Ficin nimi: Keskellä kolmatta kerrosta
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: k-11
Paritus: Vox/Val
Genre: Hömelö arkidraama pikkutuhmuuksineen
Summary: Kunnes Vox sitten äkkäsi Valentinon juttelemassa jonkun kanssa juuri sen oven kohdalla, joka toimi hänen ulospääsytienään. Ei tarvittu kuin yksi silmäys ja Voxin itsehillintä oli syöksähtää ikkunasta trombin voimalla.
A/N: Hupsis, miten tämä venähtikin melkein yhtä pitkäksi kuin Valentino korkkareissaan. xD Lopetuspuolen kanssa prosessi hieman jumitti, mutta vanha kunnon Pöytälaatikon siivousviikko on taas ajankohtainen ja antoi motivaatiota tämän kanssa. Osallistuu Otsikoinnin iloja II -haasteeseen (paikkaotsikko).
***
Vox oli hetken vaiti sulatellessaan kuulemaansa. Hänen toimistossaan ei kuulunut kuin seinäkellon raksutus.
“Siis Ira Aeterna sanoi hyllyttävänsä kaikki yhteistyöprojektimme, jos en mene tervehtimään häntä henkilökohtaisesti? Oletko tosissasi?”
“Öh, kyllä...”
“Aikuisten oikeasti?”
“Niin hänen managerinsa ilmoitti, sir. Toisten V:iden kanssa yhteistyö on kuulemma alkanut sujuvasti, mutta teidän kanssanne hän ei ole vaihtanut sanaakaan ja on siksi äärimmäisen... pettynyt”, Cache luki muistiinpanoistaan ja näytti yhtä tympääntyneeltä kuin pomonsa. “On tietysti mahdollista, että he bluffaavat, mutta sopimuksissa on molemminpuolinen mitätöintioikeus, joten...”
“Niinpä tietysti. Aina pitää saada mukaan se vitullisen rapea epävarmuustekijä”, Vox murahti ja aprikoi tilannetta hetken. Vai että henkilökohtaisesti tervehtimään. Oli se nyt perhana, kun piti alkaa jonkun turhankuuluisan laulajadiivan pillin tahtiin steppailla.
Hänen asemassaan vieläpä, Vox ajatteli sapetuksesta suristen. Sama se, paljonko kahisevaa yhteistyö Ira Aeternan kanssa tornille toisi, hänellä oli ylpeytensä.
Ja myös vakaa rakkaus liikesuhteiden varjelemiseen, turha sitä oli kiistää. Voihan kirous ja kuolema. Eipä hänelläkään ollut kanttia alkaa sopimuksia mitätöidä pelkästä haistattelun riemusta.
“Oletan, että neiti Aeterna on tavattavissa tornilla?” Vox ärähti hampaidensa välistä.
Cache nyökkäsi. “He kuulemma aloittavat uuden musiikkivideon kuvaukset kello kolme.”
“Vai niin.”
Tunnin verran kello kolmeen... Oli kai parasta käyttää hetki hyödyksi ja piipahtaa kolmannessa kerroksessa. Ja jos neiti Aeternalla olisi liian kiire, ainakin pallo olisi jollakulla muulla kuin hänellä.
“Oliko vielä muuta?” Vox murahti noustessaan tarmottomasti tuolistaan. “Tahtoisiko tämä aistikas artistittaremme ehkä kupposen kahvia?”
“En usko, sir. Managerin mukaan neiti Aeternan ruoansulatus ei siedä, öh, ‘tämän tornin paskannaurettavaa käsitystä kahvista’”, Cache ilmoitti suu tiukkana viivana.
“Mitä vikaa meidän kahvissamme muka on?”
“Papulaatu ei kuulemma ole oikeanmuotoinen.”
“Voi vittujen takatalvi, minä sanon.”
Vox päätti säästää sekä hermojaan että askeliaan ja räpsähti studioon valvontakameran kautta. Nopeasti kävi selväksi, että oveen koputtamalla hän olisi ehtinyt huomattavasti paremmin varautua hallin kuhisevaan hulinaan; näköpiiriin tupsahti äkkiä kymmenpäittäin väkeä, valoja, lavasteita, pukurekkejä, peilejä, meikkejä ynnä kaikenlaista, mitä tarvittiin musiikkivideoiden kuvaamiseen. Tietysti Vox viihtyi kuin kala vedessä väkijoukoissa ja kirkkaissa valoissa, mutta kaikki se hälinä yhdistettynä kytevään vitutukseen sai hänen kuvaruutunsa värähtelemään.
“No niin, hoidetaanpa homma...” Vox mutisi ja sulavan ripeästi asteli kohti suurimmille tähdille varattuja huoneita. Samalla hän silmäili etäisesti kiinnostuneena videolla esiintyviä nais- ja miestanssijoita, jotka olivat kaikki pukeutuneet mustaan lateksiin bikinien, bodyjen, tiukkojen mekkojen ja muiden vaatekappaleiden kirjossa. Vox ei ollut tietoinen kuvattavan musiikkivideon aiheesta tai Ira Aeternan tuotannosta – ehkä Val oli jotain maininnut kuvaillessaan omaa yhteistyöprojektiaan, mutta hittoako hän mitään muisti – mutta ainakin väri- ja materiaalimaailma vaikutti yhtenevältä.
Vox huomasi jääneensä tuijottamaan tanssijoita turhan pitkään. Hänen ruutunsa tuntui äkisti kuumottavalta. Väri- ja materiaalimaailma oli myös merkillisen tenhoava.
“Vox!” Vaativa naisääni tavoitteli häntä, ja vaikka Voxin olisi tehnyt mieli tylysti jatkaa matkaansa, hän kääntyi ympäri valloittavasti hymyillen.
“Kas, Velvette! Kiirettä pitää?”
“Tässä on kuule sellainen lieska perseen alla, ettei mitään rajaa!” Velvette puuskahti. “Onko Valentinoa näkynyt?”
“Viimeksi aamulla. Miten niin?”
“Se tomppeli tarvitsee proppinsa!” Velvette pyöritteli toisessa kädessään koppalakkia, mustaa lateksia sekin. Ärsyttävän seksikäs päähine, jos Voxilta kysyttiin.
“No, olen varma, että löydät etsimäsi tästä hallista, jos vain tähyilet mustan lateksin perään”, Vox naurahti kuivasti, ja Velvette mulkaisi häntä kulmiensa alta. Tällä ei selvästikään ollut aikaa vitsailulle. “Ja ennen kuin kysyt, mitä minä teen täällä, tiedustelisin, että mistä mahtaisin löytää neiti Aeternan?”
Velvette osoitti kärsimättömästi juuri siihen suuntaan, minne Vox oli ollut suuntaamassa. “Jos ei löydy tuolta, sitten en tiedä eikä kiinnosta! Mene itse katsomaan, hus, minulla on kiire!”
“Onnea ja menestystä, kultaseni!” Vox naurahti Velvetten konekiväärin tulitukselta kuulostaneen kivahtelun päätteeksi ja jatkoi kohti määränpäätään. Voxin yllätykseksi neiti Aeternan pukutilan ovi oli puolittain auki, minkä ansiosta hän saattoi kurkistaa sisään jo ennen koputtamistaan.
Vielä yllättyneempi hän oli nähdessään paikalla Valentinon, joka nojaili kampauspöytään jutustellessaan mukavia itse tähtiartistin kanssa. Keskustelun sisältö meni Voxilta ohi, sillä hän ei kyennyt kuin möllöttämään Valentinoa silmät pyöreinä. Hän olisi halunnut paeta heti paikalla lähimmän kameran kautta toimistoonsa, mutta sellainen ei nyt käynyt päinsä. Niinpä hän sai luvan kestää villinä lyövän sydämensä.
“Hooh, voi vittu...” Vox sopersi saamatta katsettaan irti Valentinon kehoa nuolevasta lateksibodysta, sen kultaisista metalliyksityiskohdista ja verkkosukkien ja saappaiden ylväästä yhdistelmästä, jotka korostivat tämän erittäin paljaita reisiä. Voxin ruutu räpsähti kouristuksenomaisesti, mutta hammastaan purren hän sai olemuksensa kasattua. Keskity heti paikalla, Vox pihisi itselleen. Se ei ollut oikea paikka alkaa sekoilla eikä varsinkaan kehitellä minkään valtakunnan stondista. Sellaista ei tapahtunut hänelle varsinkaan missään studion käytävällä keskellä V-tornin kolmatta kerrosta! Hän hoitaisi velvollisuutensa kunnon teejiin tavoin, kärsisi keskustelun kunniakkaasti ja ryntäisi sitten lukittuun toimistoonsa raivovetämään käteen. Juuri niin.
“Oi, Voxhan se siinä!”
Jo Valentinon tervehdys aiheutti Voxille kävelyvaikeuksia ja särähtävän äänentoiston.
“Tervehdys, Val!” hän pusersi ulos katsomatta tätä sekuntiakaan liian pitkään. Ira Aeterna kohensi ryhtiään pöydällä istuessaan ja heilautti mustan ja purppuran kirjavia hiuksiaan olkansa yli. Ele oli sinänsä vetovoimainen, ja Vox olisi ehkä suonut tälle vähän flirttailevampaa olemusta, ellei hänen pasmojaan pahiten sekoittava tapaus olisi ollut joku toinen aivan hänen vieressään.
“Kas vain, kuuluisa Voz!” neiti Aeterna virkkoi kohteliaasti ja vähän alentuvasti. “Valloittavaa, että päätit liittyä seuraan! Olen tahtonut tavata sinut jo pitkään!”
“No mutta ilohan on minun puolellani! Nämä pahuksen aikataulut ovat välistä niin tiiviitä, että sitä on vaarassa unohtaa, millaisia talentteja vaatimaton tornimme saakin ajoittain isännöidä!” Vox myhäili ja jätti tietoisesti välittämättä tavasta, jolla Valentino silitteli hänen pukunsa kaulusta. “Kutsukaa ketä tahansa Voxin, Valentinon tai Velvetten tiimistä ja, öh... kaikki hoituu!”
Sepäs kuulosti aika vitun typerältä, mutta olihan hänen jollain hienovaraisella tavalla pitänyt tuoda esiin se fakta, ettei hänen nimensä ollut mikään saakelin Voz. Valentinon läheisyys ei sekään auttanut järkevien lauseiden muodostamisessa. Jos hän halusi säilyttää vakavasti otettavan olemuksensa ja ennen kaikkea kasvonsa, jotain oli syytä tehdä.
“Sivumennen sanoen, Valentino hyvä”, Vox sanoi ja nyhti tämän käden lempeästi kaulukseltaan, “Velvette etsi sinua äsken tuli häntänsä alla. Tekisitkö palveluksen ihastuttavalle muotikuningattarellemme ja kunnioittaisit häntä läsnäolollasi?”
“No mutta totta kai...”
Valentino tuskin huomasi, miten merkitsevän napakka hänen otteensa oli, mutta helvetin kiitos tämä kopisteli tiehensä heidät iloisesti hyvästeltyään. Vox huokaisi ääneti ja suoristi rusettiaan. Hän oli vaivoin saanut estettyä itseään heivaamasta neiti Aeternaa huoneesta ja kiepsauttamasta Valentinoa persaus pystyssä peilipöytää vasten niin riuskasti, että hajuvesipullot ja tököttiputelit olisivat levinneet yltympäriinsä.
Siinä olisi tämäkin luuska saanut hetken odotella tanssikumppaniaan kameran eteen, Vox ajatteli maireasti avatessaan keskustelua heidän tähtiartistivieraansa kanssa. Vaan tuskinpa Valentinon tanssimisesta olisi mitään tullut hänen käsittelynsä jälkeen, mikä sekin olisi varmaan ollut hyvä syy laittaa yhteistyöprojektit jäihin. Olipa hyvä, että hän oli niin kertakaikkisen pätevä ja kaukonäköinen.
Pätevyys ja kaukonäköisyys olivatkin varmasti niitä ominaisuuksia, joiden ansiosta Vox jaksoi neiti Aeternan seuraa lopulta kokonaiset seitsemäntoista minuuttia. Tapaaminen oli ollut kurimuksen lisäksi ajanhukkaa, sillä uusien yhteistyökuvioiden pohtimisen sijaan Vox oli pitkälti saanut kuunnella naisen jaaritteluja urastaan ja henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteistaan. Ainakin tämä koki nyt tulleensa huomioiduksi, mikä oli jokseenkin tavoitteenmukaista. Mukavuudesta oli joskus tingittävä järkevyyden nimissä.
Tosin niin järkevä Vox ei sitten ollut, että olisi tapaamisen päätteeksi karannut välittömästi toimistoonsa alkuperäisen aikeensa mukaisesti. Neiti Aeternan kanssa käyty sananvaihto oli palauttanut hänet maan pinnalle levottomina nelistävistä ajatuksista, ja olisikin voinut sanoa, että hänen olemuksensa oli taas suorastaan täydellinen. Niinpä hän katsoi voivansa mainiosti käyskennellä studion poikki ja katsella ympärilleen kuin kuningas valtakuntaansa ja alamaisiaan. Valoja, lavasteita, rekvisiittaa, tanssijoita, ääniä. Ah, kaunista.
Kunnes Vox sitten äkkäsi Valentinon juttelemassa jonkun kanssa juuri sen oven kohdalla, joka toimi hänen ulospääsytienään. Ei tarvittu kuin yksi silmäys ja Voxin itsehillintä oli syöksähtää ikkunasta trombin voimalla.
Uljaalta Valentino oli näyttänyt jo valmiiksi, mutta musta koppalakki päässään ja raippa kädessään...
Voihan saatana.
Vox päästi omituisen korahduksen, kun hänen kuvaruutunsa väläytti vääriä värisävyjä hetkellisesti niin kirkkaana, että se kiinnitti yhden jos toisenkin silmäparin huomion. Tietysti juuri senkin, kenen ei ainakaan olisi pitänyt moista olla todistamassa.
“Kaikki hyvin, Voxy?” Valentino huikkasi ja Voxin kauhuksi asteli lanteensa keinahdellen hänen suuntaansa.
“Et helvetti tule yhtään lähemmäs –”
“Hm?”
“Ehei mitään, unohda!” Vox kehotti panikointinsa keskellä iloisena siitä, ettei Valentino ollut kuullut mitään. “Huh, ööm, tää-täällä on liikkeellä aivan pirusti häiriösignaaleja! Ihan päässä uhkaa sumeta...!”
“No siltä vähän näytätkin. Oletko harkinnut pientä lepotaukoa lähiviikkoina?” Valentino virnisteli, ja Voxin teki mieli huitaista tämän kädet hartioitaan silittelemästä. Hänen ruutuaan kuumotti entistä helakammin, kun hän tiedosti Valentinon suurin piirtein loukuttaneen hänet seinää vasten. Vox yritti säilyttää katseensa tämän kasvoissa, mutta hänen jaloja pyrkimyksiään ei auttanut se, että tämä nojautui hemaisevan kroppansa kanssa niin perhanan lähelle. Musta lateksiasu yksityiskohtineen oli jotain kertakaikkisen täydellistä.
“Sinä... s-sinä näytät ihan vitun hyvältä”, Vox mutisi voimatta itselleen mitään.
“Tiedän”, Valentino myhäili takaisin ja madalsi ääntään puolittain kuiskaukseksi. “Etkä sinä saa silmiäsi irti, vaikka yritätkin, Voxy.”
“Niinkös luulet?” Vox naurahti mekaanisen kimeästi. “Tämähän on bisnestä, joten on vain kaikkien edun mukaista, että puvustus on tehnyt hyvää työtä?”
Valentinon viekkaasta hymystä päätellen tämä näki vaivatta hänen bluffinsa läpi jopa heikommanpuoleisilla silmillään.
“Voi voi, mi amor... Noin huonot juksaajat saavat piiskaa”, tämä virkkoi ja sanojensa tehoksi paukautti raipalla reiteensä. Voxin ruutu väläytti virhekoodia, eikä hän voinut kuin tarttua Valentinon olkavarsista ja työntää tämän loitommas.
“Kuulehan, nyt tehdään niin...” Vox mongersi lisääntyvien häiriöiden läpi, “...että minä häivyn täältä vittuun ja sinä menet kuvaamaan sitä perhanan musiikkivideota. Onko selvä, Val?”
“Taitaa olla”, kuului huvittunut vastaus. “Kun kerran noin päättäväinen olet.”
“Hyvä!” Vox sopersi ja oli jo aikeissa siirtyä toimistoonsa valvontakameran kautta – piru periköön koko studion käytävineen ja ovineen – kun Valentino vielä kumartui hänen ylleen suupielensä juonittelevassa mutrussa.
“Tiedoksi vain, Voxy... Aion tänä yönä ottaa sinua ihan vitun hyvin ja syvälle...”
“Iæ@o#uÆaij%aouÆ –” Vox särisi riitasointuja säkenöiden ja ehti paeta lähimpään valvontakameraan juuri ennen kuin hänen virtapiirinsä ylikuumenivat totaalisesti kaikkien studion urveloiden nähden. Se vasta olisi ollut nöyryyttävää. Kiitos ja ylistys hän ei ollut kytkenyt itseään mihinkään, sillä siinä tapauksessa hän olisi juuri saanut aikaan oikosulun koko tornissa, mistä varsinkaan Ira Aeterna ei olisi ilahtunut.
“Ju#ma&lau*ta Va÷len{ti%no!” Vox murisi hengitystään tasaillen, rojahti työtuoliinsa ja heristi molempia keskisormiaan lähimmälle televisioruudulle, joka näytti valvontakamerakuvaa studiosta ja siten myös Valentinosta. Kehtasi se seksikäs typerys vielä virnistää kameralle ja lähettää lentosuukon kuin olisi tasan tarkkaan tiennyt hänen katselevan.
“Senkin... senkin... hrrgngh...!” Vox mulkoili Valentinoa kameran kautta niin raivoissaan, että olisi tämän sietänyt tuta se joka solussaan. “Tämä niin muistetaan.”
Erittäin tehokas varttitunti myöhemmin sekä ajatteleminen että yleinen oleminen kävi huomattavasti helpommin. Vox tuuppasi nenäliinapaketin takaisin työpöydän laatikkoon ja laiskalla liikkeellä sysäsi muutaman käytetyn paperin roskakorin pohjimmaiseksi. Hän nousi työtuolistaan, hieroskeli käsiään kosteuspyyhkeeseen ja myhäili itsekseen siitä ilosta, etteivät Ira Aeterna tai Valentino vaivaisi häntä moneen tuntiin musiikkivideoprojektinsa ansiosta. Hän voisi viimeinkin keskittyä töihinsä, mikä kohensi hänen mielialaansa entisestään. Töitä hän aikoi myös tehdä, nimittäin sitten kun Valentino palaisi kuvauksista, minkäänlaiselle järkevälle toiminnalle olisi turha koettaa tampata jalansijaa.
Vox hymyili ruutunsa reunasta reunaan. Pois sellainen heistä molemmista, saamari.
