Ficin nimi: Vadelmamehua, mansikkapiirakkaa ja mustikanvärisiä sormia
Kirjoittaja: Meldis
Genre: slice-of-life, kevyt drama
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Teddy, Harry
Tiivistelmä: Harry ja Teddy käyvät metsäretkellä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, lainaan vain hieman omaksi ilokseni.
A/N: Hyvää kesää,
Fiorella! Hänen juhannustaikatoiveessaan oli söpöä, onnellista, metsäretkiä ja mansikoiden poimimista ja kaikkea tuota yritin tähän tuoda. Tuli inspis kunnolla tällä viikolla, kun kävin Pirunvuorella kävelemässä ja siellä oli jo valtavasti kypsiä mustikoita ja ahomansikoita. Ihan varma en ole, millaisia jääajan muovaamia paikkoja Briteissä on, mutta päätin, että on se sielläkin kuitenkin vaikuttanut, vaikka en jaksanutkaan tutkia tarkemmin, että millaisia.
On aika nopeasti kyhätty ja myös nopeasti editoitu.
Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Vadelmamehua, mansikkapiirakkaa ja mustikanvärisiä sormia
”Hellästi, Teddy”, Harry-setä opasti ja Teddy nipisti sormensa mustikan ympärille. Hän vetäisi ja pieni marja irtosi vihdoin ja kerrankin räiskähtämättä Teddyn käteen.
”Harry-setä! Katso”, hän intoili ja näytti sinisillä sormillaan mustikkaa.
”Hienoa, Teddy”, Harry-setä vastasi hymyillen. Teddy pisti mustikan suuhunsa. Se maistui samalta kuin hänen rikki kiskomansa marjat, mutta tässä maistiaisessa oli voiton tunnetta.
Teddy jatkoi pensaassa kyykkimistä ja hitaasti nappaili mustikoita lisää suuhunsa. Harry-setä oli sanonut, että ne olivat aikaisessa, eikä Teddy oikein tiennyt, mitä se tarkoitti. Ne maistuivat hyvälle.
”Voit kerätä niitä tähän, jos haluat”, Harry-setä äkkiä ojensi pientä koivusta taiteltua koria Teddylle. Teddy alkoi tiputtaa marjoja koriin, vaikka niitä oli oikeastaan hauskempi syödä. Mutta hiljalleen korin pohjalle kerääntyi kerros mustikoita, melkein kaikki ehjinä jopa. Harry-sedän huudellessa häntä palaamaan takaisin polulle, Teddy oli oikein tyytyväinen aikaansaannokseensa.
”Viedään niitä mummille”, Teddy sanoi Harry-sedän nostaessa repun takaisin selkäänsä.
”Sitten sinun pitää yrittää olla syömättä kaikkia”, Harry-setä sanoi.
”Hmm”, Teddy pohti ja laittoi korin roikkumaan käsivarrelleen. Kyllä hän pystyisi jättämään mustikoita mummillekin.
Polku oli kapea ja Harry-setä käveli Teddyn edellä vilkuillen vähän väliä taakseen. Ainakin silloin kun Teddy katsoi ylös polusta. Siinä kiemursi juuria ja istui isoja kiviä, joten hän piti katseensa maassa, ettei osuisi harhaan. Niin Harry-setäkin oli sanonut, ”katso tarkasti, mihin astut”, kun he olivat tulleet kivikkoiselle metsäpolulle parkkipaikalta. Teddy ei halunnut tiputtaa mustikkakoriaan. Hän piteli siitä kiinni toisella kädellään, puristi sitä toisen käsivarren alle ja kieli keskellä suuta asetteli jalkansa turvallisille kohdille polussa.
”Tuolla se on”, Harry-setä sanoi jossain kohtaa. Teddy ei vastannut, mutta oli törmätä Harry-setään, kun tämä seisahtui polulle. Teddy piti tasapainonsa ja nosti katseensa polusta. Harry-setä osoitti vasemmalle kohti isoa kalliota, jonka alla oli tumma varjo.
”Haluatko mennä katsomaan lähempää? Voit jättää korin siihen”, Harry-setä ehdotti ja laski repun selästään maahan. Teddy arpoi, mutta laski marjat varovasti tasaiselle sammalmättäälle ja seurasi Harry-setää lähemmäs luolaa.
Kallio oli korkea, niin korkea, että Teddyn niskaan sattui, kun hän yritti katsoa sitä kokonaan. Se ulottui heidän ylleen, riippui ihan ilmassa ja siinä oli lohkeamia, jotka hieman huolettivat Teddyä. Voisivatko ne tulla alas? Harry-setä kuitenkin käveli lähemmäs tummaa varjoa kallion juuressa ja luottavaisensa Teddy seurasi. Se tumma varjo oli luolan suu, jolla oli pieni kyltti, jossa luki ”Luolaan meneminen kielletty”.
”Se on kaiken varalta kielletty, mutta tämä on seissyt tässä ainakin kymmenentuhatta vuotta. Se ei ole liikkumassa mihinkään”, Harry-setä sanoi ja ojensi kättään Teddylle seistessään kulmikkaalla kivellä ihan luolan edessä. Teddy otti tämän kädestä kiinni ja tuli lähemmäs. Hän tasapainotteli lohkareen päällä ja kuikuili luolaan. Suu oli pieni ja se vietti heti alaspäin, joten sisälle ei päässyt juurikaan valoa siitä vähästä, mitä kallion varjoon ulottui.
”Asuuko siellä oikeasti piru?” Teddy kysyi.
”Jästit sanovat niin”, Harry-setä sanoi. ”He sanovat, että häneltä voi kysyä neuvoa, mutta ei kannata jäädä odottamaan vastausta kauaksi aikaa tai piru vie sinut mennessäsi”, hän sanoi ja Teddy pyöräytti silmiään.
”Miksi piru haluaisi neuvoa jästejä?” hän tirskahti ja Harry-setä naurahti myös.
”Ehkä se on mukava piru”, hän sanoi ja kumartui lähemmäs suuta. ”Voit kokeilla huutaa sinne ja kuunnella, mitä kaiku vastaa.”
Teddy mutristi huuliaan ja rykäisi. ”Hei, minä olen Teddy!” hän huusi luolaan. Luola huusi jossain kaukana takaisin hänen nimeään. Teddy virnisti hurjana Harry-sedälle.
”Miten pääsisin jo syksyllä Tylypahkaan?” hän huusi luolalle innoissaan. Luola toisti Tylypahkaa muutaman kerran ja hiljeni sitten. Teddyn ilme lopahti.
”Ehkä tuo tarkoittaa sitä, mitä minä ja mummi olemme sanoneet”, Harry-setä sanoi ja laski käden lohduttavasti Teddyn olalle. ”Sinun pitää vain odottaa.”
”Hmh, Harry-setä, ei kun se tarkoittaa sitä, että siellä ei ole mitään pirua, joka antaisi neuvoja ihmisille”, Teddy nauroi. Harry-setä alkoi myös nauraa.
”Joo, todennäköisesti niin”, hän sanoi.
He kipusivat kallion sivua polkua myöten sen päälle ja asettautuivat sileälle kivelle Harry-sedän tuoman viltin päälle. Sieltä oli upea näkymä alas laaksoon. Jossain kaukana liplatti joki auringon kimalteessa. Teddy ei voinut vastustaa kiusausta, vaan napsi mustikoita koristaan samalla, kun Harry-setä levitti eväitä repustaan. Harry-setä antoi hänelle voileivän ja Teddy sai jätettyä mustikat rauhaan. Niitä oli jo huvennut jonkin verran.
”Harry-setä?” Teddy sanoi ja Harry-setä kääntyi nopeasti repultaan hetkellisesti hätääntyneen näköisenä. Mutta Teddy näytti hänelle sormiaan, jotka tahmasivat kiinni toisiinsa mustikkamehusta niin, että voileipää oli vaikea syödä. Naureskellen Harry-setä tarjosi vesipulloa, josta valutti hiljakseen vettä, että Teddy sai osan tahmaisuudesta pois käsistään.
”Näytät siltä kuin sinulla olisi tosi violettia huulipunaa”, Harry-setä virnuili. Teddy kikatti. Hän otti pari marjaa korista ja ennen kuin Harry-setä ehti reagoida, hän oli hieronut ne tämän poskiin.
”Ja nyt sinulla on poskipunaa!” Teddy iloitsi tyytyväisenä. Harry-setä tyrskähteli.
Harry-sedän repusta löytyi myös rouva Weasleyn puutarhan vadelmista tehtyä mehua sekä mummin tekemään hedelmäkakkua. Pilviä lenteli taivaalla.
”Tuo näyttää ihan pirulta!” Teddy osoitti ylös, missä näytti kuin pilvellä olisi ollut sarvet.
”Niinkö? Minusta se näyttää vähän koiralta”, Harry-setä sanoi ja Teddy tuhahti tälle.
Kun he alkoivat pakata Harry-sedän reppua, Teddy tajusi, että oli syönyt melkein kaikki mustikat.
”Meidän pitää kerätä lisää”, hän sanoi hädissään.
”Kerätään. Ja mennään vähän eri reittiä, missä on myös metsämansikoita”, Harry-setä sanoi huolettomasti. Teddy seurasi häntä, kun hän lähti kiertämään kallion toiselle puolelle kuin, mistä he olivat tulleet. Polku oli pelkkää kiveä ja Teddyn jalat eivät lopultakaan riittäneet yltämään askelmalta toiselle, joten Harry siirsi repun vatsansa puolelle ja otti Teddyn reppuselkään.
”Et ole enää pieni”, Harry-setä sanoi puuskuttaessaan alimmilla kiviaskelmilla.
”Joo, olen jo neljä”, Teddy sanoi tyytyväisenä. Alhaalla Harry-setä harmillisesti laski hänet alas samoin kuin repun.
”Odotatko ihan hetken”, Harry-setä huohotti läimähtäen istumaan matalalle mättäälle. Teddy laski melkein tyhjän mustikkakorinsa maahan ja meni Harry-sedän repulle. Hän etsi sieltä toisen isoista vesipulloista, jonka ojensi Harry-sedälle.
”Kiitos”, Harry-setä hymyili hänelle.
Levättyään Harry-setä johdatti Teddyä alemmas polkua ja he olivat kohta pois syvimmästä metsästä. Siellä polkua myöten kasvoi mansikoita ja mustikoita melkein vierivieressä.
”Muista, että kerätään myös mummille”, Harry-setä muistutti, kun Teddy oli ahtanut suuhunsa jo ainakin viisi pikkuista mansikkaa. Ne pirskahtelivat ihanasti suussa. Teddy virnisti Harry-sedälle, mutta alkoi sitten täyttää koria sekä punaisilla, että sinisillä marjoilla.
”Tahdon tehdä näistä mehua!” Teddy intoili heidän lähtiessä taas kulkemaan. Kori oli melkein täynnä marjoja. ”Ja piirakkaa! Ja muffinsseja!”
”Kuulostaa hyvältä”, Harry-setä sanoi. Metsä tihentyi taas, mutta aurinko siivilöityi maahan saakka. Se teki kuvioita yhdessä juurakoiden kanssa. Oli vieläkin vaikeampi pysyä pystyssä täyden korin kanssa ja Teddy keskittyi täysillä vain askeleihinsa. Kivikko oli onneksi jäänyt taakse. Pian he pääsivät pellon reunaan, jonka reunaa kulkien he pääsivät pienelle aukealle, minne Harry-setä oli jättänyt autonsa. Teddy asetteli korin tiukasti takapenkille vöihin, että se ei pomppisi heidän ajaessa pienillä hevosteillä.
”Sitten tekemään muffinsseja”, Harry-setä sanoi käynnistäessään autoa.
”Ja mehua”, Teddy muistutti hymyillen leveästi.
”Ja mehua”, Harry-setä sanoi.