotalla tähtiin, Liftaamalla lähtöpisteeseen ja lopulta päädyin muutaman muunkin yrityksen jälkeen menemään tällä, joka on ehkä huonoin vaihtoehto...
Kuski ei vaikuttanut pahantahtoiselta ja kyseli, mitä heidän autolleen oli tapahtunut. Junokin rentoutui ja varsin estoitta valitti autonsa oikkuja. ”Uskokaa pois, tästä eteenpäin pääsette mihin tahansa”, kuski sanoi hörähtäen ja painoi kaasua.
Vanhat autot
”Kuuluisia viimeisiä sanoja”, Juno huomautti. Naava ei välittänyt kommentista. Omituinen tunne kipristeli hänen vatsanpohjassaan, kun hän nosti peukalonsa ylös. Eiväthän he edes pääsisi muuten mihinkään, kun ruosteinen Renault oli hajonnut. Junosta idea oli ollut huono siitä lähtien, kun Naava oli sanonut sen ääneen, mutta ei heillä muitakaan vaihtoehtoja ollut. Nyt oli vain odotettava.
”Eikö sinua oikeasti pelota yhtään, että joudutaan ojasta allikkoon?” Juno kysyi toistamiseen.
”Ei.” Naavaa ei kiinnostanut kuulla uudestaan, miten reissu koituisi heidän kohtalokseen. Ei Juno arkajalka ollut, mutta tällä oli silti epäilyksensä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, auto ilmestyi horisonttiin. Se oli vanha maasturi, kenties Toyota, joka ajoi näkyvää ylinopeutta. Naava kohotti peukalonsa merkiksi ja hänen yllätyksekseen, kuski jarrutti heidän kohdallaan ja pysähtyi.
”Hypätkää kyytiin”, kuski kehotti. Naava ja Juno hyppäsivät kyytiin ja sulkivat ovet perässään. He kertoivat haluavansa lähimpään kaupunkiin. Kuski ei vaikuttanut pahantahtoiselta ja kyseli, mitä heidän autolleen oli tapahtunut. Junokin rentoutui ja varsin estoitta valitti autonsa oikkuja. ”Uskokaa pois, tästä eteenpäin pääsette mihin tahansa”, kuski sanoi hörähtäen ja painoi kaasua.
Maailma keikahti ympäri, kun Toyotan edessä siintävä moottoritie suli tähtikirkkaaksi mereksi ja pyörteiksi aikaa ja avaruutta. ”Mitä ihmettä?” Junon ja Naavan suusta pääsi, kun auto kiisi halki ajan. ”Matkataan hieman takaisin päin”, kuski sanoi kuin mitään epätavallista ei olisi tapahtunut. Juno näytti haltioituneelta. ”Onko tämä aikamatkustusta?” hän henkäisi ja Naava katsoi tätä ihmeissään. Vastaukseksi kysymykseen kaikki pysähtyi yhtä nopeasti kuin alkoi.
Naava ja Juno olivat palanneet takaisin Renaultin luokse. Toyotaa ei näkynyt missään. Renault hyrisi tyhjäkäynnillä vailla moitteen sijaa. He nousivat epäuskoisina autoon. Auton kiitäessä moottoritietä pitkin, he näkivät ihmeen. Tähtikirkkaan meren, palan aikaa ja avaruutta. Toyota-kuski ei ollut tyytynyt vain palauttamaan autoa entiselleen vaan antanut paljon enemmän. Naava katsoi Junoa, joka painoi kaasua. He ajoivat tuntemattomaan, eikä kaupungilla ollut enää niin väliä.
