Ficin nimi: Jyrisyttävät treffit
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, slice-of-life
Ikäraja: K-11
Paritus: Leo/Caio
Tiivistelmä: Leon ja Caion ensitreffit.
A/N: Hyvää kesää,
rosiee! Hän toivoi kesäistä Suomeen sijoittuvaa originaalia, kesäsadetta ja ukkosta ja niitä koetin seurata. ^^ Hahmot ovat peräisin viime kesänä kirjoittamastani
raapalesarjasta (K-11), mutta ei tarvitse olla lukenut sitä, että tietää, mistä on kyse. Kirjoitin tätä parina iltana, kun ukkosti tosi lujaa ja se oli ihanan inspiroivaa. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Jyrisyttävät treffit
Ilma oli hiostava jo valmiiksi, mutta sitten Leo näki Caion pysäköivän pyöränsä rannan pyöräparkkiin ja hänen kämmenensä hikosivat entisestään. Ihan kuin Leo olisi nähnyt Caion viimeksi muutama ikuisuus sitten, vaikka oikeasti siitä oli alle viikko. Caio lukitsi pyöränsä, suoristautui ja näki Leon. Tämän kasvoille levisi yhtä leveä hymy kuin Leolla.
”Hei”, Caio sanoi yhä tuo valloittava hymy huulillaan tultuaan lähemmäs.
”Hei”, Leo hymyili takaisin. Hän oli vähän aikaa epäröinyt rantaa tapaamispaikaksi ollessaan niin meluisa ja tupaten täynnä, mutta jotenkin lasten elämöinti ja ihmispaljous häipyi hänen mielestään sillä hetkellä, kun Caio puhui.
”Tuntuu siltä, että alkaa ukkostaa kohta”, Caio huomautti. Leokin oli nähnyt etelään kerääntyneet lähes mustat pilvet, mutta ennuste oli sanonut, että ne eivät pysyisi koossa kaupunkiin saakka. Silti rintaman tuoma painostus tuntui.
”Voidaan vilvotella”, Leo ehdotti jättäen mainitsematta miten Caio keksi alkaa puhua heidän ensitreffeillään ensimmäiseksi säästä.
”En ottanu mukaan uimahousuja”, Caio sanoi. ”Tulin suoraan treeneistä”, hän lisäsi ja vasta sitten Leo pisti merkille, miten tämän ohimoilla, solisluita pitkin ja hauiksen myötä kiemurteli hikipisaroita. Mustat kiharat liimautuivat hänen otsaansa ja keltainen, ohut, hihaton toppi oli läikikäs kainaloiden ja kaula-aukon kohdalta. Caio näytti äkkiä entistäkin paremmalta.
”Jäätelöä sit?” Leo ehdotti nyökäten kioskille, jolle kiemurteli pitkä jono, mutta Caio nyökkäsi, eikä Leoa oikeastaan lainkaan haitannut tuhlata aikaa jonon perukoilla Caion kanssa.
”Miten treenit meni?” Leo kysyi heidän asettuessa nelilapsisen perheen taakse kioskin jonoon.
”Hikisesti. Mutta sehän ei kaheksanvuotiaita hidasta”, Caio naurahti.
”Oon huomannu”, Leo virnisti takaisin. ”Jos oikeasti oot kuolemassa, voidaan mennä viilentymään. Forum on ainakin tossa lähellä.”
”Äh, kesällä pitää olla hiessä aina välillä”, Caio sanoi ja juuri hänen sanojensa päätteeksi taivas päästi mahtavan jysähdyksen.
Leo oli purra kieltään säikähdyksestä. Salamaa ei ollut näkynyt ainakaan hänen mielestään.
”Se taitaakin tulla aika lähelle”, Caio epäili.
”Sen piti hajota ennen kun ehtii keskustaan saakka”, Leo sanoi toiveikkaasti. Muutama perhe rannalla alkoi pakata tavaroitaan.
”Toivotaan niin”, Caio sanoi ja taas ukkonen ryskyi, joskin hiljempaa.
”Onko sulla vielä kesätöitä?” Caio kysyi jonon edetessä.
”Heinäkuun alussa on yks leiri”, Leo kertoi. ”Pieksämäellä, viis päivää, eka- ja tokaluokkalaisia”, hän jatkoi tutkien samalla kioskin jäätelövalikoimaa.
”Ehitään siis nähdä ennen sitä?” Caio sanoi kysyvästi. Leo vilkaisi tämän kasvoja. Tumma hipiäkään ei peittänyt punaisia poskia.
”Joo, varmasti”, Leo vastasi ja siirsi katseensa takaisin jätskilistaan. Hän etsi haparoiden Caion sormet, jotka takertuivat hänen omiinsa hitaasti ja hellästi.
Ensimmäiset pisarat saavuttivat rannan juuri, kun he olivat päässeet jonon kärkeen ja maksamassa jäätelöitään. Ranta alkoi tyhjentyä.
”Puun alle?” Caio ehdotti viittoen muutaman metrin päähän kioskista. Leo kääntyi ympäri. Kioskin pieni lippa suojasi heitä, kun taivas aukesi.
Jono heidän takaansa oli haihtunut tuhkana tuuleen. Vesi loi välittömästi harmaan muurin heidän eteensä. Pisarat läimivät ilman halki maahan lähes kuurouttaen Leon. Päivää rannalla viettäneet kiirehtivät pakkaamaan tavaroitaan ja juoksivat suojaan puiden alle tai autoihinsa pienelle parkkipaikalle. Leon varpaat olivat saman tien litimärät, niin lujaa vesi iskeytyi maahan, roiskuen ympäriinsä. Lippa notkui hetkessä vedestä. Ilma oli pelkkää vettä, jylinä koveni ja Leo näki välähdyksen, jonka jälkeen kului kolme sekuntia kun ääni saavutti hänen korvansa.
”Toi tulee kohta alas”, Caio sanoi nyökäten lipan suuntaan. Hän joutui melkein huutamaan sateen metelöidessä kovempaa kuin lapsiperheet hetki sitten vedessä. Leo näki hämärästi lehmuksen noin kymmenen metrin päässä edessään, sen saman, jonka alla oli hetki sitten odottanut Caioa suojassa auringolta. Hän nyökkäsi, kohotti kätensä passionhedelmäjäätelönsä suojaksi ja Caio vanavedessään pinkaisi juoksuun.
Kaksi metriä myöhemmin Leo oli likomärkä. Viisi metriä myöhemmin vesisade oli lähestulkoon syönyt hänen jäätelönsä. Kymmenen metriä myöhemmin hän pääsi lehmuksen alle. Se oli tarpeeksi tiheä, että piti veden hyvin loitolla, mutta suoja tuli liian myöhään. Hänen sandaalinsa litisivät, hänen valkoinen t-paitansa imeytyi hänen ihoonsa kiinni ja hän pelkäsi shortsiensa taskussa olevan puhelimen puolesta. Caio ilmaantui hänen eteensä yhtä lailla kuin uitettu koira. Paita ei tehnyt enää mitään peittääkseen hänen ylävartalonsa. Hänen jäätelönsä oli yhtä lailla lähes sulanut.
Leo huohotti, katsoi omaa jäätelöään, Caion jäätelöä ja sitten tätä silmiin. Caio räpytti silmiään pari kertaa, kunnes purskahti nauruun. Leo alkoi myös hekottaa, mutta eniten hän katsoi onnellisena, miten Caio lopulta luovutti ja tipautti tötterönsä maahan hervottoman naurun tarttuessa hänen koko kehoonsa. Salama löi ja ukkonen jyrähti taas todella lähellä ja Leo hypähti ilmaan.
Caio suoristautui, hänellä oli ehkä naurunkyyneliä silmäkulmissaan, mutta tämä oli kauttaaltaan niin märkä, että Leo ei ollut ihan varma. ”Tulipahan viilennyttyä”, hän naureskeli edelleen ja hieroi silmiään, ilmeisesti niitä kyyneliä. Leolla ei ollut kylmä.
”Voidaan jakaa mun jäätelö”, hän kikatti. Caio katsoi häneen, katsoi kunnolla. Hänen silmänsä viistivät Leon vettä tippuvia, oljenkeltaisia suortuvia, nyt läpinäkyvää t-paitaa ja kasvoja, joita pisarat edelleen kirmasivat alas. Leo jäi tuijottamaan Caion tummiin silmiin, tämän pitkiä ripsiä, joilla kimalteli pari pikkuruista helmeä. Salama löi lähelle ja sen ääni hypäytti häntä taas. Lähemmäs Caioa.
”Et kai sä pelkää ukkosta?” Caio kysyi äkkiä huolissaan.
”Ei, en. Kova ääni vaan, enkä...keskittyny”, Leo tapaili epämääräisesti.
”Ai. Mä kun luulin, että tulit ihan tarkoituksella lähemmäs”, Caio hymähti. Leo kohotti toista kulmaansa, päästi irti jäätelöstään, otti kiinni Caion kasvoista ja veti tämän suudelmaan.
Se oli märkä suudelma, se oli ihana suudelma. Leo suli Caion kosteille käsivarsille kuin heidän jäätelönsä kesäsateeseen. Hän painui vasten tämän paitaa ja ihoa, liikutti kastuneita huuliaan, tunsi Caion sormien työntyvän hänen hiuksiinsa. Maailma välähteli ja tärisi heidän ympärillään yhtä aikaa Leon sydämen kanssa.
Caio vetäytyi irti Leosta. Leo henkäisi syvään kuin olisi unohtanut, miten hengitetään.
”Ei sitten jaetakaan sun jäätelöä”, Caio sanoi henkeään haukkoen.
”Ai, joo”, Leo tirskahti. ”Jos ootetaan hetki ja mennään kaupasta hakemaan”, hän katsoi sadekuuroa, joka ei näyttänyt hellittämisen merkkejä. Caio kohotti toista kulmaansa, mihin Leo vastasi virnistämällä.
”Äkkiä tai se on sit mun toinen uus puhelin vuoden sisään”, Caio sanoi. Hän otti Leoa kädestä kiinni ja he ampaisivat juoksuun kaatosateeseen.