SK∞: Kauniimpi kuin kuutamo (S, Cherry/Joe, oneshot)

[Larjus]

Title: Kauniimpi kuin kuutamo
Author: Larjus
Chapters: Lyhyt oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Slice of life, vähän jotain ihastussöpöilyä childhood friends to lovers -hengessä
Rating: S
Disclaimer: En omista lähdeteosta tai sen oikeuksia, eikä minulle ole maksettu ficini kirjoittamisesta yhtään.
Summary: Kaorun ja Kojiroun tähdenlentojen bongaus ei tuottanut tulosta.

A/N: Osallistuu haasteeseen Aina Eka Kerta V, aiheella Ensimmäinen tunteiden tunnustus. Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut ficejä, joissa Kaoru ja Kojirou myöntävät tunteensa toisilleen ensimmäistä kertaa, mutta aina voi tehdä niin uudestaan ja uudestaan! Tämä taitaa olla eka kerta, kun kirjoitan aiheesta ficin niin, etteivät hahmot ole vielä aikuisia, vaan tässä ollaan vielä peruskoulussa (jotain 13-14-vuotiaita).



Kauniimpi kuin kuutamo


”Tämä ei kyllä mennyt yhtään niin kuin piti.”

Sille yölle oli ennustettu meteorisateita, ja Kaoru, joka oli ollut pikkupojasta asti todella kiinnostunut avaruudesta, oli toivonut voivansa nähdä omin silmin edes yhden tähdenlennon. Hän ja Kojirou olivatkin valvoneet puoli yötä tämän kotitalon takana sijaitsevan kukkulan huipulla, syöneet mukanaan tuomiaan eväitä ja tähystelleet taivaalle niskat väärinä. Yhden yhtäkään meteoria ei kuitenkaan ollut näkynyt edes vilaukselta, vaikka taivaskin oli pilvetön, ja lopulta monen tunnin jälkeen he olivat olleet niin väsyneitä ja pettyneitä, että vällyjen väliin sukeltaminen kuulosti paljon houkuttelevammalta kuin taivaalla kiitävien avaruuskappaleiden (hyvin epätodennäköinen) bongaaminen. Päätös sisälle palaamisesta ei kuitenkaan ollut varsinkaan Kaorulle mieluinen.

”Jos haluat, voidaan yrittää ensi yönä uudestaan”, Kojirou ehdotti katsahtaen takanaan mäkeä alaspäin astelevaa Kaorua. ”Onneksi on kesäloma, niin ei ole kiire mihinkään.”

”Tänä yönä piti olla parhaat mahdollisuudet nähdä tähdenlentoja”, Kaoru vastasi kuulostaen selvän pettyneeltä ja siksi myös ärsyyntyneeltä. ”Mutta niin, ehkä huomenna on parempi onni”, hän lisäsi yrittäen pehmittää äänensävyään.

”Minulla oli joka tapauksessa hauskaa”, Kojirou totesi kuunnellen yön hämärässä sirittäviä laulukaskaita. ”Vaikka ei nähtykään tähdenlentoja. Mutta ainakin kuutamo oli kaunis.” Hän muisteli mielessään tummansinisellä taivaalla helottanutta täyttäkuuta, joka nyt valaisi heidän kotimatkaansa yhdessä (paikallaan pysyvien) tähtien kanssa.

Sen sanottuaan Kojirou jatkoi matkaa reippaasti eteenpäin eikä aluksi edes huomannut, että Kaoru olikin yhtäkkiä pysähtynyt niille sijoilleen ja jäänyt jälkeen.

”Oletko tulossa?” hän kysyi, kun lopulta tajusi, ettei Kaoru enää seurannutkaan perässä.

”Mitä sinä…” tämä takelteli hämmentyneeltä kuulostaen. Yön hämärässäkin Kojirou pystyi erottamaan tämän tavallisesti kalpeille kasvoille kohonneen punan. ”Sinä – sinä varmaan haluat perua sanasi.”

Kojirou katsoi ystäväänsä ihmeissään. Mitä ihmettä tämä oikein tarkoitti? Miten niin perua?

Ja sitten hän tajusi.

Kuutamo oli kaunis. Oh.

Kun Kojirou viimein ymmärsi paitsi Kaorun sanoman merkityksen myös omien puheidensa monitulkintaisuuden, hänen kasvojaan alkoi kuumottaa, ja hän arveli punastuneensa suunnilleen yhtä paljon kuin tämäkin. Hänhän oli juuri käytännössä sanonut olevansa rakastunut Kaoruun!

”Minä kyllä tarkoitin ihan oikeaa kuuta”, hän sanoi lopulta hiuksiaan haroen. Kaoru ei vastannut mitään. Laulukaskaiden sirinä täytti yö hiljaisuuden. ”Mutta… mutta en minä siltikään aio sanojani perua”, hän jatkoi sitten.

Sen kuultuaan Kaoru helahti entistäkin punaisemmaksi. Kojiroun sydän tykytti tuhatta ja sataa, ja hänenkin kasvonsa olivat kuin tulessa, mutta mitään sanomaansa hän ei katunut. Kuutamo oli kaunis, ja Kaoru oli hänelle todella rakas ja tärkeä, paljon enemmän kuin kuka tahansa ystävä. Kyllä sitä varmasti pystyi kutsumaan myös romanttiseksi rakkaudeksi, vaikka he vielä nuoria olivatkin, tai sitten se oli jotain muuta niin erityistä, ettei sille ollut edes omaa nimeä.

Hiljaiset sekunnit Kaorun vastausta odottaessa tuntuivat Kojirousta ikuisuudelta. Tämä avasi suunsa, sulki sen sitten äkisti vain avatakseen sen melkein heti uudestaan. Kojirou ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt sanoa vielä jotain, kun Kaoru ei näyttänyt sellaiseen kykenevän, vai juosta pakoon ja sittenkin katua sitä, ettei ollut perunut puheitaan, vaikka ne olivatkin totta.

”Mi-minä…” Kaoru sopotti kasvot yhä tulipunaisina ja haroi sotkuista poninhäntäänsä. ”Minä myös”, hän sanoi sitten hiljaa ja otti askeleen eteenpäin. Se ei ehkä ollut selvä vastaus mihinkään Kojiroun ääneen sanomaan, mutta vastasi kaikkeen siihen, mitä tämä loppujen lopuksi oli tarkoittanut.

Kojirou oli niin keskittynyt tarkastelemaan ystävänsä punaisia, yhä hämmentyneitä mutta selvän helpottuneita kasvoja, ettei ollut huomata tämän häntä kohti ojennettua kättä. Kun Kaoru sitten liikautti sitä vielä enemmän hänen suuntaansa, viesti meni lopulta perille, ja hän tarttui käteen hymyn levitessä hänen kasvoilleen.

”Varmasti me näemme tähdenlentoja ensi yönä”, hän sanoi iloisesti ja veti Kaorua mukanaan kohti kotitaloaan, jonka yhdestä ikkunasta kajasti valoa. Vanhemmat olivat jättäneet heitä varten lampun päälle keittiöön.

”Toivottavasti”, tämä vastasi hymyn nykiessä myös hänenkin suupieliä ylöspäin. ”Mutta jos ei muuta, niin ainakin kuutamo on kaunis.”

Tämän kasvoilla sädehtivä hymy tosin oli Kojiroun mielestä kuutamoakin paljon kauniimpi.




A/N: Jos ei tiedä, mitä ”kuu on kaunis” -juttu oikein meinaa.

[Maissinaksu]

Voih, childhood friends to lovers on niin klassinen trope. ❤️ Jos ei sitä tähdenlentoja onnistunut bongailemaan toivotulla tasolla, ainakin saatiin jotain tärkeää mielen päältä jaettua kultamurulle. :3 Kuu on kaunis -juttu on vallan soma, joskin aikamoisen sellainen että sen voi sanoa ihan vahingossakin – itse ainakin voisin sortua tähän ja ehkä antaa vääriä viestejä siten. 😂

”Mitä sinä…” tämä takelteli hämmentyneeltä kuulostaen. Yön hämärässäkin Kojirou pystyi erottamaan tämän tavallisesti kalpeille kasvoille kohonneen punan. ”Sinä – sinä varmaan haluat perua sanasi.”

Niin lutu raasu Kaoru. 🥺 Olihan tuollaista varmasti sykähdyttävää kuulla, mutta samalla mukana on ehkä sellaista olettamusta, että eihän sitä nyt tosissaan voi tuollaista sanoa ja vahinkolipsautus ja niin edelleen... Niin somaa että Kojiro kyllä toteaa että hups, vähän niin kuin kirjaimellisesti tarkoitin, mutten minä nyt perumaankaan rupea. 😂 Kojiro 'Did I stutter' Nanjo ja vielä kädestäkin pitämistä, niin lempeää.::3 Kiitus tästä! ❤️

- Mai

[Grenade]

Kaikenikäisistä Matchablossomeista tässä on vuosien saatossa tullut luettua, mutta luulenpa, että tää yläkoulun alun ikäiset on kyllä jäänyt vähemmälle, vaikka tämä ficci juuri todistaa, että söpöjä ne on silloinkin olleet! 🥹

Vähänkö kiva idea, että Kaoru olisi kiinnostunut tähdenlennoista (kukapa ei!) ja siksi he ovat päätyneet ihastelemaan yötaivasta! Muutenkin söpöä, että kaikki tapahtuu vähän kuin vahingossa (enkä itse tiennyt tällaisesta, onneksi lopussa oli selittävä artikkeli kyseisestä fraasista ), mutta Kojiro ei kuitenkaan juokse pakoon, kun tajuaa. Että vaikka se tuli vähän kuin vahingossa, niin hän kuitenkin seisoo sanojensa takana, eikä halua ottaa niitä takaisin. Hän tarkoittaa niitä. Ja varmaan se olisi ollut vähän pelkurimaista ja Kaorulle vaikeaa, kun olisi jo ensin ehtinyt ajatella, et Kojiro sanoo niin ja sitten toinen alkaisi vetää sanojaan takaisin.

Onneksi näin ei käy, vaan saamme onnellisen lopun! ^^ Tästä onkin hyvä sitten kasvaa teini-iän kinasteluihin ja aikuisuutta kohti.

Aww, kiitos tästä söpöläisestä! <3

[Larjus]

Maissinaksu: Childhood friends to lovers on ihan parasta paskea, ja ainakin mulle myös osa Matchablossomin viehätysvoimaa. Tykkään siitä hapuilevasta siirtymästä pelkästä ystävyydestä suhteeseen, jossa on ystävyyden lisäksi myös romantiikkaa, ja kaikesta välivaiheeseen kuuluvasta piningista ja hahmojen kyvyttömyydestä sisäistää kunnolla omia tunteitaan Tähdenlentoja ei tällä kertaa bongattu, mutta onneksi kuu sattui olemaan näkösällä ja vielä kauniskin Muuten olisi tämäkin tunteiden tunnustus jäänyt kuulematta ainakin tässä tilanteessa.

Kaoru oli varmaankin aika hämillään Kojiroun puheista, kun ei halunnut tehdä turhia olettamuksia ja pettyä, mutta sitten kuitenkin toivo heräsi hänen sisällään... Ajattelisin niin, että Kaoru on ollut enemmän tietoinen omasta ihastuksestaan Kojirouta kohtaan, mutta ei ole uskaltanut tuoda asiaa esille, ja varmaan muutenkin vähän epäröi, ensi-ihastus ja kun ovat niin nuoria ja sillee. Mutta onneksi edetä voi ihan rauhassakin.

Niin somaa että Kojiro kyllä toteaa että hups, vähän niin kuin kirjaimellisesti tarkoitin, mutten minä nyt perumaankaan rupea. 😂 Kojiro 'Did I stutter' Nanjo ja vielä kädestäkin pitämistä, niin lempeää.::3

Eihän sitä nyt tietenkään voi sanojaan perua! Kaoru olis ollut sitäkin raasumpi jos niin olis käynyt 🥺 Kojirou pysyy sanojensa takana ja totta kai tarjoaa vielä kättäkin :3 Siitä on hyvä edetä muunkinlaiseen fyysiseen läheisyyteen.

Kiitos kommentistasi tosi paljon ♥♥ Mukava kuulla että pidit!


Grenade: Enemmän taitaakin keskittyä ficit Kaorusta ja Kojirousta sarjan antamiin canon-ikiin, mutta kiva pohtia heidän välisensä suhteen ulottuvuuksia muinakin ikävuosina! He ovat aina söpöjä Vaikka pikkumaista kinaa ja muutakin mahtuu mukaan. (Mutta sellainenhan vain on ainakin heidän kohdallaan tosi suloista!)

Monilla tuntuu olevan sellainen headcanon, että avaruus kiehtoo Kaorua ainakin jollain asteella (ja veikkaan, että se yksi lehtijuttu, jossa Kaoru mainitsi unelmahäämatkakohteekseen avaruuden, on vain lisännyt sen ajatuksen suosiota), ja minustakin se sopii. Kivaa puuhaa kesälle ja sopiihan siinä samalla vahingossa paljastaa tunteensakin "Kuu on kaunis" on varsin klassinen japanilaisen median juttu, niin oli itsekin kiva päästä käyttämään sitä ja vieläpä yhdellä suosikkiparillani :3 Ja taas kerran ficit osoittivat sivistävän voimansa, kun opit jotain uutta!

Että vaikka se tuli vähän kuin vahingossa, niin hän kuitenkin seisoo sanojensa takana, eikä halua ottaa niitä takaisin. Hän tarkoittaa niitä. Ja varmaan se olisi ollut vähän pelkurimaista ja Kaorulle vaikeaa, kun olisi jo ensin ehtinyt ajatella, et Kojiro sanoo niin ja sitten toinen alkaisi vetää sanojaan takaisin.

Kojirou on sanansa mittainen mies :3 (tai tässä ficissä vasta miehenalku.) Olishan se joo ollut keljua varsinkin Kaorulle, jos Kojirou olisi perunut sanansa ja korostanut sitä, että puhui vain oikeasta kuusta eikä lainkaan symbolisesti. Vaikka sekin olisi ollut täysin mahdollista eikä automaattisesti mitenkään ilkeää tai kiusaa Kaorua kohtaan. Mutta parempi näin molempia osapuolia ajatellen ♥ Ja tottahan toki minä pidän huolen, että näillä kahdella on molemmilla romanttisia tunteita toisiaan kohtaan

Tästä onkin hyvä sitten kasvaa teini-iän kinasteluihin ja aikuisuutta kohti.

Voi kyllä ♥ Kinastelua on toki riittänyt jo tämänkin ficin tapahtumia ennen, koska mitäpä muutakaan nämä kaksi osaisivat Mutta he ovatkin sellaisia, että riitely vain lähentää heitä ja valaa tiiviimmin yhteen.

Kiitos sinullekin kommentista, ihanaa kun tykkäsit! ♥♥

[Pahatar]

Lämpimät onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Jouduin tyytymään tällä kertaan lyhyeen tekstiin, kun aika on ollut niin kortilla, ja kun teki mieli lukea jotain kaunista ja romanttista matalalla ikärajalla, valitsin tämän. Tämä tekstisi olikin aivan ihana juuri tähän hetkeen, ihastuin tähän ihan täysin ja hymyilen edelleen hölmön näköisenä tätä kirjoittaessa.

On vain yksinkertaisesti niin kaunista, kun on kyse näin nuorten ensirakkaudesta, ja tykkään todella paljon friends to lovers -tropesta ihan minkä ikäisinä tahansa. Tämä oli ihan mielettömän herkkä ja romanttinen, vaikka päällepäin oltiin alusta loppuun asti ystävyyslinjalla, eikä tehty muuta kuin pidettiin kädestä kiinni. Silti tuntui, että sisälläpän heillä kahdella ei ollut mikään enää ennallaan, vaan nyt molempien hauraat unelmat ja toiveet olivat saaneet vahvistuksen vastoin kaikkia odotuksia. Voi tätä nuorta rakkautta, en oikein tiedä mitenpäin olisin, joten sanon vain, että pidin niin kovasti!

Tämä, että oltiin yöllä tähdenlentoja katselemassa, öinen hiljaisuus ja rauha ja kahdenkeskinen aika oli hyvin elävästi ja tunnelmallisesti kuvattu, vaikka Kaoru olikin alussa harmissaan, kun tähdenlennot jäivät näkemättä. Mutta eipä hän tainnut olla pahoillaan enää tuon sananvaihdon jälkeen. Onneksi valistit, mitä kauniilla kuutamolla Japanissa tarkoitetaan, en ole tuohon aikaisemmin törmännyt. (Sitä olisi varmaan täydellinen norsu posliinikaupassa, jos joutuisi ummikkona Japaniin ja tuohon kulttuuriin, ja tekisi virheen toisensa perään tajuamatta sitä edes itse. ). Aluksi minusta tuntui vähän vieraalta ajatukselta, että käyttäisi kielikuvia kertoessaan tunteistaan, mutta kun tarkemmin ajattelin asiaa, se on itse asiassa kaunista ja koskettavaa. Voi kun ihanaa, että Kojirou teki tuon erehdyksen, ja kertoi paljon Kaorun tunteista Kojirouta kohtaan, että hän meni aika lailla tolaltaan, eikä pystynyt vitsailemaan siitä tai sivuuttamaan asiaa. Ei tietenkään pystynyt, eikä onneksi Kojiroukaan. Tämä oli ihan ehdoton lempikohtani tässä, kun tässä tunnelma oli niin käsinkosketeltava:

Kun Kojirou viimein ymmärsi paitsi Kaorun sanoman merkityksen myös omien puheidensa monitulkintaisuuden, hänen kasvojaan alkoi kuumottaa, ja hän arveli punastuneensa suunnilleen yhtä paljon kuin tämäkin. Hänhän oli juuri käytännössä sanonut olevansa rakastunut Kaoruun!

”Minä kyllä tarkoitin ihan oikeaa kuuta”, hän sanoi lopulta hiuksiaan haroen. Kaoru ei vastannut mitään. Laulukaskaiden sirinä täytti yö hiljaisuuden. ”Mutta… mutta en minä siltikään aio sanojani perua”, hän jatkoi sitten.

Sen kuultuaan Kaoru helahti entistäkin punaisemmaksi. Kojiroun sydän tykytti tuhatta ja sataa, ja hänenkin kasvonsa olivat kuin tulessa, mutta mitään sanomaansa hän ei katunut. Kuutamo oli kaunis, ja Kaoru oli hänelle todella rakas ja tärkeä, paljon enemmän kuin kuka tahansa ystävä.

Olipa ihanaa, että Kaoru uskalsi tulla puolitiehen vastaan, koska eihän se ole ikinä helppoa tunnustaa tunteitaan, eikä varsinkaan parhaalle ystävälleen ja etenkään noin nuorina. Jäin lopussa miettimään, mitenköhän heidän suhteensa jatkui, ja pysyivätkö he ainakin vielä jonkin aikaa ystävyyden rajoissa päällisin puolin. Vaikka oikeastaan sillä ei ole väliä juuri nyt, vaan tällä hetkellä, joka oli ihan täydellinen. Etenkin, kun Kaorukin vielä vahvisti asian puhumalla lopussa kauniista kuutamosta

Suuri kiitos jälleen tästä lukuilosta, tulin tästä todella hyvälle mielelle!  

[Thelina]

Huomasin Pahattaren kommentoineen tätä arpajaisiin, ja romanttinen otsikko veti puoleensa! Tämä oli todella söpöä arkiromantiikkaa ja vaikka tähdenlentoja ei näkynytkään, oli ihanaa että kumpikin sai kuitenkin hyvän syyn nauttia toisen seurasta oikein ajan kanssa, ja vieläpä palata seuraavana iltanakin, jos onni olisi parempi. Oli super mielenkiintoista lukea tuosta kuutamo-sanonnasta - hetken jo mietin, että mikäs se kuu olikaan japaniksi, että eihän se kyllä kaoru tainnut olla mutta kyse ei ollutkaan sellaisesta kaksoismerkityksestä, vaan tuosta sanonnasta. Oli söpöä, miten Kaoru vastasi ”minä myös” vaikka se nyt ei oikein sopinutkaan vastaukseksi mutta kyllä he ymmärtävät toisiaan ja miten ihana muisto tuosta illasta jääkään, vaikka tähdenlentoja ei bongattu. Loppulause on todella suloinen myös! Kiitos tästä